Villieläinten vs. tuotantoeläinten syömisen
oikeutus
Katja Inhilä
Soveltavan eläintieteen opiskelija
Syyskuu tuo vuosittain tullessaan yleisönosastokirjoittelun metsästyksen oikeutuksesta. Varsin usein metsästäjät kuvataan yksinomaan omia etujaan tavoittelevina verenhimoisina miehinä, jotka nauttivat tappamisesta ja siksi harrastavat metsästystä. Puuttumatta sen enempää metsästäjien motiiveihin voi edellä mainitun kaltaista kirjoittelua pitää kuitenkin varsin kosmeettisena ja näennäismoralistisena. Tappamista pidetään pahana, mutta ani harva lehtikirjoittajista lienee kuitenkaan puhdasoppinen vegaani ja siten osaton minkäänlaiseen eläinten tappamiseen.
Nykyihminen on vieraantunut luonnosta. Toisin kuin vielä sata vuotta sitten, nykyään vierastamme kuolemaa, koskipa se sitten eläintä tai ihmistä. Vastuu kuolemasta halutaan siirtää ammattilaiselle: eläinlääkärille, joka lopettaa koiran, hautaustoimistolle, joka hautaa puolison, teurastajalle, jonka käsissä lehmä muuttuu jauhelihaksi. Kuolemaa ei haluta nähdä, sitä ei haluta olevan olemassa.
Samankaltainen kuoleman vierastaminen lienee syynä metsästyksen vastustamiseen. Ihminen, joka syö toisen tappamaa eläintä, on syytön, mutta jos joku tappaa itse osankin ruuaksi käyttämistään eläimistä, häntä pidetään julmana ja raakalaismaisena.
Keskimäärin kuluttaja tuskin käyttää juurikaan aikaansa pohtiakseen syömänsä lihan historiaa ja eläimen elinkaarta. Riistaeläimen ja vankeudessa kasvatetun tuotantoeläimen elinkaarten rehellinen vertailu saattaisi muuttaa monen kovin populistista käsitystä metsästyksen julmuudesta. Jo silkka vaatimus eläimen oikeudesta luonnonmukaiseen käyttäytymiseen puoltaa riistan syömistä kasvatetun lihanaudan tai sian asemesta. Toinen, radikaalimpi vaihtoehto on tietysti ryhtyä kasvissyöjäksi.
oikeutus
Katja Inhilä
Soveltavan eläintieteen opiskelija
Syyskuu tuo vuosittain tullessaan yleisönosastokirjoittelun metsästyksen oikeutuksesta. Varsin usein metsästäjät kuvataan yksinomaan omia etujaan tavoittelevina verenhimoisina miehinä, jotka nauttivat tappamisesta ja siksi harrastavat metsästystä. Puuttumatta sen enempää metsästäjien motiiveihin voi edellä mainitun kaltaista kirjoittelua pitää kuitenkin varsin kosmeettisena ja näennäismoralistisena. Tappamista pidetään pahana, mutta ani harva lehtikirjoittajista lienee kuitenkaan puhdasoppinen vegaani ja siten osaton minkäänlaiseen eläinten tappamiseen.
Nykyihminen on vieraantunut luonnosta. Toisin kuin vielä sata vuotta sitten, nykyään vierastamme kuolemaa, koskipa se sitten eläintä tai ihmistä. Vastuu kuolemasta halutaan siirtää ammattilaiselle: eläinlääkärille, joka lopettaa koiran, hautaustoimistolle, joka hautaa puolison, teurastajalle, jonka käsissä lehmä muuttuu jauhelihaksi. Kuolemaa ei haluta nähdä, sitä ei haluta olevan olemassa.
Samankaltainen kuoleman vierastaminen lienee syynä metsästyksen vastustamiseen. Ihminen, joka syö toisen tappamaa eläintä, on syytön, mutta jos joku tappaa itse osankin ruuaksi käyttämistään eläimistä, häntä pidetään julmana ja raakalaismaisena.
Keskimäärin kuluttaja tuskin käyttää juurikaan aikaansa pohtiakseen syömänsä lihan historiaa ja eläimen elinkaarta. Riistaeläimen ja vankeudessa kasvatetun tuotantoeläimen elinkaarten rehellinen vertailu saattaisi muuttaa monen kovin populistista käsitystä metsästyksen julmuudesta. Jo silkka vaatimus eläimen oikeudesta luonnonmukaiseen käyttäytymiseen puoltaa riistan syömistä kasvatetun lihanaudan tai sian asemesta. Toinen, radikaalimpi vaihtoehto on tietysti ryhtyä kasvissyöjäksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.