Moni nuori menee trendien perässä poliittisestikin

Puhun näistä imagoihmisistä, jotka eivät missään nimessä uskallla ajatella muuta kuin mikä on mielikuvissa turvallisesti tuttua ja hyväksyttyä ja pelosta ei uskalleta tuoda esiin muita kuin suvaitsevaisuuspuheita, vaikka kiihkoilu omia kansalaisia vastaan syttyy helposti. Tämä muuten koskee muitakin aiheita kuin politiikkaa tämä turvallinen ajattelu siis.

Tällaiset nuoret 20-30-vuotiaat äänestävät vihreitä ja vasemmistoa usein ihan mielikuvien eikä tietojen perusteella ja he kuvittelevat kuuluvansa siihen sivistyneistökansanosaan. Kyseessä on kuitenkin ns. ajattelumaailman turvallisuusvyöhykkeellä pysyminen.

Olette varmaan kuulleet ihmisistä, jotka tahtovat pitää kulissinsa pystyssä, vaikka pinnan alla tapahtuu ikäviä asioita. Tällaiset pintaliitoimagotyypit ovat verrattavissa politiikkoihin, joidenka kuukauden toistetuin sana on suvaitsevaisuus puhumatta mitä pitää suvaita.

Kuvittelevatko että yksioikoisesti vain vihreät ja vasemmisto puolustavat ihmisoikeuksia ja ovat hyviä, vaikka eivät osaa katsoa ja ajatella toiveidensa tuomia seurauksia aina?. Jatkavat vain samaa linjaa tutkimatta tuloksia oman puolueen linjoista.

Vasemmistollakin on hyviä asioita esillä aina, mutta ei muut kuin kertomaan vaan avoimesti nyt pakolais/mamupolitiikan plussia ja miinuksia numeroina, euroina ja muina seikkoina vihreiden kanssa.

Perussuomalaiset nähdään trendipiireissä jotenkin sivistymättöminä juntteina ja rasisteina, minkä toivat esiin jo näkyvästi kannoissaan. Onneksi nyt epätrendikkään näköinen, mutta tavallisen kansan tunteva koreilematon PS pääsee alkuun ja ainakin me äänestäjät luotamme, että he tuovat uutta asiaa esiin näkyvästi viimeistään tulevan eduskuntavaalimenestyksen jälkeen.

Vihreille kitos vihreiden arvojen esiin tuomisesta. Onneksi niistä muutkin välittävät nykyään :).
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

no hö

Äänestä

Vaikken sillä minkäänlaista suoranaista linkkiä rasismiin löytänytkään.

Olen itse asiassa lähes samaa mieltä lähes kaikesta! Asia sisällöistähän et hirveästi puhunut.

Minustakin pinnallisuutta on aika paljon, niin yhteiskunta- kuin arkielämässäkin.

Varmaan muutkin puolueet, myös PS, huolehtivat omalla profiilillaan ihmisoikeuksista. Heidän ohjelmastaan en laillisuusnäkökulmasta löydäkään moitteen sijaan. Puhetta on syntynytkin lähinnä PS:n ehdokkaiden joistakin linjauksista, jotka eivät oikein täsämää puolueen vastaavia.

Ja ihmisoikeusnäkökulman kääntäisin itseasiassa toisin päin: Mietipä tilannetta, jossa meillä ei niitä olisi ollenkaan!

Omasta mielestäni, tällaisessa maailmassa, meillä ei ole varaa elää ilman ihmisoikeuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Puhun näistä imagoihmisistä, jotka eivät missään nimessä uskallla ajatella muuta kuin mikä on mielikuvissa turvallisesti tuttua ja hyväksyttyä ja pelosta ei uskalleta tuoda esiin muita kuin suvaitsevaisuuspuheita, vaikka kiihkoilu omia kansalaisia vastaan syttyy helposti. Tämä muuten koskee muitakin aiheita kuin politiikkaa tämä turvallinen ajattelu siis.

Tällaiset nuoret 20-30-vuotiaat äänestävät vihreitä ja vasemmistoa usein ihan mielikuvien eikä tietojen perusteella ja he kuvittelevat kuuluvansa siihen sivistyneistökansanosaan. Kyseessä on kuitenkin ns. ajattelumaailman turvallisuusvyöhykkeellä pysyminen.

Olette varmaan kuulleet ihmisistä, jotka tahtovat pitää kulissinsa pystyssä, vaikka pinnan alla tapahtuu ikäviä asioita. Tällaiset pintaliitoimagotyypit ovat verrattavissa politiikkoihin, joidenka kuukauden toistetuin sana on suvaitsevaisuus puhumatta mitä pitää suvaita.

Kuvittelevatko että yksioikoisesti vain vihreät ja vasemmisto puolustavat ihmisoikeuksia ja ovat hyviä, vaikka eivät osaa katsoa ja ajatella toiveidensa tuomia seurauksia aina?. Jatkavat vain samaa linjaa tutkimatta tuloksia oman puolueen linjoista.

Vasemmistollakin on hyviä asioita esillä aina, mutta ei muut kuin kertomaan vaan avoimesti nyt pakolais/mamupolitiikan plussia ja miinuksia numeroina, euroina ja muina seikkoina vihreiden kanssa.

Perussuomalaiset nähdään trendipiireissä jotenkin sivistymättöminä juntteina ja rasisteina, minkä toivat esiin jo näkyvästi kannoissaan. Onneksi nyt epätrendikkään näköinen, mutta tavallisen kansan tunteva koreilematon PS pääsee alkuun ja ainakin me äänestäjät luotamme, että he tuovat uutta asiaa esiin näkyvästi viimeistään tulevan eduskuntavaalimenestyksen jälkeen.

Vihreille kitos vihreiden arvojen esiin tuomisesta. Onneksi niistä muutkin välittävät nykyään :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu