Annan

Anna kuoli syliini, käsivarsilleni.Emme tunteneet toisiamme.Kävelimme eri suuntiin, kun kuulin huutoa, että "ottakaa joku kiinni, hän kaatuu!" kaempaa huusi nainen,toisillemme tuntematon hänkin.Ehdin juosta tämän Annan luo ja ottaa hänestä kiinni niin, että putosin polvilleni Anna sylissäni.Tunsin vasenta kättäni vasten hänen selästään, kuinka hänen sydämensä löi viimeisen kerran.Hän sai sydänkohtauksen ja kuoli syliini.Ruumis muuttui heti ihan siniseksi, enkä minä käsittänyt ollenkaan, että hän kuoli ja sylissäni oli ruumis.Aivoni eivät ehtineet ollenkaan tapahtumaan mukaan.En edes käsittänyt vielä silloinkaan, että hän kuoli kun hänet vietiin pois.
Uskon, että kaikelle on tarkoituksensa.Mikä tarkoitus oli sille, että koskaan elämässä emme kohdanneet mutta kuolemassa kyllä.Ehkä se oli Annan elämän käsikirjoituksessa, hän saisi kuolla toisen ihmisen käsivarsille.Minulle kävi ilmi sittemmin, että tällä kunnianarvoisalla, hienosti elämänsä eläneellä rouvalla ei ollut lainkaan omaisia eikä läheisiä.
Kuka häntä muistaa? Hänellä on yksi ihminen, joka muistaa aina hänet, minä.Löysimme kaksi ihmistä hänen hautajaisiinsa, jotka olivat hänelle tuntemattomia.
Täällä suremme rakkaita läheisiämme mutta koittaa aika, kun ei enää ole ketään, joka surisi, koska kaikki ovat jo edesmenneet mikäli suku ei ole jatkunut.
Ruusu Annan muistolle, kiitos, että sain suuren kunnian olla se ihminen jonka käsivarsille kuolit.
131443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

myös minulta. Sytytän kynttilän ikkunalle kaikkien hiljaa nukkuneiden yksinäisten sielujen muistolle!

Äänestä

Hei. Sinulle suotiin arvoisa kunniatehtävä. On todellakin kunnia saada olla valittu. Sinut valittiin saattajaksi rajalle. Sehän on ihan kuin kirjoitelmien enkeleiden tehtävä. Eikä mikään tavallinen saattotehtävä vaan saatoit koko ihmisen elämän turvallisesti rajalle. Olen vakuuttunut, että vielä kuolevanakin Anna on tuntenut turvallisuuden tunteen olla jonkun käsillä. Juuri sinun käsillä. Pidä muisto ikuisena helmenä elämässäsi.

Äänestä

voiko kuolemasta sanoa että se on kaunis.
tuli sellainen olo että Anna sai sinun käsivarsillasi turvallisen ja lämpimän lähdön hetken sinne missä ei ole enään yksinäistä eikä tuskaa...vaikka hänellä ei läheisä ollutkaan hänen ei tarvinnut´olla lähdön hetkellä yksin.
kirjoitat hänestä kauniisti ja liikuttavasti .

Äänestä
  • On monta tapaa kuolla rumasti. En viitsi eds mainita niitä miten voi kuolla rumasti tai kauhealla tavalla. Kuolla siten ettei todellakaan näytä kauniille. Kuolla jonkun käsivarsille on ehdottomasti kaunista!

    Äänestä

todella kaunista... kadehdin sinua... tuo on suuri kunnia...

Äänestä

Kiitos, että jaoit tämän kokemuksesi meille muille. Näin se kasvaa vielä suuremmaksi ja kauniimmaksi.

Äänestä
  • Lämpimät kiitokset.

    Muistamalla Annaa muistamme kaikki ihmisiä jotka ovat yksin ja se muistuttaa meitä muistamaan läheisiämme ja tarjoamaan apua yksinäisille.

    Äänestä

mites, yrititkö elvyttää tms.?

Äänestä
  • Huomenta. Kysymys on aika erikoinen. Tottakai jokainen tekee parhaansa niillä kyvyillä mitä pystyy missäkin tilanteessa tekemään. Edellä mainitussa tapahtumassa tuskin on ollut aikaa edes tajuta mistä on kysymys puhumattakaan oikeaoppisesta elvytyksestä! Olematta paikalla uskon, että tässä tilanteessa on ollut ensiarvoisen tärkeää ottaa syliin ja pitää lujasti kiinni. Elvytyksellekin pitää löytyy oikea aika ja valitettavan harvoin sitä ehtii tehdä. Läheskään aina ei ole elvytykselle aikaa ja ne sekunnit tai silmänräpäykset on käytettävä toisin.

    Äänestä

  • Elvytys.En malta olla vielä lisäämättä, että kaikenlainen painelu ja puhaltelu ei todellakaan ole elvyttämistä. On harvinaista, että näissä äkillisissä tilanteissa sattuu paikalle henkilö joka osaa antaa oikeaa elvytystä. Elvyttämisessä täytyy olla tarkkana ettei aiheuta lisä vahinkoja tai kärsimystä. se joka kaatuu yllättäen toisen syliin on varmasti erittäin harvoin kuoleva. Useinmiten ketkä kaatuvat ovat alkoholin tain muiden päihteiden aiheuttamaa. Jo tilanteen arvioiminen vie oman aikansa.

    Äänestä

  • Anna kuoli niin äkillisesti, että ehdin tuntea vain viimeisen sydämenlyönnin kättäni vasten ottaessani häntä kiinni, kun hän oli jo kuollut.Se kävi niin nopeasti, että mitään mahdollisuutta elvyttämiseen ei ollut.Meillähän oli paikalla toinenkin henkilö, joka ymmärsi kyllä mitä tapahtui mutta en tiennyt että kuolla voi todella niin nopeasti.Se oli Annalle varmasti suuri helpotus,hän ei ehtinyt kärsiä.

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Anna kuoli niin äkillisesti, että ehdin tuntea vain viimeisen sydämenlyönnin kättäni vasten ottaessani häntä kiinni, kun hän oli jo kuollut.Se kävi niin nopeasti, että mitään mahdollisuutta elvyttämiseen ei ollut.Meillähän oli paikalla toinenkin henkilö, joka ymmärsi kyllä mitä tapahtui mutta en tiennyt että kuolla voi todella niin nopeasti.Se oli Annalle varmasti suuri helpotus,hän ei ehtinyt kärsiä.

    että lähimmäisenä tunsit hyviä tunteita häntä kohtaan ja pidit hänestä kiinni. Samalla sait lahjaksi kokea sen, että on suuri kunnia jakaa poislähtö kuolevan kanssa. Kiitos että jaoit sen myös meidän kanssa Annan kunniaksi.

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Anna kuoli niin äkillisesti, että ehdin tuntea vain viimeisen sydämenlyönnin kättäni vasten ottaessani häntä kiinni, kun hän oli jo kuollut.Se kävi niin nopeasti, että mitään mahdollisuutta elvyttämiseen ei ollut.Meillähän oli paikalla toinenkin henkilö, joka ymmärsi kyllä mitä tapahtui mutta en tiennyt että kuolla voi todella niin nopeasti.Se oli Annalle varmasti suuri helpotus,hän ei ehtinyt kärsiä.

    olette aivan oikeassa.

    Voimia !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistolle ruusu kirjoitti:

Anna kuoli syliini, käsivarsilleni.Emme tunteneet toisiamme.Kävelimme eri suuntiin, kun kuulin huutoa, että "ottakaa joku kiinni, hän kaatuu!" kaempaa huusi nainen,toisillemme tuntematon hänkin.Ehdin juosta tämän Annan luo ja ottaa hänestä kiinni niin, että putosin polvilleni Anna sylissäni.Tunsin vasenta kättäni vasten hänen selästään, kuinka hänen sydämensä löi viimeisen kerran.Hän sai sydänkohtauksen ja kuoli syliini.Ruumis muuttui heti ihan siniseksi, enkä minä käsittänyt ollenkaan, että hän kuoli ja sylissäni oli ruumis.Aivoni eivät ehtineet ollenkaan tapahtumaan mukaan.En edes käsittänyt vielä silloinkaan, että hän kuoli kun hänet vietiin pois.
Uskon, että kaikelle on tarkoituksensa.Mikä tarkoitus oli sille, että koskaan elämässä emme kohdanneet mutta kuolemassa kyllä.Ehkä se oli Annan elämän käsikirjoituksessa, hän saisi kuolla toisen ihmisen käsivarsille.Minulle kävi ilmi sittemmin, että tällä kunnianarvoisalla, hienosti elämänsä eläneellä rouvalla ei ollut lainkaan omaisia eikä läheisiä.
Kuka häntä muistaa? Hänellä on yksi ihminen, joka muistaa aina hänet, minä.Löysimme kaksi ihmistä hänen hautajaisiinsa, jotka olivat hänelle tuntemattomia.
Täällä suremme rakkaita läheisiämme mutta koittaa aika, kun ei enää ole ketään, joka surisi, koska kaikki ovat jo edesmenneet mikäli suku ei ole jatkunut.
Ruusu Annan muistolle, kiitos, että sain suuren kunnian olla se ihminen jonka käsivarsille kuolit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu