Kävin juuri Israelissa ja siellä mm. Nasaretin perinnekylässä. Kaupungissa oli löydetty arkeologisissa kaivauksissa viinitarha, vartiotorni, viinikuurnat ja muuta sellaista. Matkailijoita varten siellä oli myös lampaita ja paimenkin, Jeesuksen ajan asussa, oli puusepän verstas jossa työskenteli vanhempi mies ja nuori poikanen. Oli naisia kutomassa pystykangaspuilla ja kehräämässä erikoislaatuisella värttinällä.
Siellä oli nuori nainen oppaana, suomalaisen äidin tytär, puhui suomea. Kysyin häneltä, miten oli viinin laita silloin Jeesuksen aikana. Oliko se rypälemehua (kuten täällä jotkut väittää) vai oliko se alkoholipitoista. Tämä nuori nainen sanoi, ettei siihen aikaan tunnettu alkoholitonta viiniä, eikä voitu sellaista valmistaa. Kaikki viini oli alkoholipitoista.
Jatkoimme turistimatkaamme ja myöhemmin kysyin omalta oppaaltamme, suomenjuutalaiselta, joka oli asunut Israelissa aikoinaan noin 20 vuotta, opiskellut siellä arkeologiksi ja tehnyt kaivauksiakin. Hän nauroi, suorastaan räkäisesti, kun kysyin, oliko viini alkoholitonta. Hän kertoi, että viini korjataan syksyllä, eikä se säily muuten kuin käymällä. Keväällä on juutalaisten pääsiäinen ja silloin käytetty viini oli tietysti alkoholipitoista, kuten kaikki muukin.
Tuli mieleen Raamatusta Jeesuksen vertaus viinistä ja leileistä, kuinka uutta viiniä ei panna vanhoihin leileihin vaan uusiin, koska muuten leili "pakahtuisi". Ilman käymistä ei tällaista "pakahtumista" olisi olemassa. Ja ilman käymistä viini olisikin tietysti vain rypälemehua;)
Kun lisäksi mietimme Raamatusta Kaanan häitten kuvausta, jossa Jeesus ensimmäisenä ihmetekonaan muutti veden viiniksi, niin siellähän lukee, että väki oli jo juopunutta, ja ihmettelivät, miksi hyvä viini sästetään viimeiseksi. Yleensä kun väki juopuu, niin se ei enää maista, millaista viini on;)
Siis voidaan unohtaa koko "vl-keksintö", eli alkoholiton viini:) Sellaista ei silloin ollut, vaikka nykyään onkin:)
Viini Jeesuksen aikaan oli alkoholipitoista
71
3765
Vastaukset
- Ikituli polttaa
vanhastaan tunnettu tosiasia. Ei siinä ilmanalassa käymätön viin säily ilman, että se on käyntyt (siis väistämättä sisältää alkoholia).
Kuten esimerkkisikin osoitta VL-oppi perustuu niin moniin valheisiin - olkioppia, joka kerran roihuten palaa... - on viisauden
alku.
- korpi-Kaaleppi
Jos VL-liike uskoisi tosissaan alkoholittomaan viiniin Jeesuksen aikana, niin ehtoollisella käytettäisiin takuuvarmasti alkoholitonta viiniä. Ehtoollinen on yksi kaikkein pyhimmistä toimituksista kirkossa.
Rehellisyys ei taida olla SRK-laisuuden parhaita tavaramerkkejä.- pitää -
weha kirjoitti:
käsitykseni mukaan halutaan käyttää viiniä.
Miksi se on suviseuroissakin alkoholipitoista? Sinne kelpaisi ihan hyvin alkoholiton tai sitten se 'rypälemehu', jota Jeesuksen luullaan valmistaneen häissä?
- korpi-Kaaleppi
weha kirjoitti:
käsitykseni mukaan halutaan käyttää viiniä.
viiniä, jos siitä tulee irstas meno?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039237217 - ei alkoholia
korpi-Kaaleppi kirjoitti:
viiniä, jos siitä tulee irstas meno?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039237217koska entiset alkoholistit eivät pysty käymään ehtoollisella sen takia koska siellä on alkoholipitoista viiniä.
Yksi mahdollisuus muuttaa kirkon käytäntöä, on kysyä aina ehtoollisella alkoholitonta viiniä, kun tarpeeksi monet sitä kysyy, niin käytäntö muuttuu. korpi-Kaaleppi kirjoitti:
viiniä, jos siitä tulee irstas meno?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039237217käytettiin käsittääkseni alkoholipitoista viiniä, joten kait sitä nyt siksi käytetään...mutta miksei alkoholitonta? Kaiketi nuo papit saavat siihen vastata,kun sitä ehtoollista toimittavatkin. Kysy vaikka paikalliselta Ef.lut kirkon papiltasi...
"Ja ilman käymistä viini olisikin tietysti vain rypälemehua;)"
No olihan sitä alkoholitonta viiniä myös-
Ei se meinaa mitään, mitä joku tässätapauksessa tyttö sanoo. Ei hän silloin elänyt.
Mutta, eihän Raamattu ja uskovaiset hyväksy juopumista.
Raamattu myöskin sanoo, ettei "juomari peri Jumalan valtakuntaa" ja että, "viinistä tulee irstas meno", että voisiko Jeesus todella eristää juoppoutta Kaanaan häissä?
Tuolaista mietin vaan. kommentina tähän...- kovapäinen, niin
mikään informatio ei mene perille.
Ne omat ennakkoluulot ja opetukset ovat hänelle
tärkeämpiä kuin realiteetit!
Kyllä näköjään SRK tietää paremmin kuin Itämaan
asiantuntijat! - että -
Ajatteletko tuon ajan juopuneiden häävieraiden olleen niin fiksua väkeä, että olisivat RYPÄLEMEHUA KEHUNEET!
Varmaan tiedät, ettei sellainen kelpaa niille, jotka ovat jo humalassa.
Älä väännä Raamattua vl-raivoraittiin ajatuksesi tueksi! Et usko itsekään? - ..............
ERISTÄÄ juoppoutta!
- wanhawaimo
Sitä alkoholitonta viiniä ei ollut silloin. Ei ollut kylmiöitä eikä menetelmää oltu keksitty vielä.
Eikä se meinaa mitään, mitä joku weha väittää, täysin ilman todisteita.
Tällä opastytöllä on tietoa ja vielä enemmän sitä on arkeologilla, joka tietää sen ajan asioista niin paljon kuin nykyään kukaan voi tietää.
Viini juominen kohtuudella ei merkitse juopumista. Kolme lasillista voi asiantuntijoitten mukaan juoda, ilman juopumista. Sen yli kun menee, aletaan olla jo humalassa. wanhawaimo kirjoitti:
Sitä alkoholitonta viiniä ei ollut silloin. Ei ollut kylmiöitä eikä menetelmää oltu keksitty vielä.
Eikä se meinaa mitään, mitä joku weha väittää, täysin ilman todisteita.
Tällä opastytöllä on tietoa ja vielä enemmän sitä on arkeologilla, joka tietää sen ajan asioista niin paljon kuin nykyään kukaan voi tietää.
Viini juominen kohtuudella ei merkitse juopumista. Kolme lasillista voi asiantuntijoitten mukaan juoda, ilman juopumista. Sen yli kun menee, aletaan olla jo humalassa.ettei tämä käsitys tai ajatus ole vain minun, vaan hyvin monet suuntaukset kirkossa opettavat samoin tuosta Kaanain häistä...
- wanhawaimo
weha kirjoitti:
ettei tämä käsitys tai ajatus ole vain minun, vaan hyvin monet suuntaukset kirkossa opettavat samoin tuosta Kaanain häistä...
...noista väärien tietojen levittämisistä. Kerro siis, mitkä opettavat kirkossa tuolla tavoin vastoin totuutta?
Ja etkö sinä voisi sitten kertoa niille, miten asiat todella ovat? - takuuseen wanhawaimo
wanhawaimo kirjoitti:
Sitä alkoholitonta viiniä ei ollut silloin. Ei ollut kylmiöitä eikä menetelmää oltu keksitty vielä.
Eikä se meinaa mitään, mitä joku weha väittää, täysin ilman todisteita.
Tällä opastytöllä on tietoa ja vielä enemmän sitä on arkeologilla, joka tietää sen ajan asioista niin paljon kuin nykyään kukaan voi tietää.
Viini juominen kohtuudella ei merkitse juopumista. Kolme lasillista voi asiantuntijoitten mukaan juoda, ilman juopumista. Sen yli kun menee, aletaan olla jo humalassa."Viini juominen kohtuudella ei merkitse juopumista. Kolme lasillista voi asiantuntijoitten mukaan juoda, ilman juopumista. Sen yli kun menee, aletaan olla jo humalassa."
että kolmella lasillisella viiniä vielä mennään taivaaseen? - wanhawaimo
takuuseen wanhawaimo kirjoitti:
"Viini juominen kohtuudella ei merkitse juopumista. Kolme lasillista voi asiantuntijoitten mukaan juoda, ilman juopumista. Sen yli kun menee, aletaan olla jo humalassa."
että kolmella lasillisella viiniä vielä mennään taivaaseen?...mutta ei mennä helvettiinkään.
Taivaaseen menee sellainen, joka uskoo että Jeesus onKristus, Jumalan poika, joka on kuollut meidänkaikkiensyntien täden.
Jeesuksen aikaan kaikki joivat viiniä, Jeesus ja apostolit myös.
Fariseukset pilkkasivatkin Jeesusta: "Katso syömäriä ja viinin juojaa".
Mielestäsi siis Jeesus ei päässyt taivaaseen, koska joi viiniä, ja varmasti enemmän kuin kolme lasillista (tai tupillista)? Minun mielestäni Hän on taivaassa ja odottaa meitä, jotka uskomme, joimme sitten viiniä tai emme, sillä siitä taivaaseen pääsy ei ole kiinni. - juopotelleen
wanhawaimo kirjoitti:
...mutta ei mennä helvettiinkään.
Taivaaseen menee sellainen, joka uskoo että Jeesus onKristus, Jumalan poika, joka on kuollut meidänkaikkiensyntien täden.
Jeesuksen aikaan kaikki joivat viiniä, Jeesus ja apostolit myös.
Fariseukset pilkkasivatkin Jeesusta: "Katso syömäriä ja viinin juojaa".
Mielestäsi siis Jeesus ei päässyt taivaaseen, koska joi viiniä, ja varmasti enemmän kuin kolme lasillista (tai tupillista)? Minun mielestäni Hän on taivaassa ja odottaa meitä, jotka uskomme, joimme sitten viiniä tai emme, sillä siitä taivaaseen pääsy ei ole kiinni."Mielestäsi siis Jeesus ei päässyt taivaaseen, koska joi viiniä, ja varmasti enemmän kuin kolme lasillista (tai tupillista)?"
Mihin tietoon tämän Jeesuksen juopottelun perustat, jos viini olisi ollut alkoholipitoista. En usko, että Jeesus toimi vastoin Jumalan sanaa, sehän mitätöisi koko Raamatun, Jeesuksen synnittömyyden ja hänen sovintotyönsä viattomana uhrikaritsana koko maailman edestä. Jos noin olisi, kenekään ei kannattaisi uskoa, se olisi turhaa.
Raamattu ei tunne tapausta, missä Jeesus tai apostolit olisivat olleet juovuksissa. - wanhawaimo
juopotelleen kirjoitti:
"Mielestäsi siis Jeesus ei päässyt taivaaseen, koska joi viiniä, ja varmasti enemmän kuin kolme lasillista (tai tupillista)?"
Mihin tietoon tämän Jeesuksen juopottelun perustat, jos viini olisi ollut alkoholipitoista. En usko, että Jeesus toimi vastoin Jumalan sanaa, sehän mitätöisi koko Raamatun, Jeesuksen synnittömyyden ja hänen sovintotyönsä viattomana uhrikaritsana koko maailman edestä. Jos noin olisi, kenekään ei kannattaisi uskoa, se olisi turhaa.
Raamattu ei tunne tapausta, missä Jeesus tai apostolit olisivat olleet juovuksissa....enkä ole koskaan niin väittänytkään. Jeesus ei siis juopotellut, mutta aterian yhteydessä joi viiniä.
Mutta hän ihan varmasti joi alkoholipitoista viiniä. Etkö tiedä, että sitä voi kohtuudella juoda tulematta juovuksiin?
Siteerasin vain Raamattua, jossa fariseukset pilkkasivat Jeesusta: "Katso syömäriä ja viinin juojaa".
Siksi kysyinkin sinulta, eikö mielestäsi Jeesus päässyt taivaaseen, koska joi viiniä (vaikka siis ei tullut juovuksiin).
Olen joltain asiantuntijalta kuullut, että kolmannen lasillisen jälkeen ollaan juovuksissa, mutta ei ennen sitä. Sitä paitsi 1-2 lasillista pivässä viiniä juovilla on paljon vähemmän sydänvaivoja (sepelvaltimotautivaivoja) kuin niillä, jotka eivät juo lainkaan.
Kohtuullinen viinin juonti ei ole vastoin Jumalan sanaa. Raamattu ei tunne alkoholipitoisen viinin juonnin kieltoa. Juopuminen sen sijaan on vastoin Raamattua.
Jos toisin väität, niin kerro Raamatun kohta, jossa kiellettäisiin juomasta viiniä, joka siis oli Jeesuksen aikana alkoholipitoista. Miksi muuten olisi varoteltu juopumisesta? Eihän alkoholittomasta viinistä voi tulla juovuksiin:) - omia tekstejä
wanhawaimo kirjoitti:
...enkä ole koskaan niin väittänytkään. Jeesus ei siis juopotellut, mutta aterian yhteydessä joi viiniä.
Mutta hän ihan varmasti joi alkoholipitoista viiniä. Etkö tiedä, että sitä voi kohtuudella juoda tulematta juovuksiin?
Siteerasin vain Raamattua, jossa fariseukset pilkkasivat Jeesusta: "Katso syömäriä ja viinin juojaa".
Siksi kysyinkin sinulta, eikö mielestäsi Jeesus päässyt taivaaseen, koska joi viiniä (vaikka siis ei tullut juovuksiin).
Olen joltain asiantuntijalta kuullut, että kolmannen lasillisen jälkeen ollaan juovuksissa, mutta ei ennen sitä. Sitä paitsi 1-2 lasillista pivässä viiniä juovilla on paljon vähemmän sydänvaivoja (sepelvaltimotautivaivoja) kuin niillä, jotka eivät juo lainkaan.
Kohtuullinen viinin juonti ei ole vastoin Jumalan sanaa. Raamattu ei tunne alkoholipitoisen viinin juonnin kieltoa. Juopuminen sen sijaan on vastoin Raamattua.
Jos toisin väität, niin kerro Raamatun kohta, jossa kiellettäisiin juomasta viiniä, joka siis oli Jeesuksen aikana alkoholipitoista. Miksi muuten olisi varoteltu juopumisesta? Eihän alkoholittomasta viinistä voi tulla juovuksiin:)"Mielestäsi siis Jeesus ei päässyt taivaaseen, koska joi viiniä, ja varmasti enemmän kuin kolme lasillista (tai tupillista)?"
"Olen joltain asiantuntijalta kuullut, että kolmannen lasillisen jälkeen ollaan juovuksissa, mutta ei ennen sitä."
Että oliko Jeesus juovuksissa vai ei? Ilmeisesti oli, jos sinun asiantuntijoihin on uskomista.
- Jeezuzmiez
Että siihen aikaan sakki oli aika tuubassa joka päivä! Alkoholiton Viini on rikos Jumlaa kohti muutenkin! se on Perverssiä ja luonnotonta!
- varmaan -
SRK on saanut ohi Raamatun tekstin oman ilmoituksen, mikä koskee alkoholia. Se voisi olla hyväkin, jos se ilmoitus palvelisi jotain hyvää eikä veisi älyttömyyksiin.
- Tenu Tuiteri
En minä ole kuullut veeällien opettavankaan, että Jeesuksen ajan viini olisi alkoholitonta. Tuollaisia väitteitä tulee ainoastaan vl-foorumin porukalta.
- lähtee
weha kirjoitti:
ollut läheskään kaikki viini alkoholitonta, eikä kukaan VL:ä ole niin väittänytkään.
hyvä kun myönsit tuon, enkä vängännyt lisää valeita.
- wanhawaimo
weha kirjoitti:
ollut läheskään kaikki viini alkoholitonta, eikä kukaan VL:ä ole niin väittänytkään.
Totuus on se, että KAIKKI viini siihen aikaan oli alkoholipitoista.
Yksinkertaiesti siksi, että ei oltu vielä keksitty menetelmiä poistaa alkoholi viinistä. Ja senaikaisten säilytysongelmien takia KAIKKI rypälemehut kävivät viiniksi, ellei niitä juotu ihan heti rypäleitten korjaamisen jälkeen.
Ja silloin tuota "mehua" ei nimitettykään viiniksi:) - korpi-Kaaleppi
kuullut, kun saarnamies sanoi Jeesuksen ajan viinin olleen alkoholitonta.
Ei tarkoita sitä, että kaikki saarnamiehet olisivat samaa mieltä. - wanhawaimo
weha kirjoitti:
ollut läheskään kaikki viini alkoholitonta, eikä kukaan VL:ä ole niin väittänytkään.
korpi-Kaaleppi kirjoitti:
kuullut, kun saarnamies sanoi Jeesuksen ajan viinin olleen alkoholitonta.
