Kiitos jo niille jotka jaksatte lukea. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen menettänyt entisen elämäniloni kokonaan. Tai kai minä nautin elämästä, mutta jokainen pienikin asia saattaa ahdistaa ja osaan kääntää kaiken negatiiviseksi. Ennen olin paljon positiivisempi. Ehkä suuret muutoksen elämässä ovat vaikuttaneet asiaan, esim. uuteen kaupunkiin muutto ja uusi koulu. Minusta tuntuu ettei elämässäni ole mitään tarkoitusta, elän vain ja vanhenen. Haluaisin taas oppia nauttimaan jokaisesta päivästä ja pienistä asioista. Jos teen pienenkin asian, joka on mielestäni väärin tai jotenkin tyhmää, saatan menettää yöuneni täysin ja itkeä itseni uneen. Haluaisin olla taas itsevarma ja oma iloinen itseni ja nauttia elämästä. Olisiko sitten syytä mennä ammattiauttajalle, en tiedä. Pelkään että murehdin ja stressaan itseni hengiltä. Mitä minun pitäisi tehdä? Haluan osata elää päivän kerralaan enkä jo etukäteen murehtia vuoden päästä tapahtuvia asioista...en osaa tämän paremmin selittää. Minulla vain on paha olo.
Hermoilu ja Ahdistus
haluan elämän
2228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene hyvä ihminen juttelemaan lääkärille, ammattilainen sitten osaa paremmin kartoittaa avuntarpeen. Älä jätä ahdistusta hoitamatta, voi johtaa loputtomaan kierteeseen, krooniseen ahdistukseen. Itselläni on sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö, välillä on helpompia kausia mutta koskaan en tästä eroon enää pääse. Lääkkeitä syön ja 2 kertaa viikossa käyn terapiassa, en vielä tiedä auttaako vaiko ei.
Tsemppiä!
Hei. Kuulostaa tutulta tuo meininki. Itselläni tapahtui kolmevuotta sitten suuri elämänmuutos. Muutin kauaksi kotipaikkakunnaltani opiskelemaan. Nuoruuden pitkä seurustelu(kaveri)suhde katkesi( oli hyvä asia), Koin voimakkaan rakastumisen uuteen ihmiseen..jne. Paljon tapahtui lyhyessä ajassa. Olin onneni kukkuloilla, kaikki meni niin kuin piti. Reilun vuoden meni kaikki tosi hyvin kunnes jostain syystä menetin kiinnostuksen asioihin jotka olivat aina olleet minulle tärkeitä. Stressasin kavereista, koulusta ja töistä. Muiden ihmisten mielipiteet ohjailivat kaytöstäni ja joka päivä tunsin tekeväni jotain väärin. Pian sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Toinen seurasi muutamaa kuukautta myöhemmin kunnes poikaystäväni(jonka tukea arvostan suuresti) kehotti minua hankkimaan ammattiapua, sillä hänen antama tuki ja kuuntelu ei enää riittänyt. Sain nopeasti apua ja kävin noin puoli vuotta terapiassa. Mitään suurempia haavoje auki repimistä ei tapahtunut mutta huomasimme että olin jonkinlaisessa identiteetin murrosvaiheessa. Olin myös sairastunut lievään masennukseen uupumuksen vuoksi. Nyt on vuosi siitä kun kävin terapiassa ja kaikki on taas kunnossa. Välillä jaksan stressata elämästäni, että ehdinkö tehdä kaiken mitä haluan. Vaikka tällähetkellä en kaikkea haluamaani pysty totetuttamaan tiedän ainakin että elämänhalua ja innokkuutta, sinnikkyyttä ja tahtoa minulta löytyy. Osaan tehdä omat päätökseni enkä vertaa omaa elämääni muiden elämään. Onneni on siinä että tiedän mitä itse haluan ja saan ne toteuttaa sitten kun siltä itsestä tuntuu.
Haluan vain sanoa sinulle että hanki apua ja käy puhumassa asioista. Ei aina tarvitse olla suuria traumoja taustalla tarvitakseen apua ja hyötyäkseen siitä. Sitten kun olet itsesi kanssa sujut, olet vahvempi ja osaat mahdollisesti ammentaa kokemastasi. Vaikeudet vahvistavat, niin se vain on.
Tsemppiä sinulle, kaikki vielä järjestyy.