Tänä iltana siis sunnuntaina näytettiin telkassa kun äijä tuotti lämpöä käsillään. Ilmiötä näytettiin mm. infrapunakameran kuvalla.
Paperi lämpisi ukon käsissä 95 asteeseen ja se tosiaan loisti valkoisena infrapunakameran kuvassa. Samoin hänen kämmenensä.
Toinen juttu mitä hän teki oli kävely ilmaan pingotettujen ohuitten paperiarkkien päällä eikä paperi revennyt. Salaisuus oli kuulemma se, että hän keskitti painonsa pois jaloista rintaan !
Kyseessä on hänen mukaansa vanha kiinalainen parannustaito, jonka oli hänelle opettanut hänen enonsa.
Suomessakin on entisaikaan tunnettu sanojen voimalla verenseisauttajat.
Selittäkääpäs evot evoluutiollanne eli satunnaisilla geenimuunnoksilla ja luonnonvalinnalla tällaiset kyvyt, olkaatten niin hyvät.
Pelikenttä on teidän evot, että nyt vaan kilvan selittämään tai selittelemään.
Evot selittäkääpäs
34
1732
Vastaukset
- Turkana
http://www.youtube.com/watch?v=yf4EaDtbBEk
Mainio trikki. Kyse oli siis illusionistista? Enpä phjelmaa nähnyt ja tuskinpa mitään menetin, mutta yleisenä palautteena voisin sanoa, että jep, joillakin meistä on luonnostaan suurempi taito huijata typeryksiä, ja jotkut meistä ovat luonnostaan, niin tyhmiä, että kuvittelevat illusionistien kykenevän aitoon taikuuteen. Tässä suhteessa evoluutio vaikuttaa tässäkin, mutta älä kuvittele, että illuusioiden taustalle tarvittaisiin taikuutta :D
http://www.youtube.com/watch?v=M9w7jHYriFo- taikuri sentäs
kun osaa hämätä lämpökameraakin. Saa lämökameran näyttämään korkeaa lämpötilaa. Tosi taitava.
taikuri sentäs kirjoitti:
kun osaa hämätä lämpökameraakin. Saa lämökameran näyttämään korkeaa lämpötilaa. Tosi taitava.
Sai Uri Gellerkin metallin oikeasti taipumaan. Kysymys onkin siitä, miten tuo on tehty.
Tämä voi olla järkyttävä uutinen sinulle, mutta ihmiset eivät osaa taikoa, ainoastaan luoda illuusioita.- Turkana
taikuri sentäs kirjoitti:
kun osaa hämätä lämpökameraakin. Saa lämökameran näyttämään korkeaa lämpötilaa. Tosi taitava.
lämpöä tuottavaa kemikaalia hierotaan käsiin ja avot. aina pari kreationistia uskoo, että kysymyksessä oli ihme.
- niinpätietystiniinpätietysti
taikuri sentäs kirjoitti:
kun osaa hämätä lämpökameraakin. Saa lämökameran näyttämään korkeaa lämpötilaa. Tosi taitava.
Hemmoa odottaa rahakas tulevaisuus. Sillä Skeptikot maksavat sievoisen summan, kunhan tyyppi käy tekemässä saman uudestaan, valvotuissa olosuhteissa.
Kävin muuten äskettäin itse ennustajaeukolla. Vein sinne henkilön, joka halusi tietää tulevaisuutensa.
Mummo kuulemma tietää ja tulevaisuuden tietäminen mahdollistaa rikastumisen.
Päätellen mummon elinolosuhteista, huonosti ainakin omansa tiesi. niinpätietystiniinpätietysti kirjoitti:
Hemmoa odottaa rahakas tulevaisuus. Sillä Skeptikot maksavat sievoisen summan, kunhan tyyppi käy tekemässä saman uudestaan, valvotuissa olosuhteissa.
Kävin muuten äskettäin itse ennustajaeukolla. Vein sinne henkilön, joka halusi tietää tulevaisuutensa.
Mummo kuulemma tietää ja tulevaisuuden tietäminen mahdollistaa rikastumisen.
Päätellen mummon elinolosuhteista, huonosti ainakin omansa tiesi.Skepsis takaa kohtuullisen summan rahaa (olikohan 10000€) aidon ihmeen esittäjälle - myös humanoidi voi käydä sen kuittaamassa!
Tuo samainen videolla esiintyvä James Randi on kuitenkin taannut olennaisesti suuremman summan eli miljoona dollaria aidon yliluonnollisen ihmeen esittäjälle. Ihme on vain toistettava oloissa, jotka Randi suunnittelee, mutta myös tekijä hyväksyy. Yrittäjiä kyllä on ollut, mutta ihmeet jääneet tulematta. Aiheesta oli hyvä juttu Skeptikko-lehdessä viime vuonna.- aito-outsider
Turkana kirjoitti:
lämpöä tuottavaa kemikaalia hierotaan käsiin ja avot. aina pari kreationistia uskoo, että kysymyksessä oli ihme.
Kemikaalit on kemikaaleja mutta outoa oli se paperiarkkien varassa kävely. Millähän kemikaalilla sellainen onnistuu.
Et taida tietää mitä karatemestarikin kykenee tekemään. Pieni laiha ukko muuttuu voimaa keskittämällä niin painavaksi että kaksi rotevaa miestä ei saa ukkoa maasta irti nousemaan.
Teiltä evoilta puuttuu paljon tietoa maailmasta juuri siksi koska teidän kuuluu oppinne puhtaana säilyttämiseksi kieltää kaikki sen kanssa ristiriidassa oleva tieto. Kieltää ilman perusteita.
Pelkkä EI kymmeneen kertaan toistettuna riittää perusteluksi. aito-outsider kirjoitti:
Kemikaalit on kemikaaleja mutta outoa oli se paperiarkkien varassa kävely. Millähän kemikaalilla sellainen onnistuu.
Et taida tietää mitä karatemestarikin kykenee tekemään. Pieni laiha ukko muuttuu voimaa keskittämällä niin painavaksi että kaksi rotevaa miestä ei saa ukkoa maasta irti nousemaan.
Teiltä evoilta puuttuu paljon tietoa maailmasta juuri siksi koska teidän kuuluu oppinne puhtaana säilyttämiseksi kieltää kaikki sen kanssa ristiriidassa oleva tieto. Kieltää ilman perusteita.
Pelkkä EI kymmeneen kertaan toistettuna riittää perusteluksi.Niin, tyhmiä on helppo jymäyttää kuten Late on monesti osoittanut. Joko ne arkit olivat jotakin aivan muuta kuin tavallista paperia, tai kaveri ei todellisuudessa kävellytkään niiden päällä. Ei Copperfieldkään todellisuudessa kävellyt Kiinan muurin läpi tai hävittänyt jumbojettiä.
Karatemieskään ei kykene muuttamaan elopainoaan kuin luonnollisin keinoin, lähinnä syömällä ja paskantamalla. Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.- Turkana
aito-outsider kirjoitti:
Kemikaalit on kemikaaleja mutta outoa oli se paperiarkkien varassa kävely. Millähän kemikaalilla sellainen onnistuu.
Et taida tietää mitä karatemestarikin kykenee tekemään. Pieni laiha ukko muuttuu voimaa keskittämällä niin painavaksi että kaksi rotevaa miestä ei saa ukkoa maasta irti nousemaan.
Teiltä evoilta puuttuu paljon tietoa maailmasta juuri siksi koska teidän kuuluu oppinne puhtaana säilyttämiseksi kieltää kaikki sen kanssa ristiriidassa oleva tieto. Kieltää ilman perusteita.
Pelkkä EI kymmeneen kertaan toistettuna riittää perusteluksi.joten en siihen ota kantaa, mutta tuossa temppu, jota sinäkin varmasti arvostat:
http://www.youtube.com/watch?v=sBQLq2VmZcA
ja kuitenkin kysymys on vain illuusiosta, ei yliluonnollisuuksista.
Muistan itsekin karatea ja aikidoa harrastaneena kuulleeni tuosta tempusta, että edes neljä miestä ei saisi yhtä irti maasta ja että nämä jotka siitä kertoivat, olivat tosissaan. En osaa sanoa, miten tuo tehdään.
""Teiltä evoilta puuttuu paljon tietoa maailmasta juuri siksi koska teidän kuuluu oppinne puhtaana säilyttämiseksi kieltää kaikki sen kanssa ristiriidassa oleva tieto. Kieltää ilman perusteita.
Pelkkä EI kymmeneen kertaan toistettuna riittää perusteluksi.""
Ja päinvastoin kuin sinä taas esität, minä en missään tapauksessa kiistä ihmeiden mahdollisuutta, vaikka pidän evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetille. Törkeästi taas vääristelit. - gJonii
illuminatus kirjoitti:
Niin, tyhmiä on helppo jymäyttää kuten Late on monesti osoittanut. Joko ne arkit olivat jotakin aivan muuta kuin tavallista paperia, tai kaveri ei todellisuudessa kävellytkään niiden päällä. Ei Copperfieldkään todellisuudessa kävellyt Kiinan muurin läpi tai hävittänyt jumbojettiä.
Karatemieskään ei kykene muuttamaan elopainoaan kuin luonnollisin keinoin, lähinnä syömällä ja paskantamalla. Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.Näitä temppuja on paljon hienompiakin kuin stoogejen(Avustajat jotka näyttelevät olevansa yleisöä) tai hölmöjen kettinkiviritelmien avulla toteutettuja :)
>>Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.>>
Loppuosa viestiä sisältää erään taikatempun paljastuksen. Älkää lukeko jos tahdotte säilyttää hauskan illuusion :)
Yksi keino toteuttaa tuo on nostaa nostajan käsiä ilmaan. Eli, henkilö A ottaa sinusta vyöräröstä kiinni, ja sinä otat A:n käsistä kiinni. Ennenkuin A alkaa nostamaan, sinä nostat A:n käsiä ylös niin paljon kuin uskot tarpeelliseksi. Kaikki voima millä nostat A:n käsiä on A:n kannalta 'tyhjästä ilmestynyttä painoa', ja hauskinta on että herra A luulee että päinvastoin autat häntä tuolla käsien nostamisella :)
Pienikin mies siis saa 'taiottua' itselleen ainakin 50kg lisää, vahva karateka ehkä huomattavastikin enemmän.
Pienikokoiset lukijat voivat illanistujaisissa ilahduttaa ystäviään tällä taikatempulla. Muistakaa myös se, että taikatempun paljastaminen on karhunpalvelus toisille, sillä taikatempusta katoaa 'taikuus' kun ymmärtää miten se tehdään. Esitysohjeena toimisi kait se, että annat kahden ystävän nostaa sinut ensimmäisellä kerralla, vaikka pidätkin kummankin kädestä kiinni. Ennen toista yrittämistä sitten kerrot elämänvoimasta, maagisista voimistasi ja siitä kuinka pystyt muuttumaan satoja kiloja raskaammaksi hetkessä. :) - Apo-Calypso
gJonii kirjoitti:
Näitä temppuja on paljon hienompiakin kuin stoogejen(Avustajat jotka näyttelevät olevansa yleisöä) tai hölmöjen kettinkiviritelmien avulla toteutettuja :)
>>Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.>>
Loppuosa viestiä sisältää erään taikatempun paljastuksen. Älkää lukeko jos tahdotte säilyttää hauskan illuusion :)
Yksi keino toteuttaa tuo on nostaa nostajan käsiä ilmaan. Eli, henkilö A ottaa sinusta vyöräröstä kiinni, ja sinä otat A:n käsistä kiinni. Ennenkuin A alkaa nostamaan, sinä nostat A:n käsiä ylös niin paljon kuin uskot tarpeelliseksi. Kaikki voima millä nostat A:n käsiä on A:n kannalta 'tyhjästä ilmestynyttä painoa', ja hauskinta on että herra A luulee että päinvastoin autat häntä tuolla käsien nostamisella :)
Pienikin mies siis saa 'taiottua' itselleen ainakin 50kg lisää, vahva karateka ehkä huomattavastikin enemmän.
Pienikokoiset lukijat voivat illanistujaisissa ilahduttaa ystäviään tällä taikatempulla. Muistakaa myös se, että taikatempun paljastaminen on karhunpalvelus toisille, sillä taikatempusta katoaa 'taikuus' kun ymmärtää miten se tehdään. Esitysohjeena toimisi kait se, että annat kahden ystävän nostaa sinut ensimmäisellä kerralla, vaikka pidätkin kummankin kädestä kiinni. Ennen toista yrittämistä sitten kerrot elämänvoimasta, maagisista voimistasi ja siitä kuinka pystyt muuttumaan satoja kiloja raskaammaksi hetkessä. :)"...Ennen toista yrittämistä sitten kerrot elämänvoimasta, maagisista voimistasi ja siitä kuinka pystyt muuttumaan satoja kiloja raskaammaksi hetkessä. :) "
Niin, ja siirtämään valtavasti painoa rinnasta jalkoihin... :) - illuminatus*
gJonii kirjoitti:
Näitä temppuja on paljon hienompiakin kuin stoogejen(Avustajat jotka näyttelevät olevansa yleisöä) tai hölmöjen kettinkiviritelmien avulla toteutettuja :)
>>Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.>>
Loppuosa viestiä sisältää erään taikatempun paljastuksen. Älkää lukeko jos tahdotte säilyttää hauskan illuusion :)
Yksi keino toteuttaa tuo on nostaa nostajan käsiä ilmaan. Eli, henkilö A ottaa sinusta vyöräröstä kiinni, ja sinä otat A:n käsistä kiinni. Ennenkuin A alkaa nostamaan, sinä nostat A:n käsiä ylös niin paljon kuin uskot tarpeelliseksi. Kaikki voima millä nostat A:n käsiä on A:n kannalta 'tyhjästä ilmestynyttä painoa', ja hauskinta on että herra A luulee että päinvastoin autat häntä tuolla käsien nostamisella :)
Pienikin mies siis saa 'taiottua' itselleen ainakin 50kg lisää, vahva karateka ehkä huomattavastikin enemmän.
Pienikokoiset lukijat voivat illanistujaisissa ilahduttaa ystäviään tällä taikatempulla. Muistakaa myös se, että taikatempun paljastaminen on karhunpalvelus toisille, sillä taikatempusta katoaa 'taikuus' kun ymmärtää miten se tehdään. Esitysohjeena toimisi kait se, että annat kahden ystävän nostaa sinut ensimmäisellä kerralla, vaikka pidätkin kummankin kädestä kiinni. Ennen toista yrittämistä sitten kerrot elämänvoimasta, maagisista voimistasi ja siitä kuinka pystyt muuttumaan satoja kiloja raskaammaksi hetkessä. :)Tuo on erittäin hienostunut tapa toteuttaa se "alaspäin painaminen". Samalla nostajan käsien liikuttaminen vaikeuttanee muutenkin sitä nostajan tekemää aitoa nostoliikettä.
TV:ssä oli jokunen vuosi sitten sarja, jossa näitä illuusioita paljastettiin. Ne kaikki olivat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia, mutta toteutettuna huolellisesti silti erittäin vaikuttavia.
TV:stä ja illuusioista tuli muuten mieleeni, että tiedekeskus Heurekassa voi itse kukin käydä trikkikuvauttamassa itseään sinistä taustaa vasten ja nähdä itsensä reaaliaikaisesti sekä keskellä rottien pallopeliä että tv:n säätiedotusta. - aito-outsider
gJonii kirjoitti:
Näitä temppuja on paljon hienompiakin kuin stoogejen(Avustajat jotka näyttelevät olevansa yleisöä) tai hölmöjen kettinkiviritelmien avulla toteutettuja :)
>>Kyse on joko siitä, että nostajat eivät jostakin syystä nosta tosissaan (voivat olla myös tempun avustajia), nostettavalla on ylimääräisiä painoja, tai häntä painetaan jotenkin muuten maahan päin, tai hän on kiinnitettynä maahan.>>
Loppuosa viestiä sisältää erään taikatempun paljastuksen. Älkää lukeko jos tahdotte säilyttää hauskan illuusion :)
Yksi keino toteuttaa tuo on nostaa nostajan käsiä ilmaan. Eli, henkilö A ottaa sinusta vyöräröstä kiinni, ja sinä otat A:n käsistä kiinni. Ennenkuin A alkaa nostamaan, sinä nostat A:n käsiä ylös niin paljon kuin uskot tarpeelliseksi. Kaikki voima millä nostat A:n käsiä on A:n kannalta 'tyhjästä ilmestynyttä painoa', ja hauskinta on että herra A luulee että päinvastoin autat häntä tuolla käsien nostamisella :)
Pienikin mies siis saa 'taiottua' itselleen ainakin 50kg lisää, vahva karateka ehkä huomattavastikin enemmän.
Pienikokoiset lukijat voivat illanistujaisissa ilahduttaa ystäviään tällä taikatempulla. Muistakaa myös se, että taikatempun paljastaminen on karhunpalvelus toisille, sillä taikatempusta katoaa 'taikuus' kun ymmärtää miten se tehdään. Esitysohjeena toimisi kait se, että annat kahden ystävän nostaa sinut ensimmäisellä kerralla, vaikka pidätkin kummankin kädestä kiinni. Ennen toista yrittämistä sitten kerrot elämänvoimasta, maagisista voimistasi ja siitä kuinka pystyt muuttumaan satoja kiloja raskaammaksi hetkessä. :)***Yksi keino toteuttaa tuo on nostaa nostajan käsiä ilmaan. Eli, henkilö A ottaa sinusta vyöräröstä kiinni, ja sinä otat A:n käsistä kiinni. Ennenkuin A alkaa nostamaan, sinä nostat A:n käsiä ylös niin paljon kuin uskot tarpeelliseksi. Kaikki voima millä nostat A:n käsiä on A:n kannalta 'tyhjästä ilmestynyttä painoa', ja hauskinta on että herra A luulee että päinvastoin autat häntä tuolla käsien nostamisella :)***
Tuo nyt on niin tyhmä temppu että ei se uppoa muihin kuin evoihin. Hah hah DDDD.
- niinpätietystiniinpätietysti
Sitä ohjelmaa en ole nähnyt. Mutta näin toisen, jossa Filippiiniläinen ihmeparantaja, suoritti leikkauksia tyhjin käsin ja niin, että edes arpia ei jäänyt.
No. Asiahan paljastui huijaukseksi. Poistetut elimet olivat eläinten ruhoista ym.
Jotkut kuitenkin uskoivat. Eräskin rouva kertoi tulleensa jo neljännen kerran petetyksi.Katso linkittämäni video tuossa yllä - sen loppupuolella James Randi tekee juuri tuollaisen "leikkauksen".
- niinpätietystiniinpätietysti
illuminatus kirjoitti:
Katso linkittämäni video tuossa yllä - sen loppupuolella James Randi tekee juuri tuollaisen "leikkauksen".
Tällä yhteysnopeudella ei juuri videoita katsella.
Yritän kuitenkin.
lähdekritiikki? Kaikkiko pitää uskoo mitä telkkarissa sanotaan?`Siihenkö uskonto ajaa että ei saa kyseenalaistaa yhtä mitää.
- Apo-Calypso
"...Siihenkö uskonto ajaa että ei saa kyseenalaistaa yhtä mitää."
Nimenomaan siihen. Jos kyseenalaistat, niin joudut helvettiin. - aito-outsider
näytetäänkin eikä vain sanota.
Kyseenalaistaakin saa mutta pitää siinäkin olla jonkunlainen järki mukana. Ei se ole tiedettä jos ja kun kaikkea oman opin kanssa ristiriitaista sanotaan huijaukseksi tai harhaluuloiksi. Siinä ei ole tiedettä mukana.
Ilmeisesti kyseisen ohjelman tekijät olivat paneutuneet asiaan jopa sinuakin enemmän kun olivat raahanneet mukanaan lämpökameran. Siis tarkoitus oli ollut paljastaa huijaus.
En kyllä sano, että kaikessa oudossa on aina mukana aitoa outoutta, aina voi olla silmänkääntäjäkin kyseessä.
Voisittehan vaikka Suomen evot kutsua äijän tänne ja sitten juhlallisesti paljastaa hänen metkunsa. Pingotatte paperin ilmaan ja sanotte, että kävele tosta. Miksi vain valittelette kun voisitte tehdäkin jotain oikeassaolemisenne osoittamiseksi.
Senkin voisitte tehdä, että haastaa jonkun tunnetun taikurin kävelemään ilmassa ohuitten paperien päällä. Jos se onnistuu niin silloin voi jo epäillä jotain. - illuminatus*
aito-outsider kirjoitti:
näytetäänkin eikä vain sanota.
Kyseenalaistaakin saa mutta pitää siinäkin olla jonkunlainen järki mukana. Ei se ole tiedettä jos ja kun kaikkea oman opin kanssa ristiriitaista sanotaan huijaukseksi tai harhaluuloiksi. Siinä ei ole tiedettä mukana.
Ilmeisesti kyseisen ohjelman tekijät olivat paneutuneet asiaan jopa sinuakin enemmän kun olivat raahanneet mukanaan lämpökameran. Siis tarkoitus oli ollut paljastaa huijaus.
En kyllä sano, että kaikessa oudossa on aina mukana aitoa outoutta, aina voi olla silmänkääntäjäkin kyseessä.
Voisittehan vaikka Suomen evot kutsua äijän tänne ja sitten juhlallisesti paljastaa hänen metkunsa. Pingotatte paperin ilmaan ja sanotte, että kävele tosta. Miksi vain valittelette kun voisitte tehdäkin jotain oikeassaolemisenne osoittamiseksi.
Senkin voisitte tehdä, että haastaa jonkun tunnetun taikurin kävelemään ilmassa ohuitten paperien päällä. Jos se onnistuu niin silloin voi jo epäillä jotain.>>Kyseenalaistaakin saa mutta pitää siinäkin olla jonkunlainen järki mukana. >Ei se ole tiedettä jos ja kun kaikkea oman opin kanssa ristiriitaista sanotaan huijaukseksi tai harhaluuloiksi. >Siinä ei ole tiedettä mukana.
- polio
Pyhä henkikö sitten kädet lämmitti? Taas kuule on hyväuskosta kusetetttu. Joillakin on suurempi tarve uskoa mahdottomaan. Osaan itsekkin irrottaa itseltäni peukalon ja laittaa sen paikalleen. Voin paljastaa sen verran, että peukalo pysyy kädessä koko ajan vaikka ei siltä näytä. :)
- Apo-Calypso
Voi herran pieksut mitä roskaa!
Sitten nämä pellet väittävät, että he eivät ole tietämättömiä ja taikauskoisia!
Milläköhän konstilla tuo hemmo "keskittää painonsa pois jaloista rintaan"?
"Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto."ja jos hän teki temppunsa pystyasennossa, niin painopisteen oletettu siirtäminen vartalossa ei muuttaisi kokonaispainoa jalkoihin mitenkään. Vaakasuunnassa panopiste voi tietyn rakenteisilla henkilöillä olla rintakehässä. Olen jopa kuullut väitteen, jonka mukaan bulldogit eivät pysty uimaan, koska ne ovat niin "yläpainoisia",
- niinpätietystiniinpätietysti
Hemmo käyttää samaa tekniikkaa, millä paroni Munchausen nosti itseään tukasta.
- ..........
Tätä nyt voisi esimerkiksi kysyä taas SUP:lta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000038975198 - SANANSAATTAJA 10
Evot eivät selitä, koska heitä on petetty, ja
ovat nielleet tuon petoksen; ja tuosta syystä
heiltä puuttuu kokonainen alue tietokentästä, jota he eivät tiedä edes olevan olemassakaan,
eivätkä edes halua tulla tietämään.
Ensiksi he ovat tulleet tyhmiksi, syystä Roomalaiskirje 1:21,22. tuosta evojen ja monen
muun vihaamasta Raamatusta, joka ei erehdy, vaikka he kuvittelevat sitä saduksi, koska se ei
heidän epäjumalansa käsialaa; peräisin aidosta
Jumalasta, joka heille kauhistus, ja selitettävä
pois ilmivalehtelullakin, kuten ateistisella
tieteellä, ja sen pahoilla hedelmillä.
Tyhmyys seuraa: koska he vaikka ovat tunteneet
Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet
eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä
on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi
tulleet.
Mistä taasen tieto ja viisaus tulee, joita he
paitsi ovat?
Raamatusta Kolossalaiskirjeestä 2:2,3.
että heidän sydämensä yhteenliitettyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden, ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden Kristuksen,
jossa kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat
kätkettyinä.
Josta vielä on vakuutena Johanneksen evankeliumi
6:45.
Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat
kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
Silloin varsinkin kun mennään yliluonnollisen
alueelle, niin Jeesuksen ulkopuolella olevat ovat
totaalisen tietämättömiä, tai heidän tietonsa ovat perustavalta ja oleellisimmilta osiltaan
väärät; kuten esim. noidat ja okkultististen
salaoppien harjoittajilla.
Perustavaa laatua olevaan kysymykseen, että miten
kaikki on saanut alkunsa? -He eivät pysty vastaamaan, koska vastaus tuohonkin yliluonnollisen puolella; ja kuten sanoin:
Heille yliluonnollinen vierasta, tai siitä perustavasti väärät tiedot.
Tyhmä ei oikestaan ole se, joka sen itsestä ymmärtää, vaan se joka on viisaskin, mutta ei
ymmärrä omaavansa tyhmyyttä, ja siten on ylpeä ja
muka tietävä; eikä ymmärrä ottaa viisautta vastaan, että tyhmyydestä viisautta tulisi.
Ikävä kyllä leijonan osa tyhmiä; ja osa vielä oikein tyhmiä, jotka eivät haluakaan viisastua, vaikka mahdollisuus olemassa.Mene sinä paskainen valehtelija vaan huijaamaan vanhuksilta lisää rahaa, senhän sinä osaat.
- raivopää ää-
illuminatus kirjoitti:
Mene sinä paskainen valehtelija vaan huijaamaan vanhuksilta lisää rahaa, senhän sinä osaat.
liö te evolutsit huijaatte rahaa koko kansalta. Varastatte suorastaan, ketkuilette ja valehtelette niinkun Hitleri. Mutta teille ja erityisesti sinulle nauraa kaikki.
raivopää ää- kirjoitti:
liö te evolutsit huijaatte rahaa koko kansalta. Varastatte suorastaan, ketkuilette ja valehtelette niinkun Hitleri. Mutta teille ja erityisesti sinulle nauraa kaikki.
"Me evolutsit" emme huijaa ketään. Evoluutio on luonnonhavainto, ja siten fakta. Hitlerkin oli kreationisti, joten työnnä vaan se krusifiksi syvemmälle hanuriisi ja jatka uniasi.
>Ensiksi he ovat tulleet tyhmiksi, syystä Roomalaiskirje 1:21,22. tuosta evojen ja monen
muun vihaamasta Raamatusta, joka ei erehdy
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
(Matt. 5:22)
Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
(Matt. 6:1)
Siis erehtymätön Raamattu ei näytä suhtautuvan oikein myötämielisesti muiden ihmisten kutsumiseen tyhmiksi ja oman uskon suuriääniseen julistamiseen.
Hyvää matkaa helvettiin - vai oletko eri mieltä kuin Jeesus vuorisaarnassa?
- Salccari
Itse ajattelen, että länsimainen naturalismi ei tiedä kaikkea. Maailmassa, maailmankaikkeudessa ja elämässä on tieteellä selittämätöntä mystiikkaa. En tiedä tästä nimenomaisesta tapauksesta, mutta pidän mahdollisena, että viisailla itämaisilla henkilöillä olisi tietoja ja taitoja länsimaisen tieteen ulkopuolelta.
Filosofiaan, esimerkiksi Nietzscheen tutustuminen tekee luonnontieteilijällekin hyvää.
Tarkoittaako tämä, että evoluutioteoria ei pitäisi paikkaansa? Ei tietenkään. Lapsellista ja yksipuolista ajattelua sellainen.- illuminatus*
Tietenkään länsimainen naturalismi ei tiedä kaikkea, eikä tule koskaan tietämäänkään; ei tämä ole koko keskustelun pointti.
Juju on siinä, että on täysin absurdia kuvitella, että tv:ssä esiintyvä taikuri olisi jostakin oppinut vaikkapa mystisen taidon rikkoa tunnettuja fysiikan lakeja ja siis lähtökohtaisesti edes kuvitella, että kyseessä olisi mitään muuta kuin illuusiotemppu.
Tuollaista kutsutaan lapselliseksi herkkäuskoisuuudeksi. Illuusiotemppuihin kannattaa AINA suhtautua skeptisesti. Jos niistä jotakin ihmeellistä sitten sattuisi yllättäen joskus löytymään (mitä epäilen suuresti), niin todennettuna asiana se kyllä pääsisi tieteen naturalismin piiriinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752883- 602857
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172773- 412092
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792067- 532061
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31124Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019