Tämä päivä on ollut taas surullinen, aina vain ajatuksiini palaa rakkaani, joka ei enää voi luokseni palata..
Pian on vuosi ja yhdeksän kuukautta siitä, kun hän halusi pois täältä, ja niin hän lähti oman käden kautta. Suru on ollut suuri, miksi se ei jo hellitä otettaan; miten tällaisesta voi toipua?
Menee aikoja että on helpompi olla, mutta sitten muistot palaavat, enkä saa häntä mielestäni pois. Kaikki tuntuu niin epätodelliselle, eikö hän tosiaankaan enää tule takaisin?
Pian on vuosi ja yhdeksän kuukautta siitä, kun hän halusi pois täältä, ja niin hän lähti oman käden kautta. Suru on ollut suuri, miksi se ei jo hellitä otettaan; miten tällaisesta voi toipua?
Menee aikoja että on helpompi olla, mutta sitten muistot palaavat, enkä saa häntä mielestäni pois. Kaikki tuntuu niin epätodelliselle, eikö hän tosiaankaan enää tule takaisin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edelliselle kirjoitin juuri näin, mikä sopii myös mielestäni tähän.
http://www.youtube.com/watch?v=igUSDZSJTZM
"Ei suru tahdo ketään rikkoa, se on vain hetken aikaa kylässä"
Se on niin surullista, kun kukaan ei voi osata auttaa :(
Voimia!
menetin alle 30v läheiseni sairauskohtaukseen aivan yllättäin.saan kyllä koko ajan apua terapeutilta ym mutta silti tuntuu ettei tästä toivu.1v ja 8kk on kulunut.mutta erittäin vaikeaa on ei tunnu todelta edelleenkään.ja ei voi uskoa etten näe enään eikä se tule muka enään koskaan takaisin-neuvoja en osaa antaa.
Hei,
Kirjoitit viestisi todella koskettavasti. Hyvä läheinen ystäväni kuoli omankäden kautta myös miltei kaksi vuotta sitten.
Tämä melkein kahden vuoden aika on minulla mennyt suurimmaksi osaksi suruun. Olen silti yrittänyt päästä eteenpäin. Nyt, kun ajattelen ystävääni, tulee mieleen hienoja muistoja hänestä.
Itse olen kuunnellut suruun musiikkia ja urheillut. Yleensä on, että kun aikaa kuluu, suru ei ole enää niin suuri. Kumminkin vuosipäivinä voi olla todella surullinen mieli.
Voimia suruun sinulle!