Minkälainen on kuolinpaita joka arkkuun laitettaessa puetaan vainajalle? Onko se selästä avoin ja suljetaanko se myös nauhoilla kiinni, miten pukeminen tapahtuu?
Kuolinvaatteet
28
9603
Vastaukset
- uteliaisuuttasi
..vai koskeeko asia jotenkin henkilökohtaisestikin?
- Turvamies
Hei. Hautaustoimistot käyttävät yleensä hautaustukkujen hautausvaatteita. Elikkä vainajalle puetaan päälle valkoinen pitkä paita. Paita ylettyy yleensä nilkkoihin saakka. Paita on avoin selästä joten paidan voi pukea vainajalle kun vainaja on asetettu arkkuun. Paidan hihat ovat myös alapuolelta halki. Lisäksi vainajalle laitetaan pitkävartiset valkoiset sukat. Lopuksi laitetaan peitto ja paidasta näkyy yleensä vain kaulukset ja olkapäät. Mietenpaidoissa on valkoinen rusetti ja naisten pitsikoristeiset. Odtodoksit (miehet) puetaan joskus normaaliin mustaan miesten pukuun. Tällöinkin saatetaan tehdä selkäpuolelle ns. leikkauksia jotta pukeminen olisi helpompaa. Tiedän, että joitakin muitakin asuja on käytetty vainajan omasta toivomuksesta. Pukemien tapahtuu vainajaa mahdollisimman vähän liikuttaen ja kunnioittavasti.
- IsänmaallinenNuorimies
Biomassaa pitää kunnioittaa? vaikuttaa melko typerältä tuollainen lihan ja luiden palvominen.
- Turvanmies
IsänmaallinenNuorimies kirjoitti:
Biomassaa pitää kunnioittaa? vaikuttaa melko typerältä tuollainen lihan ja luiden palvominen.
Kunhan kasvat isommaksi ja elämänkokemuksesi karttuvat niin ymmärrät varmasti paljon enemmän ja tämäkin asia valaistuu.
- in your dreams only,.,.,.,
IsänmaallinenNuorimies kirjoitti:
Biomassaa pitää kunnioittaa? vaikuttaa melko typerältä tuollainen lihan ja luiden palvominen.
Palvominen on eri asia kun kunnioittaminen. Tiedätkö edes mitä viljelemäsi sanat tarkoittaa? Oletko nähnyt sinulle rakkaimman ihmisen arkussa ja sanoisit häntä biomassaksi? Tuskinpa siitä isänmaallisuudestakaan mitään tiedät, se on jotain muutakin kun siili, ketjut ja camo-housut...
- Turvamies
in your dreams only,.,.,., kirjoitti:

Juuri näin kun kirjoitat, että palvominen ja kunnioittaminen ovat aivan eri asia. Todelliseen ja oikeaan isänmaallisuuteen kuulluu kunnioittaminen. Edesmennyt marsalkka Mannerheim haudattiin sotilas asussaan, arkun äärellä oli kunniavartio ja arkku siirrettiin hautaan tykinlavetilla. Kaikki nämä toimenpiteet ovat arvostusta ja kunnioitusta häntä ja hänen isänmaallista elämäntyötään kohtaan. Tuskin kukaan on vielä tähän mennessä ajatellut sitä niin alhaisesti, että se olisi luiden ja lihan palvontaa. Meillä jokaisella on oikeus kunnioittaa edesmennyttä vainajaamme ja valmistella hänet hänen viimeiselle matkalleen ilman ala-arvoisia kommentteja!
- IsänmaallinenNuorimies
in your dreams only,.,.,., kirjoitti:
Palvominen on eri asia kun kunnioittaminen. Tiedätkö edes mitä viljelemäsi sanat tarkoittaa? Oletko nähnyt sinulle rakkaimman ihmisen arkussa ja sanoisit häntä biomassaksi? Tuskinpa siitä isänmaallisuudestakaan mitään tiedät, se on jotain muutakin kun siili, ketjut ja camo-housut...
" se on jotain muutakin kun siili, ketjut ja camo-housut... "
Ei ole mitään noista. Partakin löytyy. - Papadopoulos
#Odtodoksit (miehet) puetaan joskus normaaliin mustaan miesten pukuun.#
Duoda noin. Meillä päin on tapana pukea kuolleet juhlavaatteisiin sukupuolesta riippumatta - siis sekä miehet että naiset. Jalkaan vanhan venäläis-karjalaisen perinteen mukaan uudet kävelemättömät kengät, rinnalle ikoni ja otsalle nauha, arkkuun vielä kirkollisin tekstein ja kuvioin kirjailtu peitto ja kaulaan tinainen/lyijyinen/puinen risti (jalometalleja ei pidä haudata...).
Monet vanhukset varaavat tarkoitukseen vaatteet, joita esittelevät mielellään ystävilleen, jotta asia olisi varmasti kaikkien tiedossa.
- vaatteita
Niitäkin on erilaisia. yleensä pitkiä, kuten joku valistikin, jotkut myös käyttää vauvan ruokalapun tyylistä (siis sama systeemi ja vain rinnan peittävä)irtohihoineen. Riippuu hautaustoimistosta, mitä heillä on valikoimissaan, sieltä kysymällä selkenee.
- rakkaani...
puettiin omiin vaatteisiin.Puku,paita,kravatti,ym.
Moni pukee vainajan hänelle niin rakkaaseen asuun, se tuntuu jotenkin oikealta. - *maria*
rakkaani... kirjoitti:
puettiin omiin vaatteisiin.Puku,paita,kravatti,ym.
Moni pukee vainajan hänelle niin rakkaaseen asuun, se tuntuu jotenkin oikealta.Mieheni haudattiin tyttöjen toivomuksesta
pelipaidassa ja tyttöjen joululahjaksi
ostamissa boksereissa.
..tosin aika riemunkirjavat, mutta hän kuoli juuri joulun alla ja tyttöjen ostama lahja ..
Pukijana toimi hänen paras ystävänsä.
Pelinumero on nyt jäädytetty, eli sitä ei saa
enää kukaan käyttää tässä joukkueessa.
Tosin- tässä kyllä tapahtui ns "haudanryöstö".
Sain vasta jälkeenpäin tietää että se oikea pelipaita ei mennytkään hautaan, vaikka varta vasten niin toivoimme. Se oli korvattu jollain muulla. Emme olleet seuraamassa pukemista
koska hänelle oli tehty se isompi obduktio,
en halunnut että lapset näkevät avausjäljet.
Ruumista käytiin katsomassa, mutta hautaustoimisto oli peittänyt hänet sillä peitolla joka tulee vainajan päälle.
Etsimme kaikki kaupungin kukkakaupat läpi että löytyy kaunein mahdollinen ruusu rinnan päälle.
Paita oli haluttu säästää koska hän oli joukkueen
arvostetuin pelaaja.
Minä olin kyllä aika raivona kun kuulin asiasta.
Meiltä ei kysytty mitään ja luotimme siihen että
meidän toiveemme hänen viimeisestä asustaan toteutuu.
Paita on kuulema tällä hetkellä jossain "peliarkistossa", mutta minusta tuommoinen käytös oli melkomoisen törkeää meitä kohtaan. - rakkaan miehesi
*maria* kirjoitti:
Mieheni haudattiin tyttöjen toivomuksesta
pelipaidassa ja tyttöjen joululahjaksi
ostamissa boksereissa.
..tosin aika riemunkirjavat, mutta hän kuoli juuri joulun alla ja tyttöjen ostama lahja ..
Pukijana toimi hänen paras ystävänsä.
Pelinumero on nyt jäädytetty, eli sitä ei saa
enää kukaan käyttää tässä joukkueessa.
Tosin- tässä kyllä tapahtui ns "haudanryöstö".
Sain vasta jälkeenpäin tietää että se oikea pelipaita ei mennytkään hautaan, vaikka varta vasten niin toivoimme. Se oli korvattu jollain muulla. Emme olleet seuraamassa pukemista
koska hänelle oli tehty se isompi obduktio,
en halunnut että lapset näkevät avausjäljet.
Ruumista käytiin katsomassa, mutta hautaustoimisto oli peittänyt hänet sillä peitolla joka tulee vainajan päälle.
Etsimme kaikki kaupungin kukkakaupat läpi että löytyy kaunein mahdollinen ruusu rinnan päälle.
Paita oli haluttu säästää koska hän oli joukkueen
arvostetuin pelaaja.
Minä olin kyllä aika raivona kun kuulin asiasta.
Meiltä ei kysytty mitään ja luotimme siihen että
meidän toiveemme hänen viimeisestä asustaan toteutuu.
Paita on kuulema tällä hetkellä jossain "peliarkistossa", mutta minusta tuommoinen käytös oli melkomoisen törkeää meitä kohtaan.ja lastenne isän muiston ääressä, otan osaa. Voinko mitä kunnioittavimmin tiedustella, mihin miehesi kuoli? Tuliko se yllättäen?
-Pahoittelen, mikäli pidät kysymystäni sopimattomana.
*Toivon Teille paljon voimia surutyössänne*
T. Pelimies - *maria*
rakkaan miehesi kirjoitti:
ja lastenne isän muiston ääressä, otan osaa. Voinko mitä kunnioittavimmin tiedustella, mihin miehesi kuoli? Tuliko se yllättäen?
-Pahoittelen, mikäli pidät kysymystäni sopimattomana.
*Toivon Teille paljon voimia surutyössänne*
T. PelimiesHän pelasi jääkiekkoa koko ikänsä. Juoksi maratoneja myös.
Käsi katkesi pariin oteeseen kun se jäi laidan ja
mailan väliin, se leikattiinkin pariin otteeseen.
Leikkaus ilmeisesti aiheutti torombosyytin, eli hyytymämassan joka tukki lopulta sydämen pääsuonet.
Viimeiseistä harjoituksista hän oli lähtenyt aiemmin, oli valittanut väsymystä ja käsikipua.
Oli laittanut aition oven kiinni ja vielä iskenyt silmää lähtiessä.
Meni suihkuun, sieltä tullessa tuli kohtaus,
kouristukset ja ilmeisesti lätkäharkat sai
hyytymät liikenteeseen.
Tyttö 14v oli silloin kahden isänsä kanssa,
näki ne viimeiset hengenvedot.Soitti kyllä apua mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, ja elvytys "epäonnistui"
Eikä hentoinen tyttö jaksa edes liikutella reilun
satakiloista lihasjärkälettä. Huutaa osasi, sen myönsi jälkeenpäin.
Obduktiossa todettiin myös toisen munuaisen täydellinen puuttuminen, sitä me ei tiedetty etukäteen. En tiedä onko sillä mitään osuutta kuolemaan?
Aivot,nehän viipaloidaan ja laitetaan vatsaonteloon, olivat täysin normaalit.
Kalotti harsitaan jollain tapaa umpeen ja peitetään liinalla. Samoin keskiruumiin Y-viilto,
josta katsotaan sisäelimet.
Tämmöisissä tapauksessa tehdään siis se isompi avaus, koska kuolinsyy on epäselvä.
Pelikaverit on yökkineet näille jutuille, mutta kun kysyvät niin olen kertonut...
Kannattaa lukea Valtteri Suomelaisen kirja Kuolet vain kahdesti. Siinä on oikeastaan humoristiselta kannalta kerrottu obduktiönäärin työstä.
Työtöt lukivat sen ja nyt ovat ehkä hieman enempi hymyissään kun aiemmin, kirja on itseasisassa humoristinen.
Ja kiitokset sinulle toivotuksesta, kyllä me tyttöporukalla tässä koitetaan vaan pärjätä.
Pakko on. - rakkaan miehesi
*maria* kirjoitti:
Hän pelasi jääkiekkoa koko ikänsä. Juoksi maratoneja myös.

Pakko on.kuolema niin surulliselta tapaukselta, koska hyväkuntoinen ja terve mies koki leikkausoperaation aiheuttaman tukkeuman...:( Minusta tuollainen pitäisi voida estää! Miksi eivät poistaneet hyytymiä tai antaneet verenohennus- tai liuotuslääkkeitä varmuuden vuoksi. Senhän tajuaa maallikkokin, että aina leikkaus aiheuttaa hyytymiä...johan pieni haavakin umpeutuu hyytymien ansiosta, mikä on kyllä tarkoituskin.
Mutta että sen hyytymän annetaan kulkeutua verenkiertoon, on kyllä törkeää...!Jotakin on joku tehnyt väärin tai jotakin on joku jättänyt tekemättä. Se olisi pitänyt selvittää vastaisen varalle opiksi ja ojennukseksi!
Kaunis kiitos selvityksestäsi!
P.S Itse olin tänään aika lähellä kuolemaa, kun ohjaamani auto suistui ojaan ja siitä lensi katolleen pientareelle...Vain metri vasemmalle ja auto olisi iskeytynyt suureen puuhun juuri minun kohdalta! Nyt ei käynyt kuinkaan, ei edes mustelmaa tullut, vaikka auto meni pahasti lommoille, mm. tuulilasi särkyi ja kattoon tuli isoja lommoja...Nyt ei nukuta, kun ajattelen tuota asiaa...
T. pelimies - surullinenM
*maria* kirjoitti:
Hän pelasi jääkiekkoa koko ikänsä. Juoksi maratoneja myös.
Käsi katkesi pariin oteeseen kun se jäi laidan ja
mailan väliin, se leikattiinkin pariin otteeseen.
Leikkaus ilmeisesti aiheutti torombosyytin, eli hyytymämassan joka tukki lopulta sydämen pääsuonet.
Viimeiseistä harjoituksista hän oli lähtenyt aiemmin, oli valittanut väsymystä ja käsikipua.
Oli laittanut aition oven kiinni ja vielä iskenyt silmää lähtiessä.
Meni suihkuun, sieltä tullessa tuli kohtaus,
kouristukset ja ilmeisesti lätkäharkat sai
hyytymät liikenteeseen.
Tyttö 14v oli silloin kahden isänsä kanssa,
näki ne viimeiset hengenvedot.Soitti kyllä apua mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, ja elvytys "epäonnistui"
Eikä hentoinen tyttö jaksa edes liikutella reilun
satakiloista lihasjärkälettä. Huutaa osasi, sen myönsi jälkeenpäin.
Obduktiossa todettiin myös toisen munuaisen täydellinen puuttuminen, sitä me ei tiedetty etukäteen. En tiedä onko sillä mitään osuutta kuolemaan?
Aivot,nehän viipaloidaan ja laitetaan vatsaonteloon, olivat täysin normaalit.
Kalotti harsitaan jollain tapaa umpeen ja peitetään liinalla. Samoin keskiruumiin Y-viilto,
josta katsotaan sisäelimet.
Tämmöisissä tapauksessa tehdään siis se isompi avaus, koska kuolinsyy on epäselvä.
Pelikaverit on yökkineet näille jutuille, mutta kun kysyvät niin olen kertonut...
Kannattaa lukea Valtteri Suomelaisen kirja Kuolet vain kahdesti. Siinä on oikeastaan humoristiselta kannalta kerrottu obduktiönäärin työstä.
Työtöt lukivat sen ja nyt ovat ehkä hieman enempi hymyissään kun aiemmin, kirja on itseasisassa humoristinen.
Ja kiitokset sinulle toivotuksesta, kyllä me tyttöporukalla tässä koitetaan vaan pärjätä.
Pakko on.Pahalta tuntuu ja kuulostaa.
Oma tyttäreni kuoli myös vuosia sitten leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon.
Hyytymä syynä silloinkin. Tukki aivoissa jonkin elintärkeän verisuonen.
Väärältä tuntuu. Ikuisesti.
Pienikin leikkaus on vaarallinen, jos jää ilman riittävää seurantaa toipuessa.
Oletko jaksanut ajatella, olisiko asiassa aihetta tehdä kantelu hoitovirheestä?
Se ei tuo miestäsi takaisin, mutta olisi pieni näpäytys hoitohenkilökunnalle ja jos sellainen todetaan potilasvahinkolautakunta maksaa korvauksia.
voimia sinulle ja tytöillesi. - *maria*
surullinenM kirjoitti:
Pahalta tuntuu ja kuulostaa.
Oma tyttäreni kuoli myös vuosia sitten leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon.
Hyytymä syynä silloinkin. Tukki aivoissa jonkin elintärkeän verisuonen.
Väärältä tuntuu. Ikuisesti.
Pienikin leikkaus on vaarallinen, jos jää ilman riittävää seurantaa toipuessa.
Oletko jaksanut ajatella, olisiko asiassa aihetta tehdä kantelu hoitovirheestä?
Se ei tuo miestäsi takaisin, mutta olisi pieni näpäytys hoitohenkilökunnalle ja jos sellainen todetaan potilasvahinkolautakunta maksaa korvauksia.
voimia sinulle ja tytöillesi.Henkivakuutusyhtiö pyysi tekemään selvityspyynnön asiasta. Mutta-- kun oikeuslääketieteellinen tekee ruumiinavauksen niin siinä vaan todetaan löydökset. Ja se, että kenen lääkärin virhe tämäkin oli jää ikuiseksi arvoitukseksi, ei voi määritellä oliko se leikkaava, hoitava vai kontrolloiva lääkäri.
Olen hyvin pitkälle sitä mieltä että näissä asioissa kuuluu olla itse aktiivinen, tietoinen
ja suurinpiirtein itse tohtori.
Ei tämmöistä voi edes ajatella , etukäteen varsinkaan, ja jälkikäteen vedetään ruumispussi kiinni.
Sen muuten tein itse. Eikä ole mikään peace of cake, sen voin sanoa.
Niin en tiedä... nyt on liika myöhäistä tutkia, eikä siinä vaiheessa kun ruumis oli vielä maan pinnalla niin ajatukset oli sen verran sekaisin
ettei jaksanut keskittyä lääketieteeseen, kuolinsyy tuli, hautauslupa tuli...ei ollut voimia taistella asioita vastaan.
Vaan kaitpa ne lääkäritkin tekee virheitä, sitten vaan kun näin tapahtuu niin sanoisinko että... PERKELE!
Mikäli pukeminen jätetään hautaustoimistolle niin kyseessä on takaa avoin pitkä valkoinen paita/mekko.
Jos omaiset itse pukevat niin useimmiten valitaan itse asu vainajan persoonallisuuden mukaan.- leski3
oli lyhyt mutta sitäkin mahtavampi suhde. niinpä sovin hautaustoimiston kanssa, että vainaja puettiin niihin vaatteisiin, jotka hänellä oli yllä kun ensimmäisen kerran kohtasimme.
kuulemma aivan yleinen käytäntö, että laitetaan jokin sellainen asu, missä vainaja viihtyi. - omat vaatteet
leski3 kirjoitti:
oli lyhyt mutta sitäkin mahtavampi suhde. niinpä sovin hautaustoimiston kanssa, että vainaja puettiin niihin vaatteisiin, jotka hänellä oli yllä kun ensimmäisen kerran kohtasimme.
kuulemma aivan yleinen käytäntö, että laitetaan jokin sellainen asu, missä vainaja viihtyi.Puimme täysin normaalisti hautausurakoitsijan avustuksella valkoiset farkut, vyön, rakkaan liivin, ystävien ostaman uuden paidan, rannerenkaan, lävistyskorun ja korvikset. Ennen meidän osuutta olivat urakoitsija ja oikeuslääkiksen henkilökunta pukeneet tytölle omat alusvaatteet. Oli tehty laaja avaus ja ompelitakin näkyi - ei haitannut kun etukäteen tiedettiin. Lisäksi kappelilla meikkasin häntä hieman ennen siunausta, koska arkku oli avattuna.
- leski3
omat vaatteet kirjoitti:
Puimme täysin normaalisti hautausurakoitsijan avustuksella valkoiset farkut, vyön, rakkaan liivin, ystävien ostaman uuden paidan, rannerenkaan, lävistyskorun ja korvikset. Ennen meidän osuutta olivat urakoitsija ja oikeuslääkiksen henkilökunta pukeneet tytölle omat alusvaatteet. Oli tehty laaja avaus ja ompelitakin näkyi - ei haitannut kun etukäteen tiedettiin. Lisäksi kappelilla meikkasin häntä hieman ennen siunausta, koska arkku oli avattuna.
kun puettiin, sikäli harmittaa, että olisi pitänyt meikkauttaa vaimo vielä viimeisen päälle.
sellaiseksi kun hän oli..
upea nainen :(
mutta rokkivaatteissa lähti.
- Kauniisti kirjailtu
Valmistan itselleni kuolinpaidan, tyynyn ja peiton. Käsinkudotusta pellavasta.
Kauhistuin kun näin vanhan isäni kiiltävässä, tekokuituisessa vaatteessa arkussa. Sotaveteraani olisi ansainnut arvokkaampaa... no nyt olen viisaampi.
Jos minusta riippuu, en aio vaatteita kyllä ottaa käyttöön vielä pitkään aikaan... :) - ikiuni
Minun äiti haudattiin omassa virttyneessä yöpaidassa ja oma tekemissä villasukissa. Ne oli hänen lempivaatteensa eläessään ja uskon että ne vaatteet hän olisi itsekkin arkkuun halunnut. Äitini kuolemasta tulee marraskuussa 3vuotta ja ikävä on edelleen kova :(.
- Anonyymi
Jokaisella on oma tapansa vainajan vaateista. Enemmistö ihmisitä eivät itse halua pukea vainajaa, eivät halua katsoa kuollutta,eivt hyvästellä sairaalassa Helsinki ja päätyvät perinteiseen arkkuun kuluvaan valkoisen vaatetus. Pukijana ruumisauton kuljetajat arkun laitaessa ja viemässä arkun kanssa hautausmalle jos siellä kylmiö.Muuten muualle missä kymiöt, arkussa odottamassa siunaus päivää.Helsinki siunauspäivää saakin odottaa ihan 4 -6 viikkoon.On ihmisä kultuureita ja uskontoja joissa vainaja puetan sukulaiset itse: Omiin vaateisiinsa. Kuin ne Kantasuomalaiset jotka eivät pelkää käsitellä kuolutta.Pukevat kuoleen itse!
- Maiju62
Mieheni kuoli 2.911 (hoitovirheen seurauksena) Hänet haudattiin 19.9 maanantaina. Hänet puettin pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan ja kravatti kaulaan. Hän ei eläessään kyllä käyttänyt kravattia, mutta kun oli avattu kaulasta alaspäin niin piti laittaa se kraka ettei leikkaushaava näy kun arkku oli auki hautajaisissa...ja kun käytiin laittamassa arkkuun niin omaiset saivat siinäkin nähdä hänet. Omat poikamme isänsä pukivat, mä en pystynyt menemään siihen. Ikävä on kyllä kova rakasta miestäni. Yhdessä ehdimme olla 31 vuotta. Itseasiassa meillä olis olut 16.9. 31v hääpäivä, mutta sitä emme kerinnyt viettämään :(
Kun poiamme kuoli reilu vuosi sitten niin hänelle laitettiin arkkuun päälle hänen lempi farkut ja sininen kauluspaita. Lippis ja aurinkolasit laitettiin arkkuun mukaan, muttei päähän. Ne oli aina hänellä mukana niin veljet halusi laittaa ne hänelle arkkuun mukaan.
Vaatteet leikataan halki takaa ja ne laitetaan vaan siihen päälle ja taitetaan sitten sinne vainajan alle, että näyttää kuin vaatteet olisi puettu ihan oikeenlailla päälle. Vainajahan on ihan jässä ja jäykkä kun häntä puetaan, joten eihän niitä vaatteita saa oikeenlailla päälle puettuakaan, kädet varmaan hihoihin kuitenkin työnnetään jos vaan mahdollista on.. Sukat käskin pojalle laittamaan jalkoihin koska hän oli eläessään sellainen viluvarvas...aina jalkojaan paleli - deadbefore
Valkoinen paita on....paperista valmistettu yleensä...kuinka niin?
- yksinäisyyskalvaa
Löysin avomieheni itsemurhan tehneenä, joten oikeuslääketieteellinen avaushan siinä tehtiin. Ennen avausta kävin häntä katsomassa sairaalan kappelissa, jolloin hänellä oli päällään valkoinen hentoinen paperi päästä jalkoihin. Pää vain näkyi.
Olin äitinsä kanssa häntä pukemassa jolloin kaulan alaosa-genitaalien välinen alue oli peitetty samalla valkoisella paperilla. Minä tietenkin valitsin vaatteet jotka hänelle puimme, ne leikattiin kaikki takaalta (t-paita ja huppari, housut ja bokserit) mutta huppari hihat saatiin miehen päälle leikkaamatta. En muista kuinka paljon tuohon osallistuin (sukat laitoin ainakin hänen jalkaansa sillä se oli meidän yhteinen herja hänen elossa ollessaan =) ), koko aikaa emme kumpikaan siinä pystyneet olemaan, minä ja hänen äitinsä siis. Lopussa harjasin mihen pitkän tukan ja siirsin osan rinnuksille, kun hänella oli hiukset aina auki. Arkkuun laitoin vielä keltaisen ruusunkin ja kirjoitin vastauskirjeen hänen itsemurhaviestiinsä. Ikävä on kova. Olen vasta nuori, 21-vuotias ja avomiehen kuoleman aikana olin viikkoa vaille 19-vuotias. Vaikka olen nuori niin kukaan ei ole tähänkään päivään mennessä ymmärtänyt kuinka kipeätä tää tapahtuma mulle teki, ja tekee vieläkin. - Anonyymi
Olen 35 vuotias mies kun kuolen haluan että minut haudataan alasti en kuuluu kirkkoon synnyin alasti tahdon levätä ikuista unta alasti
- Anonyymi
Minä synnyin alasti tahdon levätä alasti maasta sinä olet tullut maaksi alasti sinun tulee mennä ikuiseen uneen nukahtaa madot sinua syö mullaksi maannun ikuisen unen tahdon alasti levätä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868