Helluntailaisen syrjintähalu ja tyhmyys

"Miten sinä voit olla isä nykyisessä liitossasi? Käytkö jossain thaimaassa tekemässä lapsen, naisenkanssa, vai?"

Noin kyselee helluntailainen mies Mohikaani minulta. Asenne on syrjivä. Lisäksi katson moisen kyselyn yksityisyyttäni loukkaavaksi sekä tyhmäksi. Noinko tulee USKOVAISEN toimia julkisella paikalla? Noinko vastustetaan faktoja, kun ollaan uskiksia?

MILLÄ KEINOLLA tuo ukkoraasu saadaan ottamaan vastaan ajantasaista ja asiallista tietoa seksuaalisuudesta, josta hän ei tajua muuta kuin omat riettat luulonsa? Kertokaa.
15353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko tarkoitus, että otsikko on tarkoitus yleistää koskemaan kaikkia helluntailaisia, vai miksi tuollainen sanavalinta?

Äänestä
  • koske ainoastaan nimimerkiltä mainittua. Minäkin ensin luulin yleistämiseksi, mutta huomasin, että yksiköstä/yksilöstä on kysymys.

    Äänestä

  • luulen kirjoitti:

    koske ainoastaan nimimerkiltä mainittua. Minäkin ensin luulin yleistämiseksi, mutta huomasin, että yksiköstä/yksilöstä on kysymys.

    käyttää sanaa "helluntailainen", jos ei tahdo yleistää? Ja kun kyse on otsikosta, yleistämisen tarkoituksenhalkuisuus on sitäkin selkeämpi.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    käyttää sanaa "helluntailainen", jos ei tahdo yleistää? Ja kun kyse on otsikosta, yleistämisen tarkoituksenhalkuisuus on sitäkin selkeämpi.

    En tiedä, miksi.
    Joillakin näyttää olevan tapana kirjoittaa kärjistäen. Itse tekstistä kyllä huomaa, että kirjoittaja tarkoittaa vain mainittua henkilöa yksilönä.
    Minä en pidä yleistämisestä, mutta olen alkanut ymmärtää joidenkin tapaa pistää yksilöihin kohdistuvat negaatiot koko populan piikkiin. En jaksa tai halua enää puolustautua koko köörin puolesta - enkä itsenikään.
    Jätän puolustamisen Puolustajan käsiin.

    Tällaisella rahvaan kansoittamalla foorumilla on helppo ajaa asiaansa yleistämällä. Yksi otsikko, ja kas!, leima on pläjähtänyt.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Tällaisella rahvaan kansoittamalla foorumilla on helppo ajaa asiaansa yleistämällä. Yksi otsikko, ja kas!, leima on pläjähtänyt.

    Kai ne pitävät yleistämisestä, jotka ajavat asiaansa yleistämällä.
    Minun ei tarvitse ajaa omaa asiaani. Ei yleistäen eikä muutenkaan.
    Sinulle on näköjään pläjähtänyt leima, ettet ole uskossa.
    Älä välitä. Eihän Jeesustakaan pidetty 'uskovaisena'.

    uskovat eivät viitsi kirjoitella tänne. Kirjoittelisivat silläkin uhalla, että kyllästyvät het`alkunsa foorumin ala-arvoiseen tasoon.
    Olen iloinen, että esim. vonbulke heittää juttua silloin tällöin.

    että kysyin poikalapselta, kun väitti pystyväns olemaan isä, eikä isäpuoli ainoastaan, josko hän hakee lapsen vaikka thaimaasta? Jos kerran voi olla oikea isä, jakun nykyisen "puolison" kanssa se ei ainakaan onnistu.
    * Niin oliko tuo nyt niin kamala kysymys, että tälläisen ketjun aiheutti, ja mitä siinä nyt sitten oikeastaan yleistettiin? Kysympähän vaan!

    Äänestä

  • Ei ole tarkoitus yleistää. On tarkoitus pyytää apua teiltä oman lahkoveljebbe sivistämisessä.

    Äänestä

ei välttämättä ole seksuaalisuus ja parisuhteet ylipäänsä hallussa. eikö siltä oo akat lähteny lätkimään ku ei oo jaksanu katella moista äijän rämää?

pakanat sentään tietää mitä sängyssä tehdään. (ja helluntailaisnaiset)

Äänestä

Onneksi et itse koskaan syrji ketään.
Mukava lukea juttujasi, kun olet niin kärsivällinen ja ystävällinen kaikille.

Äänestä

sinä yllättävän hyvin viihdyt tällä palstalla jossa on syrjintää harjoittavia helluntailaisia.

Älä nyt oo aina noin kiukkuisella tuulella ollaan ennemmin kavereita.
Mä luulen että sä liittyisit helluntailaisiin jos ne suhtautuis samalla tavalla homoihin kuin luterilaisten liberaali-puoli.

Äänestä

että kysyn, miten voit olla oikea isä, etkä ainoastaan isäpuoli? Ja yksi mahdollisuus on käydä , tunnetusti siellä käydään näillä seksuaalisilla lomilla, thaimaassa homma hoittamassa Ketä mä tuolla kyssärillä syrjin, jos saan kysyä?
* Laantuisit jo vihdoin tuosta vihastasi!

Äänestä
  • Minä voin halutessani olla kuule OIKEAMPI isä kuin sinä, senkin saatanalletoivotteleva valehtelija. Asenteesi seksuaalisiin vähemmistöijhin non hävettävän syrjibä ja tietämätön.

    Lienet Thaimaassa seksilomaillut, kun tunnut aiheesta "tietävän". Minulla ei ole eläissäni moisiin lomiin ollut tarvetta, koska olen uskollinen ihminen.

    Olet valehtelija, joka saat, mitä olet tilannut. Koska et valheiatsi kadu ja pyydä anteksi, otan kantaa juttuihisi aina, kun katson aiheelliseksi. Enkä anna vääryydelle eli siis sinulle periksi, Saatanan lapsi.

    MISTÄHÄN nuo seksilomailu"tietosi" ovat peräisin.... Arvaankos?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Minä voin halutessani olla kuule OIKEAMPI isä kuin sinä, senkin saatanalletoivotteleva valehtelija. Asenteesi seksuaalisiin vähemmistöijhin non hävettävän syrjibä ja tietämätön.

    Lienet Thaimaassa seksilomaillut, kun tunnut aiheesta "tietävän". Minulla ei ole eläissäni moisiin lomiin ollut tarvetta, koska olen uskollinen ihminen.

    Olet valehtelija, joka saat, mitä olet tilannut. Koska et valheiatsi kadu ja pyydä anteksi, otan kantaa juttuihisi aina, kun katson aiheelliseksi. Enkä anna vääryydelle eli siis sinulle periksi, Saatanan lapsi.

    MISTÄHÄN nuo seksilomailu"tietosi" ovat peräisin.... Arvaankos?

    kuinka mohikaani ja eroe kimpassa käyvät pattayalla heittämässä löröt tötteröön. hahahaha

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

poikalapsi kirjoitti:

"Miten sinä voit olla isä nykyisessä liitossasi? Käytkö jossain thaimaassa tekemässä lapsen, naisenkanssa, vai?"

Noin kyselee helluntailainen mies Mohikaani minulta. Asenne on syrjivä. Lisäksi katson moisen kyselyn yksityisyyttäni loukkaavaksi sekä tyhmäksi. Noinko tulee USKOVAISEN toimia julkisella paikalla? Noinko vastustetaan faktoja, kun ollaan uskiksia?

MILLÄ KEINOLLA tuo ukkoraasu saadaan ottamaan vastaan ajantasaista ja asiallista tietoa seksuaalisuudesta, josta hän ei tajua muuta kuin omat riettat luulonsa? Kertokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu