Ihmisen persoonallisuus, sukupuoli-identiteetti mukaan lukien, määräytyy korvien eikä jalkojen välissä. Jos korvien välissä tuntee olevansa nainen, (toisin sanoen, jos on nainen), mutta haarojen välissä on miehen sukuelimet, siitä seuraa sovittamaton ristiriita, koska silloin ei pääse toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan omaa sukupuoli-identiteettiään vastaavalla tavalla, kun on väärät vehkeet.
Aivoja, ei voi vaihtaa. Näin ollen sukupuoltakaan ei voi vaihtaa. Ainoa mahdollisuus saavuttaa harmonia on korjata alapäätä. Näin ko. henkilö voi kokea itsensä edes jotenkuten ehjäksi, ei kai meistä kukaan koskaan täysin ehjä ole. Ei lääketiede vielä niin kehittynyt ole, että transseksuaalit voisivat lisääntyä sukupuolenkorjauksen jälkeen, mikä lohduttanee ahdasmielisiä ihmisiä. "Se nyt vielä puutuisi, että moiset kummajaiset lisääntyisivät. Sehän olisi lapsen kannaltakin katsottuna aivan kauheaa." ( Tämä oli ironiaa. )
Joku ihmetteli miksi puhutaan sukupuolen korjauksesta, eikä sukupuolen vaihdosta. No minäpä kerron. Siksi, että kyse ei todellakaan ole sukupuolen vaihdosta. Kuten edellä kerroin sukupuoli määräytyy korvien välissä. Esim. Imatran kirkkoherran sukupuoli on sekä ennen että jälkeen operaatiota NAINEN. Ei hän ole koskaan mies ollutkaan. Hänen jalkojensa välissä olevat sukuelimet vain korjataan vastaamaan hänen sukupuoltansa, siis sitä, että hän on NAINEN. Näin hänellä on mahdollisuus toteuttaa naiseuttaan täydellisemmin, myös seksuaalisesti.
sukupuoli määräytyy korvien
9
261
Vastaukset
- ML213
Olet muuten tarkalleen oikeassa mitä pohdit.Mitä ymmärrän ihmisen kehityksestä, niin juuri tämä ihmisen turmeltuneisuus ilmentyy ihmisessä mitä ihmeellisemmällä tavalla.
On aina muistettava ja ymmärrettävä, ettei turmeltuneisuuden ilmentymään/kehitykseen mahdollistu ihminen vaikuttamaan tahtotilalaan.Ihmisen kehitys vain ohjkaantuu poikkeavaksi ja ihminen monasti tiedostaakin vain tämän kehityksen "hedelmän".
Mutta, valitettavasti tämäkään ongelma ei poistu "veitsen avulla", koska miestä ei voi muuttaa naiseksi ja päin vastoin.Eroaahan nainen miehestä todella paljon ja tästä muuttamis yrityksestä voi seurata täysin tiedostamattomia ongelmia.
Mielstäni paras ja ehkä ainoa tapa "korkata" tämä poikkeavuus on hyväksyä oma itsensä sellaisenaan ilman salaamista muilta ihmisiltä.Poikkeavuuden salaaminen onkin raskainta mitä ihminen voi kohdata.- ML213
Mielstäni paras ja ehkä ainoa tapa "korkata" tämä poikkeavuus
--
Siis, "korjata".
- vaanvaan
Mies voi hukata miehuutensa korviensa välissä, mutta ei se häntä NAISEKSI tee vaan joksikin kolmanneksi olioksi.
- niin että kolisee
Aika hyvin uskoteltu, mutta ei mene läpi ainakaan minulle. Tuon perusteellahan voisi keksiä lisää juttuja, miksi ihminen tekee sitä tai tätä. Kun Jumala on luonut miehen mieheksi ja naisen naiseksi, niin näin olkoon ilman leikkauksia sun muuta syntiä. Olen varma, että siinä vaiheessa, kun ihminen on Luojansa edessä, häneltä loppuu selitykset.
- ML213
Kun Jumala on luonut miehen mieheksi ja naisen naiseksi,
-----
Jumala todella loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mutta Jumala ei aivoitellut ihmiseen turmeltuneisuutta, joka ohjaa ihmisen kehityksen poikkeavaksi.Tästähän on kysymys.
Ei nämä ihmiset ole valinneet tietoisesti kehitys suuntaansa, sen paremmin homot kuin lesbotkaan.Sama mielikuva koskee muihin poikkeavuuksiin, joita esiintyy ihmisessä. - uskovia,
joilla on valmis ja OIKEA vastaus kaikkeen.
- muista vastaavista
ML213 kirjoitti:
Kun Jumala on luonut miehen mieheksi ja naisen naiseksi,
-----
Jumala todella loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mutta Jumala ei aivoitellut ihmiseen turmeltuneisuutta, joka ohjaa ihmisen kehityksen poikkeavaksi.Tästähän on kysymys.
Ei nämä ihmiset ole valinneet tietoisesti kehitys suuntaansa, sen paremmin homot kuin lesbotkaan.Sama mielikuva koskee muihin poikkeavuuksiin, joita esiintyy ihmisessä.kuten pedofileistä, eläimiinsekaantujista ja betoniseksuaaleista?
Myös liikennemerkki seksuaalit ?
Mitä niistä sanot?
Kyllä se on niin vaan, että sukupuoli näkyy ja määräytyy jalkojen välissä. Se mikä päässä niksuttaa , ei ole mitenkään tekemisissä fyysisen olemuksen kansa ja näin rehellisen ihmisen kanssa.
Tunnemmehan me paljon ihmisen päässä olevia ilmiöitä.
Osa ihmisistä on napoleoneita ja sitten parempana päivänä taas esittävät.. anteeksi siis ovat päässään koiria. - ML213
muista vastaavista kirjoitti:
kuten pedofileistä, eläimiinsekaantujista ja betoniseksuaaleista?
Myös liikennemerkki seksuaalit ?
Mitä niistä sanot?
Kyllä se on niin vaan, että sukupuoli näkyy ja määräytyy jalkojen välissä. Se mikä päässä niksuttaa , ei ole mitenkään tekemisissä fyysisen olemuksen kansa ja näin rehellisen ihmisen kanssa.
Tunnemmehan me paljon ihmisen päässä olevia ilmiöitä.
Osa ihmisistä on napoleoneita ja sitten parempana päivänä taas esittävät.. anteeksi siis ovat päässään koiria.Niin, ihmisen seksuaalisuuden kehittyminen on monimutkainen asia ja ihmisen tahdosta riippumaton kokonaisuus.
Jos olet itsellesi rehellinen ja muistelet rehellisesti murrosikääsi, niin et todella valinnut tietoisesti olla hetero.Tämä kehitys alkaa ihmisessä todella varhaisessa vaiheessa ja siihen vaikiuttaa monet tekijät.
Samoin ihmoinen valitsee ihastuksen kohteen alitajisten tekijöiden pohjalta.Oletko muuten havainnut itsessäkin, miten et mahdollistu ihastumaan KAIKKIIN vastakkaisen sukupuolen edustajiin, vaan määrättyyn ryhmään, jota ihasteksen kohde edustaa.No, tätä ihastumisen kohdetta ihminen mahdollistuu laajentamaan, jos kasvaa laajemmin "terveeksi.
Ymmärrätkö, miten homo/lesbo ihastuu aivan samalla tavalla kuin mekin, mutta poikkeavasti samaan sukupuoleen.Järkyttävää onkin ajatella heistä mioten he olisivat tietoisesti tahtotilassaan valineet poikkeavan ihastumisen tilan.
Ymmärrätkö, miten lähes aina heidän elämänsä/mielentilansa järkkyy kun he murrosiässä havbainnoivat tämän piirteen itsestään ja häpeävat ja peittelevät tätä poikkeavuuttaan.
Ymmärrätkö, onko se oma valinta vai tahdosta riippumatonm kehityksen tulos/hedelmä.
Taas ihmisen seksuaalisuuden kohdentaminen on jo tahtotilassa käsitelty asia/tekijä.
Esim. Hetero ihminen tietoisesti päättää huoraamisestaan eli poikkeavasta seksuaalisuudestaan ja tähän huoraamiseen ei todella ihminen kasva tms, vaan hän tietoisesti himoitsee tätä tilaa tahtotilaansa käyttäen.
Ei vaan esim. Cris Owenilla toiminu ja lienee muitakin tapauksia. Oliskohan vika sittenkin muuaalla ja hoitomuoto toisenlainen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905479Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961866- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363