Pelottava mies

Olin ajelemassa polkupyörällä.
Ohitin pienen, noin 10 vuotiaan, polkupyöräilevän pojan loivassa alamäessä.
Sitten havahduin, pojan pyörän ketjuthan olivat pois päältä.
Palasin takasin ja kysyin, nyt pyörää työtävältä, pojalta saisinko korjata pyörän.
Ei oli vaisu vastaus, vaikka vastaaja oli
kovin surullisen oloinen.
Tarkensin uudelleen, eikö hän tosiaan halua, että autan.
Ei oli uusi vastaus.
Enpä voinut muuta kuin jatkaa matkaa, toivoen, että pojalla ei olisi kovin pitkä kotimatka.

Mutta miksi poika sanoi ei?
Olenko minä niin pelottavan näköinen?
(Kuntopyöräilijän kylmänsään sotisopa kypärineen ja ajolaseineen).

Onko kotona neuvottu, että vieraan sedän kanssa ei keskustella?

Vai mistähän oli kyse?

11

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsille neuvoja antanut

      Valitan Jope, mutta parempi näin. Minäkin aina sanoin lapsilleni (kun namusedistä oli juttuja), että sitten kenenkään vieraiden autokyytiin tai juttusille ei mennä. Minun poikani siihen sitten kysyi, että MIKSEI?. Vastaahan siihen sitten, kun aina oli näitä juttuja. Olen miettinyt itsekin asiaa nyt vanhemmiten, kun joskus vieraita lapsia tapaan ja heille juttelen. Jotta tämä maailma on aika kamala ja on noita juttuja sen verran tapahtunut, että parempi vaan, kun lapset ovat varovaisia: ovat vanhemmat varottaneet ja se on ok. Ei siitä tarvitse sinun eikä minun loukkaantua. Niin vain on.

      • Vaara???

        Onko niin että jos jonkin lapsi on hädässä taihi avun tarpeessa sitä ei saa lähestyä?
        Elikä antaa lapsen kärsiä.

      • van Haakka
        Vaara??? kirjoitti:

        Onko niin että jos jonkin lapsi on hädässä taihi avun tarpeessa sitä ei saa lähestyä?
        Elikä antaa lapsen kärsiä.

        Ei voi mies pysähtyä auttamaan, on aivan selvästi pedofiili! Hoh-hoijaa tätä nykymenoa! Onneksi lapsuuteni osui aikaan, jolloin ihmisten välillä oli luottamusta eikä jokaista vastaan tulevaa tarvinnut pelätä pahoista aikeista. Kyllä silloinkin varmaan tapahtui kaikenlaista, mutta ei ollut tätä kaiken kattavaa mediaa, joka nykyisin saa ihmiset hysterian partaalle.

    • Maalaismies*

      Maa on käynyt niin turvattomaksi, että lapsetkin jo pelkäävät kaikkia aikuisia. Ruokajonot kasvavat, kirkon edustajat sanovat että heiltä loppuu ruoka, maassa nähdään nälkää.

      Samalla aikaa kepun ja demarien johtajat miettivät, mikä meni pieleen. Heidän sanomansa ei muka ole mennyt perille. On se mennyt, äänestystulokset sen kertovat.

      • ulkomaisille tileilleen!!!

        "Maa hädässä:

        Vapaa syntyi Suomen kansa,
        muistaa vanhaa vapauttaan.
        Lauluillansa korven kansa
        valtas meille vapaan maan..."

        Ei ole mitään hyvää maan hallinnossa enää.

        Eino Leino:
        "..jos tääll' ois m i e s,
        jos y k s i k i n ...."

        Kaikki on päin Prinkkalaa...

      • Se oli Kalevi Sorsa, sosialisti, mutta varmasti myös demokraatti, joka sanoi, että demokratia voi toimia vain, jos voi luottaa toiseen ihmiseen ja hänen kanssaan tehtyyn sopimukseen.
        Jos lapset opetetaan jo lähes kehdossa pelkäämään toisten ihmisten tarkoitusperiä, niin eivät he luota varmaan aikuisenakaan.
        Entä voiko heihin luottaa?
        Hyvästi demokratia.

      • jonka naama
        Jopel kirjoitti:

        Se oli Kalevi Sorsa, sosialisti, mutta varmasti myös demokraatti, joka sanoi, että demokratia voi toimia vain, jos voi luottaa toiseen ihmiseen ja hänen kanssaan tehtyyn sopimukseen.
        Jos lapset opetetaan jo lähes kehdossa pelkäämään toisten ihmisten tarkoitusperiä, niin eivät he luota varmaan aikuisenakaan.
        Entä voiko heihin luottaa?
        Hyvästi demokratia.

        näkyi TV-ruudussa sinä päivänä, jolloin olimme
        kolmesta pankista ja lisäksi sukulaisilta velaksi
        ostaneet asuinhuoneiston lapsiperheeellemme
        Helsingistä pienillä opettajan palkoillamme.

        Olime laskeneet tarkkaan, sillä vuokrahuoneistoon meillä ei ollut varaa.

        Velan korot olivat 7,5% kaikissa veloissammme.

        Kalevi Sorsan naama puhui: #Korot nousevat!#

        Eivät pitäneet lupaukset silloinkaan.

        Aina on pitkän koulutuksen ja rankan työn tekijä saanut lisähuolia tässä maassa.

        Toista on Fortumin äijillä, ei tarvitse tehdä mitään saadakseen rahaa ovien ja ikkunoiden täydeltä.

        Jos joku sanoo, että maassamme on nyt presidentin,
        hallituksen ja eduskunnan kannalta asiat all right,
        hänellä itsellään ei kaikki ole kotona.

      • jonka naama kirjoitti:

        Eipä ihme, että näit Sorsan TV-ruudussa, sillä olihan hän valtakunnan suurvaikuttaja noin 20 vuoden ajan.
        Pääministerinäkin noin kymmenkunta vuotta.
        Taitaa vieläkin johtaa ikäPMkisaa, vaikka olikin PM:nä Kekkosen aikaan ja Kekkonenhan kaateli hallituksia, kuin niittomies heinää.
        Kyllä siihen aikaan mahtuu hyvää jos pahaakin.
        Mutta eivät olleet ajatkaan kovin helpot, niin kuin ei nytkään.

      • ei vastuuta
        Jopel kirjoitti:

        Se oli Kalevi Sorsa, sosialisti, mutta varmasti myös demokraatti, joka sanoi, että demokratia voi toimia vain, jos voi luottaa toiseen ihmiseen ja hänen kanssaan tehtyyn sopimukseen.
        Jos lapset opetetaan jo lähes kehdossa pelkäämään toisten ihmisten tarkoitusperiä, niin eivät he luota varmaan aikuisenakaan.
        Entä voiko heihin luottaa?
        Hyvästi demokratia.

        Saavat lakkauttaa mitkä tahansa sopimukset yksipuolisesti, antaa ihmisten verorahat itselleen ja omille ja kavereittensa firmoille.

        Uudet sukupolvet eivät edes ole tietoisia Sorsan aikaisista demokratia sopimuksista.

        Eikä kukaan - EI KUKAAN - kysy oikeuksien perään. Ja tuuli vain yltyy, kun yrittää puhua.

        Ne oli demarien vallan sopimuksia, muttei niitä saa mennä lakkauttamaan, koskapa ihmisiltä on lakien pakottamana kerätty rahat niistä. Siis sosiaaliturva, terveydenhoito ja eläkkeet. Myös turvallisuus on lailla taattu asia.

        Sopimukset koskivat KAIKKIA, vaikka olivatkin demarien ajamia. Vissiin, en minä tiedä, olivatko, kun oli kiire tehdä töitä. Enkä joutanut seuraamaan, mitä siellä Arkadianmäellä tapahtui.

      • MaunoKoivisto Aho-poikasta
        jonka naama kirjoitti:

        näkyi TV-ruudussa sinä päivänä, jolloin olimme
        kolmesta pankista ja lisäksi sukulaisilta velaksi
        ostaneet asuinhuoneiston lapsiperheeellemme
        Helsingistä pienillä opettajan palkoillamme.

        Olime laskeneet tarkkaan, sillä vuokrahuoneistoon meillä ei ollut varaa.

        Velan korot olivat 7,5% kaikissa veloissammme.

        Kalevi Sorsan naama puhui: #Korot nousevat!#

        Eivät pitäneet lupaukset silloinkaan.

        Aina on pitkän koulutuksen ja rankan työn tekijä saanut lisähuolia tässä maassa.

        Toista on Fortumin äijillä, ei tarvitse tehdä mitään saadakseen rahaa ovien ja ikkunoiden täydeltä.

        Jos joku sanoo, että maassamme on nyt presidentin,
        hallituksen ja eduskunnan kannalta asiat all right,
        hänellä itsellään ei kaikki ole kotona.

        hyväksi käyttäen käänsi meidän (jokaisen pienen palkkamme päältä e n s i m m ä i s e k s i otetun KELA-maksun kautta säästetyn) kansaneläkkeemme virtaamaan vltion kassaan, jonne se virtaa edelleenkin joka kuukausi.

        Esko Aho-poikasen veti MaunoKoivisto PaavoVäyrysen selän takaa ja teki pääministeriksi, josta kiitollisena Aho teki tuo ruman työn.

        MaunoKoivisto tiesi, ettei Väyrynen tuota tekisi.

        (Ja vanha piru Koivisto sai sen KEPUn piikkiin.
        Niin kuin EUhun liittymisenkin.)

        Lipposen sateenkaarihallitus oli seuraava ja silloin oli jo nousukausi, mutta Lipponen jatkoi kansaneläkkeen ryöstöä,
        hän vakiinnutti ryöstön.

        Samat herrat saivat aikaan taitetun indeksin, joka vie eläkkeen aivan alas vähitellen.

      • huom huom
        MaunoKoivisto Aho-poikasta kirjoitti:

        Sossut ottivat velkaa, että olisi rahaa, mistä antaa ihmisille palveluja. Nykyiset kaverit ottavat velkaa, että saavat alentaa veroja. Palkat ei nouse, pankit saa ilmaista rahaa ja yrityksille jaetaan kaikenmaailman tukia.

        Ostovoima on kovalla MIINUKSELLA. Mitäs taloudenpitoa tämmönen muka on?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      979
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      788
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      102
      553
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      547
    8. 78
      541
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      527
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    Aihe