Mikähän siinä on?

Mä oon kuulunut sanottavan, että hyvät ja pahat kokemukset menevät tasan sitten kun ollaan jo kiikustuoli-ikään asti tultu. Itseä olen kyllä miettinyt tuota samaa asia useasti. Minulla on kaveri, jonka elämä on sujunut tähän asti todella mallikkaasti. Hän on saanut vaimon, työn, asunnon, koulupaikan,lapsia yms ihan tuosta vaan ensimmäisellä yrittämisellä. Kaikki sukulaiset ovat elossa eikä muutenkaan ole joutunut kokemaan muita kuin iloisia kirkko asioita. Hän on elänyt onnellisen lapsuuden jne. Itsellä taas tuntuu, että ei ole mitään surullista asiaa, jota ei olisi kohdannut(vanhempien kuolemat nuorena, läheisen itsemurha, työttömyys, keskenmeno, vakavia sairauksia läheisillä, jonka johdosta välillä itselläkin esim. koulu ei luistanut yms tällaista kohtuu mollivoittoista suomi elämää) Mutta olen ihmetellyt miten tämä kaveri on pystynyt olemaan törmäämättä ikäviin asioihin. Eletään sentään suomessa. Mä tiedän nyt etukäteen, että kohta kaikki sanovat, että mistä minä tiedän mitä hän on kohdannut. Tunnen tämän kaverin todella hyvin ja hänellä ei ole ollut koskaan mitään surullista kerrottavaa. En ole mitenkään kade, koska tyyppi on aivan mahtava ja arvostan paljon häntä. Mutta välillä kun istutaan soffalla niin sitä ihan ihmettelee miten jollakin voi mennä kaikki putkeen. Jotkut vaan on Hannu Hanhia. Olen toki huomannut, että hänellä on joka jutussa mitä tekee asenteena kaihdetaan riskejä niinkuin häne koko suvullansa. Eli ostetaan tavallinen toyota auto, ei käydä virossa tms vaarallisissa paikoissa, juodaan viinaa kohtuudella, liikutaan sopivasti,otetaan tavallisen näköinen vaimo, valitaan varma työpaikka jne. Tälläkö saavutetaan sitten tavalisen soljuva elämä?