Homostelevien pappien liiton siunaaminen

Kun ensimmäiset homopapit siunataan kirkossa ja piispojen toimesta liitetään yhdyselämään niin saattaa olla että kirkoissa ylistetään.(ketä?)
Suunnittelu on jo pitkällä mutta ensin täytyy raivata sen edestä esteitä.
Ensimmäinen oli että uskovaiset luterilaiset ajettiin kirkosta pois vaikka lupasivat että niin ei tule tapahtumaan.
Piispat ja papit valehtelivat kuten yhä valehtelevat kansalle sen kun kerkeävät.
Toiseksi he hyväksyivät lesbojen ja muiden seksuaalisesti kieroutuneiden toiminnan kirkon sisällä, ettei tulisi suurta jäsenkatoa.
Kolmanneksi kuohilaat saavat pitää kirkollisen kruunun päässään, vaikka Jumala ei päästä sellaisia seurakuntaan vähemmän papin virkaan.
Neljänneksi piispallinen joukko mielistelee varsinkin rikkaita ja oikeiston edustajia koska heiltä saa tukea edellämainittuihin toimintoihin eli Jumalanpilkkaan.

Kun aika on täyttynyt niin kirkoissa tanssitaan alasti kitarat ja ketarat(se pilikö?) heiluen ja kirkko on täynnä tämänkaltaisen uskonnon edustajista.

Tunnustaudutko sinä kirkon omaksi pojaksi vai oletko sinä saanut tarpeeksi piispojen johtamistavasta ja uudesta uskonnosta jossa kaikki on sallittua.
15356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näin tuore uskonlahkokun Luterilaisuus on niin se ei ole mikään ihme jos se ei ole löytänyt suuntaansa!
Älä kysy mitä seurakuntasi voi tehdä sinulle vaan mitä sinä voit tehdä seurakunnallesi!
Nöyrtymisen aika sinulle ylpeuden heikentävä Sielu!

Äänestä
  • eihän kirkossa ole kuin ne pervertikkoihmiset kampanjoineen ja poliittisine tavoitteineen.

    Lahkokuntiin ei kannata mennä koska se on kirkkoakin pahempi.

    Äänestä

  • Kirkolle siunaus kirjoitti:

    eihän kirkossa ole kuin ne pervertikkoihmiset kampanjoineen ja poliittisine tavoitteineen.

    Lahkokuntiin ei kannata mennä koska se on kirkkoakin pahempi.

    LUTERILAISUUSHAN SE VARSINAINEN LAHKO ON! ERONNUT IHAN VAAN YHDEN MIEHEN PERÄSSÄ (JOKA EI OLLUT NIIN KAUHEAN HURSKAS, MUNKKI JOKA MENI NAIMISIIN)JA KUVITTELEE OLEVANSA MAAILMANKIRKKO, MOKOMAKIN PIKKURUINEN LAHKO!

    Äänestä

  • Kirkolle siunaus kirjoitti:

    eihän kirkossa ole kuin ne pervertikkoihmiset kampanjoineen ja poliittisine tavoitteineen.

    Lahkokuntiin ei kannata mennä koska se on kirkkoakin pahempi.

    luterilaiset ette menisi myös kirkon sisälle? Rohkeasti vain, eikö luterilaisestakin voi tulla uskova kristitty, jos hän sitä itse haluaa.

    Äänestä

  • ihmeessä te kirjoitti:

    luterilaiset ette menisi myös kirkon sisälle? Rohkeasti vain, eikö luterilaisestakin voi tulla uskova kristitty, jos hän sitä itse haluaa.

    ei kirkossa voi tulla kuin perverssiksi tai hautausmaan siivoojaksi

    Äänestä

liityin Helluntaiseurakuntaan, enkä ole katunut.

Äänestä
  • ei se ole kirkkoa sen parempi laitos.
    Se on kuin savusauna jossa ei näe...piliäkään.

    Äänestä

Homoa jo on aikojen kuluessa vihitty papeiksi! Älytöntä pähkäillä asiaa, joka on vanha ja taatusti ollut käytössä sata vuotta! Eihän papiksi vihittäviltä kai kysytä, oletko homo tai lesbo! Sen kun vihitään vaan. Ja eiköhän ne ole ihmiset "jotka eivät päästä kuohilaita seurakuntaan", en muista kuulleeni, että Jumala olisi iskenyt kuoliaaksi yhtäkään seurakuntaan pyrkivää Jumalan lasta kuoliaaksi, oli sitten hetero, homo tai lesbo! Keksi vaan lisää näitä tarinoita mutta tee se omaksi huviksesi ja hiljaa itseksesi!

Äänestä
  • joka julistaa Jumalan sanaa(jota raittiit eivät tee)sellaisia on kuunneltava Jeesuksen opetuksen mukaan.
    Harvassahan heitä on, mutta on ollut kuitenkin.

    Äänestä

  • Kirkolle siunaus kirjoitti:

    joka julistaa Jumalan sanaa(jota raittiit eivät tee)sellaisia on kuunneltava Jeesuksen opetuksen mukaan.
    Harvassahan heitä on, mutta on ollut kuitenkin.

    Johan ne jotkut lesbopapit eräs piispaehdokas siunasi ja nämä naiset saavat jatkaa papin viroissa.

    Äänestä

  • Luterilainen S kirjoitti:

    Johan ne jotkut lesbopapit eräs piispaehdokas siunasi ja nämä naiset saavat jatkaa papin viroissa.

    ja asuvat yhdessä ainakin meilläpäin ja homo se ensimmäisenä ryntäsi ehtoollispöytään tämäkin tapaus meilläpäin.
    Isänmaanmiehet pappi etunenässä sihisivät kuin käärmeet kun kysyttiin miksi homo on seurakunnan pappina.

    Äänestä

näyttää leimaavan tätäkin keskustelua, mutta ehkä se onkin sen tärkeä tehtävä. Psykoosiin tai syvään ahdistukseen vaipunut homofobikko voi aivan rauhassa purkaa mieltään täällä, eikä hänen tarvitse lähteä lähiön nakkikioskille tappelemaan. Tosin en tiedä, tappalevatko homofobikot ja millaisissa paikoissa he tappelevat.

Äänestä
  • vei pojat kotiinsa ryyppäämään ja ilmestyi munasillaan ...ja sai turpiin.(rovasti)

    Äänestä

löytyy perusteita ihmisten syrjimiselle erilaisin perustein. Myöskään vammaisethan eivät saa edes lähestyä alttaria - sinä varmaan muistat paremmin, mistä moinen kielto löytyy?

Äänestä
  • se syrjiminen uudessa liitossa merkitsee että papin virkaan eli saarnavirkaan tulee valita siihen Jumalan valinnan(uuden testamentin ) mukainen mies.(vanha testamentti on itse asiassa Raamattumme)
    Nainen, homo, lesbo, runkkari lapsi tai joku muu joka ei täytä asetettuja vaatimuksia, pysyköön poissa saarnavirasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirkolle siunaus kirjoitti:

Kun ensimmäiset homopapit siunataan kirkossa ja piispojen toimesta liitetään yhdyselämään niin saattaa olla että kirkoissa ylistetään.(ketä?)
Suunnittelu on jo pitkällä mutta ensin täytyy raivata sen edestä esteitä.
Ensimmäinen oli että uskovaiset luterilaiset ajettiin kirkosta pois vaikka lupasivat että niin ei tule tapahtumaan.
Piispat ja papit valehtelivat kuten yhä valehtelevat kansalle sen kun kerkeävät.
Toiseksi he hyväksyivät lesbojen ja muiden seksuaalisesti kieroutuneiden toiminnan kirkon sisällä, ettei tulisi suurta jäsenkatoa.
Kolmanneksi kuohilaat saavat pitää kirkollisen kruunun päässään, vaikka Jumala ei päästä sellaisia seurakuntaan vähemmän papin virkaan.
Neljänneksi piispallinen joukko mielistelee varsinkin rikkaita ja oikeiston edustajia koska heiltä saa tukea edellämainittuihin toimintoihin eli Jumalanpilkkaan.

Kun aika on täyttynyt niin kirkoissa tanssitaan alasti kitarat ja ketarat(se pilikö?) heiluen ja kirkko on täynnä tämänkaltaisen uskonnon edustajista.

Tunnustaudutko sinä kirkon omaksi pojaksi vai oletko sinä saanut tarpeeksi piispojen johtamistavasta ja uudesta uskonnosta jossa kaikki on sallittua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu