E-PILLERIT ja STRESSI?

Olen tässä harkinnut pillereiden aloittamista, mutta muutamilla kavereilla on ilmennyt näitä "sivuvaikutuksia" mm. rajuja mielialanmuutoksia ja vastaavia käytökseen liittyviä tekijöitä, joten mietin että onko jatkuva sressi, ja e-pillerit hyvä yhdistelmä?..

Opiskelujeni takia en ole kahteen vuoteen kokenut yhtään stressitöntä päivää, olen kaiketi jossain määrin masentunut, ja paniikkikohtauksia oli viimevuonna pari, joten onko mahdollista että pillereitä popsimalla tämä tämmöinen "ahdistuneisuuteni" pahenee, vai voisiko tilanne jopa parantua pillereiden käytöllä..?
31911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nykyisissä e-pillereissä on todella niukasti estrogeenia. Ja lisäksi se tietenki on synteettistä eli keinotekoista. Se ei siis toimi kuten omat hormonisi.
Matalaestrogeenisten e-pillereiden ongelma on se, että ne korvaavat naisen oman estrogeenituotannon. Näiden pillereiden estrogeenimäärä taas on huomattavasti alhaisempi kuin normaalin, hedelmällisessä iässä olevan naisen. Sen vuoksi varsin monella esiintyy paitsi haluttomuutta, myös masennusta, kiukkuisuutta tai muita hormoniperäisiä oireita. Myös vakavaa masennusta. Eli on todennäköisempää, että ongelmasi pahenevat, kuin että ne paranisivat.

Äänestä
  • No nyt tuli kyllä täyttä asiaa!

    Ihmettelinkin että miksi hiustenlähtöni (ja muut onelmat) alkoivat jo MATALAhormonisia pillereitä KÄYTETTÄESSÄ ja toinen "sulkasato" sitten niiden LOPETTAMISEN jälkeen!

    Eli ensin minussa oli ilmeisesti liian vähän estrogeenia, toisekseen kroppani kuitenkin kuvitteli minun olevan raskaana (koska söin tietyistä syistä lätkät "putkeen") ja sitten tuli ikäänkuin "raskauden jälkeinen hiustenlähtö"...!

    KAIKKI AIVAN TURHAAN, AIVAN TURHAAN, koska halut menivät samalla, että "mikä seksi" ja "mitä varten ehkäisy"...??

    Äänestä

No todellakin vain pahenee tuo tilasi, jos aloitat pillerit.

Itse kamppailen nyt potentiaalisen hormonihäiriön, iho-ongelmien, hiusongelmien, jne. kanssa SIITÄ SYYSTÄ että keväällä erehdyin kokeilemaan e-pillereitä pitkän tauon jälkeen!!

Kaikki oli ihan ok ennenkuin koskin niihin pirun pillereihin!

Ja psyyken ne saavat kanssa oikein "mukavasti" sekaisin...itse olin hermostunut kuin kidutettava eläin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jif kirjoitti:

Olen tässä harkinnut pillereiden aloittamista, mutta muutamilla kavereilla on ilmennyt näitä "sivuvaikutuksia" mm. rajuja mielialanmuutoksia ja vastaavia käytökseen liittyviä tekijöitä, joten mietin että onko jatkuva sressi, ja e-pillerit hyvä yhdistelmä?..

Opiskelujeni takia en ole kahteen vuoteen kokenut yhtään stressitöntä päivää, olen kaiketi jossain määrin masentunut, ja paniikkikohtauksia oli viimevuonna pari, joten onko mahdollista että pillereitä popsimalla tämä tämmöinen "ahdistuneisuuteni" pahenee, vai voisiko tilanne jopa parantua pillereiden käytöllä..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu