Ortodoksit ja Armenian kristityt tappelivat

Ortodoksien ja Armenian kristittyjen erimielisyydet ryöpsähtivät käsirysyksi Jerusalemissa Pyhän haudan kirkossa. Israelin poliisi joutui rientämään kirkkoon rauhoittamaan osapuolia. Poliisi kertoo pidättäneensä kaksi hengenmiestä.

Nujakointi sai alkunsa, kun Armenian kristityt olivat viettämässä Ristin juhlapäivää. Siinä he muistavat Jeesuksen ristiinnaulitsemisristin löydön vuosipäivää. Ortodokseja armenialaisten juhlinta ei miellyttänyt ja kireä tunnelma purkautui nyrkkitappeluksi ja potkiskeluksi.

Poliisit saivat tehdä hartiavoimin töitä irrottaakseen juhlaviin messupukuihin pukeutuneet tappelijat toisistaan. Mahdollisista loukkaantumisista ei ole kerrottu.

Pyhän haudan kirkko sijaitsee Itä-Jerusalemissa paikalla, jossa sanotaan olevan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikka. Kirkossa eri kristikunnilla on vastuullaan omat kammionsa.

Tappeluita rauhoittamaan on aiemminkin tarvittu poliiseja ja piispoja.

Katso video nujakasta

http://areena.yle.fi/toista?id=1641820
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tuo ole edes mikään uutinen. Siellä ne ovat tapelleet suitsutusvuoroista ja alttariremonteista jo reilut tuhat vuotta. Eipä aikaakaan kun taas tapellaan noiden ikivanhoje n kirkkokuntien välillä - siis munkit Jerusalemissa.

Äänestä

ovat idiootteja kaikki!

Äänestä

Näin se kristinusko levittää rauhan, rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanomaa :-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkossaan kirjoitti:

Ortodoksien ja Armenian kristittyjen erimielisyydet ryöpsähtivät käsirysyksi Jerusalemissa Pyhän haudan kirkossa. Israelin poliisi joutui rientämään kirkkoon rauhoittamaan osapuolia. Poliisi kertoo pidättäneensä kaksi hengenmiestä.

Nujakointi sai alkunsa, kun Armenian kristityt olivat viettämässä Ristin juhlapäivää. Siinä he muistavat Jeesuksen ristiinnaulitsemisristin löydön vuosipäivää. Ortodokseja armenialaisten juhlinta ei miellyttänyt ja kireä tunnelma purkautui nyrkkitappeluksi ja potkiskeluksi.

Poliisit saivat tehdä hartiavoimin töitä irrottaakseen juhlaviin messupukuihin pukeutuneet tappelijat toisistaan. Mahdollisista loukkaantumisista ei ole kerrottu.

Pyhän haudan kirkko sijaitsee Itä-Jerusalemissa paikalla, jossa sanotaan olevan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikka. Kirkossa eri kristikunnilla on vastuullaan omat kammionsa.

Tappeluita rauhoittamaan on aiemminkin tarvittu poliiseja ja piispoja.

Katso video nujakasta

http://areena.yle.fi/toista?id=1641820

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu