"Suomen asunnot
jopa alihintaisia
Capital Economics ei ole noteerannut Suomea ollenkaan. IMF:n mukaan täällä samoin kuin Saksassa ja Itävallassa asunnot ovat jopa turhankin halpoja suhteessa talouden mittareihin. Vielä vuoden vaihteessa valuuttarahasto arvioi, että asuntomme olisivat kolmisen prosenttia liian kalliita, mutta hintojen lasku ja palkankorotukset ovat painaneet suomalaisasunnot alihintaisiksi.
Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotila on kerännyt vuodesta 1979 tietoja kotitalouksien keskituloista ja asuntojen nimellishinnoista.
– Suhteessa tuloihin asuntojen hinnat ovat nippa nappa pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella, mutta reippaasti matalammalla tasolla kuin 1980-luvun lopussa, sanoo Uotila." Taloussanomat

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.