imeväisiä ja 5 pv. ikäisiä vauvoja

Raamatusta pois jätetyn Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesuksen aikana todistetaan olleen imeväisiä ja viiden päivän ikäisiä vauvoja.

Täällä opetetaan väärin, että kaikki Jeesuksen luokse tuodut lapset olisivat olleet "nuorukaisia".

Kyllä vanhemmat veivät kaikista pienimmät vastasyntyneet vauvansa saamaan Jeesuksen pelastavaa kosketusta ja uskonlahjaa.

Luukas käyttää sanaa "brephos", mikä tarkoittaa vastasyntynyttä vauvaa.

Luuk. 18:15
"Ja he TOIVAT hänen tykönsä MYÖS PIENIÄ LAPSIA, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat TUOJIA."

Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Mark. 9:42
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

Luuk. 17:2
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

Jeesus itse antaa todistuksen vauvojen uskon puolesta.

Ps. 8:2
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.

Kristityt eivät kiellä lapsiensa uskoa eikä estä vauvoiltaan pyhää kastetta, vaan he huolehtivat perhekuntalaisistaan.

1. Tim. 5:8
Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

Jo vanhan liiton aikana imeväiset lapset laskettiin kuuluvaksi perhekuntaan, seurakuntaan ja kansaan.

Joel. 2:16
"Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa."
13372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja edelleen tilanne on se, että lapsikaste tai pakkolapsikaste sanaa ei raamatussa ole!

MUTTA

Jumalan ja Jeesuksen Laissa on mm. älä tapa käsky niin mitä sinulle todistaa se, että kristinusko, lutherilaisuus on syyttömiä ja synnittömiä pakkokastettuja pieniä lapsiakin polttanut herransa helvetin tulella saatanaa jumalanaan palvellen noitarovioilla???

Missä kohtaa raamattua noitarovioilla on Jumala tai/ja Jeesus käskenyt pieniä lapsia tappaa polttalla???
Joko ymmärrät kenelle ne myllynkivet ovat varattu????


=== === === === === === === ===

Antakaa lapsille ihmisen oikeudet!
Jeesuskin valitse oman kasteensa ja kastajansa aikuisena.
==================================

Kun tutkii perusteellisesti, esimerkiksi luteriaisuuden lapsikaste asiaa niin ei saa kiertää sitä totuutta joka on Luder/Lutherin totuus harhauttajana.
Siten opimme ymmärtämään miksi ja minkä vuoksi Jeesuksen opit ei uskovaisille kelpaa.

Luder/Lutherin opetuksien mukaan naisella ei ole sielua ja ei siten voi olla ihminen.
Tästä voi selvästi tehdä selväksi sen, että luterilaiset jotka ovat naisesta syntyneet eivät ole ihmisiä vaan sieluttomia kuten eläimet.
Älkää haukkuko minua koska tuo opetus ei ole minun kantani!!!!
Ja onhan luterilaisuuden menneisyydestä ja kristinuskon herran sieluttomuuden historiasta todisteita, kannibalismisuus, omien syyttömien ja kastettujen lastenkin tappamisen noitarovioilla jne jne.

Kun sieluttomat opettaa niin opetuksen sisältö on sieluttomuutta. Siten syntyy jakomielisiä ihmisiä koska sieluttamat käyttävät Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja oppeja omiin tarkoituksiin antikristusta palvellen.
Kahta on vaikea palvella paljastamatta todellista herraansa!!!

Näin ollen luterilaisuus ja sen talutusnuoressa olevat maailmallakin saatanallisuuden asialla Jumalan ja Jeesuksen nimissä toimivina; sieluttamat pilkkaavat Jumalan ja Jeesuksen Lakia ymmärtämättöminä - koska heillä ei ole SIELUA vaikka niin uskovat ja usko ei ole sielullisuuden tietoa!
Mistä saadaan harhautetuille ymmärrystä, että Jumalan ja Jeesuksen Laki ja sen noudattaminen, uskominen siihen on yksi todistus siitä, että ihmisellä on SIELU????

Se, että suomalaiset on pakkokastettu saatanallisuuteen ja ainoa tie pelastukseen on että otamme eron harhauttajan opeista. Miekalla Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkoen tuotu sivistys ei ole suomalaisuuden eikä Jumalallisuuden sivistystä! Ymmärtäkää se.

Joka ei sieluttoman oppia kiellä vaan tahtoo sen pitää niin se on uskon vapauden lailla suojattu oikeus! mutta se oikeus ei anna oikeutta pakkokastaa LAPSIAKAAN saatanallisuuteen LAKIEN vastaisesti.
Lapsellakin on Suomen perustuslain mukaan oikeuksia joita on kunniotettava koska Suomen perustuslaki perustuu Jumalan ja Jeesuksen Lakiin niin silloin luterilaisuus ja sen toiminta on laitonta laittomuutta suomessa.

Suomalainen ei ole luterilainen.
Luterilainen ei ole suomalainen.
Olisko aika suomessa vierailulla oleva laittomuuden edustaja ja sen toimintaan puututtava ottamalla käyttöön LAKI joka on ollut kirjoitettuna jo aikojen alusta ja Suomen perustuslaki on sen lain pohjalle laadittu?!
Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkonut on lainrikkojana Jumalan ja Jeesuksen ja Heidän asettaman Lain kieltäjä.
Ja joka Jumalan ja Jeesuksen Lakia on rikkonut on samalla myös Suomen perustuslain rikkoja.

Miettikää, miksi syyttömiä lapsiakin murhanneella on oikeus kastaa, kouluttaa jopa tapaa jne lapsia???

Onko pakosaatanallisuus suojattu lailla???
Ellei niin miksi Lain noudattaminen ei Suomessa toimi???

Ymmärtääkseni Lailla ei saa suojata laittomuutta. Jos niin on niin laittomuus hallitsee ja tilanne on korjattava ennenkuin se täydellisesti hallitsee kaikkea, tavallaan se on jo on liian myöhäistä esimerkiksi heidän kohdalla jotka ovat jo noitarovioilla jne syyttöminä tapettu.

Koska kirkoissa aletaan viettämään syyttömästi kirkon toimista noitarovioillakin tappettujen lasten ja aikuistan muistopäivää???
Tai heidän muistopäivää jotka eivät ristiretkiläisen pakkokasteeseen ja pakkouskoon suostuneet ja saivat siitä maksaa hengellään???

Haukkua saa siltä osin kun kirjoitukseni on Jumalan tai Jeesuksen Lain rikkomista.
Uskonvapautta en loukkaa koska se on jokaisen oikeus mutta jokaisen oikeus ei oikeuta Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja siihen perustuvaa Suomen perustuslakia rikkomaan. Saatanaa saa jumalana palvella jos sen tekee sen omalla nimellä Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkomatta.


------

SUOMEN PERUSTUSLAKI:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

2 luku
Perusoikeudet

6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.


---


Pariisin rauhansopimuksessa 1947
6 artikla.
Suomen on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta oikeuden nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus.

7 artikla.
Suomi, joka on välirauhansopimuksen mukaisesti ryhtynyt toimenpiteisiin vapauttaakseen kansalaisuuteen ja kansallisuuteen katsomatta kaikki henkilöt, joita on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia, sekä kumoamaan diskriminatoorisen lainsäädännön ja siitä johtuvat rajoitukset, sitoutuu saattamaan nämä toimenpiteet päätökseen ja olemaan vastaisuudessa ryhtymättä toimenpiteisiin tai saattamatta voimaan lakeja, jotka olisivat ristiriidassa tässä artiklassa mainittujen tarkoitusperien kanssa.

8 artikla.
Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.

Äänestä

Jeesus "koski lapsiin" = (siunasi heitä), mutta missä on se Raamatun jae jossa Jeesus käskee kastamaan "imeväisiä sylilapsia"!??

Varmaankin tuot sen Raamatunkohdan tänne esiin kunhan vain kerkiät sen etsimään!?


Siunaavia ja antoisia Raamatun lukuhetkiä ja Kristus valaiskoon sanallaan elämääsi!

Äänestä

Niinpä, mutta monet näistä lapsia vihaavista väkivallantekijöistä eivät pidä Kristuksen tekoja minään. Kuten nuista vastauksista voi päätellä. Tosin heistä, näistä kaikista vastaajista ei kannata välittää paljonkaan, sillä hehän ovat jumalattomia vihanlietsojia ja riidan sekä toran kylväjiä! Toisaalta, siunata heitäkin pitää ja antaa heille heidän sydämen kylmyytensä ja typeryytensä anteeksi.

Äänestä
  • On todellakin kamalaa kun syyttömiä, omiksi uskovaisiksi lapsia kastava ja lapsia tappava ei saa rauhassa palvella pirua jumalanaan.

    Äänestä

  • on kamalaa kirjoitti:

    On todellakin kamalaa kun syyttömiä, omiksi uskovaisiksi lapsia kastava ja lapsia tappava ei saa rauhassa palvella pirua jumalanaan.

    sun kohdallas pitääki puhua vain lääketieteen sanastolla. oot sairas pikku pirulainen miltä on lääkkeet jääny ottamatta. edustat siis hyvin ateismin syvintä olemusta.