Ei tarkoita sitä, että kaikki saarnamiehet olisivat samaa mieltä.sellaista kuullut koskaan...
- Tenu Tuiteri
korpi-Kaaleppi kirjoitti:
kuullut, kun saarnamies sanoi Jeesuksen ajan viinin olleen alkoholitonta.
Ei tarkoita sitä, että kaikki saarnamiehet olisivat samaa mieltä.Minä en ole koskaan kuullut tuollaista väitettä vl-puhujalta enkä ole lukenut SRK:n kirjallisuudesta vaikka tein vl-porukassa kilvoituksen matkaa yli kolmannes vuosisadan äärikonservatiivisessa oulun eteläisessä.
- koivunen
korpi-Kaaleppi kirjoitti:
kuullut, kun saarnamies sanoi Jeesuksen ajan viinin olleen alkoholitonta.
Ei tarkoita sitä, että kaikki saarnamiehet olisivat samaa mieltä.en ole kuullut saarnattavan, että Jeesuksen ajan viini olisi ollut alkoholitonta, yli 40 vuotta olen vl-seuroissa käynyt viikottain, tuhansia saarnoja olen kuullut
- viinikarahvi
Tämä alkoholin synnillisyys on luterilaisen uskon ja erityisesti suomalaisten herätysliikkeiden "keksintö". Suomessahan ei ole ollut sellaista alkoholikulttuuria, kun euroopassa on ollut. Täällä on tiputettu korpikuusen kyyneliä ja sitten menty hakkaamaan perhettä humalapäissään. Ei ihme että papisto alkoi pitämään kaikkea prosenttijuomaa paheellisena. Euroopassa on viini ollut aina normaali ruokajuoma ja luostareissa on valmistettu sitä iät ajat. Katolisen kirkon piirissä alkoholi ei ole pannassa vaan yksi juoma muiden joukossa jota tosin voidaan käyttää väärin. Raamatun viinikuvaukset ovat olleet lestadiolaiselle absolutismille kivi kengässä, jota on pyritty selittelemään milloin mitenkin.
ajatus.... Nimittäin se mitä tapahtuu viinille kun se käyä "väärin". SIITÄ TULEE etikaa :)
"uutta viiniä ei panna vanhoihin leileihin vaan uusiin, koska muuten leili "pakahtuisi". Ilman käymistä ei tällaista "pakahtumista" olisi olemassa. Ja ilman käymistä viini olisikin tietysti vain rypälemehua;)"
Kuinka moni on tehnyt simaa? Minä olen ja joskus jos siman laitaa pulloon joka ei ole puhudas siitä ei tule hyvää. Simaan tulee lyhyelläkin käytämisellä vieras maku.
Ja toisekeen. Miten viiniä valmistetaan. kovin tarkaa minulla ei ole siitä tietoa mutta ensin viini käytetään ja sitten se pullotetaan. Ei tuohon aikaan ollut lasipulloja.... hypätään vähän kun viinpuollo avataan se hapetuu. ja kun viini hapetuu se alkaa myös muutua etikaksi. Eli jos viiniä pidätään aukinaisessa puollossa se pahentuu hapettumisen seurauksena.
Sen takia aina ravitolassa viiniä maistetaan ja se joko hyväksytään tai hylätään. Vaikka viinipullo olisi päälisinpuolin ehjä ja hyvä kuntoinen se ei tarkoita että se on kunnossa. Korkkiviallinen viini on etikkaa.
Eli jos viini olisi laitettu vanhaan leiliin niin vanha leili olisi voinut sekä räjähtää käymisen seurakusena että myös edesautaa valmistuvan viinin pahentumista....
On kyse myös siitä miten viini valmistetaan jotta siitä ei tule etikaa ja että se säilyy. KOska kun viini on käytetty ratkaisevaa ei niinkään ole se mikä sen alkoprosentti on vaan se että tuo käymisprosessi säilytää viinin vain jos se takaa viinille hapettoman tilan. Sen takai viini pitäisi aina säilytää vaaka tasossa.- wanhawaimo
On päässyt unohtumaan ne lähes 50 vuotta sitten opitut lukion orgaanisen kemian asiat. Siksi olen miettinyt mielessäni, miksi ei saa panna uutta viiniä vanhoihin leileihin. Ja miksi ne leilit "pakahtuu".
Mutta nyt olen taas hitusen viisaampi. Kiitos sinulle Hyshys ja siunausta elämääsi. wanhawaimo kirjoitti:
On päässyt unohtumaan ne lähes 50 vuotta sitten opitut lukion orgaanisen kemian asiat. Siksi olen miettinyt mielessäni, miksi ei saa panna uutta viiniä vanhoihin leileihin. Ja miksi ne leilit "pakahtuu".
Mutta nyt olen taas hitusen viisaampi. Kiitos sinulle Hyshys ja siunausta elämääsi.niin leilit olivat nahkaa. Ja jos viini kävi etikaksi niin kun ajatelee millainen liuotin etikka on on jokseenkin todenäköistä että etikan happamuus edesautaa leilin rikoontumista.
Niin onhan tässä oma huvitavuutensa. Itse olen täys-absolutisti. Mutta törmännyt kuitenkin kyseisiin asioihin elämäni aikana.
Mutta siitä voin olla takuu varama etei alkoholitonta viiniä ollut tuohon aikaan. Ja toinenkin mielenkintoisuus on se kun Jeesus muutaa veden viiniksi. - ei kukaan säästä parasta viiniä viimeiseksi?
Kun ajatelee tuon aikaisia oloja niin hyvä viini oli harvinaista ja siksi tuo tapaus herätti niin suuren huomion.
kommettini näkyy välilä ja välillä ei. Heitetään lisää jonoon.. ja lisätään vielä edelliseen sellainen että - rypäleissä itsesään on hiivan sukusisia homeita yllin kyllin. Eli rypälemehu käy ilman mitään viiniksi / tai etikaksi.
Ja luulen että tuohon aikaan hyvän viinin tekeminen ei ollut niinkään yksinkertaista siksi ettei ollut mahdollista kontrolloida millä viini käy miksikä käy.- vastaus?
Ken tietää, vastatkoon. Ennen koulussa opetettiin, että viinirypäleestä käymisessä tulee viiniä. Simasta käymisestä tulee etikkaa?
vastaus? kirjoitti:
Ken tietää, vastatkoon. Ennen koulussa opetettiin, että viinirypäleestä käymisessä tulee viiniä. Simasta käymisestä tulee etikkaa?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Etikka
Etikka on hapan neste, joka syntyy viinin tai väkiviinan alkoholin hapettuessa etikkahapoksi. Etikan etikkahappopitoisuus on tyypillisesti 3-5 prosenttia.
Etikkaa tehdään istuttamalla alkoholiin sopiva bakteerikanta. Etikoituminen alkaa yleensä myös spontaanisti liian pitkäksi aikaa auki jätetyssä alkoholipullossa.
----
- *sirkka
Olitpa päässyt mielenkiintoisiin paikkoihin Israelissa! Toinen mainitsemistasi oppaista taitaa olla tuttu myös omilta matkoiltani.
Jad Hashmonassa (suomalaisten perustamassa moshavissa Jerusalemin ja Tel Avivin välillä) on mm. Raamattupuisto, jossa on monenlaisia vanhan ajan asioita esillä. Se oli vielä muutamia vuosia sitten siellä käydessäni keskeneräinen, mutta jo silloin hyvin vaikuttava.
En puutu aloituksen aiheeseen, eli siihen, oliko viini alkoholipitoista vaiko ei.
Näkökulmia: Omissa kirkoissamme jaettavan ehtoollisen viinin vähäisellä alkoholipitoisuudella ei liene suurta merkitystä "tavallisille". Sen sijaan asia on vakava alkoholin ongelmakäyttäjille. Olen kuullut, että yksi ryyppykin on toipuvalle alkoholistille liikaa. Silloin tuolla erolla on todella suuri merkitys.
Toinen esimerkki koske lasta, joka oli elämänsä aikana nähnyt ja kokenut ties miten paljon alkoholinkäytön kamalia seurauksia. Kun tämä lapsi polvistui ehtoollispöytään siunattavaksi, hän haistoi alkoholin hajun ja järkytys oli suuri. Täälläkinkö käytetään tuota kamalaa ainetta. Lapsen kirkossakäyntihalut loppuivat siihen.
Siis: Emmekö voisi porukalla vaatia maamme kaikissa kirkoissa alkoholitonta viiniä?
Toivotan Sinulle sekä muille lukijoille valoisaa mieltä ja kynttilöiden valaisemia iltoja!
Terveisin sirkka (yksi "raivoraitis", myös aktiivinen tupakanvastustaja)- wanhawaimo
En minäkään käytä viiniä. Olen yrittänyt "opetella", mutta suussani se maistuu pahalta. Siis miksi juoda sellaista, mikä tuntuu karvaalta? Samoin olen tupakoinnin kova vastustaja.
Mutta Israelissa oli ihanaa, eikä se ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun siellä vierailin.
Alkoholiton viini ehtoollisella on entisiä alkoholisteja ajatellen hyvä vaihtoehto. Toisaalta, kun entinen alkoholisti on tehnyt parannuksen, niin siinä ei "viinapiru" herää, vaikka ottaisikin ehtoollisella alkoholipitoista viiniä:) wanhawaimo kirjoitti:
En minäkään käytä viiniä. Olen yrittänyt "opetella", mutta suussani se maistuu pahalta. Siis miksi juoda sellaista, mikä tuntuu karvaalta? Samoin olen tupakoinnin kova vastustaja.
Mutta Israelissa oli ihanaa, eikä se ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun siellä vierailin.
Alkoholiton viini ehtoollisella on entisiä alkoholisteja ajatellen hyvä vaihtoehto. Toisaalta, kun entinen alkoholisti on tehnyt parannuksen, niin siinä ei "viinapiru" herää, vaikka ottaisikin ehtoollisella alkoholipitoista viiniä:)"Toisaalta, kun entinen alkoholisti on tehnyt parannuksen, niin siinä ei "viinapiru" herää, vaikka ottaisikin ehtoollisella alkoholipitoista viiniä:)"
Kyllä vaan herää, on tapauksia, jossa juomaputki on ehtoolliselta alkanut uudelleen.
jo 1mg alkoholia alkoholistille on liikaa.- wanhawaimo
Devoit kirjoitti:
"Toisaalta, kun entinen alkoholisti on tehnyt parannuksen, niin siinä ei "viinapiru" herää, vaikka ottaisikin ehtoollisella alkoholipitoista viiniä:)"
Kyllä vaan herää, on tapauksia, jossa juomaputki on ehtoolliselta alkanut uudelleen.
jo 1mg alkoholia alkoholistille on liikaa.Olen kuullut toisenlaisiakin tapauksia. Sellaisia, joissa entiselle alkoholistille ei tuota mitään vaikeuksia ottaa ehtoollisviini, alkoholipitoinen sellainen, eikä ala ryyppykierrettä uudelleen.
Herää tietysti kysymys, onko tämä entinen alkoholisti sitten uudestisyntynyt Jumalan lapseksi, jos noin pääsee käymään?
Toki sellaisille, jotka eivät ole uudestisyntyneet, voi ihan pienikin määrä alkoholia laukaista ryyppyputksen:( - *sirkka
wanhawaimo kirjoitti:
En minäkään käytä viiniä. Olen yrittänyt "opetella", mutta suussani se maistuu pahalta. Siis miksi juoda sellaista, mikä tuntuu karvaalta? Samoin olen tupakoinnin kova vastustaja.
Mutta Israelissa oli ihanaa, eikä se ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun siellä vierailin.
Alkoholiton viini ehtoollisella on entisiä alkoholisteja ajatellen hyvä vaihtoehto. Toisaalta, kun entinen alkoholisti on tehnyt parannuksen, niin siinä ei "viinapiru" herää, vaikka ottaisikin ehtoollisella alkoholipitoista viiniä:)Kiitos ensinnäkin toivotuksestasi, wanhawaimo!
Esimerkki: Asuinpaikkakunnallani oli eräs alkoholisoitunut mies, joka tosissaan pyrki eroon sairaudestaan/paheestaan.
Hän oli tiiviisti yhteydessä myös papin kanssa. Tämä otti asian vakavasti ja järjesti kirkkoon alkoholittoman ehtoollisviinin juuri tästä syystä.
Vielä yleisesti: En ymmärrä, miksi monilla on suuri hinku viinien perään ja raivoraittiita jopa pilkataan. Jos alkoholipitoisia juomia otetaan pelkästään maun takia, miksi ei alkoholiton juoma kävisi? Onko lopulta kuitenkin halu edes
pikkuisen humaltua. Mihin vedätte rajan?
- Kalliokoski osaa
alkoholipitoisia viinejä ruokakauppaan, kun on todettu, että Jeesuskin maisteli alkoholipitoisia viinejä.
- VL-uskovainen,
sillä hän muutti veden viiniksi ja itsekin joi viiniä kuten muutkin uskovaise siihen aikaan. Tämä totaalinen kadottava viinisynti on ihmiskeksintöä. Ei Jeesus pääsisi missään tapauksessa vl-taivaaseen, mutta Isänsä luokse kuitenkin meni..
- Kyläkauppa raittiiksi
Juu, Terho Kalliokoski ei tosiaankaan vaadi ALKOHOLITTOMIA viinejä kyläkauppaan oluen rinnalle!! :-(
Kaanaan häissä Jeesus, opetuslapsete ja muutkin olivat juovuksissa kuten allaolevasta siteerauksesta selviää.
Jeesus valmisti viiniä kuusi astiallista (noin 600 litraa) loppuneen tilalle joka oli kai hänen ensimmäinen ihmetekonsa Raamatussa.
Joh. 2:1–11 Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä.
Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".
Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.
Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät.
Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.- joooooo.
Tit. 2:3
"Vanhojen naisten tulee samoin käyttäytyä arvokkaasti. He eivät saa puhua muista pahaa eivätkä olla viinin orjia, vaan heidän on opetettava muita hyvää"
1 Tim.3:11
"Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia"
1 Tess. 5:7."Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat."
8. "Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo."
Jes.5:11
"Voi niitä, jotka jo ani varhain lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa, niitä, jotka viinistä hehkuvina valvovat yömyöhään."
Jes. 5:
"11 Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina!
12 Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
Jes28:7
"Nuokin ovat viinistä humaltuneita, horjahtelevat väkevien juomien huumaamina: pappi ja profeetta juovat ja horjuvat, viini on vienyt heidät mukaansa. He horjuvat juopuneina, hoippuvat näkyjä nähdessään ja kompastuvat oikeutta jakaessaan. "
Hoos.7:5
"Kuninkaamme juhlapäivänä hänen hovinsa on sairas hehkuvasta viinistä, hän itse, pahaa aavistamatta, puristaa kättä pettureiden kanssa."
EF::8
"Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne"
Ilm.17:2
"sille, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."
Aam:2:12
"Mutta te juotitte nasiireille* viiniä ja kielsitte profeettoja julistamasta. [Nasiiri oli Jumalan palvelukseen vihkiytynyt mies, jonka tuli pidättyä mm. viinistä,"
sananl.20:1
"Viinissä on rehentely, oluessa rettelö, päihtyneenä hoippuva on älyä vailla"
Sananl.23:29-
"Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?- onpi tässä
Psalmi 104. Hän on suonut viinin ihmisten iloksi.
- Tuo
onpi tässä kirjoitti:
Psalmi 104. Hän on suonut viinin ihmisten iloksi.
tarkoittaakin Jeesuksen verta, joka meidän edestämme annettu ihmisten iloksi.
- wanhawaimo
Tuo kirjoitti:
tarkoittaakin Jeesuksen verta, joka meidän edestämme annettu ihmisten iloksi.
Psalmien kirjoittamisen aikaa oltu annettu vielä. Miten luulet Israelin kansan ymmärtäneen tuon kohdan, kun sitä vuosisatoja lauloivat ennen jeesuksen syntymää?
Sinun selityksesi on vain vl-käsitys, viinille annettiin Jeesuksen veren merkitys vasta ehtoollisen asettamisen yhteydessä.
Mutta viiniä juotiin muutenkin, Paavalikin kehoittaa Timoteusta nauttimaan vähän viiniä huonon vatsansa vuoksi;)
- faktasi...
5. Moos. 32:14 He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.
- wanhawaimo
" he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä. " Siis molempia juotiin:) Rypälemehu ei siis säilynyt kevääseen asti, joten keväällä juotiin viiniä, syksyllä sekä uutta rypälemehua ja edellisen vuoden satona viiniä:)
- valehtelet

kylmästi:
"Kaikki viini oli alkoholipitoista." - wanhawaimo
valehtelet kirjoitti:
kylmästi:
"Kaikki viini oli alkoholipitoista."Valehtelet, että viini oli alkoholitonta. Sinulla on todistustaakka nyt. Missä ovatkaan todisteet huuteluusi?
Minä en valehtele, en kylmästi enkä lämpimästi;(. Kirjoitan asioista, joita minua viisaammat tutkijat ovat todenneet.
Sinä et ole minua viisaampi, koska et edes nimelläsi morkkaa, vaan puskasta huutelet.
Minä en juo viiniä, enkä muutakaan alkoholipitoista, joten siinä ei ole syy siihen, mitä olen kirjoittanut. Tosin en ole juomattakaan siksi, että pitäisin sitä sellaisenaan syntinä, vaan siksi, että se maistuu pahalle. Miksi joisin sellaista, mikä saa minut irvistämään?
Kirjoitan tästä vain siksi, että vl-valehtelu paljastuu. - sivusta kommentti
wanhawaimo kirjoitti:
Valehtelet, että viini oli alkoholitonta. Sinulla on todistustaakka nyt. Missä ovatkaan todisteet huuteluusi?
Minä en valehtele, en kylmästi enkä lämpimästi;(. Kirjoitan asioista, joita minua viisaammat tutkijat ovat todenneet.
Sinä et ole minua viisaampi, koska et edes nimelläsi morkkaa, vaan puskasta huutelet.
Minä en juo viiniä, enkä muutakaan alkoholipitoista, joten siinä ei ole syy siihen, mitä olen kirjoittanut. Tosin en ole juomattakaan siksi, että pitäisin sitä sellaisenaan syntinä, vaan siksi, että se maistuu pahalle. Miksi joisin sellaista, mikä saa minut irvistämään?
Kirjoitan tästä vain siksi, että vl-valehtelu paljastuu."Valehtelet, että viini oli alkoholitonta. Sinulla on todistustaakka nyt. Missä ovatkaan todisteet huuteluusi?
Minä en valehtele, en kylmästi enkä lämpimästi;(. Kirjoitan asioista, joita minua viisaammat tutkijat ovat todenneet."
mutta missä on sinun "opastutkijan" näytöt tutkijana?
Alkoholipitoisesta ja alkoholittomasta viinistä myöskin Jeesuksen aikana on tässä ketjussa pitkä kirjoitus, joka perustuu nimenomaan tutkijoiden tutkimuksiin. Jos haluat nähdä vähän vaivaa, niin huomaat, että ko tutkijoilla on näyttöä tutkijoina.
Muuten, vl:ten kanta alkoholiin ei perustu tutkijoiden tutkimustuloksiin. - valehdellut
wanhawaimo kirjoitti:
Valehtelet, että viini oli alkoholitonta. Sinulla on todistustaakka nyt. Missä ovatkaan todisteet huuteluusi?
Minä en valehtele, en kylmästi enkä lämpimästi;(. Kirjoitan asioista, joita minua viisaammat tutkijat ovat todenneet.
Sinä et ole minua viisaampi, koska et edes nimelläsi morkkaa, vaan puskasta huutelet.
Minä en juo viiniä, enkä muutakaan alkoholipitoista, joten siinä ei ole syy siihen, mitä olen kirjoittanut. Tosin en ole juomattakaan siksi, että pitäisin sitä sellaisenaan syntinä, vaan siksi, että se maistuu pahalle. Miksi joisin sellaista, mikä saa minut irvistämään?
Kirjoitan tästä vain siksi, että vl-valehtelu paljastuu.mitään, vaan todennut sinun valehdelleen, että kaikki viini oli muka alkoholipitoista. Niin ei ollut.
- wanhawaimo
valehdellut kirjoitti:
mitään, vaan todennut sinun valehdelleen, että kaikki viini oli muka alkoholipitoista. Niin ei ollut.
Perustan tietoni asiantuntijalähteisiin, enkä omiin kuvitelmiin, kuten sinä.
Viini ei senaikaisten olojen takia voinut säilyä alkoholittomana, siis se oli alkoholipitoista.
Alkoholittoman viinin valmistustekniikkoja ei Jeesuksen aikaan tunnettu.
Jeesus muutti Kaanaan häissä veden viiniksi, jota JUOPUNEET (huom. siis j-u-o-p-u-n-e-e-t) häävieraat kiittelivät hyväksi Raamatun mukaan. Ihmettelivät, miksi hyvä viini säästettiin viimeiseksi. Eivät juopuneet vieraat olisi alkoholitonta viiniä kehuneet. Eivätkä olisi juopuneet alkoholittomasta viinistä.
--Miten selität tämän tosiasian? - hyvä!

--Miten selität tämän tosiasian?"Häät Galilean Kaanassa
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko Galilean Kaanassa on yksi näistä. Väitettä perustellaan valvojan sanoin: "Valvoja maistoi vettä - - ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti." (Joh. 2:9,10).
Ilmaus alkavat juopua on käännös sanasta methyein, methyskesthai, jota on käytetty myös 1. Moos. 43:34; Ps. 36:9; Laul.l. 5:1, Jes. 34:5,7 ja Jer. 46:10. Sana voidaan kääntää myös "kun ovat kylläisiä" tai "kun ovat juoneet kyllikseen". Näin mm. Passowin suuri kreikan sanakirja osoittaa, että methyskein merkitsee myös "runsaasti kostuttaa"," kastella läpeensä" ja methyein "olla läpimärkä", "olla kyllästetty" tai "olla täynnä jostakin".
Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa. Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista, muissa ei. Käännöksistä käy ilmi, että methyein -sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen, kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta, olla täysi, kylläinen."
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML#otsikko17 - Tauriini
hyvä! kirjoitti:
"Häät Galilean Kaanassa

http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML#otsikko17Ihan höpöhöpö juttu tuo etra-liiton juttu. Siinä vängätään tarkoitushakuisesti musta valkoiseksi. Jos ihminen on juonut kyllikseen niin hän on kylläinen. Mikä logiikka olisi kylläisenä alkaa juomaan huonoa viiniä?
- tulisi
Tauriini kirjoitti:
Ihan höpöhöpö juttu tuo etra-liiton juttu. Siinä vängätään tarkoitushakuisesti musta valkoiseksi. Jos ihminen on juonut kyllikseen niin hän on kylläinen. Mikä logiikka olisi kylläisenä alkaa juomaan huonoa viiniä?
"Mikä logiikka olisi kylläisenä alkaa juomaan huonoa viiniä?"
juovuksiin. hyvä! kirjoitti:
"Häät Galilean Kaanassa
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko Galilean Kaanassa on yksi näistä. Väitettä perustellaan valvojan sanoin: "Valvoja maistoi vettä - - ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti." (Joh. 2:9,10).
Ilmaus alkavat juopua on käännös sanasta methyein, methyskesthai, jota on käytetty myös 1. Moos. 43:34; Ps. 36:9; Laul.l. 5:1, Jes. 34:5,7 ja Jer. 46:10. Sana voidaan kääntää myös "kun ovat kylläisiä" tai "kun ovat juoneet kyllikseen". Näin mm. Passowin suuri kreikan sanakirja osoittaa, että methyskein merkitsee myös "runsaasti kostuttaa"," kastella läpeensä" ja methyein "olla läpimärkä", "olla kyllästetty" tai "olla täynnä jostakin".
Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa. Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista, muissa ei. Käännöksistä käy ilmi, että methyein -sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen, kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta, olla täysi, kylläinen."
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML#otsikko17>> Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa. Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista, muissa ei. > Käännöksistä käy ilmi, että methyein -sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen, kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta, olla täysi, kylläinen."
- nappasit?
admata kirjoitti:
>> Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa. Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista, muissa ei. > Käännöksistä käy ilmi, että methyein -sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen, kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta, olla täysi, kylläinen."
"Myös apostolit käyttivät alkoholia kulttuurinsa mukaan juoden viininsä illalla."
Löytyykö tuolle todisteita Raamatusta, vai onko pelkkä oma olettamuksesi? - käytöksestä:
admata kirjoitti:
>> Varhaisen kristillisen kirkon käyttämässä Vanhan testamentin Septuaginta-käännöksessä edellä mainitut sanat esiintyvät eri muodoissaan lähes viisikymmentä kertaa. Vain 22 kohdassa niiden voidaan edes ajatella merkitsevät päihtymistä tai juopumista, muissa ei. > Käännöksistä käy ilmi, että methyein -sanan alkuperäinen merkitys on janoamisen, kuivuudesta ja vedenpuutteesta kärsimisen vastakohta, olla täysi, kylläinen."
"mitä mieltä olisi juottaa ensin parempaa mehua ja sitten kun ihmiset olisivat kylläisiä, niin menisi alas huonompikin"
Nykyäänkin aloitetaan alkoholittomilla: ruualla, kahvilla, leivoksilla jne. On sanonta, että kun pappi poistuu paikalta, alkavat bileet.
""Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä." Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset... Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä." (Ap.t.2:13)"
Pietari toteaa, että eihän kolmantena hetkenä päivästä ole juovuksissa edes juopottelijat.
""Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi." (Saar.9:7)
Mitä erikseen hyväksyttävää olisi mehussa?"
Ja leivässä! nappasit? kirjoitti:
"Myös apostolit käyttivät alkoholia kulttuurinsa mukaan juoden viininsä illalla."
Löytyykö tuolle todisteita Raamatusta, vai onko pelkkä oma olettamuksesi?>> "Myös apostolit käyttivät alkoholia kulttuurinsa mukaan juoden viininsä illalla."
Löytyykö tuolle todisteita Raamatusta, vai onko pelkkä oma olettamuksesi?- admatalle
admata kirjoitti:
>> "Myös apostolit käyttivät alkoholia kulttuurinsa mukaan juoden viininsä illalla."
Löytyykö tuolle todisteita Raamatusta, vai onko pelkkä oma olettamuksesi?"Vaikka kuinka osoittaa ja rautalangalla vääntäen näyttää ettei Jeesuksen aikaan alkoholitonta viiniä tunnettu,"
Tarvitsis olla jotakin muutakin näyttöä kuin vain sinun ja wanhanwaimon mielipide ja tulkinta siitä, ettei Jeesuksen aikana voinut olla alkoholitonta viiniä.
"niin surutta esitellään kaiken maailman humpuukilinkkejä joiden vääristelyn näkee jokainen joka vähänkin pysähtyy ajattelemaan."
Osoita linkissä olevat tutkijoitten tutkimukset vääristelyksi muuten kuin, että vain sanot niitten sinun mielestä olevan vääristelyä.
- V.O
Käyttäjätuki on jo vastaanottanut ilmoituksen asiattomasta viestistä.
Tästä viestistä on jo ilmoitettu ylläpidolle. - eräs pyhäkoulunsa käynyt
Meille opetettiin jo pyhäkoulusta lähtien, että Jeesuksen aikana juotiin viinimehua. Me lapset, kun saatoimme joskus kysyä, oliko sen ajan ihmiset uskovaisia, kun joivat viiniä.
Kyllä minä siihen uskon, että Jeesuksen aikaan todella juotiin viinimehua, eikä mitään päätä sekoittavaa alkoholipitoista viiniä. Epäuskoisten panettelua se, että Jeesuksen aikana oltais juotu alkoholiviiniä!- wanhawaimo
Vl-pyhäökoulunopettajako tiesi asian parhaiten?
"Viinimehu"? SEllaista ei minun pyhäkouluaikanani opetettu. Eikä muuten seuroissakaan aina -70-luvunlopulle saakka.
Sinulla on jotain uutta opetusta.
Miksi epäuskoiset panettelisivat? Ja muista Kaanaan häitten vertaus, jossa JUOPUNEET vieraat ihmetelivät sitä, että paras viini on säästetty häitten loppuun;)
Juovuttiinko pyhäkoulun opetajan mukaan Jeesuksen aikaan viiniMEHUSTA?
En usko, että olet provo, mutta olet naiivi etkä tiedä asioista. - mehulle
Hei mä haluun kans maistaa sitä, miten sitä valmistetaan?
Kaikkia selityksiä sitä yritetään vääntää, jotta saataisiin omalle absolutismiuskolle pohjaa. Onko vielä 2000-luvulla näin sokaistuja ihmisä?
- ....
....
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932566Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww911506- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi17942Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39848Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841- 54793
- 30726