Oikea seurakunta?

On TODELLA löytynyt

Mistä johtuu, etteivät uskossa olevat pysy vakaina ja uskollisina Jumalan johdatuksessa, vaan liittyvät erilaisiin uskonsuuntiin?
Vika on löytynyt jo apostolisena aikana: Eksyttäjät ja eksytyksen henki saavat uskovia pois Jumalan seurakunnan yhteydestä! Eksymystä tapahtui jo alkuseurakunnan aikana.
Katso mm. 2 Kor.11:29; 1 Timot.4:1; 1 Timot. 5:15; 2 Timot. 1:15 ja 2 Timot. 4:10.
Raamattu ennustaa myös, että apostolisen ajan jälkeen tapahtuu hajaannusta. Apt. 20:29-30.
"Viimeisenä aikana" on samoin ennustettu hajaannusta uskovien keskuuteen. Juuda / 19.
Mutta Raamatun Sana on kaiken yläpuolella. Jumala ei johdata lapsiaan toimimaan vastoin Sanaansa! Meidän ei siksi tule olla tukemassa hajaannuksen käytäntöä. Seisomme Sanan kalliolla loppuun asti, vaikka tuhannet kaatuisivat sivuiltamme!

Esimerkki:
Jos Jumala olisi perustanut babtistikirkon, niin kaikkien uskovien tulisi liittyä sinne! Tottahan Jumala tahtoisi omiensa liittyvän itse perustamaansa kirkkoon?
Mutta JOS JUMALA EI OLE PERUSTANUT BABTISTIKIRKKOA, NIIN KENENKÄÄN EI TULE KUULUA SINNE.
Jumala on siis joko perustanut babtistikirkon tai sitten ei ole. Se ratkaisee, tuleeko Jumalan lapsen liittyä sinne! Mistä saisimmekaan selvyyden asiaan? Mitähän Raamattu sanoo babtistikirkosta?
Jatketaan ajatusta:
Olisiko Jumala johdattanut lapsiaan Vapaakirkkoon? Jos on, niin miksi? Eikö kaikkien kuuluisi mennä babtistikirkkoon, jos kerran Jumala on sen perustanut ???
Mutta jos Jumala olisikin perustanut sekä vapaakirkon että babtistikirkon? Ja lisäksi vielä helluntaikirkon, ja adventtikirkon, ja kaikki muutkin ??? - - - Siitä voisimme tehdä loogisen päätelmän, että Jumala itse olisi silloin syyllinen kristittyjen hajaannustilaan. Hän olisi silloin se, joka johtaisi omiansa eri leireihin; eri nimikylttien alle. - Löydämmekö Raamatusta sellaista opetusta?

Onko siis yhteys Jumalan tahto?
Vai onko hajaannus Jumalan tahto?
Näihin kahteen kysymykseen voimme vastata Jumalan edessä!!! Sitten voimme päättää, toimimmeko Kristuksen ruumiin periaatteella rakentaen seurakuntaa yhteyden periaatteelle? Vai tuemmeko toiminnallamme hajaannuksen käytäntöä pysymällä jäseninä eri nimisissä uskonsuunnissa?
Onko raamatullista rakentaa uskovien yhteyttä yli seurakuntarajojen , vaiko ilman seurakuntarajoja? Kumpi on raamatullista? - Miten alussa tehtiin?

Entäpä, jos Jumala onkin perustanut kaikki uskonsuunnat? - Mitä se tarkoittaisi?
- - - Silloin pitäisi kokonaan lakata puhumasta uskovien yhteydestä. Siinä tapauksessahan Jumala olisi itse säätänyt vallitsevan hajaannustilan. Siinä tapauksessa kaikki voisivat alkaa perustaa lisää seurakuntia. Sehän olisi silloin Jumalan tahto??? Vai olisiko Hän perustanut vain osan kirkoista? Vai olisiko Jumala mahdollisesti ensin perustanut useita uskontoja ja sitten lopettanut, eikä niitä nyt enää saisi perustaa lisää? - - -Jos Jumala on perustanut vain osan uskonsuunnista, niin mistä silloin voisimme tietää, mitkä Hän on tai ei ole perustanut?
Ajattele! Mitä tämä sekaannus on?
Itse uskon, että Jumala tahtoo edelleen samaa uskon muotoa ja sisältöä, joka vallitsi alkuseurakunnassa. Oliko silloin monta uskonsuuntaa?

"Me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta!" 2 Kor. 13:8.

Raamatun opetus on Totuus!

45

2392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattua lukevainen

      Niin, eihän raamattu opeta perustamaan kirkkoja. Mutta kyllä niitä silti on, aivan riittämiin. Uusia ei enää tarvita.

      • olet kyllä

        Syvällisesti ajateltu. Tunnustusta annetaan.

    • Ei muutosta

      Jumalan Sana ei muutu
      vaikka käännökset ja
      selitykset sekä selittäjät
      vaihtuvatkin.

    • *debi*

      myös sallii uskovien erkaantua toisistaan, jopa riitaantua että evankeliumin työ menisi eteenpäin. Niin mieluusti me jäätäisiin "kirkastusvuorelle" mukavien uskovien kanssa samaan paikkaan nyhjäämään kuin mentäisiin jonnekin uskosta osattomien joukkoon viemään pelastuksen sanaa.
      Lopun aikana tulee toki kaikenlaisia eksytyksiä, koetukseksi. Sinä koetellaan että kuunteleeko enemmän Jumalaa kuin jotain ihmistä.
      Kaikki hyvätkään jutut ei ole kaikille tarkoitettu vaan jokaisella on oma paikkansa.
      Apostolisena aikanakin muodostui puolueita kuka oli Paavalin puolta, kuka Barnabaan (?) kuka Kristuksen... Siinäkin koetellaan uskovia, kun ollaan eri mieltä ja silti rakastetaan ja kunnioitetaan toista siis toivottavasti.
      Uskonnolliset erimielisyydet on joskus aika ahdistavia, vaatii aikamoista uskoa ja luottamusta Jumalaan kun Pyhän Hengen täyttämät ihmiset on täysin eri mieltä jostain.

      • paavalin/

        apolloksen/keefaan puolta....

      • On TODELLA
        paavalin/ kirjoitti:

        apolloksen/keefaan puolta....

        Paavali kertoo ikävästä asiasta, joka vallitsi Korintton seurakunnassa (1 Kor. 1:10-13 ja 3:1-5 sekä 4:6. Siinä tilanteessa ei kuitenkaan ollut kysymys seurakunnan jakamisesta. Korinttossa oli edelleen yksi jumalan seurakunta: "...Korinttossa olevalle Jumalan seurakunnalle.." 1 Kor. 1:2.
        Tuo yhden seurakunnan sisällä oleva tilanne ei ole annettu esimerkiksemme, että meidänkin aikanamme saisi tapahtua sillä tavalla.
        Jumalan tahto on yhteys ilman seurakuntarajoja. Siihen pyrkiminen on oikea "uskonsuunta".

        Katso lisää seurakuntamme sivuilta:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com

    • Jumalaonyksi

      Kyllä vaan.
      On TODELLA löytynyt. Huomaan sen.
      Kiitetty olkoon Raamatun yksi Jumala, taivaan ja maan Luoja, Herramme Jeesuksen Kristuksen Nimessä!
      Jeesuksen veressä on voimamme lähde. Hän on syntiemme sovittaja!
      Jeesus Kristus olkoon Herra!

      • lopunajan suuntaus

      • Miten saamme

      • ja viisasta
        Miten saamme kirjoitti:

        Tätä pitää saada levitettyä eteen päin.

        Tässä siitä:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com

        !

        Aamen!

        Luin annetusta linkistä muutamia kirjoituksia. Ne ovat myös samaisen Weijo Lindroosin tuotteita.
        Samaa mieltä olen tähän asti.
        Hyviä opetuksia.

        Kirjoitus avioliiton ja eron asiasta oli minulle tarpeellinen ajankohtaisuudessaan.

      • ja paljon
        ja viisasta kirjoitti:

        Luin annetusta linkistä muutamia kirjoituksia. Ne ovat myös samaisen Weijo Lindroosin tuotteita.
        Samaa mieltä olen tähän asti.
        Hyviä opetuksia.

        Kirjoitus avioliiton ja eron asiasta oli minulle tarpeellinen ajankohtaisuudessaan.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Korinttolaiskirje

        Aika puhutteleva kirjoitus

      • tääkin vielä

      • ja hyvä kirjoitus
        ja paljon kirjoitti:

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Korinttolaiskirje

        Aika puhutteleva kirjoitus

        siis tämä
        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Korinttolaiskirje

        Se oli hyvää opetusta.
        Selityksen tulisi kuitenkin lähteä perusasiasta, eli tässä tapauksessa siitä, miten nämä korinttolaiset olivat tulleet uskoon.
        Tämä tärkein lähtökohta sanotaan Apt. 18:8. "... myöskin monet KORINTTOLAISET, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja HEIDÄT KASTETTIIN."
        Näille uskoon tulleille ja sen jälkeen kastetuille Paavali kirjoitti Korinttolaiskirjeensä.
        Tämän kirjeen kaikki opetukset on asetettava ja tutkittava tuota taustavaloa vasten.
        Mm. 1 Kor.12:13, jossa sanotaan, että "me olemme yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi", on kirjoitettu siis uskoon tulonsa jälkeen kasteella käyneille. Sitä ei pidä soveltaa muihin ihmisiin.
        "ME" olemme kastetut vedessä ja Hengessä, oli tuon jakeen sanoman tarkoitus. Ja kun tiedämme, mitä tuo "ME" sana pitää sisällään, niin asia on aivan selvä.

        Toinen asia, joka vaatisi tarkennusta, on tuo puoluemielisyys. Raamattu ei sano, että Korinttossa seurakunta jakaantui, vaan
        yhden Korinttossa olevan Jumalan seurakunnan keskellä oli puoluemielisyyttä, josta Paavali ojensi heidät parannukseen.
        On myös huomattava, ettei sitä riitatilannetta ja puolemielisyyttä annettu esimerkiksi meille. Esimerkkinämme on tuon opetuksen varoitus.

        Luin myöskin näitä muita Jumalan seurakunnan sivuja. Tässä on parasta mahdollista antia:
        http://www.melaluoto.net

      • jo kolme
        ja hyvä kirjoitus kirjoitti:

        Tästä ketjusta löytyi jo kolme Jumalan seurakunnan sivulinkkiä. Onko muita?
        Tutkin niitä. http://www.Jeesus-on-Herra.com ja http://www.melaluoto.net olen jo vähän tutkinut. Se on ok. Petripaavolan sivuja alan katsella viikonloppuna.

        Eikös Jari Tasanen ole Jumalan seurakunnan saarnaajariveissä?

      • Kristuksen oppiin!
        jo kolme kirjoitti:

        Tästä ketjusta löytyi jo kolme Jumalan seurakunnan sivulinkkiä. Onko muita?
        Tutkin niitä. http://www.Jeesus-on-Herra.com ja http://www.melaluoto.net olen jo vähän tutkinut. Se on ok. Petripaavolan sivuja alan katsella viikonloppuna.

        Eikös Jari Tasanen ole Jumalan seurakunnan saarnaajariveissä?

        Oikea seurakunta?

        Jotkut uskovat että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekoitusjoukko. Onko Raamatun mukaan niin?

        Apostolien opetuksen mukaan jos sinua ei ole kastettu Herran nimeen (tapahtuu upottamalla), et kuulu seurakuntaan (Apt. 2:41).

        Älä mene mukaan liikkeisiin ja/tai ryhmiin, joissa opetetaan että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekoitusjoukko.

      • on vastuu.
        Kristuksen oppiin! kirjoitti:

        Oikea seurakunta?

        Jotkut uskovat että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekoitusjoukko. Onko Raamatun mukaan niin?

        Apostolien opetuksen mukaan jos sinua ei ole kastettu Herran nimeen (tapahtuu upottamalla), et kuulu seurakuntaan (Apt. 2:41).

        Älä mene mukaan liikkeisiin ja/tai ryhmiin, joissa opetetaan että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekoitusjoukko.

        Ota selvää opetuksesta! Mitä siellä missä käyt kokoontumisissa tai opetusta kuulemassa, opetetaan perusasioista kuten seurakunta. Opetetaanko että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekajoukko (kastamatonkin on seurakuntaan kuuluva)? Jos opetetaan noin, älä ota vastaan sellaista opettavalta mitään opetusta.

      • opetusta!
        on vastuu. kirjoitti:

        Ota selvää opetuksesta! Mitä siellä missä käyt kokoontumisissa tai opetusta kuulemassa, opetetaan perusasioista kuten seurakunta. Opetetaanko että seurakunta on kastettujen ja kastamattomien sekajoukko (kastamatonkin on seurakuntaan kuuluva)? Jos opetetaan noin, älä ota vastaan sellaista opettavalta mitään opetusta.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Vesikaste_Raamatun_opetuksen_valossa

      • Joh. 3:5

      • selkeää
        Joh. 3:5 kirjoitti:

        Kyllä on selkeää opetusta. Siis selkeää väärää opetusta tuolla sivustolla http://koti.phnet.fi/petripaavola/.

        Siellä väitetään esimerkiksi että kohdassa (Joh. 3:5) sana 'vedestä' tarkoittaa nestettä, jota kutsutaan lapsivedeksi!

        Vai on kastevesi muutettu jo lapsivedeksi.
        Kyllä tosissaan kannattaa jättää sellaiset opettajat pois elämästä. En usko sellaisten olevan edes matkalla Taivaaseen. Sellaiset ovat eksyttäjiä.
        Uusi oppi on siis syntynyt: "Ei enää kastevettä. Lapsivesi synnytyksen yhteydessä riittää kasteeksi!"

        Huh, huh!

      • mutta totta se on
        selkeää kirjoitti:

        Vai on kastevesi muutettu jo lapsivedeksi.
        Kyllä tosissaan kannattaa jättää sellaiset opettajat pois elämästä. En usko sellaisten olevan edes matkalla Taivaaseen. Sellaiset ovat eksyttäjiä.
        Uusi oppi on siis syntynyt: "Ei enää kastevettä. Lapsivesi synnytyksen yhteydessä riittää kasteeksi!"

        Huh, huh!

        En olisi uskonut edellisissä viesteissä olevaa sanomaa ellen olisi itse lukenut asiaa Petri Paavolan sivuilta.
        Tässä hän opettaa tuon lapsivesiuudestisyntymisen:
        "Jeesus vastasi, että ensin tulee syntyä luonnollisesti, joka tarkoitti vettä ja Hengestä syntyminen on uudestisyntyminen. Sitten Jeesus vielä sanoo, että mikä lihasta syntynyt on liha, eli vesi ja ja mikä Hengestä syntynyt on henki. Jeesus selitti jakeessa 6 mitä tarkoittaa vedestä ja Hengestä syntyminen, sillä Hän sanoi että lihasta syntynyt on liha ja Hengestä syntynyt on henki. Jos olisi ollut kysymyksessä vesikaste, niin Jeesus olisi sen tuossa jakeessa 6 varmasti sanonut, eikä puhunut mitään lihasta syntymisestä. Miksi Jeesus käytti luonnollisesta syntymisestä sanontaa vesi? Luonnollisessa synnytyksessä ihminen syntyy vedestä, koska lapsi on kohdussa veden ympäröimänä ja näin hän syntyy vedestä."

      • opeta lapsikastetta
        mutta totta se on kirjoitti:

        paavolan sivuilta:

        JOH 3:1-7; Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

        Tämän Raamatun kohdan luterilainen kirkko opettaa tarkoittavan, että vesi tarkoittaa kastetta ja Henki Pyhää Henkeä ja lapsikasteessa sitten lapsi saa Pyhän Hengen. Joka ei synny Hengestä tarkoittaa kyllä Pyhää Henkeä, mutta tämä vesi ei tarkoita lapsikastetta. Vesi on kreikaksi hydor ja kasteella on omat sanat, jotka ovat baptidzo ja baptisma. Nämä sanat Baptidzo ja hydor on Raamatussa selvästi erotettu toisistaan, eikä niitä sotketa keskenään. Kun UT:ssa puhutaan kasteesta, siitä käytetään aina sanaa baptisma, eikä hydor, joka tarkoittaa vettä. UT käyttää sanaa baptidzoo vain näissä seuraavissa merkityksissä. Ne jotka ovat tulleet uskoon tuli kastaa upottamalla veteen ja ne jotka ovat tulleet uskoon heidät kastetaan Pyhällä Hengellä ja tulella. Jumala itse on Raamatussa elävän veden lähde ja Raamattu opettaa Jumalan sanan olevan Henki ja elämä. Raamattu opettaa myös elävän veden virtaavan niiden sisimmässä, jotka uskovat Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo. Tämä elävän veden virta on Pyhä Henki.

        Joh 3:5:ssä on kysymyksessä ns. parallelismirakenne, jossa sama asia sanotaan eri sanoin peräkkäisissä lauseissa tai yhdessä lauseessa. Nikodeemus tuli yöllä Jeesuksen luokse ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa." Jeesus vastasi sanomalla: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodeemus ihmettelee ja vastaa: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Nikodeemus ei ymmärtänyt millaista syntymää Jeesus tarkoitti, vaan hän sotki sen luonnolliseen syntymään. Jeesuksen vastaus kuuluu: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä". Jeesus vastasi, että ensin tulee syntyä luonnollisesti, joka tarkoitti vettä ja Hengestä syntyminen on uudestisyntyminen. Sitten Jeesus vielä sanoo, että mikä lihasta syntynyt on liha, eli vesi ja ja mikä Hengestä syntynyt on henki. Jeesus selitti jakeessa 6 mitä tarkoittaa vedestä ja Hengestä syntyminen, sillä Hän sanoi että lihasta syntynyt on liha ja Hengestä syntynyt on henki. Jos olisi ollut kysymyksessä vesikaste, niin Jeesus olisi sen tuossa jakeessa 6 varmasti sanonut, eikä puhunut mitään lihasta syntymisestä. Miksi Jeesus käytti luonnollisesta syntymisestä sanontaa vesi? Luonnollisessa synnytyksessä ihminen syntyy vedestä, koska lapsi on kohdussa veden ympäröimänä ja näin hän syntyy vedestä.

        Jaak 1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

        Synnytys tapahtuu sanan kautta Pyhässä Hengessä, ei vedessä ....

        Nikodeemus oli tottunut siihen, että luonnollisen syntymän jälkeen israelilainen poikavauva ympärileikattiin merkiksi Jumalan kansaan kuulumisesta. Samoin Nikodeemus ajatteli ymmärtävänsä, että israelilainen on pelastettu ja matkalla Jumalan valtakuntaan. Ja varmasti hämmästeli sitä, että kun on jo kerran synnytty Jumalan omaksi, niin eihän enää tarvitse uudestaan mennä kohtuun ja syntyä. Ja tähän Jeesus toi opetuksen, että luonnollisen syntymän lisäksi tarvitaan uudestisyntyminen Hengestä.

        Tämä Hengestä syntyminen tapahtuu sanan kautta, mutta luonnollinen veden kautta, mutta tietenkin molemmat tarvitaan, että pääsee Jumalan valtakuntaan. Sillä ilman luonnollista syntymää ei ole olemassaoloa eikä tarvetta uudestisyntymiselle ....

        Kertaus on opintojen äiti:

        Jeesus puhui uudestisyntymisestä Nikodeemukselle. Jeesus sanoi että ihmisen tulee uudestisyntyä voidakseen nähdä ( ja päästä) Jumalan valtakunnan. Nikodeemus ihmetteli kuinka lapsi voi palata takaisin syntymään äitinsä kohtuun. Sen jälkeen Jeesus sanoi, että jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Tämän jälkeen Jeesus selittää mitä tarkoittaa vedestä ja Hengestä syntyminen. Hän sanoo ensin, että mikä on lihasta syntynyt on liha ja mikä Hengestä on syntynyt on henki. Eli Jeesus ei mainitse vesikastetta, vaan luonnollisen syntymän, joka sekin tapahtuu veden kautta ja sitten sen jälkeen Jeesus mainitsee Hengestä syntymisen. Jos Jeesus olisi tarkoittanut vedellä vesikastetta olisi Hän sen varmasti kertonut, koska jakeessa kuusi Hän kertoo mitä jae 5 tarkoittaa. Tietenkin ensin tulee syntyä lihasta ja sen jälkeen Hengestä, että voi päästä Jumalan valtakuntaan. Ja sitten jakeessa 7 Jeesus puhuu uudestisyntymisestä, jossa Hän vertaa uudestisyntymää tuulen huminaan, jonka voi kuulla sekä myös nähdä esim. puiden lehtien liikkuessa tuulen mukaan. Ja näin Jeesus sanoo, että tapahtuu Hengestä syntyminen. Mutta vesikasteesta Jeesus ei kyllä mitään tuossa opettanut.

        Juutalaisessa ja rabbiinisessa opetuksessa oli yleistä, että Raamatun opetus tapahtui suullisesti ja sen tähden asian ymmärtämisen ja muistamisen kannalta oli tärkeä kertauksen korostaminen, jota kutsutaan parallelismiksi. Raamattu on Jumalan henkeyttämä kirja, johon Jumala itse on tallettanut ns. parallelismi rakenteen. Siksi myös Jeesus puhui siis ihan ymmärrettävästi, ja näin Raamatullinen ilmoitus on yhtäpitävä kaikkien kohtien kanssa. Sillä ihminen pelastuu Raamatun opetuksen mukaan sillä hetkellä kun tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta.

        Isossa Raamatun Tietosanakirjassa (IRT. 1975. osa III palsta 7298) on asiasta seuraavasti:

        “Parallelismus membrorum. kerto, saman asian toistaminen eri sanoin kahdessa tai useammassa peräkkäisessä säkeessä (esim. Ps 1:1)”.

        Samanlainen parallelismi rakenne esiintyy myös Jesajan kirjassa luvussa 43:

        Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle,Jes 44:3

        Tässä Jesajan kirjan kohdassa vesi samaistetaan Jumalan Pyhään Henkeen. Sama asia sanotaan kahdella eri tavalla ja sanoilla, mutta kuitenkin puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Tässä kohdassa vesi tarkoittaa Jumalan Henkeä.

        Raamattu itse opettaa, että sanan kuulo uudestisynnyttää ja parannuksen teon jälkeen sitten vasta mennään kasteelle. Parannuksen teko tarkoittaa uskon vastaanottamista, jonka jälkeen Jumala puhdistaa ihmisen sydämen uskolla Pyhän Hengen ja Sanan kautta. Seuraavat Raamatun kohdat osoittavat Raamatullisen järjestyksen eli ensin sanan kuulo, jonka kautta tapahtuu uudestisyntyminen ja sen jälkeen vesikaste.

        Jaak 1: 18; Tahtonsa mukaan Hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

        1 Piet 1:23: te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.

        Vesikaste ei uudestisynnytä ihmistä, vaan Jumalan sanan kuulemisen kautta ihminen tulee uskoon, eli uudestisyntyy ja vasta sen jälkeen Raamatullisen järjestyksen mukaan, tulee kaste. Uudestisyntyminen ja vesikaste ovat kaksi eri asiaa. Pyhä Henki synnyttää ihmisessä uskon Jumalan sanan kautta, jonka jälkeen vastaanotetaan vesikaste. Jeesus ei sotkenut keskenään taivaallisia koordinaatteja ja ihmisten perinnäissääntöjä. Ihmisillä on taipumus sotkea keskenään Jumalan sana ja ihmisten perinnäissäännöt. Mutta, ei ihminen silti pysty muuttamaan Jumalan sanan totuutta, joka on ja pysyy niin kuin se on kirjoitettu.

        ROOM 10:17; Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        GAL 3:14 että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.

        JOH 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

        2 KOR 3:6joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi

        Lut. kirkon sekä muiden kirkkojen (katolinen sekä ortodoksi) kannattajat sanovat, että uskovien kastetta opettavat sanovat kasteen olevan kuuliaisuuden askel ja että se on omavanhurskautta.

        Uskovien vesikaste, eli vesikasteelle meno uskoontulon jälkeen on Raamatun opetuksen mukaan uskon kuuliaisuutta sekä vanhurskautta eikä suinkaan omavanhurskautta.

        Room 16:25, 26: Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
        mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,

        Raamattu opettaa, että evankeliumi on julistettu uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi. Uskon kuuliaisuuteen kuuluu tietenkin myös vesikasteelle meno uskoontulon jälkeen.

        Apt 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

        Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

        Kun he olivat tulleet uskoon, niin he ottivat kasteen uskon kuuliaisuuden seurauksena. Kaikki mitä uskova tekee mistä Jumalan sana opettaa on vanhurskautta ja uskon kuuliaisuutta kun se tehdään Pyhän Hengen voimassa. Uskovien kaste on kuin onkin uskon kuuliaisuuden teko, joka ei nouse lihasta vaan Jumalan armosta sekä Jumalan sanan opetuksesta.

        1 Piet 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

        Uskova on valittu Jumalan armosta kuuliaisuuteen ja kasvamaan kuuliaisuudessa armon ja rauhan kautta, johon kuuluu myös Raamatullisen vesikasteen ottaminen.

        Lopettakaa vääristely ja valehtelu ja ottakaa selvää asioista!

      • toisen opetuksesta
        opeta lapsikastetta kirjoitti:

        paavola ei opeta mitään lapsivesikastelua, lue ja ymmärrä!

        paavolan sivuilta:

        Pietari sanoi opetuksensa olevan vertauskuva Nooan päivistä, jolloin valmistettiin arkkia. Niinpä tuota 1 Piet 3:18-21:ssa olevaa Raamatun kohtaa ei voi ymmärtää tuntematta sen vertauskuvaa:

        Arkin rakentamista edelsi usko ja uskon kautta Nooan astui arkkiin, jonka jälkeen vesi tuli ja hukutti muun maailman, mutta Nooa pelastui uskon kautta ei veden kautta. Usko pelasti Nooan hukkumasta veteen ja vesi erotti Nooan ja muun maailman toisistaan. Mikä erottaa uskovan maailman hengestä?

        Pyhä Henki tekee sen erotuksen, joka saa aikaan erottautumisen tästä maailman hengestä.

        Pietari opetti myös, ettei vesikaste poista lihan saastaa? Mitenkä sellainen voi pelastaa tai tuoda syntien anteeksiantamuksen, joka ei poista lihan saastaa?

        Eli vesikaste ei pelasta eikä tuo syntien anteeksisaamista, koska se poista lihan saastaa, vaan on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta ja tuo hyvän omantunnon pyytämisen seurauksena Jumala vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, jonka kautta Jumala Pyhän Henkensä kautta erottaa meidät maailman syntisestä hengestä.

        Tällä tavoin me pelastumme synnistä, mutta niin kuin Nooakin pelastui hukkumiskuolemalta (kadotus) uskon kautta, niin mekin pelastumme kadotukselta pelastuksen vastaanottamalla, jonka jälkeen Pyhä Henki pyhittää ja pelastaa meidät synniltä joka tuhoaa ja turmelee ihmistä.

        Eli vesikaste ei sittenkään pelasta, vaan uskoontulossa ihminen vastaanottaa pelastuksen ja ottaa sen jälkeen vesikasteen.

        Vertauskuva Pyhän Hengen työstä

        Vesikaste on myös vertauskuvaa Pyhästä Hengestä ja sen toiminnasta, sillä vain Pyhä Henki voi kastaa meidän lihan kuolemaan ei vesi.

        Kasteenhauta kuvaa meille sitä, että kun kastaja kastaa kastettavan, upottaen hänet kasteen kautta kuolemaan synnille, niin samoin myös Pyhä Henki kuolettaa lihan tekoja. Kastaja pitää kiinni kastettavaa veden alla, niin kuin Jumalakin pitää meistä kiinni meidän lihamme kuollessa tämän maailman synnille. Ja niin kuin kastaja vetää kasteen haudasta kastettavan ylös, pitäen kiinni kastettavasta, niin samoin Jumalakin pitää kiinni meistä kannatellen meitä uudessa elämässä, jota saamme hänen vanhurskaudessaan ja Henkensä avulla vaeltaa Pyhän Hengen vaikuttaessa vanhurskauden tekoja.

        Tämän kaiken mitä kasteenhauta kuvaa, niin sen Jumala tekee Pyhän Hengen ja sanan kautta, sillä vesikaste ei ole lihan saastan poistamista tämän vertauskuvan mukaan!

        Raamattu opettaa, jotta usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Sillä se, joka Jumalan luokse tulee täytyy uskoa, että Jumala on. Jumalan luokse tullaan henkilökohtaisen uskon kautta niin Raamattu selvästi opettaa. Ei vauva eikä aikuinen tarvitse kastetta ennen kuin on tullut uskoon.

        Kirkolla monta erilaista kastetta

        Raamatun kanta on yksiselitteisen selvä siitä, että on vain yksi usko ja yksi kaste. Mutta luterilaisella kirkolla on monta erilaista kastetta ja monesta eri syystä. Lähetyskentillä kastetaan ne, jotka ovat tulleet uskoon sen perusteella, että he ovat vastaanottaneet pelastuksen henkilökohtaisen uskoontulon myötä. Sitten heidän lapset kastetaan sen perusteella, koska heidän vanhempansa ovat tulleet uskoon. Tässä on nyt kaksi erilaista kastetta eri perusteilla, toinen uskovalle, joka on tullut uskoon Jumalan armosta ja toinen pikkulapselle, joka ei ole tullut uskoon, vaan hänet kastetaan toisen ihmisen uskoontulon perusteella.

        Raamattu kuitenkin opettaa että on vain yksi kaste, joka tarkoittaa, että se tehdään vain kerran ja aina samoilla perusteilla eli uskoon tulon jälkeen. Luterilaisessa kirkossa kastetaan myös siten, että jos joku liittyy vaikka avioliiton kautta kirkkoon ja on ateisti eikä usko Jumalaan, niin silti hänet kastetaan. Edellä oleva tapaus on taas erilainen ja eri syystä tapahtuva kaste kuin kaksi sitä edellä olevaa tapausta. Sitten kun täällä Suomessa syntyy lapsi julkijumalattomaan perheeseen, niin hänet kastetaan siksi, kun hänen vanhempansa kuuluvat kirkkoon, ei siksi kun hänen vanhempansa uskovat Herraan Jeesukseen. Tämä edellä oleva tapaus on taas aivan erilainen kaste ja eri perusteilla kuin muut kasteet. Suomessa ainakin selkeästi yli 90% kirkon jäsenistä ovat julkijumalattomia. Lut.kirkon sylivauva ”kasteelle” ja muille kasteille ei löydy yhtään perustetta Uuden Testamentin kirjoituksista. Raamatun opettama yksi kaste tapahtuu aina samoilla perusteilla, eli uskoon tulon jälkeen. Kirkko kastaa monien eri syiden takia, esim. toisen ihmisen ratkaisun perusteella tai vanhempien kirkon jäsenyyden tähden, ei siksi että vauva sitä itse haluaisi. Jumala ei halua ketään pakkoliitettävän sellaiseen mihin ei olla itse sitouduttu.

        Monet kirkon vauvakasteen kannattajat sanovat, että vauvan ei tarvitse uskoa, sillä Jumalan armo riittää ja kasteessa Jumala tarjoaa armoaan. Raamattu kuitenkin opettaa toisin:

        Tiit 2:
        11 ¶ Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
        12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

        Room 5:
        1 ¶ Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

        Uskon kautta (henkilökohtainen usko) Kristukseen saamme Jumalan armon, emme vesikasteen kautta. Sylivauvan kastaminen on ihmisteko, joka tehdään kirkon perinteen tähden, ei Raamatun opetuksen tähden, sillä Raamattu opettaa vesikasteesta parannuksen ja uskoontulon jälkeen, eikä kirkon sylivauvakasteesta.

        Raamattu opetti yhdestä uskosta ja yhdestä kasteesta, joka tarkoittaa sitä, että kastettavalla tulisi olla usko ennen kuin kastetaan. Ja ylivoimaisesti eniten kirkko kastaa ihmisiä, jotka eivät usko. Luterilaisen kirkon opetus kasteesta on täten täysin epäraamatullinen eikä edusta Raamatun opettamaa yhtä kastetta, joka tapahtuu uskon tulon jälkeen.

      • lapsivedessä kastelua
        toisen opetuksesta kirjoitti:

        Paavola ei opeta lapsikastetta, vaan vielä sitäkin omituisempaa lapsivedessä syntymistä.
        Tässä osa Paavolan kirtjoituksesta:
        "Miksi Jeesus käytti luonnollisesta syntymisestä sanontaa vesi? Luonnollisessa synnytyksessä ihminen syntyy vedestä, koska lapsi on kohdussa veden ympäröimänä ja näin hän syntyy vedestä."

        Kukaan muu ei ole kristikunnan historian aikana oivaltanut tuollaista asiaa. Se on uutta ilmestystietoa. Raamatusta ei sellaista löydy.
        Joh. 3:3-5 kertoo ihmissielun pelastumisesta, uskoon tulemisesta.

        Petri Paavola opettaa siinä kohden harhaoppia.

        .

      • Mitä Jeesus opettaa
        lapsivedessä kastelua kirjoitti:

        Joh 3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
        6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
        8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

        Etkö huomaa Jeesuksen puhuneen luonnollisesta syntymästä sanoen mikä lihasta on syntynyt, on liha; tuo oli se vedestä syntyminen, jota Jeesus tarkoitti. Luonnollisessa syntymässä kun synnytään tähän maailmaan synnytään vedestä, kohdussa olevan veden kautta. Kun sitten on synnytty lihasta tähän maailmaan tarvitaan Hengestä syntyminen, eli parannuksen teko ja uskominen Jeesukseen, että voi syntyä Hengestä.

        Tutki tarkkaan mitä Nikodeemus sanoi kun hän sanoi ettei voi vanhana mennä takaisin äidinkohtuun. Tutki tarkkaan mitä Jeesus vastasi, eli ensin lihasta syntyminen (luonnollinen syntyminen, joka tapahtuu veden kautta kohdusta vauvan syntyessä maailmaan) ja sen jälkeen tarvitaan Hengestä syntyminen, että voi pelastua.

        Sinä ymmärrät vesikasteen väärin siksi et näe ettei Jeesus puhu mitään tässä kohden kastevedestä.

        Pysähdy, rukoile, mieti, rauhoitu ja katsele asiaa avoimin silmin, niin ymmärrät mitä Jeesus tarkoitti.

        Et taida ymmärtää todellakaan mitä Jeesus opetti, toivon mukaan se sinulle vielä selviää.

      • uskovaisille
        Mitä Jeesus opettaa kirjoitti:

        Ei lapsivesi pelasta, eikä lapsikaste, eikä aikuiskastekaan. Mutta tottelemattomuus kadottaa. 2 Tessalonikalaisk. 1:8,9.
        Jeesus pelastaa.
        Kaste kuuluu uskovaisille.
        Ilman kastetta ei ole raamatun uskoa.
        Tottelemattomuus kadottaa.
        Ihmisen täytyy ottaa vastaan Jeesus ja sitten tehdä niin kuin Jeesus sanoo, että pitää mennä kasteelle. Markus 16:16.

      • ymmärretty.
        Mitä Jeesus opettaa kirjoitti:

        Joh 3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
        6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
        8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

        Etkö huomaa Jeesuksen puhuneen luonnollisesta syntymästä sanoen mikä lihasta on syntynyt, on liha; tuo oli se vedestä syntyminen, jota Jeesus tarkoitti. Luonnollisessa syntymässä kun synnytään tähän maailmaan synnytään vedestä, kohdussa olevan veden kautta. Kun sitten on synnytty lihasta tähän maailmaan tarvitaan Hengestä syntyminen, eli parannuksen teko ja uskominen Jeesukseen, että voi syntyä Hengestä.

        Tutki tarkkaan mitä Nikodeemus sanoi kun hän sanoi ettei voi vanhana mennä takaisin äidinkohtuun. Tutki tarkkaan mitä Jeesus vastasi, eli ensin lihasta syntyminen (luonnollinen syntyminen, joka tapahtuu veden kautta kohdusta vauvan syntyessä maailmaan) ja sen jälkeen tarvitaan Hengestä syntyminen, että voi pelastua.

        Sinä ymmärrät vesikasteen väärin siksi et näe ettei Jeesus puhu mitään tässä kohden kastevedestä.

        Pysähdy, rukoile, mieti, rauhoitu ja katsele asiaa avoimin silmin, niin ymmärrät mitä Jeesus tarkoitti.

        Et taida ymmärtää todellakaan mitä Jeesus opetti, toivon mukaan se sinulle vielä selviää.

        Ymmärrä konkreettisesti.

        Vesi on nestettä, sellaista jota virtaa
        esimerkiksi Jordanin virrassa.

        'Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.' (Joh. 3:23)

        Vai on nykyään oppi että Johannes kastoi Ainonissa koska siellä oli paljon lapsivettä? Siinä lapsivedessä Johannes kastoi ihmisiä? Mieletön oppi tuo 'synny lapsivedestä ja Hengestä' oppi.

        Ne ihmiset joille Jeesuksen sanat 'jos joku ei synny vedestä ja Hengestä ... ' (Joh. 3:5) kohdistuu, ovat tietysti jo luonnollisesti syntyneitä. Tarpeetonta on sellaisille eli jo luonnollisesti syntyneille esittää asianaan 'sinun tulee luonnnollisesti syntyä ... '. Jeesus on Mestari, suurin Opettaja - ei hän sekoittavasti opeta! Jos 'vedestä' tarkoittaisi tuossa luonnollista syntymää, silloin Jeesus, joka opetti parhaiten, olisi sanonut jättäen tarpeettoman pois: 'totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.'

    • pelastuksen tienviitta

      (Joh. 3:5) on opetus pelastuksen tiestä Nikodeemukselle.

      • Pelastuksen Tie on Jeesus

        Pelastuksentie ei totisesti ole lapsivesioppi.

    • sunnyriver

      Vai olisiko se ongelma siinä, että se iso laiva
      (valtionkirkot) on seilannut liian kauas
      Apostolien tekojen ajoista. Monet yksittäiset
      ihmiset tosiaan haluavat löytää henkilökohtaisen
      suhteen persoonalliseen Jumalaan.
      Hän haluaa olla numero 1 elämässämme,
      meille kaikkein rakkain. Ja on helpompi löytää, jos hakeutuu niiden keskuuteen, jotka ovat jo löytäneet.
      Jumala etsii yhä rakkaitaan!

      En sano sitä, etteikö kirkossakin ole
      aidosti uskovia, laimennussuhde vain alkaa olla
      jo melkoinen.

      • lisää

      • sunnyriver
        lisää kirjoitti:

        eli
        siis
        http://www.Jeesus-on-Herra.com

        oikea seurakunta.

        Vähän olis pitkä matka täältä susirajalta.
        Mutta onneksi Jumala ohjaa rukoilevan
        juuri hänelle oikeaan seurakuntaan, eli
        sinne,
        missä häntä rakastetaan, missä hän voi
        palvella, olla osa seurakuntaruumista ja missä hän saa opetusta ja rukoussuojaa.
        Siunausta sinulle!

      • minä löysin
        sunnyriver kirjoitti:

        Vähän olis pitkä matka täältä susirajalta.
        Mutta onneksi Jumala ohjaa rukoilevan
        juuri hänelle oikeaan seurakuntaan, eli
        sinne,
        missä häntä rakastetaan, missä hän voi
        palvella, olla osa seurakuntaruumista ja missä hän saa opetusta ja rukoussuojaa.
        Siunausta sinulle!

        Kiitos Sunnyriver ja muut.
        Etsin seurakuntaa. Löydän tästä sen suunnan, jota kaipaan.
        Täällä Salossa on löytynyt samaa Jumalan seurakunnan toimintaa.

      • uudestaan!
        minä löysin kirjoitti:

        Kiitos Sunnyriver ja muut.
        Etsin seurakuntaa. Löydän tästä sen suunnan, jota kaipaan.
        Täällä Salossa on löytynyt samaa Jumalan seurakunnan toimintaa.

        Yritä uudestaan tutkia asiaa!

        Jeesus vastasi Nikodeemukselle, kun Nikodeemus itse alkoi puhumaan luonnollisesta syntymästä. Jeesus vahvisti sen, että tietenkin tulee ensin syntyä tähän maailmaan, jonka jälkeen tulee vielä uudestisyntyä ylhäältä.

        Juutalaisille oli luonnollista, että he luonnollisen syntymän perusteella ovat Jumalan lapsia ja pääsevät Jumalan valtakuntaan Jumalan valittuna kansana.

        Jeesus blokkasi tämän käsityksen ja kertoi, että luonnollinen syntymä ei riitä, vaan tarvitaan Hengestä syntyminen.

        Jeesus ei tarkoittanut vedellä, ei lapsivesivalelua, eikä uskovien kastetta, vaan luonnollista syntymää, sitä et vain ymmärrä koska sydämesi on kiinni väärässä opissa, joka on kasteveden pelastuksen evankeliumi.

        Ylpeytesi myöntää olleesi väärässä estää näkemästä totuutta.

    • Uskon_Tyttö

      Olipa pitkästä aikaa oikein hyvää asiaa ja aiheesta!! Ihan tarkkaan en kaikkea tekstiä lukenut, mutta pointti sieltä kyllä tuli hyvin esille. Itse oon miettinyt, että kun olen kuulunut ikäni luterilaiseen srk:n, mutta kuitenkin käynyt enimmäkseen vapaissa. Silti tuntuu ettei täällä ole mitään minulle sopivaa seurakuntaa, mihin haluaisin liittyä ja sitoutua. Niin mietin, että pitäiskö sitä erota kirkosta vallan kokonaan? Kaikkein eniten olen viihtynyt yhteis-kristillisissä tilaisuuksissa, missä ihmiset liittyvät yhteen yli srk-rajojen.

      Toisaalta luterilaisessa kirkossa on monia hyviä työmuotoja, mitä haluaisin tukea kirkollisveron kautta. Vaikka luterilaista kirkkoa arvostellaankin mm.helluntailaisten keskuudessa hyvin negatiivisesti, niin jotain hyvääkin on jäljellä. Paljon on annettu kritiikkiä aiheesta, mutta monille esim. rippikoululeiri voi olla alkusysäys elävälle uskolle. Miten monet muut seurakunnat järjestävät leirejä, joihin aktiivisesti kutsutaan mukaan perusmaallikkoja, kuulemaan kristinuskon perusoppeja? Miten monet muut seurakunnat järjestävät pyhäkouluja muillekin, kuin omille seurakuntalaisilleen?

      Oon lopen ärsyyntynyt tuohon, miten koko ihmisen usko ja hengellinen elämä arvioidaan sen mukaan, mihin srk:n kuulut. Itse haluan olla siellä, missä Jumala toimii. On se sitten helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta, luterilainen kirkko tai muu.

      • nyt eteen päin

        On tunnustettava, että luterilainen pelastusoppi on harhaa. Harhaoppiseen kirkkoon ei pidä kuulua tai sitä tukea.
        Onko mkielestäsi oikein tukea kirkkoa, joka opettaa ihmisten pelastuvan lapsikasteessa ja kirkkoon kuulumisella?

    • Tuomitsija

      Olen samaa mieltä. Mutta mikä olisi praktinen seurakunta? Siis käytännön ratkaisu ongelmaan. Sinulta varmaan löytyisi ratkaisu Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Yksi moderni ratkaisu näyttäisi olevan "nettiseurakunta".Voisi poimia rusinat pullasta ja tuntea olevansa oikeassa seurassa? Olen itse käynyt monissa seurakunnissa maan päällä ja yrittänyt ajatella positiivisesti, mutta kun henki ei tahdo yhtyä niihin. On rukoiltava heidän puolestaan olematta nyt mikään parempi.Huonouttani nyt en kehtaa esille itseäni tuodakkaan. Voitaisiinko me perustaa se oikea seurakunta? Tietenkin siitä jätettäisiin tuo, me, pois ja kaikki itseä korottava.Otettaisiin se Raamatun totuus, minkä mainitsit.

    • Viikatenainen

      Juuri näin! Oikea seurakunta on hengellinen pyhien yhteys. Jumala on poiminut/poimii omansa yksitellen ja kokoaa/koonnut yhteen. Ikävä kyllä eri suunnissa en ole koskaan kokenut hengen yhteyttä. Kaikilla omat "henget" ja opit. Raamattu kun opetettaa yhdestä oikeasta opista eli Kristuksen opista. Ja tätä oppia ymmärtävät ne joille Jumala on lahjoittanut oman henkensä, ja jotka ovat kuuliaiset hänen sanalleen. Mitkään ihmisten tekemät rituaalit eivät vain silloin auta jos Jumalan Henki ei ihmisessä asu. Näissä linkeissä, mitä jokunen antoi oli ikävä kyllä astian makua. Pitäisi pysyä lujasti kiinni Jumalan sanassa eikä lähteä minkään perään mikä kuuluttaa "oikeaoppisuuttaan". Tänä aikana riittää loputtomiin eksytystä ja eksytysten eksytystä. Aloittajalla oli täyttä asiaa.

      • Mathetes tou Ieesou

        Nikodeemus tuli yöllä Jeesuksen luokse ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa." Jeesus vastasi sanomalla: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodeemus ihmettelee ja vastaa: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Nikodeemus ei ymmärtänyt millaista syntymää Jeesus tarkoitti, vaan hän sotki sen luonnolliseen syntymään. Jeesuksen vastaus kuuluu: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä". Jeesus vastasi, että ensin tulee syntyä luonnollisesti (mikä lihasta on syntynyt, on liha), joka tarkoitti vettä ja Hengestä syntyminen on uudestisyntyminen. Sitten Jeesus vielä sanoo, että mikä lihasta syntynyt on liha, eli vedestä syntyminen ja mikä Hengestä syntynyt on henki. Jeesus selitti jakeessa 6 mitä tarkoittaa vedestä ja Hengestä syntyminen, sillä Hän sanoi että lihasta syntynyt on liha ja Hengestä syntynyt on henki. Jos olisi ollut kysymyksessä vesikaste, niin Jeesus olisi sen tuossa jakeessa 6 varmasti sanonut, eikä puhunut mitään lihasta syntymisestä.

        Kun Jeesus Kristus sanoi:

        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä".

        Herra Jeesus Kristus sanoi että tulee syntyä vedestä ja Hengestä, että voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Heti tämän jälkeen Herra Jeesus selventää Nikodeemukselle mitä Hän tarkoittaa. Mikä on lihasta syntynyt on liha, joka tarkoitti vedestä syntymistä, eli luonnollista syntymää. Tämän jälkeen Herra Jeesus sanoi, että mikä on Hengestä syntynyt on henki. Nikodeemus luuli, että hän juutalaisena pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan, koska hän on syntynyt Israelin kansaan ja ympärileikattu kahdeksan päivän ikäisenä. Herra Jeesus sanoi Nikodeemukselle, että lihasta syntyminen ei riitä, vaan tarvitaan Hengestä syntyminen (uudestisyntyminen), että voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

        Miksi Jeesus käytti luonnollisesta syntymisestä sanontaa vesi? Raamattu opettaa, että luotu maailma ja kaikki mitä siinä on, on rakennettu veden kautta:

        2 Piet 3:5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

        Tämän tähden Herra Jeesus käytti luonnollisesta syntymästä sanontaa vedestä syntyminen.

        Jaak 1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

        Synnytys Jumalan lapseksi tapahtuu sanan kautta Pyhässä Hengessä, ei kastevedessä, eikä luonnollisen syntymän kautta.

        Raamattu opettaa että tämä luonnollinen maailma on luotu (syntynyt) veden kautta. Siksi Jeesus Kristus sanoi että tarvitaan vedestä ja Hengestä syntyminen Nikodeemukselle, joka ihmetteli että eihän hän enää voi syntyä uudestaan äitinsä kohtuun. Vedestä syntyminen tarkoittaa lihasta syntymistä, eli luonnollista syntymistä tähän maailmaan ja Hengestä syntyminen uudestisyntymistä Sanan ja Hengen kautta.

        Tämä luonnollinen syntymä ei riitä taivasten valtakuntaan, vaan tarvitaan parannus ja usko Jeesukseen, että voi syntyä Hengestä. Kukaan ei voi kuitenkaan syntyä Hengestä ellei ole ensin syntynyt lihasta tähän maailmaan. Kukaan ei uudestisynny luonnollisen syntymän kautta, eikä vesikasteen kautta, vaan parannuksen teon jälkeen Jumalan sanan voimasta Pyhän Hengen kautta. Joh 3:5 olevat sanat jos joku ei synny vedestä ei tarkoita vesikastetta eikä kohdussa olevaa lapsivettä, vaan luonnollista syntymää, eli lihasta syntymistä, kun ihminen syntyy tähän maailmaan.

        Uudestisyntyminen tapahtuu ihmiselle, kun hän tunnustaa syntinsä ja uskoo Herraan Jeesuksen ja sen merkiksi Jumala kastaa hänet Pyhällä Hengellä, jossa uskova saa Pyhä Hengen sinetin sydämeensä. Uudestisyntyminen on siis hengellinen tapahtuma, ei luonnollinen. Vesi ei uudestisynnytä, vaan Jumalan sana Pyhä Hengen kautta: Jaak 1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

        Sivun lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/vesikaste14.html

    • Anonyymi

      Itse seuraan ristiä ja Golgatan Herraa Jeesusta. Menin kasteelle Jeesus nimessä , jonne sain haudata vanhan epäonnistuneen identiteettini. Tilalle sain terveen ruumiin. Silmääni tuli näkö ja papukaijani puremat sorminivelet paranivat. Ja sain syntini anteeksi. Mama Raili

    • Anonyymi

      Linkistä löytyy tämäkin:
      https:/Jjeesus-on-Herra.com/risti-yhdistaa/
      Kaiken keskus.

    • Anonyymi

      https:/Jeesus-on-Herra.com/risti-yhdistaa/

      Risti on kaiken keskus.

    • HYvä kysymys uskovatkin ovat himisiä,ihmisellä on halu tehtä jotain mielyttääkseen jumalaa,kuitenkin uhottavat sen mitä Jeessu on tehnyt puolestamme siinä on se miksi yritetään,meidä uskovien pitäisi levätä siinä armossa joka on meille annettu,kysyä mitä herran haluaa tehdä,siihen saamme kin sitten voiman ja viisauden,koska rakastamme herraamme.

      • Anonyymi

        Seurakunnissa käy vain huono aines. Hyvät ihmiset, jos sellaisia enää joku on, käy ehkä sunnuntaina satunnaisesti kirkossa perinteen vuoksi. Ei sillä valheellisella kirkon politiikalla ole kannatusta uskovien joukossa. Kirkot kansoittuu vain vähäosaisista ja sairaista. Ymmärrettävästi, mutta heilläkin on oikeus oikeaan kirkkoon, ei poliittiseen manipulaatiolaitokseen.

    • Anonyymi

      Ainoa oikea usko on Rauhanyhdistyksellä muut hengellisyys on saatananpalvontaa Jumalan valtakunnassa ei armoa anneta eikä pyydeta kaikki väärähenkisten on eroittaa Jumalan valtakunnassa. Kaikki maailman ihmiset pitäisi ruveta SRK uskoon kaikki muut kiellettäisiin,. Väärähenkisiä saarnaajat poltetaan roviolla

    • Anonyymi

      Eihän seurakunta hajonnut apostolien jälkeen, vaan kävi päinvastoin. Syntyi yksi suuri katolinen kirkko ilman hajaannusta. Vasta uskonpuhdistuksessa se lahkoontui luterilaisuudeksi ja tuli lahkot. Siihen asti säilyi yhtenäisenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1792
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      123
      1240
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      245
      907
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      867
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe