Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat ovat saaneet minut pelkäämään naisystäväni ja sisareni puolesta, jotka ovat molemmat koulumaailmassa mukana. Naisystäväni toimii opettajana yläasteella ja lukiossa ja sisareni opiskelee ammattikorkeakoulussa. Joka päivä mielessäni on pelko siitä jos jotain kauheaa sattuisi näille läheisilleni. Jokelan jälkeen tuota pelkoa ei oikeastaan vielä ollut, mutta Kauhajoen tapahtumien jälkeen se on vaivannut mieltäni jatkuvasti.
Jokin aika sitten näin pelottavan unenkin, jossa naisystäväni makasi kuolleena arkussa, jonka ympärillä olivat hänen vanhempansa, sisaruksensa ja minä itse. Unessa suutelin arkussa makaavaa naisystävääni suulle, jonka jälkeen hän ikään kuin heräsi henkiin ja sanoi minulle " en tiennytkään kuinka paljon sinä minusta pidät ".
En ole kertonut tuosta unestani kenellekään läheiselleni, koska se ei ole mielestäni sen arvoista. En pidä uneani minään enteenä. Ajattelen sen pikemminkin kuvaavan omia pelkojani.
Olen kyllä jutellut pelostani naisystäväni ja sisareni kanssa, ja heidän suhtautumisensa siihen on aivan erilainen. Sisareni haluaa ohittaa mielellään koko asian sanomalla minulle " ei puhuta niin ikävistä asioista ", mutta naisystäväni on suhtautunut pelkoihini ymmärtäväisesti. Minä ja naisystäväni olemme maailmankatsomukseltamme kristittyjä ja uskomme kaiken olevan Jumalan kädessä, mutta viime aikoina olen todennut pelkoni olevan suuremman kuin uskoni.
Ainoana posiitivisena asiana pelostani on seurannut, että tunnen entistä suurempaa kiintymystä naisystävääni kohtaan. Haluaisin pitää hänet koko ajan lähelläni, mutta se ei valitettavasti ole aina mahdollista, koska emme asu yhdessä. Vietämme kyllä muuten paljon aikaa yhdessä ja meillä on joskus ollut hyvin herkkiä hetkiä jolloin olemme molemmat olleet kyyneleet silmissä.
Pelkoni rakkaan läheisen menettämisestä varjostaa siis tällä hetkellä elämääni. En tiedä miten pääsisin siitä eroon. Tiedän, että uskovana ihmisenä minun pitäisi vain rukoilla ja luottaa Jumalaan, mutta en voi tunteilleni mitään. Ehkä minun pitäisi vain antautua ja sanoa " tapahtukoon Jumala sinun tahtosi " vai onko jollakin parempia ehdotuksia.
Jokin aika sitten näin pelottavan unenkin, jossa naisystäväni makasi kuolleena arkussa, jonka ympärillä olivat hänen vanhempansa, sisaruksensa ja minä itse. Unessa suutelin arkussa makaavaa naisystävääni suulle, jonka jälkeen hän ikään kuin heräsi henkiin ja sanoi minulle " en tiennytkään kuinka paljon sinä minusta pidät ".
En ole kertonut tuosta unestani kenellekään läheiselleni, koska se ei ole mielestäni sen arvoista. En pidä uneani minään enteenä. Ajattelen sen pikemminkin kuvaavan omia pelkojani.
Olen kyllä jutellut pelostani naisystäväni ja sisareni kanssa, ja heidän suhtautumisensa siihen on aivan erilainen. Sisareni haluaa ohittaa mielellään koko asian sanomalla minulle " ei puhuta niin ikävistä asioista ", mutta naisystäväni on suhtautunut pelkoihini ymmärtäväisesti. Minä ja naisystäväni olemme maailmankatsomukseltamme kristittyjä ja uskomme kaiken olevan Jumalan kädessä, mutta viime aikoina olen todennut pelkoni olevan suuremman kuin uskoni.
Ainoana posiitivisena asiana pelostani on seurannut, että tunnen entistä suurempaa kiintymystä naisystävääni kohtaan. Haluaisin pitää hänet koko ajan lähelläni, mutta se ei valitettavasti ole aina mahdollista, koska emme asu yhdessä. Vietämme kyllä muuten paljon aikaa yhdessä ja meillä on joskus ollut hyvin herkkiä hetkiä jolloin olemme molemmat olleet kyyneleet silmissä.
Pelkoni rakkaan läheisen menettämisestä varjostaa siis tällä hetkellä elämääni. En tiedä miten pääsisin siitä eroon. Tiedän, että uskovana ihmisenä minun pitäisi vain rukoilla ja luottaa Jumalaan, mutta en voi tunteilleni mitään. Ehkä minun pitäisi vain antautua ja sanoa " tapahtukoon Jumala sinun tahtosi " vai onko jollakin parempia ehdotuksia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On hyvin epätodennäköistä että joku ammuskelee juuri koulussa jossa sinun läheisesi ovat. Vielä epätodennäköisempää on se että heitä ammutaan.
Sinuna olisin enemmän huolissani heidän muusta terveydestään sekä vaikkapa auto-onnettomuuksista.
Jumalaan uskomisessa en osaa neuvoa kun en ole kristitty. Voithan käyttää kirkkosi palveluita kerrankin ja jutella papin tai vastaavan kanssa jos asia painaa sinua. Hehän ovat teitä varten siellä.
"naisystäväsi" pelkkä ystävä vai sinun tyttöystävä?`
Jos tunteesi ovat tuollaisia ja hän on vapaa, ehkä niistä kannattaisi kertoa hänelle?
Tarkoitin termillä " naisystävä " todellakin seurustelukumppaniani. En käyttänyt sanaa " tyttöystävä ", koska emme ole enää mitään teinejä. Olen kertonut tunteistani naisystävälleni, ja tunnemme kiintymystä ja rakkautta toisiamme kohtaan.
Hei
Olen iloinen puolestasi, että sinulla on läheisiä ja täkeitä ihmisiä. Voitko keskittyä nauttimaan heistä ja ajatella kaikkea sitä hyvää, mitä sinulla on? Huomaatko, että jokainen, hetki, jonka murehdit joatin, joka todennäköisesti ei edes tule toteutumaan, on pois viskattua elämää, pois sinun ja läheistesi onnesta? Toivon, että heidän ja itsesi takia opit olemaan siinä, mitä on käsillä.
Rohkeutta sinulle elää täysillä
Hei. Ymmään pelkosi sillä itsekin sorrun välillä pelkäämään tulevaisuutta ja lasteni puolesta. Menetin poikani kesäkuussa ja nyt huomaan, etten oikein enää pelkää mitään sillä pahin on jo tapahtunut. Olin itse pariviikkoa vakavasti sairaana jolloin sairaalahoidossakin tunsin tukehtuvani mutta en pelännyt edes omaa kuolemaa joka tuntui mitättömälle lapseni mentyksen rinnalla. Elä rohkeasti päivä kerrallaan ilman aiheettomia pelkoja sillä elämää ei ole tarkoitettu niin elettäväksi. Tuntematon kirjoittaja: On kaksi päivää, joista ei kenenkään pidä huolehtia, eilinen ja huominen. Kukaan ei ole koskaan sortunut tämänpäivän taakan alle. Vain jos siihen lisätään eilinen ja huominen, vain silloin taakka on liian raskas, vain silloin.
Minä uskoin joskus lapsellisesti että on otettava elämä vastaan niin kuin se tulee. Turhaa pelätä sain kuulla monelta. Mutta usein on niin että he jotka neuvoja jakaa ei tiedä asioista yhtään mitään. En tiennyt minäkään mitä todellinen pelko on ennenkuin olin elännyt tähään ikään.
2004 Mieheni oli kolarissa ja loukkaantuyi vakavasti ja vammoja lopunelämäksi. 2006 kuoli lapseni kolarissa jonka seurauksena luulin etten enää pelkää mitään, en edes omaa kuolemaani. 2088 ainoa lapseni ajaa päin tolppaa , eli suoraan läpi, ja selviää kuin ihmeen kaupalla ilman naarmuakaan, auto meni lunastuskuntoon. Silloin luulin jo sekoavani pelosta.Silti ensijärkytyksen jälkeen luulin ettei niin voi käydä enää. Kuinka todenäköistä on että yksi perhe kohtaa näin monta onnettomuutta 4 vuoden sisällä? Olematon eikö? meni kolme viikkoa ja muutama päivä poika ajaa ulos tieltä jyrkänteeltä ja ajaa autoni lunastuskuntoon.
Pelot ei enää ollut pelkoja vaan kauhua jotta elän koko ajan. Poika lääkäriin ja tutkimukset on nyt kesken hänen osalta.Jos vikaa löytyy tarkoittaa se ettei nuori mies aja enää koskaan joka tuntuu kauhealta rangaistukselta tottakai , vaikeuttaa elämää todella paljon. Hänen kohdalla tarkoittaa myös muuttoa.
Jos taas ei löydy. Elän pelon kanssa lopunelämäni koska jos kaksi kertaa nuykahataa rattiin, kuka minua enää pystyy vakuuttamaan ettei niin voi käydä taas kaiken tämän jälkeen.
Tänään kävin parantajalla joka yritti vannoa etten ole riivattu tai kirottu.Mutyta pelkoa se ei vielä ole kokonaan poistanut.
Yritän vaan elää päivä kerralla, ja olen omat päätökseni yrittänyt selventää päässäni.
Muuta en voi. En voi pitää lasta pumpulissa. Täysikäisenä ei ole mahdollisuuttakaan siihen.
Ja mikä elämä se olisikaan?
Luon itselleni uskon että on olemassa elämää kuoleman jälkeen, jotta jaksan. Poikani elää eri muodossa kanssamme ja ehkä olikin niin että hän suojeli veljeään kaksi kertaa koska naarmun naarmua ei ole tullut.
Pitää kai vaan poistaa pelot jauskotella että kaikella on tarkotuksensa. Todellakin elää tätä hetkeä. Turhaa on kai haaskata elämäänsä pelkoihin , koska jos jotain sattuu se tulee kun vähiten sitä odotat.
Mutta tiedän myös etten voi pelkojasi poistaa vaiukka kerronkin että pelkääminen on turhaa.
Uskotko että Auvinen ja Saari olivat ns "Jumalan asialla" ?
En usko heidän olleen Jumalan asialla, mutta jostain syystä Jumala salli heidän tehdä tekonsa. Emme vain saa koskaan tässä elämässä tietää miksi. Monesti olen ajatellut Jumalan tehneen vääryyttä, kun hän salli Jokelan ja Kauhajoen tragediat, mutta kaikesta huolimatta en voi lopulta muuta kuin uskoa, ettei Jumala koskaan tee vääryyttä. Ihminen ei voi aina rajoitetussa ymmärryksessään käsittää Jumalan tarkoitusperiä, mutta uskoni mukaan kaikki selviää meille sitten jos/kun olemme kerran taivaassa. Tämä on minun toivoni ja voimavarani tässä pahassa maailmassa. Uskoni ei tosin estä minua tuntemasta pelkoa läheisteni puolesta, ihminen kun olen, mutta ehkä pelkoni olisi vielä ahdistavampaa jos minulla ei olisi uskoa.
Kun luin kirjoituksesi,olisi se voinut ola myös minun kirjoittama,ainakin paljon oli samaa ajatusta kuin minulla.
Minä,perheen äiti,vaimo,pelkään myös omaisteni puolesta.Yleensä,päivisin,arjentouhuissa en sure,pelkää.Illalla,ennen yöunia hiipii pelko kumminkin mieleeni.pelkään että menetän jonkun rakkaan.Minä uskon myös Jumalaan ja pyydänkin,vaika tiedän että Jumala pitää miusta huolen,että jumala ei ottaisi minulta ketään lapsistani tai miestäni minulta pois...
Rintaa kivistää,ja kurkkuani pakottaa kun yritän olla itkemättä.
Minä tiedostan että syy tunteiseeni on onnettomuus jossa olin mukana,ja jossa kuoli ihminen.Sen järkytyksen jonka onnettomuus aiheutti on ollut niin suuri että siitä toipuminen vie aikaa.Sinun kohdalla sen laukaisi Jokela?Tunne tasolla se oli suuri järkytys ja pystyt kuvittelemman että siinä olisi voinut olla mukana sinun läheinen?
Minulla oli onnettomuuden jälkeen todella vaikeata antaa lasteni mennä,mihinkään.Pelkäsin kun mieheni oli poissa kotoonta,mitäs jos töissä sattuu jotain,entä jos ajaa kolarin kotimatkalla..jne..Ymmärrän että en voi pelätä kokoajan ja voin sanoa sinulle että kun asian järjellä ymmärtää,ja pyrkii siihen että ei anna pelon rajoittaa elämää,omaa tai läheisten,voi siitä tunteesta syntyä jotain kaunista ja hyvää.Minäkin koen että rakastan miestäni,lapsiani,läheisiäni enemmä,syvemmin?kuin ennen.Olen suuren järkytyksen kautta ymmärtänyt että kaikki on meillä vain lainassa.Lapset eivät ole "minun omaisuutta"vaan Jumalan,samoin mieheni,minä.
Yritetään nauttia siitä että juuri tänään se rakas on rinnallamme ja saamme elää yhdessä.Ja se että voi sanoa että rakasti toista täysillä koko sydämellä on aika paljon ja aika mahtava juttu!
Toivon sinulle voimia että jaksat NAUTTIA myös siitä että sinulla on rakas,rakkaat elämässäsi.Elä anna pelon viedä sitä IOLA!
kirjoitus virheitä vilisi jutussani!pahoittelen,viimeinen sana..ILOA!=)
Olen tavannut monia muitakin ihmisiä, jotka pelkäävät läheistensä puolesta. On mukava tietää, ettei todellakaan ole ainoa joka pohtii näitä asioita. Yritän nauttia jokaisesta päivästä, kun minulla on rakkaat ihmiset lähelläni, sillä jokainen päivä voi olla se viimeinen.