Kuolinsyyn arvailua

Mitä sanoisi ammattilainen tai valistunut arvaaja seuraavasta näkymästä: miespuolinen, alle nelikymppinen mies löytyy lattialta selällään makaamasta alasti ja kuolleena, allaan musta uloste, jota myös pyyhkinyt reisiinsä. Takana on useamman päivän eristäytyminen omaan asuntoon, tunnetaan hartaana alkoholin käyttäjänä ja diabeetikkona. Asunnossa ei haise alkoholille. Ei väkivallan merkkejä, asunto on sekaisin.
Kyse on siis näkymästä, jonka keskelle kerran itse kävelin, enkä tule ulkopuolisena koskaan kuulemaan kuolinsyytutkimuksen tulosta.
Alkoholi on siis selvästi perussyy, musta uloste voisi viitata mahahaavaoireisiin, mutta kokonaiskuva tuntuu silti hämärältä. Voisiko olla delirium ja sitä seurannut tajuttomuus & tukehtuminen selällään olon takia tms? Mahahaavan puhkeaminen ei kai kuitenkaan aiheuta hallitsematonta ulostamista?
Näkymä oli surullinen ja vaivaa varmasti aikansa. Osaatteko ehdottaa hyvää keskustelutahoa?
142440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuolema sinällään aiheuttaa hallitsematonta ulostamista. Sulkijalihas rentoutuu kuolonkankeuden mentyä ohi, ja sekä rakko että suoli "pettävät". Musta väri viittaa vereen ulosteessa.

Äänestä
  • värjää ulostetta.Hyvin voisi olla myös sydän joka on pettänyt.Kun kuolemme meillä kaikkilla on suolistossa ja virtsarakossa eritettä joka tulee joko luonnollisesti tai sitten ns.painelemalla pois(tämän tekee sairaalassa henkilö joka laittaa vainajan valmiiksi, kotonahan se ei ole aina mahdollista).Musta väri ei aina välttämättä ole verta, vaan voi olla ruuan värjäämää.Toivottavasti saat mieltäsi painavaan asiaan selvityksen.

    Äänestä

  • viinikin kirjoitti:

    värjää ulostetta.Hyvin voisi olla myös sydän joka on pettänyt.Kun kuolemme meillä kaikkilla on suolistossa ja virtsarakossa eritettä joka tulee joko luonnollisesti tai sitten ns.painelemalla pois(tämän tekee sairaalassa henkilö joka laittaa vainajan valmiiksi, kotonahan se ei ole aina mahdollista).Musta väri ei aina välttämättä ole verta, vaan voi olla ruuan värjäämää.Toivottavasti saat mieltäsi painavaan asiaan selvityksen.

    Voi voi,olen urani aikana laittanut vainajia sairaalassa ehkä yli sata kertaa ja en vielä ole itse enkä myöskään kollegojeni nähnyt painelevan kenenkään suolistoa tyhjäksi! Anteeksi jos olemme toimineet väärin. Olen aika hämmästynyt.

    Äänestä

erittäin surullisen ja varmasti mieleen jäävän kuolementapauksen. Kuulostaisi deliriumilta ja/tai rajusta verensokerin heittelystä (kooma). Uloste voi olla myös sisäelimistä peräisin eli olisi tullut yleinen sisäinen verenvuoto ja/keuhkopöhö (tukehtuminen). Syitä on paljon ja todellakin voi vain arvailla todellista syytä.
Jos et pääse yli tästä eli että tapahtuma kelaa koko ajan mielessäsi, puhu ammattiauttajalle. Se helpottaa.

Äänestä

Tunnetko lähiomaiset? Mikset kertoisi heille että sinua jäi vaivaamaan kuolinsyy, ruumiinavaushan hänelle on tehty, omaiset tietävät syyn. Miksi sinä haluat tietää syyn?

Äänestä
  • Löysin vainajan vähän niinkuin ulkopuolisena ja en suoraan sanoen halua vaivata omaisia moisella asialla. Ruumiinavauksen tuloksia ei ole vielä pitkään aikaan saatavilla ja mikäli olen oikein käsittänyt, niin niissä raporteissa ei kirjata ylös kuin varma kuolinyy, jos sellainen löytyy. Tuollaisessa tapauksessa se voi jäädä "selvittämättömäksi" vaikka selvät viitteet johonkin tiettyyn suuntaan olisi nähtävissä. Siksi ajattelin kysellä täältä valistuneita arvauksia, vaikka niillä ei sinänsä mitään sen suurempaa arvoa olisikaan.
    Kyselyni motiivi on lähinnä se, että tämmöistä kokemusta on jotenkin helpompi käsitellä yrittämällä ymmärtää tapahtunutta. Eli mitä kuvitella, miksi vainaja oli sen näköinen kuin oli...

    Äänestä

  • Lambert kirjoitti:

    Löysin vainajan vähän niinkuin ulkopuolisena ja en suoraan sanoen halua vaivata omaisia moisella asialla. Ruumiinavauksen tuloksia ei ole vielä pitkään aikaan saatavilla ja mikäli olen oikein käsittänyt, niin niissä raporteissa ei kirjata ylös kuin varma kuolinyy, jos sellainen löytyy. Tuollaisessa tapauksessa se voi jäädä "selvittämättömäksi" vaikka selvät viitteet johonkin tiettyyn suuntaan olisi nähtävissä. Siksi ajattelin kysellä täältä valistuneita arvauksia, vaikka niillä ei sinänsä mitään sen suurempaa arvoa olisikaan.
    Kyselyni motiivi on lähinnä se, että tämmöistä kokemusta on jotenkin helpompi käsitellä yrittämällä ymmärtää tapahtunutta. Eli mitä kuvitella, miksi vainaja oli sen näköinen kuin oli...

    Kyllä voin arvata ja tiedän et se näky jää verkkokalvoille pitkäksikin ajaksi...Kyllä ruumiinavauksessa näkyy ne kuolemaan johtaneetkin syyt, kaikki on tarkasti ylhäällä, esim. näkyy jos sisäelimissä rappeutumia, repeytymiä yms. Kyllä tässä tilanteessa saadaan tarkka kuolinsyy tai kuolemaan johtanut syy. Suomessa pyritään selvittämään aina mahdollisemman tarkka kuolinsyy. Aikaa menee max. n.3-4 kk paikkakunnasta riippuen.

    Neuvoisin sinua ystävällisesti unohtamaan (tämä on väärä sana, sitä ei unohda) mutta olemaan miettimättä liikaa sellaista asiaa, johon et voi vaikuttaa. Entä sitten jos tiedätkin kuolinsyyn, helpottaako se oloasi? kuinka? auttaako se unohtamaan näkysi? Voisin lyödä vaikka vetoa, että jos saisit tietää, se ei auttaisi sinua yhtään. Niinkuin joku mainitsi että ulostus tulee lähes aina kuollessa jos vaan rakossa/suolessa on ravintoa. Tumma väri viittaa vereen, joten sisäelimissä on saattanut olla verenvuotoa joka on alkoholisteilla yleistä. Tässäpä pintapuoliset arvailuni.

    Kuolema ei läheskään aina ole siisti ja kaunis, olemme vaan kenties tottuneet ajatukseen että ihminen vain hiljaa nukkuu pois, se on loppujen lopuksi harvojen etuoikeus. Eikä mielestäni kuolemaa voi aina ymmärtääkään...

    Äänestä

  • lähellä ollut...... kirjoitti:

    Voi kun menisikin vaan tuo 3-4kk..
    Vaan oman isäni kuolemasta tulee näinä päivinä kuluneeksi 10kk, eivätkä ruumiinavauspöytäkirjat ole vieläkään saapuneet.
    Eli emme vieläkän tiedä mikä vei perusterveen 57-vuotiaan miehen,rakkaan isäni.

    Äänestä

  • Satelliitti76 kirjoitti:

    Nyt kyllä kannattaa alkaa soittelemaan perään, ne ei välttämättä sitä aina lähetä. Kyllä tuossa ajassa syy on jo selvinnyt.

    Äänestä

  • vastaus................. kirjoitti:

    Nyt kyllä kannattaa alkaa soittelemaan perään, ne ei välttämättä sitä aina lähetä. Kyllä tuossa ajassa syy on jo selvinnyt.

    Soiteltu on perään. Ensimmäisen kerran n.5kk isän kuoleman jälkeen. Otin yhteyttä sekä poliisiin (isä kuoli yksin kotona ollessaan) sekä avauksen tehneeseen lääkäri Lunettaan. Hän sanoi vastauksen tulevan kuukauden kuluessa. Eipä tullut. Laitoin uudelleen s-postia, ei vastausta.
    Että kaippa pitäis vaan taas alkaa kyseleen perään.
    Rankkaa...

    Poliisiin kannattaa olla yhteydessä, ne sen lähettää lähimmäksi merkitylle omaiselle kun tutkimukset valmistuu. Kysele missä vaiheessa tutkimukset on ja kauanko vielä kestää. Tsemppiä sinulle.

    Äänestä

Runsaasti alkoholia käyttävällä diabeetikolla ensimmäisenä tulee mieleen insuliinishokki. Haimatulehdus tietty toinen, se iskee juomisen loputtua päälle ja nostaa korkean kuumeen (ei haissut alkoholilta, vainaja alasti)

Monilla alkoholisteilla on runsas lääkitys eli yhdistelmä alkoholi rauhoittavat lääkkeet on tappava.

Delirium on sekavuustila ja usein siihen liittyy sekavuus ja aggressiivisuus. Silloin vainajan kotona olisi ehkä ollut riehumisen jälkiä tai hän olisi vaellellut ympäriinsä.

Oli syy mikä tahansa, varsinainen syy on kuitenkin alkoholi.

Äänestä

Jos alkoholistidiabeetikko löytyy kuolleena musta uloste allaan niin tulee mieleen seuraavaa: Alkoholi käyttö aiheuttaa maksakirroosin ja tähän liittyy ruokatorvisuonikohjujen vuotoalttius ja maksan vajaatoimintaan seurauksena veren hyytymistekijöitten puute el alttius vuodolle. Diabetes on todennäköisesti seurausta haiman vajaatoiminnasta toistuvien infektioiden vuoksi.

Yhteenvetona maksa on vedellyt viimeisiään ja kun ruokatorvea ympäröivät verisuonet tai mahalaukun seutu on alkanut vuotamaan niin verenvuoto ei ole lakannut itsestään vaan alkoholisti on kuollut verenvuotosokkiin. Musta uloste viittaa nimenomaan suoliston alkuosan verenvuotoon.

Äänestä
  • Tässä on jo aika hyvin tullut tämä eri mahdollisuuksien skaala esille. Kiitos asiantuntemuksestanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lambert kirjoitti:

Mitä sanoisi ammattilainen tai valistunut arvaaja seuraavasta näkymästä: miespuolinen, alle nelikymppinen mies löytyy lattialta selällään makaamasta alasti ja kuolleena, allaan musta uloste, jota myös pyyhkinyt reisiinsä. Takana on useamman päivän eristäytyminen omaan asuntoon, tunnetaan hartaana alkoholin käyttäjänä ja diabeetikkona. Asunnossa ei haise alkoholille. Ei väkivallan merkkejä, asunto on sekaisin.
Kyse on siis näkymästä, jonka keskelle kerran itse kävelin, enkä tule ulkopuolisena koskaan kuulemaan kuolinsyytutkimuksen tulosta.
Alkoholi on siis selvästi perussyy, musta uloste voisi viitata mahahaavaoireisiin, mutta kokonaiskuva tuntuu silti hämärältä. Voisiko olla delirium ja sitä seurannut tajuttomuus & tukehtuminen selällään olon takia tms? Mahahaavan puhkeaminen ei kai kuitenkaan aiheuta hallitsematonta ulostamista?
Näkymä oli surullinen ja vaivaa varmasti aikansa. Osaatteko ehdottaa hyvää keskustelutahoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu