Liike on suurelta osin saatu pysähtymään Suomessa.
Onnea voittajille.
Onnea voittajille.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
turhaan loukkaantuneet/kuolleet kiittävät, unohtamatta virkamiesarmeijaa/autokaupan oligarkkeja.
Uudet autot on kolaritilanteessa turvallisempia niin jalankulkijalle kuin autoilijalle. Katso testituloksia
saisimme rahaa kaikille autoa tarvitseville ostaa uusi auto? EMME MISTÄÄN, vaikka autovero ja ALVikin poistettaisiin. Lisäksi aina suurelle osalle väestöä ei ole taloudelisestikaan järkevää sijoittaa kulkineeseen uuden auton hintaa! Valitettavasti päättäjämme eivät ole YMMÄRTÄNEET/MUISTANEET tätä yksinkertaista asiaa ja sitä että jokaista uuden auton kauppaa kohti tehdään 4-5 käytetyn kauppaa - nyt ja aina, AAMEN!
No ei tuo ole vaikeaa. Suomessa autot maksavat tuplaten muihin maihin verrattuna (esim. parivuotiaat). Kun ruotsalaisella on autonvaihtoon säästettynä kymppitonni, hän saa sillä uuden pienen perheauton. Tai kolmevuotiaan Volvon, jos tilaa tarvii. Suomalainen saa samalla rahalla viisivuotiaan pikkuauton tai kymmenvuotiaan Volvon. Näin helppoa se on. KORKEA AUTOVEROTUS PAKOTTAA KANSALAISET AJAMAAN HUONOMMILLA AUTOILLA KUIN MUUALLA. Ei ole tämän vaikeampaa.
Kun tuohon otetaan vielä vaihtoautohyvityksen osuus mukaan, niin suomalaiset häviävät suhteessa vielä enemmän.
ja kumartakaa heidän edessä. Heidän ansiosta ajamme Euroopan huonokuntoisimmilla teillä Euroopan vanhimmalla autokannalla.
Ylistäkäämme heitä, jotka tälläkin hetkellä panttaavat miljardeja euroja kiinni asiassa, jolla ei ole centikään arvoa rajojemme ulkopuolella. Ylistäkäämme heitä , sillä nuo miljardit eivät tuota keskimääräisen 18 vuotisen elinkautensa aikana centtiäkään takaisin kansakuntamme hyvinvointimme hyväksi. Kiittäkäämme heitä sillä nuo rahat haihtuvat taivaiseen olotilaan hiljaa , mutta varmasti ....
Ylistäkäämme heitä , oi kunnioitettavia virkamiehiä , jotka koko verolain olemassa olon aikana ovat unohtaneet koko verolain tarkoitusperän . Kunnioittakaamme heitä , sammon keksijöitä , oi kyllä autolijoilla rahaa riittää. Sosialisoikaamme siis kaikki suomalaisten varat autoilun nimissä.
Kunnioittakaamme heitä , jotka eivät kunnioita oikeuden päätöksiä , sillä he ovat oikeamielisiä ja perivät maan .
Kunnioitettu olkoon ikuinen autovero ja ALV ..
Kunnioitettu olkoon kaiki verot , niin tulovero, ALV , perintövero , kuin negatiivistä tuottoa tuottava koiraverokin. Kunnioitetu olkoo vero ..
Aamen ...