85-vuotiaana suhatutuminen kuolemaan on jo luonnollinen ja osa elämää.Nuorena se on kaikenkattava katastrofi ja suunnaton järkytys.Kun on menettänyt sisaruksensa vauvoina ja lapsina ja aikuisina, vanhempansa sekä lapsensa ja monet ystävänsä ja joka viikonloppu odottavat hautajaiset on kuoleminen normaali, elämään kuuluva asia.Ei se silti poista surua mutta kuolema ei enää tule suurena järkytyksenä.
85-vuotiaan
suhtautuminen kuolemaan
3645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tota mikä mahtokaan olla sun viestis tarkotus? Täysin tyhjänpäivänen oli.
Minä koin aloittajan kirjoituksen aivan toisin kuin sinä . Itse olen 57 v ja myös nähnyt näitä samoja asioita, eli kuolemaa paljon, veli, vanhemmat, appivanhemmat, miehen veli, veljen poika, om lapsi. Kun ihminen vanhenee, niin ymmärtää aivan toisin kuin nuorena tämän elämän rajallisuuden. Kun on jo saavuttanut yli 80 v iän, niin tietää varmasti, että elämää ei ole paljoa jäljellä ja kenties on se mahdollisuus, että ne rakkaat edesmennet ovat jo kohta vastassa. Itse olen ajatellut näin. Suren valtavasti vuosi sitten kuollutta lastani, koska tiedän, että saatan joutua kaipaamaan häntä vielä vuosikymmeniä. Jos olisin ollut esim 80 vuotias aikaa ei olisi enää voinut kulua kovin paljoa siihen, kunnes taas tapaisin hänet. Siis itse uskon jälleennäkemiseen jossakin. Toisaalta joka tapauksessa suremisaika olisi lyhyempi. Sekavaa ehkä, mutta halusin sanoa, että ymmärrän, mitä aloittaja ajatteli, myös sen, että kuolema kuuluu elämään. Vanhana useimmat meistä ovat jo kohdanneet niin paljon surua ja kuolemaa, että sitä osaa käsitellä kenties jo muutenkin paremmin kuin nuorena.
Ei minusta aloittajan viesti ole mitenkään tyhjänpäiväinen, päinvastoin täyttä asiaa ja rauhoittava.
Kuolema on elämän luonnollinen päätös ja kuolemaa joutuvat kaikki kohtaamaan elämänsä aikana. Ei siihen turru, mutta ymmärtää sen luonnollisuuden ja oppii suremaan kauniista menetettyjä rakkkaita.