Vielä viime torstaina hän suuta suuremmalla kertoi valheen, työttömiä on vain 13 000 enemmän ensi vuonna kuin nyt.
Hallitus sai parissa päivässä tulokseksi ainakin kaksin kertaisen määrän. Missä Tarja Gronberg oli niistä neuvotteluista, kun oikeistopomot saivat suuremmat luvut. Tietysti takki kääntämässä. Hänhän on se tämän hallituksen varsinainen takinkääntäjä. Ensiksi myy esikoisoikeutensa hernerokasta ( tai olikohan se hernerokka. Seuraamus oli, että oikeisto palkitsi hänen ministeri duunilla). Tarja Gronberg oli aikoinaan demari, mutta hänen karvansa tiedettiin ja periaatteet vain silmänlumeiksi. Puolue ei päästänyt häntä pidemmällä, kuin elinkeinonaiseksi Pohjois-Karjalaan. Hän meni vihreisiin suuri suuksi, jollaista sattumoisin tarvittiin vihreän liikkeen vetäjäksi.
Pettymykseksen Vihreäliitto voi nyt todeta, ettei naisessa ole edes tahtonaiseksi. Siipeilee oikeiston kanssa ja lupaa maan pohjoisen altaa sähköyhtiöille sekä ydinvoimaa kaikkialla.
Kiipijä viimeisen päälle. Luultavimmin Vihreät häpeävät puheenjohtajansa oikeistohännystelyä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vakuuttava, eduskunnan kysetunnilla (viime) antamat vastaukset kuulostivat siltä, ettei Cronberg ja muu hallitus ota vakavasti uhkaavaa suurtyöttömyyttä.