Purentakisko

Minun piti saada kunnaliselta puolelta jo elokuussa purentakisko, mutta yhden hampaan juurihoidon takia kiskoprojektia jouduttiin siirtämään. Olen nyt saanut tälle vuodelle kolme aikaa kyseistä projektia varten. Aiempi hammaslääkäri sanoi, että kaksi riittää. Lisäksi yksi kolmas hammaslääkäri lähetti minut röntgeniin purentakiskoa varten.

Olenkin nyt miettinyt, maksaako koko homma tämän vaivan. Tuntuu, että eri hammaslääkäreillä on hieman (?) erilainen näkemys siitä, miten prosessi etenee. Voisitteko kertoa omista kokemuksistanne: kuinka monta käyntiä purentakiskojen saaminen (istuvasti) suuhun kesti? Otettiinko teiltä röntgenkuvia purentakiskoa varten?

Kiitokset asiallisista vastauksista.
0212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


maksaako vaivan kirjoitti:

Minun piti saada kunnaliselta puolelta jo elokuussa purentakisko, mutta yhden hampaan juurihoidon takia kiskoprojektia jouduttiin siirtämään. Olen nyt saanut tälle vuodelle kolme aikaa kyseistä projektia varten. Aiempi hammaslääkäri sanoi, että kaksi riittää. Lisäksi yksi kolmas hammaslääkäri lähetti minut röntgeniin purentakiskoa varten.

Olenkin nyt miettinyt, maksaako koko homma tämän vaivan. Tuntuu, että eri hammaslääkäreillä on hieman (?) erilainen näkemys siitä, miten prosessi etenee. Voisitteko kertoa omista kokemuksistanne: kuinka monta käyntiä purentakiskojen saaminen (istuvasti) suuhun kesti? Otettiinko teiltä röntgenkuvia purentakiskoa varten?

Kiitokset asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu