julistaa vastoin Raamattua, ettei Tuonelaa eikä Helvettiä eikä Kadotusta ole, on saatanan asialla, koska saatana tietää, että joutuu Kadotukseen pedon ja väärän profeetan kanssa. (Ilm.20:10). Ja näitten kanssa joutuvat samaan tulikivijärveen kaikki ne, joitten nimeä ei ole elämän kirjaan kirjoitettu. (Ilm.20:15).
Eikö siis sinunkin ole jo aika nousta epäuskonsuostasi ja polvistua Jumalan kasvojen eteen rukoilemaan Kadotukseen hukkuvan jumalattoman kansan puolesta, eikä lätistä joutavia..
Älä veikkonen luota siihen, sillä Tuonelan ja Kuoleman avaimet ovat Juudan Leijonalla. Paholaisen oppi on tietenkin se, etei meidän tarvitse pelastua helvetin liekeiltä!
"PELJÄTKÄÄ HÄNTÄ ..." - paetkaa Kristukseen!
Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Matt. 24:51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt. 25:30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'
Luuk. 13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.
Senkun vaan nyt tuudittaudut uneen, mutta siellä et nuku, vaan kiristelet hampaitasi katkerasti itkien ja syytät niitä, jotka lupasivat tehdä helvetin olemattomaksi.
Usko ennemmin Jeesuksen sanoja!!!
0Äänestä
Veli Pulkkinen
luepa se uudelleen.
Totean ensin. Paholainen, eli panettelija on itsekin tuomion alainen ja helvetin tuli palaa tarvitsemansa ajan. Kun uusi taivas ja maa luodaan, ei helvetin tulta tarvita enää. Mutta mietipä otsakettasi.
/// Paholainenko toimittaisi ARMOMURHAN Kirjoittanut: AnttiVKantola 12.11.2008 klo 20.58 ///
Eli kirjoitat toisaalta tässä otsakkeessasi kuvan Jumalasta.
****Jumalako ei kiduttaisi iankaikkisesti.****
Eli otsakkeesi takaa julistat juuri tuota sanomaa.
EI. EI. Ei noin!
Helvetin tuli on, mutta ei ikuisesti kiduttavana muotona.
Etkö lukenut kirjoitusta, paratiisista lankeemuksen jälkeistä tilannetta jossa Jumala ratkaisi asian tavallaan.
”””Ettei ihminen syö ja elä ikuisesti. Tätä juuri Jumala paratiisissa sanoi ja tarkoitti ajaessaan ihmisen ulos sieltä.”””
Tähän et ole vastannut, edellisessä kirjoituksessani, sitä kysyen. Eli mitä Jumala tuossa tarkoitti? Epäonnistuiko Jumala, kerubi miekkoineen, kun oppinne mukaan ihminen elää syntisenä kuitenkin ikuisuudessa helvetin tulessa raatona, jossa mato elää? Sehän se opin sisältö on.
//// sinä kirjoitit ja vääristit raamatun sanoman lisää väärän kuvan kaltaiseksi...
lainaan tekstiäsi.
Älä veikkonen luota siihen, sillä Tuonelan ja Kuoleman avaimet ovat Juudan Leijonalla. Paholaisen oppi on tietenkin se, etei meidän tarvitse pelastua helvetin liekeiltä!
"PELJÄTKÄÄ HÄNTÄ ..." - paetkaa Kristukseen!
Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. //
kommenttini edelliseen. . **** tässä ei puhuta vastoin Jumalan sanoja, että helvetin tuli on ikuisesti, vaan hukuttaa, ts. kadottaa, jonka jälkeen heitä ei enää ole. ***
// kirjoituksesi paikka jatkuu. Matt. 24:51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt. 25:30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' //
Luuk. 13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos. //
kommenttini.. **** Varmasti on tuomiolla itku ja hammasten kiristys, kun todetaan, että tuomio tulee, toinen kuolema ja se on myös ikuinen, mutta ei niin, että siinä kiduttaisiin ikuisesti, koska se on taas vastoin Jumalan paratiisissa sanomaa todistusta vastaan.***
::… ja alla rupeat luomaan omalla todistuksellasi Jumalan kuvan, -oman luomasi kuvan mallisen jumalan. >>Kiduttava jumala,
0Äänestä
Ilmari*
Veli Pulkkinen kirjoitti:

Hyvästä ja rehellisestä tulkinnasta. Toivotan sinulle siunausta kaikessa Järkeen käyvän kirjoituksesi Johdosta.

Olen jo aiemmin ahvainnut sinut ateistiksi, mutta et taida ollakaan, kun noin kovasti helvettiä pelkäät. Et kuulu helvettiin - tule kristuksen yhteyteen!
Totesin ettei paholainen armomurhaa harrasta, sillä sehän tunentaan kiduttajana, piinaajana. Huomautit, että olen myös sanonut, ettei Jumala harrasta armomurhaa. Ei todellakaan! Hyvin lisäsit.
Seurakuntaa kehotetaan hylkäämään saatanan haltuun selalinen, joka ei vakavasta nuhtelustakaan ota opikseen. JOTTA tekisi parannuksen, eikä joutuisi ikuisiksi ajoiksi saatanan kynsiin.
Jumala siis on tehnyt pelisäännöt selviksi ja jos ei Jumalan rakkaus kelpaa, niin turha on syyttää Jumalaa rakkaudettomaksi. Jumala ei armomurhaa harrasta, muttei saatanakaan. Täällä maan päälä taitaa kylläkin siihe yllyttää. Ja kuiskailee, ettei sitten kuoltua vain uinutaan onnellisessa unessa, kunnes viimeisellä tuomiolla haihdutaan olemattomiin. Kauheaa sumutusta!
ÄÄRIMMÄSIEN TÖRKEÄ VÄÄRENNÄS!

Annat ymmärtää, että minä olisin tuon matomaisen aajtuksesi takana. Omapahan on asiasi, miten tahdot vääristellä vastoin parempaa tietoasi.
Jumala ei ketään kiduta, vaan meidän on pelättävä saatanan taholta tulevaa iänikuista kidutusta ja tehtävä parannus!
Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Herra armahda!
0Äänestä
Veli Pulkkinen
antti_kantola kirjoitti:

Nyt Antti kirjoitat sanaa vastaan ja aika rutosti.
Eli nakkaat kidutusopissasi rienaajalle ikuisen työsuhteen, jossa Jumalan tuomittu jatkaisi tehtäviään ikuisesti. Eli heiluttamaan hiilihankoa ja kohentamaan keskiaikaista hiilikasaa helvetinhornaan. Ts. Uusi taivas ja maa ei toteudukaan, jossa kaikki entinen on mennyt, vaan taivasnäkyysi tulee vielä siellä vierailu säännöllisin väliajoin.
Hmm... Se vielä selvittää minulle lisää edellisen otsikkosi merkitystä, että vinoutuneen opin tunnustuksen kohdalla puhutaan armomurhasta, koska Jumala ei ole saanut ottaa kaikkia valtaa luomakunnassaan katsantosi mukaan.
Siellä on vielä vanhaa paikkaa jäljellä.
Tulee mieleeni kuulemani tarina, kun taivaassa Jeesus esittelee huoneita ja siellä olevia huonekuntalaisia. Erään huoneen ovella mennään hiljaa, ettei perillä olijat kuulisi, että paikalla on muitakin. No tälle tarinalle annettiin merkitys erään uskonryhmän katsantoon, että he vain pelastuvat.
Olisiko siellä sitten vielä eräs ryhmä, joka uskoo kidutusopin jumalalliseksi opiksi ja he käyvät katselemassa niitten ruumiita, joita mato kalvaa, eikä tuli sammu? Ehkä taivaassa sitä näytelmää ei kuitenkaan luoda.
:::….. Antti.
Ei sanon, että ettei todellakaan jää siitä vanhasta luomakunnasta mitään, kun luomakunta luodaan uudeksi taivasta ja maata myöten.
Ikuinen elämä on armolahja, ja sitä ei anneta kääntymättömän muodossa helvetin kidutukseenkaan olemaan, koska heillä [kadotetuilla] ei ole elämää itsessään.
Jumalan valtakuntaan ja olemukseen ei kuulu enää synti, koska se Pyhyys hävittää olemuksestaan kaiken. Hänessä ja Häneen luodaan kaikki olemaan.
Kadottajan eli rienaaja piinaajan aikajakso on rajallinen.
Täällä se voi vielä toimia, koska sille on annettu määrätty aika toimia. Käärmeen pään lopullinen polkeminen tapahtuu kaikessa päätöksessään, jonka Jumala saattaa päätökseen.
Kääntyneiden kohdalla, käärme voi saada vain ajallisia mahdollisuuksia, mutta siltä on valta otettu pois Kristuksen työn kautta, vaikka se surmaisi Herran oman.
Jumalan rakkaus Kristuksessa antaa uskomassa oleville ikuisen elämän, etteivät joutuisi k.a.d.o.t.u.s.e.e.n.. vaan saisi i.a.n.k.a.i.k.k.i.s.e.n.. elämän. Eli elämästä tässä on kysymys. Joh. 3:16
Sillä joka uskoo Poikaan, ON IKUINEN ELÄMÄ, mutta joka ei tottele Poikaa, SE EI PÄÄSE ELÄMÄÄ NÄKEMÄÄN.
Nyt sitten tarvitaan kuulevia korvia.
Totisesti, totisesti: se, joka KUULEE minun (Jeesuksen) sanani ja USKOO minun lähettäjääni, on SAANUT ………..
[ja Antti lue tarkkaan, mitä saanut]
IKUISEN ELÄMÄN. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on JO siirtynyt kuolemasta ELÄMÄÄN. JOh 5:24
Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ herätän heidät KAIKKI. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella joka *näkee Pojan ja USKOO HÄNEEN, ………
[ tässä Antti on kallein lupaus edelleen ikuisen elämään],
niin, …… *näkee Pojan ja uskoon Häneen, ON IKUINEN ELÄMÄ. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet".. Joh. 6:39-40.
Milloin Jumala meille jyvitti tämän ikuisen elämän? 1 Moos. 3 luku kertoo tästä. Mutta sieltä löytyy jotain muutakin ja nyt täytyy asian takia ottaa se esille. 1 Moos 3: jae 22-24.. Sitten Herra Jumala sanoi:" Ihminen on kuin me: hän tietää sekä hyvä, että pahan.
ja Antti tämä on tärkeää sinun oppia tietämään, ettei madot jää elämään ruumiissa ja niitä sitten käy katselemassa sielunmaiseman tulkinnoissa.
""" ETTEI HÄN NYT VAIN OTA ELÄMÄN PUUSTA HEDELMÄÄ JA >>S.Y.Ö.. JA N.I.I.N... E.L.Ä.. I.K.U.I.S.E.S.T.I!!! """---.... No nyt ollaan sanan edessä ja nämä on laitettu Jumalan antamiksi sanoiksi..
Ettei syö ja elä ikuisesti... Tähän Jumalan oppiin ei kuulu ikuinen piina.
Ja näin Jeesus jatkaa Johanneksen ev. 6:53-54,57 Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole ELÄMÄÄ. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, ON IKUINEN ELÄMÄ, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
Vietäpä pieni hiljaisuus Isän edessä nyt ja rukoile valaistusta Pyhässä Hengessä, muuten astuu käärmeen sana mukaan, "ei, ette suinkaan kuole"..
Koska sana jatkaa Joh 8: 21;24. Puhuessaan taas kansalle, Jeesus sanoi, "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua, mutta kuolette synteihinne.. Minne minä menen, sinne ette te pääse, 24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne, Ellette usko, että minä ole se joka olen, te kuolette synteihinne.
Ts,,.. Uusi taivas ja maa ei kanna enää syntisen kääntymättömän olomuotoa kuinkaan, se on tuomion alainen ja helvetin tuli tulee Jumalan työkaluna suorittamaan tehtävänsä loppuun. Kuollaan synteihin,.. toinen kuolema.
Kuoleman pistin käy kohti, kääntymätöntä kohti. Siinä tuomio tulee Jumalan lain kautta. Pistin on synti joka tuottaa kuoleman. Siihen kääntymättömän kohdalla ei tule voittoa, koska sijainen Jeesus Kristus puuttuu, Hän joka kuoli syntisen kuoleman ja toi voiton ylösnousemuksen kautta. Kääntymättömällä ei ole sijaista, maksumiestä.
tämän tuo esiin Heb 10 jakeet 28 ja 29. Jos joku kieltää Mooseksen lain hänet tuomitaan säälittä kuolemaan: siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty ja häpäisee armon Henkeä.
Ilm 20:6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta!! Heihin ei T.O.I.S.E.L.L.A.. K.U.O.L.E.M.A.L.L.A.. ole valtaa... jae 13-15 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoi kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: Tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Eli, sanon sinulle Antti toinen kuolema.. se on olemassa.
Menen vielä seuraavaan lukuun Ilmestyskirjaa.. eli 21. Pysähdy ja rukoile Pyhän Hengen valoa tähän.
Katsele Uutta taivasta ja uutta maata. Katsele kuin Johannes ja sano ääneen.
jae 1. ja kaikki sanovat lukien ääneen.
*Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.
Halleluja... tätä näkyä.!!
jatketaan.
*Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet!!...
Halleluja... ne olivat kadonneet, KADONNEET, …niitä ei enää ollut.. Kaikenkattavaa uutta luomista, sitä se on.
eikä merta enää ollut!!. Niin merta.
Ihmismassoista kansoista puhutaan meren merkityksellä, ja niitä ei enää ollut.
Vieläkö sanotaan Halleluja!!... Minä ainakin sanon.
Eli tässä me olemme, kaiken uudeksi luodun ääressä. jae 5. vielä muistuttaa, että Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki e.n.t.i.n.e.n.. on mennyt eli KADONNUT.
Eli tähän taivaaseen minä olen menossa. Tästä taivaasta en käy katselemaan niitä ruumiita, missä mato elää ja tuli palaa.
:::::….
Sitä en sitten tiedä, mihin taivaaseen jotkut sanojensa ja todistustensa mukaan menossa, kun raamatun sanan mukaan tätä ”vanhaa palttoota, luomakuntaa” ei ole olemassa missään muodossa.
Eli Antti polje sinäkin rikki jo käärmeen pää, ettei sen ähise paratiisin harha mutinoita kirjoituksissasi. Jos Riitta vielä valitettavasti uskoo, niin ei kait sinun tarvitse siihen laumahenkisesti uskoa. Rukoillaan yhdessä, että käärme saisi sydämessäsi kuoliniskun, kun Kristus on sen voittanut, niin että se voitto toteutuisi jokaisen kohdalla, myös suun tunnustuksen kautta raittiilla tavalla.
Rakkaudesta Kristukseen tuon tämän esille.
Veli Pulkkinen
0Äänestä
sunnyriver
Päinvastoin, paholainenhan on onnistunut tältä sukupolvelta sumuttamaan Raamatun totuuden melko laajalti. Kuka uskoo muuttuvansa lehmäksi kuolemansa jälkeen, kuka ensi vuosisadan roskakuskiksi tai presidentiksi. Ja KUITENKAAN UUSINTOJA EI OLE! On vain ihmisen vapaa valinta: haluaako hän taivaaseen vai helvettiin. Jumala haluaa, että jokainen tulee tuntemaan Jumalan rakkauden ja haluaa taivaaseen. Paholainen haluaa mahdollisimman monta kidutettavakseen, mutta ei totisesti sitä kerro julkisesti!
0Äänestä
Siinä se on
" Jumala haluaa, että jokainen tulee tuntemaan Jumalan rakkauden ja haluaa taivaaseen. Paholainen haluaa mahdollisimman monta kidutettavakseen, mutta ei totisesti sitä kerro julkisesti! "
0Äänestä
Markku Tampio
aiheen keskustelua, niin olen monessa kommentissa pannut merkille sen, jonka sinäkin tuossa loppulauseessasi kerrot näin: "Paholainen (saatana) haluaa mahdollisimman monta kidutettavakseen, mutta ei sitä kerro julkisesti".
Tästä tuli mieleeni, että uskooko porukat siihen, että saatana on se, joka Helvetissä kiduttaa sielua..
Jos siis joku uskoo, että saatana hallitsee Helvettiä, niin sellaiseen uskova on todella joutunut harhaa uskossaan. Sillä eihän saatana voi hallita Helvetissä herrana ketään, koska on itse siellä rangaistavana..
Saatana rääkkää syntistä jumalatonta ja kiusaa uskovaa ihmistä ainoastaan maan päällä ihmisen eläessä, koska Jumala sallii sen. Mutta ihmisen kuoleman jälkeen saatanalla ei ole valtaa ihmisen sieluun millään tavalla, sillä ainoastaan Jumala on Kaikkivaltias, joka voi pelastaa tai hukuttaa sielun Helvettiin..
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
julistaa vastoin Raamattua, ettei Tuonelaa eikä Helvettiä eikä Kadotusta ole, on saatanan asialla, koska saatana tietää, että joutuu Kadotukseen pedon ja väärän profeetan kanssa. (Ilm.20:10). Ja näitten kanssa joutuvat samaan tulikivijärveen kaikki ne, joitten nimeä ei ole elämän kirjaan kirjoitettu. (Ilm.20:15).
Eikö siis sinunkin ole jo aika nousta epäuskonsuostasi ja polvistua Jumalan kasvojen eteen rukoilemaan Kadotukseen hukkuvan jumalattoman kansan puolesta, eikä lätistä joutavia..
Älä veikkonen luota siihen, sillä Tuonelan ja
Kuoleman avaimet ovat Juudan Leijonalla.
Paholaisen oppi on tietenkin se, etei meidän
tarvitse pelastua helvetin liekeiltä!
"PELJÄTKÄÄ HÄNTÄ ..." - paetkaa Kristukseen!
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua;
vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Matt. 24:51
ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt. 25:30
Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'
Luuk. 13:28
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys,
kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa,
mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.
Senkun vaan nyt tuudittaudut uneen, mutta siellä
et nuku, vaan kiristelet hampaitasi katkerasti
itkien ja syytät niitä, jotka lupasivat tehdä
helvetin olemattomaksi.
Usko ennemmin Jeesuksen sanoja!!!
luepa se uudelleen.
Totean ensin.
Paholainen, eli panettelija on itsekin tuomion alainen ja helvetin tuli palaa tarvitsemansa ajan.
Kun uusi taivas ja maa luodaan, ei helvetin tulta tarvita enää.
Mutta mietipä otsakettasi.
/// Paholainenko toimittaisi ARMOMURHAN
Kirjoittanut: AnttiVKantola 12.11.2008 klo 20.58 ///
Eli kirjoitat toisaalta tässä otsakkeessasi kuvan Jumalasta.
****Jumalako ei kiduttaisi iankaikkisesti.****
Eli otsakkeesi takaa julistat juuri tuota sanomaa.
EI. EI. Ei noin!
Helvetin tuli on, mutta ei ikuisesti kiduttavana muotona.
Etkö lukenut kirjoitusta, paratiisista lankeemuksen jälkeistä tilannetta jossa Jumala ratkaisi asian tavallaan.
”””Ettei ihminen syö ja elä ikuisesti. Tätä juuri Jumala paratiisissa sanoi ja tarkoitti ajaessaan ihmisen ulos sieltä.”””
Tähän et ole vastannut, edellisessä kirjoituksessani, sitä kysyen. Eli mitä Jumala tuossa tarkoitti?
Epäonnistuiko Jumala, kerubi miekkoineen, kun oppinne mukaan ihminen elää syntisenä kuitenkin ikuisuudessa helvetin tulessa raatona, jossa mato elää? Sehän se opin sisältö on.
//// sinä kirjoitit ja vääristit raamatun sanoman lisää väärän kuvan kaltaiseksi...
lainaan tekstiäsi.
Älä veikkonen luota siihen, sillä Tuonelan ja
Kuoleman avaimet ovat Juudan Leijonalla.
Paholaisen oppi on tietenkin se, etei meidän
tarvitse pelastua helvetin liekeiltä!
"PELJÄTKÄÄ HÄNTÄ ..." - paetkaa Kristukseen!
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua;
vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. //
kommenttini edelliseen.
.
**** tässä ei puhuta vastoin Jumalan sanoja, että helvetin tuli on ikuisesti, vaan hukuttaa, ts. kadottaa, jonka jälkeen heitä ei enää ole. ***
// kirjoituksesi paikka jatkuu.
Matt. 24:51
ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt. 25:30
Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' //
Luuk. 13:28
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys,
kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa,
mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos. //
kommenttini..
**** Varmasti on tuomiolla itku ja hammasten kiristys, kun todetaan, että tuomio tulee, toinen kuolema ja se on myös ikuinen, mutta ei niin, että siinä kiduttaisiin ikuisesti, koska se on taas vastoin Jumalan paratiisissa sanomaa todistusta vastaan.***
::…
ja alla rupeat luomaan omalla todistuksellasi Jumalan kuvan, -oman luomasi kuvan mallisen jumalan. >>Kiduttava jumala,
Hyvästä ja rehellisestä tulkinnasta. Toivotan sinulle siunausta kaikessa Järkeen käyvän kirjoituksesi Johdosta.
Ilmari Ilmoila
Olen jo aiemmin ahvainnut sinut ateistiksi, mutta et
taida ollakaan, kun noin kovasti helvettiä pelkäät.
Et kuulu helvettiin - tule kristuksen yhteyteen!
Totesin ettei paholainen armomurhaa harrasta,
sillä sehän tunentaan kiduttajana, piinaajana.
Huomautit, että olen myös sanonut, ettei Jumala
harrasta armomurhaa. Ei todellakaan! Hyvin lisäsit.
Seurakuntaa kehotetaan hylkäämään saatanan haltuun
selalinen, joka ei vakavasta nuhtelustakaan ota
opikseen. JOTTA tekisi parannuksen, eikä joutuisi
ikuisiksi ajoiksi saatanan kynsiin.
Jumala siis on tehnyt pelisäännöt selviksi ja
jos ei Jumalan rakkaus kelpaa, niin turha on
syyttää Jumalaa rakkaudettomaksi.
Jumala ei armomurhaa harrasta, muttei saatanakaan.
Täällä maan päälä taitaa kylläkin siihe yllyttää.
Ja kuiskailee, ettei sitten kuoltua vain uinutaan
onnellisessa unessa, kunnes viimeisellä tuomiolla
haihdutaan olemattomiin. Kauheaa sumutusta!
ÄÄRIMMÄSIEN TÖRKEÄ VÄÄRENNÄS!
****Jumalako ei kiduttaisi iankaikkisesti.****
Annat ymmärtää, että minä olisin tuon matomaisen
aajtuksesi takana. Omapahan on asiasi, miten tahdot vääristellä vastoin parempaa tietoasi.
Jumala ei ketään kiduta, vaan meidän on pelättävä
saatanan taholta tulevaa iänikuista kidutusta ja
tehtävä parannus!
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua;
vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Herra armahda!
Nyt Antti kirjoitat sanaa vastaan ja aika rutosti.
Eli nakkaat kidutusopissasi rienaajalle ikuisen työsuhteen, jossa Jumalan tuomittu jatkaisi tehtäviään ikuisesti.
Eli heiluttamaan hiilihankoa ja kohentamaan keskiaikaista hiilikasaa helvetinhornaan.
Ts. Uusi taivas ja maa ei toteudukaan, jossa kaikki entinen on mennyt, vaan taivasnäkyysi tulee vielä siellä vierailu säännöllisin väliajoin.
Hmm... Se vielä selvittää minulle lisää edellisen otsikkosi merkitystä, että vinoutuneen opin tunnustuksen kohdalla puhutaan armomurhasta, koska Jumala ei ole saanut ottaa kaikkia valtaa luomakunnassaan katsantosi mukaan.
Siellä on vielä vanhaa paikkaa jäljellä.
Tulee mieleeni kuulemani tarina, kun taivaassa Jeesus esittelee huoneita ja siellä olevia huonekuntalaisia. Erään huoneen ovella mennään hiljaa, ettei perillä olijat kuulisi, että paikalla on muitakin.
No tälle tarinalle annettiin merkitys erään uskonryhmän katsantoon, että he vain pelastuvat.
Olisiko siellä sitten vielä eräs ryhmä, joka uskoo kidutusopin jumalalliseksi opiksi ja he käyvät katselemassa niitten ruumiita, joita mato kalvaa, eikä tuli sammu?
Ehkä taivaassa sitä näytelmää ei kuitenkaan luoda.
:::…..
Antti.
Ei sanon, että ettei todellakaan jää siitä vanhasta luomakunnasta mitään, kun luomakunta luodaan uudeksi taivasta ja maata myöten.
Ikuinen elämä on armolahja, ja sitä ei anneta kääntymättömän muodossa helvetin kidutukseenkaan olemaan, koska heillä [kadotetuilla] ei ole elämää itsessään.
Jumalan valtakuntaan ja olemukseen ei kuulu enää synti, koska se Pyhyys hävittää olemuksestaan kaiken. Hänessä ja Häneen luodaan kaikki olemaan.
Kadottajan eli rienaaja piinaajan aikajakso on rajallinen.
Täällä se voi vielä toimia, koska sille on annettu määrätty aika toimia.
Käärmeen pään lopullinen polkeminen tapahtuu kaikessa päätöksessään, jonka Jumala saattaa päätökseen.
Kääntyneiden kohdalla, käärme voi saada vain ajallisia mahdollisuuksia, mutta siltä on valta otettu pois Kristuksen työn kautta, vaikka se surmaisi Herran oman.
Jumalan rakkaus Kristuksessa antaa uskomassa oleville ikuisen elämän, etteivät joutuisi k.a.d.o.t.u.s.e.e.n.. vaan saisi i.a.n.k.a.i.k.k.i.s.e.n.. elämän. Eli elämästä tässä on kysymys. Joh. 3:16
Sillä joka uskoo Poikaan, ON IKUINEN ELÄMÄ, mutta joka ei tottele Poikaa, SE EI PÄÄSE ELÄMÄÄ NÄKEMÄÄN.
Nyt sitten tarvitaan kuulevia korvia.
Totisesti, totisesti: se, joka KUULEE minun (Jeesuksen) sanani ja USKOO minun lähettäjääni, on SAANUT ………..
[ja Antti lue tarkkaan, mitä saanut]
IKUISEN ELÄMÄN. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on JO siirtynyt kuolemasta ELÄMÄÄN.
JOh 5:24
Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ herätän heidät KAIKKI. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella joka *näkee Pojan ja USKOO HÄNEEN, ………
[ tässä Antti on kallein lupaus edelleen ikuisen elämään],
niin, …… *näkee Pojan ja uskoon Häneen, ON IKUINEN ELÄMÄ. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet".. Joh. 6:39-40.
Milloin Jumala meille jyvitti tämän ikuisen elämän? 1 Moos. 3 luku kertoo tästä. Mutta sieltä löytyy jotain muutakin ja nyt täytyy asian takia ottaa se esille.
1 Moos 3:
jae 22-24.. Sitten Herra Jumala sanoi:" Ihminen on kuin me: hän tietää sekä hyvä, että pahan.
ja Antti tämä on tärkeää sinun oppia tietämään, ettei madot jää elämään ruumiissa ja niitä sitten käy katselemassa sielunmaiseman tulkinnoissa.
""" ETTEI HÄN NYT VAIN OTA ELÄMÄN PUUSTA HEDELMÄÄ JA >>S.Y.Ö.. JA N.I.I.N... E.L.Ä.. I.K.U.I.S.E.S.T.I!!! """---.... No nyt ollaan sanan edessä ja nämä on laitettu Jumalan antamiksi sanoiksi..
Ettei syö ja elä ikuisesti... Tähän Jumalan oppiin ei kuulu ikuinen piina.
Ja näin Jeesus jatkaa Johanneksen ev. 6:53-54,57
Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole ELÄMÄÄ. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, ON IKUINEN ELÄMÄ, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
Vietäpä pieni hiljaisuus Isän edessä nyt ja rukoile valaistusta Pyhässä Hengessä, muuten astuu käärmeen sana mukaan, "ei, ette suinkaan kuole"..
Koska sana jatkaa
Joh 8: 21;24. Puhuessaan taas kansalle, Jeesus sanoi, "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua, mutta kuolette synteihinne.. Minne minä menen, sinne ette te pääse, 24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne, Ellette usko, että minä ole se joka olen, te kuolette synteihinne.
Ts,,.. Uusi taivas ja maa ei kanna enää syntisen kääntymättömän olomuotoa kuinkaan, se on tuomion alainen ja helvetin tuli tulee Jumalan työkaluna suorittamaan tehtävänsä loppuun.
Kuollaan synteihin,.. toinen kuolema.
Kuoleman pistin käy kohti, kääntymätöntä kohti.
Siinä tuomio tulee Jumalan lain kautta. Pistin on synti joka tuottaa kuoleman. Siihen kääntymättömän kohdalla ei tule voittoa, koska sijainen Jeesus Kristus puuttuu, Hän joka kuoli syntisen kuoleman ja toi voiton ylösnousemuksen kautta.
Kääntymättömällä ei ole sijaista, maksumiestä.
tämän tuo esiin Heb 10 jakeet 28 ja 29.
Jos joku kieltää Mooseksen lain hänet tuomitaan säälittä kuolemaan: siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty ja häpäisee armon Henkeä.
Ilm 20:6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta!! Heihin ei T.O.I.S.E.L.L.A.. K.U.O.L.E.M.A.L.L.A.. ole valtaa... jae 13-15 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoi kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: Tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Eli, sanon sinulle Antti toinen kuolema.. se on olemassa.
Menen vielä seuraavaan lukuun Ilmestyskirjaa.. eli 21. Pysähdy ja rukoile Pyhän Hengen valoa tähän.
Katsele Uutta taivasta ja uutta maata. Katsele kuin Johannes ja sano ääneen.
jae 1. ja kaikki sanovat lukien ääneen.
*Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.
Halleluja... tätä näkyä.!!
jatketaan.
*Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet!!...
Halleluja... ne olivat kadonneet, KADONNEET, …niitä ei enää ollut.. Kaikenkattavaa uutta luomista, sitä se on.
eikä merta enää ollut!!. Niin merta.
Ihmismassoista kansoista puhutaan meren merkityksellä, ja niitä ei enää ollut.
Vieläkö sanotaan Halleluja!!... Minä ainakin sanon.
Eli tässä me olemme, kaiken uudeksi luodun ääressä. jae 5. vielä muistuttaa, että Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki e.n.t.i.n.e.n.. on mennyt eli KADONNUT.
Eli tähän taivaaseen minä olen menossa. Tästä taivaasta en käy katselemaan niitä ruumiita, missä mato elää ja tuli palaa.
:::::….
Sitä en sitten tiedä, mihin taivaaseen jotkut sanojensa ja todistustensa mukaan menossa, kun raamatun sanan mukaan tätä ”vanhaa palttoota, luomakuntaa” ei ole olemassa missään muodossa.
Eli Antti polje sinäkin rikki jo käärmeen pää, ettei sen ähise paratiisin harha mutinoita kirjoituksissasi.
Jos Riitta vielä valitettavasti uskoo, niin ei kait sinun tarvitse siihen laumahenkisesti uskoa. Rukoillaan yhdessä, että käärme saisi sydämessäsi kuoliniskun, kun Kristus on sen voittanut, niin että se voitto toteutuisi jokaisen kohdalla, myös suun tunnustuksen kautta raittiilla tavalla.
Rakkaudesta Kristukseen tuon tämän esille.
Veli Pulkkinen
Päinvastoin, paholainenhan on onnistunut
tältä sukupolvelta sumuttamaan Raamatun totuuden
melko laajalti. Kuka uskoo muuttuvansa lehmäksi
kuolemansa jälkeen, kuka ensi vuosisadan roskakuskiksi tai presidentiksi.
Ja KUITENKAAN UUSINTOJA EI OLE!
On vain ihmisen vapaa valinta:
haluaako hän taivaaseen vai helvettiin.
Jumala haluaa, että jokainen tulee tuntemaan
Jumalan rakkauden ja haluaa taivaaseen.
Paholainen haluaa mahdollisimman monta kidutettavakseen,
mutta ei totisesti sitä kerro julkisesti!
" Jumala haluaa, että jokainen tulee tuntemaan
Jumalan rakkauden ja haluaa taivaaseen.
Paholainen haluaa mahdollisimman monta kidutettavakseen,
mutta ei totisesti sitä kerro julkisesti! "