Rakas isäni
mistä saisin lohtua.. ?
suuri.suru
303005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sinun pieni lapsesi kyllä antaa sinnulle voimia jaksaa jatkaa elämää eteenpäin. Isäsi selviää, jos on tarkoitettu niin. Käy häntä katsomassa ja juttele hänelle, hän kyllä kuulee Sinun äänesi ja saa voimaa siitä.
Minun isäni oli 83 v. ja hyvin sairas, hän kuoli sydäninfarktiin ja lähtö oli ihan rauhallinen.
Mutta isää jäi hirveä ikävä, eihän me haluta luopua rakaistamme. Mutta kuolema on kuitenkin meillä kaikilla jossakin vaiheessa edessä. Muistot on sellainen asia, jota kukaan ei voi viedä meiltä pois. Toivon, että isäsi selviää ja saatte jatkaa vielä yhteistä matkaa.
Voimia sinulle.
Ota isäsi pankkiin yhteyttä lääkärintodistuksen kera voidaksesi hoitaa hänen asioitaan. Ei kannata antaa asioiden pitkittyä. Ne tahtovat vaikeutua pitkittyessään, kasvavat korkoa, jne.
Voimia todellakin paljon sinulle. Minun isäni kuoli 1991 vuonna. Elämä kantaa kyllä sinua. Aika armahtaa.
Hei
Itse olen kokenut isän menetyksen 4,5 kk sitten. Isäni oli alle 60-vuotias, sai äkillisen infarktin, häntä elvytettiin melkein tunti, elvytys lopetettiin tuloksetta. Mitään kohtausta edeltävää sydänoiretta hänellä ei ollut, piti olla terve mies.
Sinun kannattaa ehdottomasti varata aika oman terveyskeskuksen kautta kriisiterapiaan. Itse jouduin myös käymään muutaman kerran. Sinulla on tällä hetkellä traumaperäinen stressireaktio ja pieni lapsi huolehdittavana. Ei kannata jäädä ilman apua.
Oman vanhemman menettäminen näin nuorena sattuu. Tuntuu kuin osa itsestä lähtisi vanhemman mukana, eikä mikään ole enää samoin kuin ennen. Itse en pystynyt edes poistamaan isäni numeroa kännykästäni, ennen kuin muutama kuukausi kuoleman jälkeen. Mutta päivä kerrallaan kun menee eteenpäin, välillä ahdistus vähän helpottaa, välillä tulee päiviä, että vain itkee ja ei pysty mitään tekemään.
Ei koskaan voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessan, mutta parempi niin. Tällaiseen kun ei voi mitenkään valmistautua.
Voimia sinulle.
Hei!
Voimia sinulle. On hyvä kun jaksat ja voit purkaa ajatuksiasi, tunteitasi ym jo nyt näin järkyttävän tapahtuman jälkeen/ aikaan. Oma isäni kuoli 1,5 vuotta sitten aivoverenvuotoon, hän meni heti tajuttomaksi ja viiden päivän jälkeen hän kuoli. Niistä ajoista ei juuri ole muistikuvia, kaikki elämä oli niin epätoivoista. Itselläni oli tuolloin puolivuotias pojan vessikka, ja silloin tuntui etten hänestä pysty millään huolehtimaan. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikkei siltä tuntuisikaan juuri nyt, ja näin jälkeenpäin ajatellen kun on käynyt läpi suruprosessin, ilman tuota pojan vessikkaa tuskin olisin selviytynytkään. Elämää tämä vain on loppujen lopuksi, kaikella on paikkansa ja aikansa, vaikkei sitä aina ymmärräkkään. Jaksamista kaiken keskellä.
En osaa auttaa sua kyllä millään lailla. :( Mut kävin kattoo tänään sairaalassa mun rakasta mummoa joka oli suht ok kunnossa. Mut en tienny miks se oli sairaalaan joutunu ni sitte ku näin sen tänään, ja huomasin että se oli kaikissa letkuissa kiinni ja melkein puoli kuolleena, ni mua rupes itkettää. Pelkään ihan älyttömsti että mummo kuolee. en tiiä oikeen, et mikä sillä on, syöpä?? Tänään oli vielä mun pikkueljen synttärit ja sit tulio tää kauhee juttu. Mä oon itkeny koko loppu illan sitä miltä mummo näytti siinä "pinnasängyssä" makaamassa letkuihin kytkettynä.
Hei! Voisitko kysyä vanhemmiltas, mikä Mummoa vaivaa? On tärkeää, että et jää yksin miettimään asiaa.
Voinhan mä tietysti kysästä, mut mä en sit oikeen tiiä, ku te kaikki ootte aikuisia? Mä oon vasta 12:/
Ollaanks me aikuiset pelottavia? Voisko se johtuu siitä, ett me ei ollenkaan huomata kertoa asioita riittäästi lapsillemme. Musta ainakin kaiken ikäset on yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Joks sä tiedät sun mummosta? Jos se vaikka on vaan leikattu eikä mitään vakavaa. Sellasen jäkleen voi joutua oleen putkissa ja letkuissa.
En oo kysyny äitiltä, mutta kuulin ku ne puhu ni sanovat et on keuhkosyöpä. Äiti on ihan maassa..
:(
Mä luulen, et sun olis nyt hyvä puhua jollekin, joka osaa auttaa. Mä kun olen tällainen tavallinen aikuinen, vaikk haluunkin sulle hyvää. Voisikko vaikka koittaa kysyä www.helppimesta.fi/ Sieltä ne ainakin osaa neuvoa eteenpäin jollekin, joka osaa tukea sua.
On surullista kun oma äiti on kovasti kipeä ja pelottaa jos siitä joutuu luopumaan. Siks sun äiti on niin hädissään, kun se mummohan on sen äiti. Ja kuolemaakin ihmiset pelkää, jos joku on sairas, mutta mä oon nähny monien kuolevan, kun oon auttanut sairaalass, ja oon huomannu ettei se oo pelottavaa vaan siinä on jotain ihmeellistä.
Halaus sulle ja halaa äitiäskin oikein kovasti.
...kuoli noin viikko sitten pitkän syöpäsairauden jälkeen. Asun melko kaukana toisella paikkakunnalla, enkä ollut päässyt häntä katsomaan pitkään aikaan. Vaikka olen sinua kaksi kertaa vanhempi, niin mummin sitten pitkästä aikaa nähdessäni, siinä sairaalasängyssä laihtuneena ja kiinni letkuissa, tuli kyllä itku. Läheisen ihmisen vakava sairaus on aina surullinen ja jollain tavalla pelottavakin kokemus.
Yritä puhua äitisi kanssa asiasta, ja kertoa, että sinua pelottaa mummon puolesta, ja varsinkin kun et tiedä mikä sairaus hänellä on, ja mitä tulee tapahtumaan. Ehkä äitisi ei vain ole ehtinyt oman pelkonsa ja surunsa keskellä huomata sinun pahaa oloasi, ja puhuminen ja vaikka halaaminen voisi helpottaa molempien oloa.
Moi! Tänään se tapahtui. Mummo kuoli. En nää sitä enää ikinä:'( Itkettää ihan sairaasti. Se oli tapahtunu jo sillo aamulla ennenku olin lähteny kouluun, eikä äiti sanonu mitää..
Oma tuttäreni kuoli keväällä ja sitä on vaikea ymmärtää, kun nuori ihminen ja oma lapsi kuolee. Mummoni on kuollut jo aikaa sitten ja se tutntui jotenkin luonnollisemmalta. Otan osaa suuruusi ja ymmärrän että asia on vaikea, mutta kuitenkin luonnollinen.
parempaan ja toivottavasti isäsi toipuu.
Kun äitisi on myös jakamassa tunteita ja ilmeisesti hän myös hoitamassa käytännön asioita, niin selviätte. En usko, että isäsi laskut ym asiat jäävät sinun harteillesi. Kannattaa odottaa mitä posti tuo ja ottaa sitten yhteys niille laskujen lähettäjille ja kertoa tilanne, jos isäsi olotila jatkuu.Jos jaksat niin käy kertomassa miten kävi, kun isäsi herätettiin. Voimia!
Ota vastaan, laita antennit ulos, lähetän täältä lämpimiä ajatuksia Sinulle.
Kysyt mikä lohduttaisi. En voi tietää, mikä sinua auttaa, mutta kun äitini oli loppusuorallaan, minun tuskaani helpotti, kun keskityin hukuttamaan hänet rakkauteeni ja läsnä ollessni lisäksi silittelin häntä molemmin käsin toivoen, että hän tuntee, että häntä rakastetaan.
Iso halaus Sinulle
niitä elämän suuria kysymyksiä, joita jokaisen eteen tulee. Minua on suruissani itku auttanut. Oma äitini oli kuolemaisillaan, kun olin 8-vuotias ja itkin nimikkolehmäni kaulaa vasten.Tajusin, että äidin voi menettää kokonaan. Isäni oli hyvin sairas, kun olin 15-vuotias. Luultavasti aikaisemmat kokemukseni helpottivat oloa tuolloin.Pitkän onnellisen kauden jälkeen menetin mieheni onnettomuudessa. Itkin vuolaasti. Varsinkin vanhin lapseni, tuolloin 24-vuotias, oli erittäin kiintynyt isäänsä. Kaipaa kovasti. Toivottavasti Sinulla on ymmärtävä mies. Nämä asiat on vain kohdattava ja tässä ikäjärjestyksessä useimmiten. Voimia Sinulle.
Anna surun ja itkun tulla ihan kenen ihmisen edessä tahansa. Se helpottaa kun ei laita itselle siinä seiniä vastaan ja rohkeasti kohtaa ihmiset oman surunkin edessä.
On täysin ymmärrettävää itkeä vaikka täyttä kurkkua!
Olen melko samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin tällähetkellä.
Nyt on aika surra.
hän nukkui tänään pois, taisteltuaan viikon. Ei tullut sinä aikana kunnolla tajuihinsa. kuulin uutisen äsken. Aluksi ei tuntunut miltään. Olo oli aivan tyhjä. Vähän itkin, mutten jaksanutkaan. Aloin vaan siivoomaan ja pyykkäämään. Nyt tunnen sen valtavan ahdistuksen kohoavan taas. En tiedä miten tästä selviän. Tai miten äitini selviää. Voiko suruun kuolla? Olo on aivan kummallinen. ei tätä tajua. Haluis vaan mennä nukkumaan ja herätä niin että kaikki on taas hyvin. Että voin soittaa isille taas ja halata. Isi oli niin ihana ja lämmin ihminen. Kuvailla voisi loputtomiin ihanilla sanoilla...en tiedä miten selviämme..en todellakaan tiedä.
Kiitos teille kaikille ihanista ja lämpimistä, lohduttavista viesteistänne. Luen niitä yhä uudestaan ja uudestaan, ja saan niistä uskoa, että jotenkin tästä selviää..kun niin moni muukin on selvinnyt rakkaimpien kuolemasta. Kirjoittelen tänne ja luen tätä palstaa koko suruni ajan. Yritetään lohduttaa toinen toisiamme. Ehkä itse joskus lohdutan jotain toista tällä palstalla, jos olen itse selvinnyt tuskasta.. kiitos teille
ja siunausta toivon sinulle nyt kun surusi on valtava ja ikävä asuu luonasi.Isäsi lähti edeltä ja odottaa siellä kaikkia rakkaitaan sitten kun aikamme on täynnä.Tuon ajatuksen voimalla miekin jaksan eteenpäin.Olet mielessäni ja lähetän sinulle lämpimät halaukset täältä Lapista.
Voimia sulle kovasti. Älä jätä ahdistustasi sisällesi. Ajattele isääsi niin itkukin tulee. Itku auttaa. Minulla kuoli äiti vuoden alussa ja pelkäsin hirveästi hautajaisia. Ei se ollutkaan niin kauheaa kun sain ja pystyin itkemään ennen hautajaisia niin paljon. Mutta nyt vasta on tullut erilainen suru ja eilenkin itkin aivan valtavasti äidin poismenoa. Tänään taas helpompi olo. Sulla on ihana lapsi, yritä ammentaa hänestä voimia kaikesta huolimatta. En ole uskovainen, mutta nämä cd:t tuovat mulle nyt lohtua. Ja tietysti tulee itkukin kun kuuntelee näitä, mutta se puhdistaa.
Voimia aivan älyttömästi. Yritä jutella näistä asioista myös muiden kuin miehesi kanssa. Se auttaa.
Hei
Itselläni kun oli sama tilanne kesällä, aloin jo epäillä omia tuntemuksia, onko ne enää normaaleja. Kun suruviesti tuli, en reagoinut yhtään mitenkään. En itkenyt. Aloin heti järjestelemään kaikkia asioita. Niin hullulta kun se tuntuukin näin jälkeen päin, ensimmäisenä ajattelin, että mihinköhän isän autokin viedään. Hautajaisjärjestelyjä tein robottimaisesti, mikään ei tuntunut miltään, arkunkin kävin valitsemassa ihan kuin olisin valitsemassa jotain vaatetta kaupasta, että onpa nättejä. Kun ihmiset tuli esittämään suruvalitteluja, tuntui se todella oudolta. Pystyin puhumaan tapahtuneesta ihan tavallisesti. Hautajaisissakin oli sellainen tunne, että eihän tää koske mua koko tilaisuus. Istuin vaan ilmeettömänä. Ahdstus oli niin kova, että tuntu että oksennus tulee. Hautajaisten jälkeen sitten romahdin, kirjaimellisesti.Se oli sellainen fyysinen ja psyykkinen romahdus kerralla. Hakeuduin päivystykseen ja sitä kautta kriisiterapiaan. Mulla todettiin olevan traumaperäinen stressireaktio ja olin koko tuon alkuajan ollut shokissa. Yleensä se ei kestä noin kauan kuin mulla, 6 viikkoa, terapeuttikaan ei osannut sanoa, miksi mulla sitten kesti niin kauan että reagoin. Sen jälkeen käsittelin kaiken tapahtuneen uudelleen ja itkin. Mutta oli hyvä, että se pahaolo tuli ulos, helpotti kun pystyi taas nukkumaan. Vieläkin käyn asiaa läpi ja suren, mutta suru muuttaa muotoaan, kun pääsee shokkivaiheen yli.
Jos tuntuu, että haluat jutella ,voin antaa myös sähköpostiosoitteeni. On varmaan helpompi jutella tuntemattoman kanssa joka on kokenut saman. Itse en pystynyt kenellekään ystävällekään asiasta puhumaan.
Olisi varmaan hyvä jakaa ajatuksia. Tosiaan aivan samanlainen tilanne sulla. Mulle voi kirjoittaa s-postia: [email protected]
Jutellaan siis enemmän siellä. Voimia myös sinulle!
Sait sentään pitää isäsi 50 vuotta. Täällä on 21 v poika kuollut. Se kuule vie sanattomaksi. Sinulla on lapsi ja mies. Elä nyt hyvä nainen heille!!!
Pahoittelen tietty isäsi kohtaloa. Hän saattaa jäädä kuitenkin henkiin ja pääset häntä tapaamaan sairaalaan. Kuolema on lopullinen. E edes jäähyväismahdollisuutta. Minä ja perheeni olemme rikki. Sinun ei vielä tarvitse olla.
Toivotan sinulle voimaa jaksaa suuressa surussasi. Se on hyvin raskas tie. Itse menetin äitini noin vuosi sitten täysin yllättäen, viisiymppisenä myös, ja sen jälkeen on ollut hyvin raskasta. Ihanaa, että sinulla on mies ja lapsi tukenasi, sekä äiti ja ehkä muita läheisiä. Silti kukaan heistä ei pysty koskaan täyttämään sitä kaipuuta, minkä rakkaan lähtö jättää, eikä tietenkään ole tarkoituskaan. Voitte kuitenkin tukea toisianne.
Äitejä ja isejä on meillä kullakin vain yksi. Rakkaimman poistuminen jättää niin suuren aukon elämään. Voimia!
Surun satamalle haluaisin myös esittää syvimmän osanottoni. Te olette myös joutneet kohtaamaan kauheimman mahdollisen. Ei ole kuitenkaan mielestäni tarpeellista "vertailla" surua tai sen suuruutta. Rakkaimman menetys, oli se sitten lapsi, isä, äiti, puoliso, ja erityisesti liian varhain koettuna, on aina äärimmmäisen raskas kokemus.Suru muuttaa lopullisesti sydämeen.
Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön.
surun suuruuttaa toisen ihmisen kanssa. täysin järjetöntä, suru kun on aina henkilökohtainen. se tuskin on sinulta mitenkään pois, jos joku toinen suree isäänsä/äitiänsä/mummoansa? vai pitäsikö ajatella, että ei saa surra vanhempansa kuolemaa, kun joku toinen on menettänyt lapsensa?
mutta sinun menetyksesi ei milläänlailla vähennä omaa tuskaani ja kamalaa kaipuutta isääni kohtaan, joka kuoli äkillisesti liian varhain.
että täällä jotkut vähättelevät toisen suurta surua.Eikö tämän ollut tarkoitus olla surevia tukeva foorumi??!Miksi pitää lyödä lyötyä, läheisen menetys on elämän vaikein asia.
Itse menetin äitini ja minulla on pieni vauva sekä leikki-ikäinen,erittäin vaikea elämäntilanne.Mistä saan lohtua? Usein en mistään, usein lapsista tai kauniista muistoista äidistä.Täytyy vain uskoa että aika parantaa, edes vähän.
Ehkä ei kirjoittajan tarkoitus ollut vähätellä suruasi. Jokainen suru on omanlaisensa ja surtava. Itsekkin olen menettänyt poikani ja siinä mielessä ymmärrän edellistä kirjoittajaa. Isäni kuoli vähän yli viisikymppisenä syöpään ja silloin tuntui, että se oli niin väärin. Veljeni kuoli myös 50 v syöpään. Surin heitä ja suren vieläkin, mutta lapseni kuolema oli viedä minultakin hengen.Tuntui että minulta vietiin sydän rinnasta. Sydämessäni on kuin reikä. Muista menetyksistä olen toipunut, tästä en toivu koskaan. Hautaan asti seuraa poika mukanani. Otan osaa isäsi poismenon johdosta. Samoin toivotan sydämestäni voimia poikansa menettäneelle.
ovat menettäneet MONTA lasta puolison esim. auto-onnettomuudessa. Vain hekö sitten saisivat täällä kirjoitella, meillä muilla ei ole suru ollenkaan kun olemme menettäneet "vain" vanhemman...