Kiitos Yle!

Satuinpas kerrankin oikeaan aikaan katselemaan aamulla telkkaria. Ykkösellä klo 7.45 näytettiin pätkä, jossa suomalaistoimittaja matkusti maastoautolla eteläisessä Afrikassa.

Liejuinen tieosuus oli katkaissut jo parin kuorma-auton matkan, ja tv-porukan safarimallinen Toyotakin juuttui pahaenteisesti vauvankakan väriseen mutaan. Paikalliset nuorukaiset saatiin talkooavuksi, ja kuskin paikalle löytyi kokeneelta vaikuttanut rattimies. Varmastikaan kuvissa ei nähty kaikkia asiaan vaikuttaneita yksityiskohtia, mutta lopulta Toyota lähti liejusta tosi tyylikkäästi. Maa-aines näytti hyvin hienojakoiselta, ja lisäksi se oli likomärkää. Jostain syystä auto ei kuitenkaan vajonnut mahaansa myöten, vaan oli pyöriensä varassa. Pälkähästä päässeet matkalaiset maksoivat avuliaille sierraleonelaisille kymppitonnin mieheen - sikäläistä rahaa.

Hyvä alku tiistaille off road -filmin parissa!
2652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taisi olla se mutalikko kylän nuorten miesten hankepaikka. Kunhan eivät eurooppalaiset rakentaisi siihen kehitysavulla siltaa tai laittaisi ojaputkea.

Äänestä
  • Saattoi olla niinkin, mutta kaksi isoa kuorma-autoa oli varmasti aivan oikeasti jumissa samassa liejussa. En usko että ne olivat pelkkää lavastusta, mihin et tietysti vihjannutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jimnyx kirjoitti:

Satuinpas kerrankin oikeaan aikaan katselemaan aamulla telkkaria. Ykkösellä klo 7.45 näytettiin pätkä, jossa suomalaistoimittaja matkusti maastoautolla eteläisessä Afrikassa.

Liejuinen tieosuus oli katkaissut jo parin kuorma-auton matkan, ja tv-porukan safarimallinen Toyotakin juuttui pahaenteisesti vauvankakan väriseen mutaan. Paikalliset nuorukaiset saatiin talkooavuksi, ja kuskin paikalle löytyi kokeneelta vaikuttanut rattimies. Varmastikaan kuvissa ei nähty kaikkia asiaan vaikuttaneita yksityiskohtia, mutta lopulta Toyota lähti liejusta tosi tyylikkäästi. Maa-aines näytti hyvin hienojakoiselta, ja lisäksi se oli likomärkää. Jostain syystä auto ei kuitenkaan vajonnut mahaansa myöten, vaan oli pyöriensä varassa. Pälkähästä päässeet matkalaiset maksoivat avuliaille sierraleonelaisille kymppitonnin mieheen - sikäläistä rahaa.

Hyvä alku tiistaille off road -filmin parissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu