Suomi ja Merovec

Voihan kyseessä olla itämeren alueella vaikuttanut muinainen kauppasuurvalta, johon Suomikin on kuulunut, tai ollut jopa keskeinen vallankäyttäjä siinä.
Heimo on sitten valunut Germaanien painostuksesta osin etelään kohti Ranskaa ja osa vetäytynyt Itämeren itälaitaa pohjoisemmaksi.

Merovingiaika Suomessa

Merovingiaika (noin 550–800 jaa.) tunnetaan etupäässä kalmistoissa eli hautapaikoilla suoritettujen arkeologisten kaivausten perusteella. Asuinpaikkoja on toistaiseksi tutkittu melko vähän.

Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Länsi-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla merovingiaika on hyvin runsaslöytöinen ajanjakso. Näillä alueilla hautoihin laitettiin runsaasti aseita ja muita metalliesineitä. Pienempi määrä hautalöytöjä tunnetaan myös Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä. Jonkin verran hautalöytöjä on myös Etelä-Savossa (Mikkeli), Karjalankannaksella (Sakkola) ja mahdollisesti Lapissakin (Kemijärvi). Muillakin Suomen alueilla on ollut asutusta tai säännöllistä ihmistoimintaa (eränkäyntiä), joka kuitenkin on jättänyt vain hyvin heikkoja arkeologisia jälkiä itsestään. Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla maanviljelyllä ja karjanhoidolla oli suuri merkitys elinkeinoina. Syrjäisemmillä seuduilla korostui kalastuksen ja metsästyksen merkitys.

Asesepän taidot olivat korkealle kehittyneitä. Yhteyksiä pidettiin yllä sekä Skandinaviaan, Länsi-Eurooppaan, Baltiaan että Venäjällä asuvien suomensukuisten väestöjen suuntaan. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluivat varsinkin permiläiset Kama-joen laaksossa Itä-Venäjällä. Vilkkaiden ulkomaanyhteyksien rinnalla Suomen alueella kehitettiin myös omintakeisia ase- ja korutyyppejä.

Yleisin hautaustapa oli polttohautaaminen. Hautarovion jäänteet kätkettiin kiviröykkiöön tai polttokenttäkalmistoon. Euraan ja Köyliöön Ala-Satakunnassa ilmaantui kuitenkin merovingiajan alussa polttamatta hautaaminen eli ruumishautaus. Arkeologi Nils Cleve on verrannut näitä ruumiskalmistoja Länsi-Euroopan varhaiskristillisiin rivihautakalmistoihin. Hän on arvellut, että uuden hautaustavan toivat tullessaan germaaniset maahanmuuttajat tai kenties "paluumuuttajat", jotka palasivat Suomeen palveltuaan mannermaalla sotureina. Kysymystä ei ole kuitenkaan vielä selvitetty lopullisesti.

Rikkaat hautalöydöt viittaavat jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen hierarkiaan. Eräät paikalliset päälliköt Lounais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta ovat ehkä palvelleet Keski-Ruotsin ja Etelä-Skandinavian kuninkaiden hoveissa aseistettuina seuruemiehinä. Tähän viittaavat miekat, joiden kahvat on koristeltu ns. Salinin tyylillä II.

Tunnettuja tämän vaiheen muinaisjäännöksiä Suomessa ovat polttokenttäkalmistot (esimerkiksi Laitilan Vainionmäki, Turun Ristimäki, Uudenkaupungin/Kalannin Kalmumäki, Vesilahden Kirmukarmu, Isonkyrön Pukkila) ja ruumiskalmistot (esimerkiksi Euran Luistari ja Pappilanmäki sekä Köyliön Köyliönsaari). Merovingiaikaan ajoittuu myös Isonkyrön Levänluhta, joka on tulkittu joko uhrilähteeksi tai suokalmistoksi.