On ollut masentavaa seurata Keskustan keskustelua vaalitappiosta: muut käyttivät enemmän vaalirahaa, puheenjohtaja ja puoluesihteeri puhivat ristiin, kuntaliitokset, riitely kunnissa...
Kuka saisi niin mahtavan aatteellisen perinnön omaavan puolueen tajuamaan, että "keisarilla ei ole vaatteita"
Keskusta on kautta historian toiminut suomalaisia yhdistävänä voimana. On lähdetty siitä, että ihmisen vapaus ja onnellisuus perustuu hänen kyvylleen toteuttaa itseään. Tämän takia kaikille on turvattava samat peruslähtökohdat lähteä rakentamaan tulevaisuuttaan.
Nyt puolue kuitenkin harrastaa virkamiesmäistä reagointia ympäröiviin maailman ongelmiin ja tukee ratkausuissaan lähinnä jo hyvin pärjääviä. Vai mitä pitää ajatella siitä, että Keskustan tuella on toteutettu isotuloisia suosiva tuloveron alennus ja samalla nostettu julkisten palveluiden maksuja tuntuvasti, esimerkiksi lasten päivähoidon. Näin kuritetaan etenkin niitä, jotka jo nyt elävät tiukoilla. Myös ruoan arvonlisäveron alentaminen on toimenpide, jolla ei ole erityistä alempituloisia suosivaa vaikutusta: alennuksesta hyötyvät kaikki tuloryhmät yhtäpaljon. Tämä toimenpide vain vahvistaa Keskustasta kuvaa maanviljelijöiden etujärjestönä. Jos maanviljelijöitä halutaan tukea, pitäisi muiden elinkeinojen tavoin panostaa suomalaisen tuotannon laatuun ja jalostusarvon nostamiseen ja viennin lisäämiseen. Kiinan maitoskandaali on osoitus siitä, että elintarvikkeiden turvallisuus on ohittamassa hinnan merkityksen.
Nykyisellä aatteettomalla ja tavoitteettomalla politiikallaan Keskusta joutaa kutistua Perussuomalaisten kannatusluvuille.
On myös harmillista, että Keskusta rajaa tilastaan käytävän keskustelun omien päätäntäelimiensä etuoikeudeksi. Sekä Keskustan omilla että pää-äänenkannattajan sivuilla ei ole mitään merkityksellistä online-foorumia, jolla voisi ilmaista näkemyksensä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vai ei ole kepussa mahdollista ilmaista mielipidettään. Mtk:n jäsenliittojen puheenjohtajat ja MTK:n valtuusto ovat foorumit, joissa on on-line puheoikeus. Vaalien jälkeen isännät puhuvat ja palkollisten sekä veronmaksajien tulee olla "hiljaa rivissä" - eikös niin ?.