Tempaus Raamatun mukaan

Mohikaani on alempana tulkinnut väärin samat Raamatunkohdat kuin ennenkin.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen tulevan meteliä pitäen eikä "hiljaa kuin varas".
Paavalikin sanoo että se "päivä" tulee hiljaa kuin varas eli ei siis Herra.
Ja kertoo samassa kirjeessään tavan jolla Herra tulee.

1.Tess 5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

1. Tess. 4:16,17 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

----------------------------------
Tulemisen ajankohta selviää seuraavista jakeista.

Mark.13:32 Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.

Noinhan se raamatussa seisoo että tarkkaa tulemispäivää ei tiedetä mutta se on kuitenkin sen sukupolven aikana jolle Jeesus puhui.
ja Paavalin mukaan se piti tulla hänen elinaikanaan.

Matt.24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

Matt.16:28 Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.

Paavalinkin mukaan Jeesuksen uusi tuleminen piti olla hänen aikanaan.

Tess.4:13-18;5:1-3 Paavali katsoo olevansa itse elossa kun Jeesus tulee uudelleen ja samoin hänen kirjeensä tessalonikalaiset vastaanottajat.

10

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei katoa?

      Vastaus on: Se sukupolvi joka näkee tämän: --->

      • perustettiin?

        Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä!

        "Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle!"
        Niin Jeesus opetti. Tuo Valtakunta tuli ennen kuin Jeeesuksen ympärillä olevat ihmiset kuolivat.
        "Jumalan valtakunta on teissä sisäisesti".
        Uuden liiton seurakunta on Jumalan valtakunta maan päällä. Sen rajat kulkevat sydämien tasolla (ei ns. seurakuntarajoja seuraten).
        Lopunaikana Jumalan valtakunta eli siis Jumalan seurakunta "on oleva kymmenen neitsyen kaltainen.." (Matt. 25:1). Mistä muusta valtakunnasta voisi olla kyse kuin Jumalan seurakunnasta?

        Jeesus ei missään sanonut tulevansa takaisin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa oman sukupolvensa aikana. Hän ennusti Jumalan valtakunnan eli seurakunnan ilmestymisen.
        Seurakunta perustettiin Golgatan ristillä Jeesuksen verihaavoissa: "Se on täytetty!" Perustettu seurakunta eli Jumalan valtakunta ilmestyi voimassa kun se täytettiin Pyhällä Hengellä ja tulella helluntaipäivänä. Apt. 2.

        Paavali ei myöskään kirjoittanut, että Jeesus tulisi hänen elinaikanaa. Päinvastoin. Hän selvin sanoin toteaa ajasta hänen lähtönsä jälkeen, jolloin seurakunta vielä on maan päällä . Apt. 20:29-.30.
        Hän ennusti että luopumus apostolisesta tulee ennen Jeesuksen tulemusta. 2 Tessal.2. Luopumus tulikin apostolien kuoleman jälkeen. Kirkkokuntia alettiin perustaa. .. .. .. Siitä luopumuksesta olemme nyt alkaneet herätä.
        Apostolisen ajan usko kaikkineen valtaa alaa, vaikka se tällä hetkellä vielä onkin pienessä mittakaavassa.

        Seurakunbta alkaa kohta ymmärtää, että se edustaa Jumalan valtakuntaa maan päällä; kunnes tuhatvuotinen valtakunta perustetaan Jeesuksen tulemuksen jälkeen. Ja sen jälkeen tulee lopullinen Jumalan valtakunta, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

        Siunausta rakkaille Jeesuksen tulemuksen odottajille!

      • Ihan turhaa
        perustettiin? kirjoitti:

        Luuk. 17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

      • Ihmisen viisaus

        Väite siitä, että Jeesus olisi tarkoittanut sukupolvella jotain laajempaa käsitettä, on suorastaan naurettava.

        Useissa kohdissa tehdään selväksi, että maailmanloppu on lähitulevaisuudessa. Tässä pari esimerkkiä:

        Mark.14:61-62 Jeesus ilmoittaa yks`kantaan, että pappi tulee näkemään vielä elinaikanaan Jeesuksen uuden tulemisen.

        Väistämättä tulee mieleen kysymys, missähän tämä pappi elelee? Osaatko kertoa?

        Mat.16:28 Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, ettei kaikki heistä ehdi kuolla ennen hänen uutta tulemistaan.

        Missähän nämäkin poloiset elää kitkuttelee, sillä tuskinpa Jeesus tarkoitti sanalla "muutamia" apostoli Johannesta yksin?

        Paavalikin tiesi kertoa, ettei kannata mennä naimisiin, koska maailmanloppu tulee ennen kuin pääsee nauttimaan avio-onnesta. Tämähän taru löytyy 1.Kor.7:29-31

      • voi teitä!
        Ihmisen viisaus kirjoitti:

        1.Kor.7:29-31. Paavali ei sanallakaan mainitse Jeesuksen tulemuksesta tai maailmanlopusta.
        Paavali kirjoitti 1 Korinttolaiskirjeensä vuonna 65 jKr. Jerusalemin hävitys ja sitä seuraava uskovien ahdinko olivat se "tuleva ahdinko".
        Pitää opiskella Raamatun kronologiaa.

        Myöskään uskosta osaton ei voi käsittää Raamatun syviä asioita. Ensin tulee ottaa vastaan evankeliumin ilosanoma syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen veren kautta. Sen voi jokainen ymmärtää. Sen jälkeen voit alkaa tutkia Jeesuksen tulemuksen asiaa. Olet silloin ymmärtävä sen. Et ennen sitä.

      • Ihmisen viisaus.
        voi teitä! kirjoitti:

        Jerusalemin hävitys oli siis melko totaalinen, kun Paavali kuvaili sitä näin:

        ...sillä tämän MAAILMAN muoto on häviämässä.

        No Paavali tarkoitti ilmeisesti maailmalla, Jerusalemia? Aika pienet ympyrät profeetalla, eikö?

        Oletetaanpa sitten niin, mitähän Jeesuksen jutut siitä, ettei pappi ehdi kuolla ennen hänen uudelleen tuloa? Hän tarkoitti ilmeisesti sitä, että hän syntyy leipänä, ja viininä, josta sinäkin ehtoollisella saat oikeaa ymmärrystä?

      • juuta
        perustettiin? kirjoitti:

        Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä!

        "Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle!"
        Niin Jeesus opetti. Tuo Valtakunta tuli ennen kuin Jeeesuksen ympärillä olevat ihmiset kuolivat.
        "Jumalan valtakunta on teissä sisäisesti".
        Uuden liiton seurakunta on Jumalan valtakunta maan päällä. Sen rajat kulkevat sydämien tasolla (ei ns. seurakuntarajoja seuraten).
        Lopunaikana Jumalan valtakunta eli siis Jumalan seurakunta "on oleva kymmenen neitsyen kaltainen.." (Matt. 25:1). Mistä muusta valtakunnasta voisi olla kyse kuin Jumalan seurakunnasta?

        Jeesus ei missään sanonut tulevansa takaisin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa oman sukupolvensa aikana. Hän ennusti Jumalan valtakunnan eli seurakunnan ilmestymisen.
        Seurakunta perustettiin Golgatan ristillä Jeesuksen verihaavoissa: "Se on täytetty!" Perustettu seurakunta eli Jumalan valtakunta ilmestyi voimassa kun se täytettiin Pyhällä Hengellä ja tulella helluntaipäivänä. Apt. 2.

        Paavali ei myöskään kirjoittanut, että Jeesus tulisi hänen elinaikanaa. Päinvastoin. Hän selvin sanoin toteaa ajasta hänen lähtönsä jälkeen, jolloin seurakunta vielä on maan päällä . Apt. 20:29-.30.
        Hän ennusti että luopumus apostolisesta tulee ennen Jeesuksen tulemusta. 2 Tessal.2. Luopumus tulikin apostolien kuoleman jälkeen. Kirkkokuntia alettiin perustaa. .. .. .. Siitä luopumuksesta olemme nyt alkaneet herätä.
        Apostolisen ajan usko kaikkineen valtaa alaa, vaikka se tällä hetkellä vielä onkin pienessä mittakaavassa.

        Seurakunbta alkaa kohta ymmärtää, että se edustaa Jumalan valtakuntaa maan päällä; kunnes tuhatvuotinen valtakunta perustetaan Jeesuksen tulemuksen jälkeen. Ja sen jälkeen tulee lopullinen Jumalan valtakunta, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

        Siunausta rakkaille Jeesuksen tulemuksen odottajille!

        Raamattua on muokattu niissä jakeissa, joissa todetaan nyt sitten että jesse tarkoittikin sitä sun tätä, ei mitä kirjaimellisesti voi lukea vanhemmista raamatun luvuista.
        Viestiketjun aloittaja on oikeassa.

    • anti-kristitty

      Minun näkemys asiasta on se, että ei Jeesuksella eikä Paavalillakaan ollut tietoa siitä, milloin Jeesus tekee comebackin kuninkaana, niinkuin Jeesus sanoikin tuossa jakeessa.

      (Mark.13:32) Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.

      Molemmilla oli kuitenkin kova usko ja luottamus siihen, että se tapahtuu pian... He uskoivat (kyse siis ei ole tiedosta) sen tapahtuvan pian. He olivat väärässä. En tajua, miksi tästä pitää nostaa niin iso meteli. Tarinassa Nooasta menee myös kauan aikaa ennenkuin vedenpaisumus tulee.

    • Ihmiset_ovat_pellejä

      Raamatun tekstejä ei ole muokattu jälkeen päin. Alkuperäiset lähdemateriaalit ovat tallessa.

      On viisaasti sanottu, ettei se pelota mitä en ymmärrä Raamatusta, vaan se mitä ymmärrän. Jumalattomilla on niin paljon ymmärrystä joka tarvitaan vastustamaan kaikessa Jumalan tahtoa, joka on ilmoitettuna Raamatussa.

      - Älä varasta, - varastampas.
      - Älä tapa, - tapanpas.
      - Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, - no sen nyt varmasti sanon vaikka en muuta sanoisikaan.
      -Älä harjoita yhdyntää seurakunnassa vahvistetun avioliiton ulkopuolella, - no sitähän teen, ja mielelläni.
      - Älä ahnehdi itsellesi, vaan huolehdi toistenkin tarpeista, - mitä minä muista katsokoot itse eteensä!

      MItä vaan otamme Raamatusta tekstejä, niin huomamme että ihmiset vastustavat voimakkaasti ja toimivat juuri päinvastoin. Kun he ovat näin tehneet aivan päinvastoin kun JUmala käski, ja tuho tuli, niin heti alkaa kamala poru siitä millainen roisto tuo Jumala on kun tällaista sallii.

    • Maitojunalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe