Mukaan. Vaalin tulos vain täytyy vaalitappion kärsineiden puolueiden tunnustaa ja pulinat pois.
Meidän kuntavaalit käytiin demokratian
pelisääntöjen
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kukaan äänestä teitä
Kunnallisia perussuomalaisia äänesti 5,4% äänesä antaneista. Minkäänlaisia teitä, maanteitä tai rautateitä ei isommin äänestetty, jollei sitte hylätyissä lipuissa ollu jotaki moottoritien kuvia. Eikä teitä äänestetä vastakaan.
Jos perusrasistit sen vielä joskus ymmärtäisivät, niin voisivat populistisen junttipuolueensa joskus salonkikelpoiseksi pestäkin. Ei ole häpeä olla tyhmä ja juntti, mutta rikolliset rasistit ovat häpeäksi koko maan demokratialle.
Ulkosuomalaisia on maahanmuuttajiin nähden kymmenkertaisesti. Silti natsipellet vaativat rajojen sulkemista.
Joo joo, ette vaadi ja ette vihaa ketään ja kansa tietää ja maassa maan tavalla ja muuta paskaa.
toi soinilaisille vaalivoiton tällä kertaa.
Soini on natsikatiskassa. Mikäli hän vaatii Halla-ahon ja muiden sisulaisten siivoavan suunsa, rasismilla saavutettu pikavoitto haihtuu taivaan tuuliin. Light-versio ei kelpaa enää kovaa muukalaisvihaa vaativille äänestäjille.
Mikäli Halla-aho ja kumppanit pysyvät linjallaan ja koventavat otteitaan entisestää, saattaa vastakkainasettelulla ja vihankylvöllä jatkossa tulla entistä suurempi äänivyöry. Vihakiimaa on kuitenkin pidettävä koko ajan yllä, muuten se laantuu ja lässähtää.
Soini kuvitteli lapsellisesti, että vaalivalttina hyvin toimivan muukalaisvihan voi laittaa koipussiin odottamaan seuraavia eduskuntavaaleja, jolloin se olisi otettu sopivalla hetkellä entistä rajumpana versiona esille. Natsikortilla pelaaminen toi rökälevoiton, mutta kusi samalla Soinin kintuille. Hänellä on jatkossa edessään vain huonoja vaihtoehtoja.
Joka tapauksessa kansalle on käynyt nyt kiistatta täysin selväksi. Missä Soini - siellä rasismi.
siellä Soiniviha. Oletko olevinasi jotenkin parempi oman vihasi kanssa?
Härskeintä kuitenkin oli, että niin monet soinistit hyödynsivät sitä vaalikampanjassaan ja jälkeenpäin kehtaavat vielä petkuhuiputtaa, etteivät ole rasisteja.
Missä Soini - siellä rasismi.