    Äänestä

  • niimpäki kirjoitti:

    sun kohdallas pitääki puhua vain lääketieteen sanastolla. oot sairas pikku pirulainen miltä on lääkkeet jääny ottamatta. edustat siis hyvin ateismin syvintä olemusta.

    opit tietämään totuuden hyvin itsestäs kun jo noin hyvin osaat ja varmaan paremaksi muuttuu ennenkuin kaikki päiväsi ovat illassa!

    Äänestä

  • on kamalaa kirjoitti:

    On todellakin kamalaa kun syyttömiä, omiksi uskovaisiksi lapsia kastava ja lapsia tappava ei saa rauhassa palvella pirua jumalanaan.

    Miksi sitten palvot pirua jumalanasi? Jos kerran on niin kamalaa olla uskovainen pirun palvoja.

    Menisit sinäkin lääkäriin ajoissa, niin saisit sopivat hoitoohjeet ja lääkkeet nuihin harhoihisi!

    Äänestä

Aloitit hyvän keskustelun, mutta kirjoituksesi tuo esille sen, ettet käyttänyt sen valmistelemiseen riittävästi aikaa ja harkintaa.

"Raamatusta pois jätetyn Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesuksen aikana todistetaan olleen imeväisiä ja viiden päivän ikäisiä vauvoja."

Okei, et sitten taida olla kristitty tavanomaisessa merkityksessä, kun raamatun ulkopuolisia epäpyhiä gnostilaisia kirjoja käytät perusteluissasi.

"Täällä opetetaan väärin, että kaikki Jeesuksen luokse tuodut lapset olisivat olleet "nuorukaisia".

"Kyllä vanhemmat veivät kaikista pienimmät vastasyntyneet vauvansa saamaan Jeesuksen pelastavaa kosketusta ja uskonlahjaa."

Raamattu ei taida kertoa mitään Jeesuksen pelastavasta kosketuksesta. Mistä muuten olet tuollaisen ajatuksen saanut ??

Usko tulee saarnatun sanan kuulemisen kautta, eikä ihmisiä koskettelemalla.

"Luukas käyttää sanaa "brephos", mikä tarkoittaa vastasyntynyttä vauvaa."

Lasten siunaaminen on ihan kristillistä toimintaa, mutta lasten kastaminen on taikuuden harjoittamista, sillä eihän usko tule sakramenttien kautta.

"Luuk. 18:15
"Ja he TOIVAT hänen tykönsä MYÖS PIENIÄ LAPSIA, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat TUOJIA.""

Lasten siunaaminen on raamatullista. Aikuisiksi vartuttuaan he tekevät tietoisen valinnan, seuraavatko Jeesusta vaiko eivät.



"Jeesus itse antaa todistuksen vauvojen uskon puolesta.

"Ps. 8:2 Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.""


Jos oikein tarkkaan luet raamattua, niin huomaat että "todistuksen" antaa Daavid, eikä Jeesus.

Näin lukee raamatussa 1933/38

Psalmi 8:1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin viininkorjuulaulu; Daavidin virsi.
8:2 Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse! "
8:3 Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.

Psalmit ovat kirjoitettu ennen Jeesuksen syntymää.



"Kristityt eivät kiellä lapsiensa uskoa eikä estä vauvoiltaan pyhää kastetta, vaan he huolehtivat perhekuntalaisistaan."

Kuitenkin raamattu opettaa, että vain ne jotka kuulivat Jumalan sanan ja uskoivat, kastettiin. Uskomattomia ei kastettu.


"Jo vanhan liiton aikana imeväiset lapset laskettiin kuuluvaksi perhekuntaan, seurakuntaan ja kansaan."

Kuuluminen perhekuntaan, seurakuntaan ja kansaan, ei tee kenestäkään uskovaista. Usko on ihmisen ja Jumalan välinen asia, kukaan toinen ihminen ei voi toisen ihmisen puolesta uskoa.


Perhekuntiin laskettiin kuuluviksi usein vain 20-30 vuotta täyttäneet miespuoliset ihmiset.

4. Mooseksen kirja 1:20 Ruubenin, Israelin esikoisen, jälkeläisiä oli polveutumisensa mukaan, suvuittain ja perhekunnittain, nimien lukumäärän, pääluvun mukaan, kaikkiaan miehenpuolia, kaksikymmenvuotisia ja sitä vanhempia, kaikkia sotakelpoisia,

4. Mooseksen kirja 4:22 "Laske myöskin Geersonin jälkeläisten lukumäärä perhekunnittain ja suvuittain;
23 pidä kolmikymmenvuotisten katselmus ja sitä vanhempien, viisikymmenvuotisiin asti, kaikkien, joiden on palveltava toimittamalla palvelusta ilmestysmajassa.

Äänestä
  • Kyllä luterilaista jumalaa, joka omia uskovaisia lapsiakin; kastettuja tappoi noitarovioilla tietää miten toimia saatanaa jumalana pavellen.
    Joka raamatun luvusta ne löytää perisynti ja lapsikaste sanan joka on kirjoitettu saatanllisuuden näkymättömällä musteella! Etkö usko???? Toivottavasti mylynkiviä riittää kaikille lapsia tappaville ja lapsia pakolla kastaville...

    Äänestä

Joo, paljon hyviä Raamatun jakeita.

Anyway; en näe näillä jakeilla yhteyttä kasteasiaan.

Äänestä
  • Kasteessa noista vauvoista tehdään uskovia eli pistou kreikaksi.

    Jeesuksen "kosketus" vauvalle tapahtuu uuden liiton aikana kasteessa. Jeesuksen eläissä se tapahtui, kun vanhemmat veivät pienokaisiaan saamaan Jeesuksen pelastavaa ja uudestisynnyttävää "kosketusta." Ei ne vanhemmat itse niitä lapsiaan käyneet siunaamaan. Jeesuksella vain oli valta antaa syntejä anteeksi maan päällä. "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)
    Valit. 5:7
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    Jeesuksen kastekäsksy Jeesuksen ollessa jo ylösnousemusruumiissaan (Matt.28:19-20).

    Joka uskoo ja joka on kastettu, sellainen pelastuu.

    Mutta joka ei usko, sellaista ei ole kastettu, eikä sellainen pelastu. (vapaasti suomennettuna)

    Äänestä

  • eli uskovat kirjoitti:

    Kasteessa noista vauvoista tehdään uskovia eli pistou kreikaksi.

    Jeesuksen "kosketus" vauvalle tapahtuu uuden liiton aikana kasteessa. Jeesuksen eläissä se tapahtui, kun vanhemmat veivät pienokaisiaan saamaan Jeesuksen pelastavaa ja uudestisynnyttävää "kosketusta." Ei ne vanhemmat itse niitä lapsiaan käyneet siunaamaan. Jeesuksella vain oli valta antaa syntejä anteeksi maan päällä. "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)
    Valit. 5:7
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    Jeesuksen kastekäsksy Jeesuksen ollessa jo ylösnousemusruumiissaan (Matt.28:19-20).

    Joka uskoo ja joka on kastettu, sellainen pelastuu.

    Mutta joka ei usko, sellaista ei ole kastettu, eikä sellainen pelastu. (vapaasti suomennettuna)

    Täältä löytyy lisää tuohon vauvavaleluharhakasteoppitapaan periytyneitä sumutettuja ihmisiä, jotka kulkevat harmaana massana tuossa eksytyksessä mitään siitä ymmärtämättä:
    http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000001379&subcat=2402
    No, varmaan se on heillekin vain nimenantotilaisuus/seurakuntakirjaan kirjaaminen kun se on sellainen peritty tapa, ei se heillekään muuta merkitse?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


imeväiset kirjoitti:

Raamatusta pois jätetyn Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesuksen aikana todistetaan olleen imeväisiä ja viiden päivän ikäisiä vauvoja.

Täällä opetetaan väärin, että kaikki Jeesuksen luokse tuodut lapset olisivat olleet "nuorukaisia".

Kyllä vanhemmat veivät kaikista pienimmät vastasyntyneet vauvansa saamaan Jeesuksen pelastavaa kosketusta ja uskonlahjaa.

Luukas käyttää sanaa "brephos", mikä tarkoittaa vastasyntynyttä vauvaa.

Luuk. 18:15
"Ja he TOIVAT hänen tykönsä MYÖS PIENIÄ LAPSIA, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat TUOJIA."

Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Mark. 9:42
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

Luuk. 17:2
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

Jeesus itse antaa todistuksen vauvojen uskon puolesta.

Ps. 8:2
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.

Kristityt eivät kiellä lapsiensa uskoa eikä estä vauvoiltaan pyhää kastetta, vaan he huolehtivat perhekuntalaisistaan.

1. Tim. 5:8
Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

Jo vanhan liiton aikana imeväiset lapset laskettiin kuuluvaksi perhekuntaan, seurakuntaan ja kansaan.

Joel. 2:16
"Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu