Sukeltaja katosi kaivokseen/vedenottamoon

Sukeltajaa etsitään yhä Pieksämäellä.

Savon Sanomat

Pyhäinpäivänä Pieksämäellä kadonneen sukeltajan etsinnät eivät johtaneet tulokseen tiistaina, vaikka apuna oli vapaaehtoisia sukeltajia ja merivartioston teknistä laitteistoa.

Rikoskomisario Reijo Takkisen mukaan etsintöjä jatketaan keskiviikkona. Sukelluspaikkana olleen Montolan vanhan kaivoskuilun vesi on yhä sameaa. Näkyvyys on vaihteleva mutta huono.

Tähän saakka etsinnät on keskitetty entisestä avolouhoksesta syntyneen 60 metriä syvän lammen pohjalle.

Nyt joudutaan pohtimaan, kuinka päästään tutkimaan avolouhoksesta haarautuvia kaivoskäytäviä. Nämä tunnelit ovat jopa kilometrien pituisia ja ulottuvat lähes 200 metrin syvyyteen.

Keski-ikäinen pieksämäkeläinen perheenisä katosi sukellusretkellä lauantaina puolilta päivin. Hänen epäillään eksyneen johtamastaan sukeltajaryhmästä, koska kaivoksen seinistä veteen liuennut kalkki heikensi näkyvyyden lähes olemattomaksi.

Pieksämäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymä kielsi sukeltamisen Montolan louhoksessa 2004 alueella toimivan pohjavedenottamon takia. Vanhan kaivoksen kuilut toimivat pohjavesivarantona.

Sukellus.fi -sivuston luonnehdinta Montolasta.

http://www.sukellus.fi/wiki/index.php?title=Montola
111084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

miksi pitä mennä moisiin paikkoihin sukeltelemaan...

Äänestä

ettei koko sukeltajaryhmä eksynyt!

Keski-ikäinen pieksämäkeläinen perheenisä katosi sukellusretkellä lauantaina puolilta päivin. Hänen epäillään eksyneen johtamastaan sukeltajaryhmästä, koska kaivoksen seinistä veteen liuennut kalkki heikensi näkyvyyden lähes olemattomaksi

Äänestä

Täydellista ymmärtämättömyyttä sukelluskieltoa kohtaan. Pitää se nyt jo tajuta ettei kenenkään juoma ja talousveteen mennä rypemään millän tavalla.Turha siinä on selitellä, että on kyseessä valtavan suuri vesimäärä. Uskoisin ettei monikaan halua käyttää kyseistä vettä jonne on hukkunut sukeltaja. Alue oli aidattu ja lukittu juuri sen puhtauden takaamiseksi.Toivottavasti löytävät sukeltajan pian, ettei menetetä suurta vesivarastoa älyttömyyden takia.

Äänestä
  • muuta paskaa kuten kyllästettyjä ratapölkkyjä ja sähkömuuntajia jotka ovat täynnä myrkkyjä.

    Äänestä

  • paljon kaikkea kirjoitti:

    muuta paskaa kuten kyllästettyjä ratapölkkyjä ja sähkömuuntajia jotka ovat täynnä myrkkyjä.

    Tässä asiassa on myös se tieto,että juo "ruumiinpesuvettä". Se on melkoinen este aika monelle vettä käyttävälle. Sitä paitsi alue oli aidattu, lukittu ja sukelluskielto oli kaikkien tiedossa. Olen tähän asti pitänyt sukeltajia vastuulisina ja osaavina hommassaan.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    jää viimeiseksi järjestäytyneen sukellusporukan täkemäksi !

    En voi olla kovin sympaattinen uhria ,enkä vielä elossa olevia "kuminaamareita "kohtaan !

    Eiks nää saatanan "happiselät" osaa valita paikkoja jos puljaavat niiden laitteitensa kanssa !

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Tässä asiassa on myös se tieto,että juo "ruumiinpesuvettä". Se on melkoinen este aika monelle vettä käyttävälle. Sitä paitsi alue oli aidattu, lukittu ja sukelluskielto oli kaikkien tiedossa. Olen tähän asti pitänyt sukeltajia vastuulisina ja osaavina hommassaan.

    kirurgeista mutta 17 vuotta on joka päivä muistuttanut erään kusipään tekemä hoitovirhe.

    Äänestä

Ettei vaan kaadu kuntalaisten niskaan koko paska.

Äänestä
  • Onko tietoo?

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Onko tietoo?

    September 1st, 2008

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vedenottamo kirjoitti:

Sukeltajaa etsitään yhä Pieksämäellä.

Savon Sanomat

Pyhäinpäivänä Pieksämäellä kadonneen sukeltajan etsinnät eivät johtaneet tulokseen tiistaina, vaikka apuna oli vapaaehtoisia sukeltajia ja merivartioston teknistä laitteistoa.

Rikoskomisario Reijo Takkisen mukaan etsintöjä jatketaan keskiviikkona. Sukelluspaikkana olleen Montolan vanhan kaivoskuilun vesi on yhä sameaa. Näkyvyys on vaihteleva mutta huono.

Tähän saakka etsinnät on keskitetty entisestä avolouhoksesta syntyneen 60 metriä syvän lammen pohjalle.

Nyt joudutaan pohtimaan, kuinka päästään tutkimaan avolouhoksesta haarautuvia kaivoskäytäviä. Nämä tunnelit ovat jopa kilometrien pituisia ja ulottuvat lähes 200 metrin syvyyteen.

Keski-ikäinen pieksämäkeläinen perheenisä katosi sukellusretkellä lauantaina puolilta päivin. Hänen epäillään eksyneen johtamastaan sukeltajaryhmästä, koska kaivoksen seinistä veteen liuennut kalkki heikensi näkyvyyden lähes olemattomaksi.

Pieksämäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymä kielsi sukeltamisen Montolan louhoksessa 2004 alueella toimivan pohjavedenottamon takia. Vanhan kaivoksen kuilut toimivat pohjavesivarantona.

Sukellus.fi -sivuston luonnehdinta Montolasta.

http://www.sukellus.fi/wiki/index.php?title=Montola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu