Oikeuslääketieteellisessä ja pakko sanoa että kokemus oli aivan karmaiseva.Mummi oli minulle hyvin rakas ja koin luonnollisena sen että käyn hänet pukemassa ja hyvästelemässä.Löysin hänet omasta sängystä 3 viikkoa sitten ikiuneen vaipuneena ja kokemus oli kaunis ja luonnollinen kaikin puolin.No sairaanhoitajana sitten ajattelin että olen kaikkeen tottunut ja varmasti minulle jäisi sitten ihana viimeinen muisto mummista,valkoisessa kauniissa mekossa.Toisin kuitenkin kävi,mummi ei todellakaan enää ollut tunnistettavissa lautumien ja turvotuksen takia ja nyt on aivan kamala olo.Voi kun en olisi mennyt niin ei olisi jäännyt tätä kauhukuvaa ja kalman järkyttävää hajua mieleeni..Jos joku on sanassa tilanteessa tai menossa niin varoitus,kokemus ei välttämättä ole se mitä haluaisi:(Voimia kaikille kuoleman tai sairauksien kanssa kamppaileville,elämä on joskus todella rankkaa
KÄVIN TÄNÄÄN PUKEMASSA RAKKAAN MUMMINI
Järkyttynyt...
102538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toisaalta jos et olisi mennyt mummiasi pukemaan, olisitko iäksi jäänyt miettimään ja katumaan.
Kun me menetämme rakkaamme, vain ulkokuori jää. Ja henkisesti hyvästelemme jo taivaisiin menneen rakkaan ennen hautajaisia. Kaikki muu on mielestäni muodollisuutta. Olit kyllä rohkea kun teit todella suuren teon! Mummisi varmasti arvostaa tätä elettä.
Yritä mielikuvissasi (kun ajattelet ruumista ja hajuja) miettiä, kuinka arvokkaasti toimit oikein. Ja pahat mielikuvat ajan kanssa jättävät sinut rauhaan ihan varmasti.
Olen myös sh ja pukenut monta vainajaa viimeiselle matkalle. Myös oman lapseni. Siitä jäi onneksi todella kaunis muisto. Hän näytti niin kauniilta. Ehkä sinäkin vielä niin voit ajatella mummistasi joka eli pitemmän elämän kuin monet muut. Jaksamista.
varmasti haavat,mietin vaan muita omaisia ketkä ei ole kuoleman kanssa joutunut tekemisiin niin on varmasti hyvin järkyttävää:(olen kanssa pukenut monia vainajia työssäni ja aina se on ikävää ja omalla tavalla aina koskettanut myös minua vaikka ovat tuntemattomia olleet.Oman pienen poikalapsen olen myös kuolleena synnyttänyt että on todella rankkoja asioita koettu täällä myös.Jotenkin tämä pukeminen vaan oli aivan todella järkyttävää en oikein osaa selittää miksi mutta meinas jalat mennä alta.Tuli kamala vapina ja pelko,en tiedä miksi näin..Suoriuduin omasta mielestäni ihan hyvin mutta kun lähdin huoneesta ulos niin oli todella lähellä että en pyörtynyt ja okstntamaan oli pakko mennä,huh huh..ei varmasti uni kyllä ensi yönä tule..kiitos kun jaksoit vastailla ja hyvää jatkoa sinullekin:)
Muori ei sentään ollut jäänyt junan alle. Silloin olsi ollut muutakin näkyvää kuin pikkuinen turvotus.
Hei järkyttynyt. Olen pukenut äitini, isäni ja siskoni sekä monta läheistä tuttavaa. Poikaani en nyt keväällä pystynyt vaikka siihen oli kyllä mahdollisuus. Meillä oli aikoinaan oma hautaustoimisto. Monet vainajat ovat olleet ns. normaalin näköisiä mutta kuoleman tultua monet muutokset saattavat lähteä käyntiin hyvinkin nopeasti muuttaen vainajaa. Myös obduktio muuttaa. Monen läheiseni kohdalla he eivät todellakaan ole näyttäneet enää entisiltään. Kuitenkin olen hoitanut pukemistehtävän ajatellen samalla, etteivät he enää ole ruumiissan vaan ovat menneet jo jonnekin toisaalle ja minun tehtävänäni on ollut laittaa heidän maallinemajajansa lähtökuntoon siinä tilassa missä he nyt ovat. Näin on pitänyt ajatella myös niiden kohdalla keiden ruumis on ollut ns. huonokuntoinen onnettomuuden tai muun väkivallan seurauksesta johtuen. On ajan kysymys kun ruumis muuttuu ja palaa maatuen tai muutoin tuhkaantuen maaksi. Palstallesi on kirjoittanut myös henkilö joka on mitä todennäköisemmin eksynyt pikku-kakkosen puolelta tai on muutoin vielä kehittymätön ja jälkeenjäänyt. Huomaan, että hänen tarkoituksenaan on loukata ja pilkata sekä satuttaa. Älä välitä tästä sillä meitä on paljon jotka olemme kohdanneet surun, ikävän ja kauhun hetket todellisuudessa ja ellei sitä kokemusta ole vielä omaa niin on täysin tietämön edes kommentoimaan sitä mitenkään. Hän kuitenkin haluaa haluaa jollakin tapaa päteä.
Tulee mieleen yksi muistolause minkä luin yhdestä kuolinilmoituksesta. En tiedä kirjoittajaa mutta lainaan sitä tässä
"Tallentakaa menneet parhaat muistot, unohtua muiden antakaa. niin kuin silloin voimissani minut muistakaa"
Voimia päivääsi
ymmärrän tunteesi. Yritä muistella niitä aikoja, kun mummisi oli elossa ja sitä millaiselta hän näytti. Aika työntää ehkä näyn taka-alalle. Toivottavasti. Tälle palstalle on moni alan ihminen (sh) kirjoittanut kokemuksiaan.
Itsekin olen sh ja pukenut ja kohdannut vainajia ja saattelin aikoinaan isäni ja valvoin hänen kuolinvuoteensa vierellä.
Kyllähän sairaanhoitajan pitäisi tietää, että kuoleman jäljet ovat erilaiset viikkojen jälkeen tapahtumasta. Ihminen alkaa hajoamaan heti elintoimintojen lakattua. Niinpä varoitin sukua isäni hautajaisten aikaan, että miettivät tarkoin haluavatko nähdä vielä, kun kuolemasta oli aikaa kolmisen viikkoa. Osa ei halunnut, osa halusi ja he harmittelivat, että miksi katsoivat...
tästa kamalasta tilanteesta.otan osaa.minä olen ihmetellyt miten vainajat on niin erinlaisia.minun mummua kävin katsomassa melko pian kuoleman jälkeen,aivan kuin ois ollut vahanukke ja jotenkin niin kulmikkaan näkönen että ei meinannut tuntea mummukseni..ja nyt joku aika sitten menetin alle 30veljeni aivan yllättäin sairauskohtaukseen.veljeä ei päästy aivan hetin pois menon jälkeen katsomaan koska oli aika pitkään oikeuslääketieteellisessä kun yllättäin kuoli.ja sitten kävi katsomassa veljeäni monta kertaa ja se oli aivan sama velu kuin aina aivan saman näköinen kuin minun kuvissani jossa se nukkuu.se oli sitä vaille että ois aukaissut silmät eikä mitään pahaa tuoksua ollut.ihmettelen vain miten toisten keho muuttuu erinlailla kuin toisten....
Otan osaa.
Nämä asiat ovat kyllä hirveän vaikeita.
Minä en ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä. Läheiseni on vaikeasti sairas eikä luultavasti elä enää kauaa. Käyn nyt katsomassa ja hoitamassa häntä melkein joka päivä, näin toivoisin toisten tekevän jos minä olisin hyvin sairaana jossakin.
Mutta en ole ollenkaan varma haluanko nähdä häntä kun hän on kuollut. Onko jotenkin väärin jos ei mene katsomaan, pukemaan..? Monet ihmiset sanovat että myöhemmin katuu jos ei mene..?
Minä varmaan ajattelen häntä joka ikinen hetki hänen kuolemansa jälkeen, niin ajattelen nytkin. Mutta koen, että kun hän on kuollut niin olennainen osa hänestä on lakannut olemasta, vain eloton ruumis on jäljellä. Ajattelen, että olennaista on kuitenkin elämä joka oli, ja kaikki muistot siitä.
Haluaisin olla läheiseni kanssa silloin kun hän kuolee jos se vain olisi mahdollista, mutta en oikein haluaisi mennä enää katsomaan jos en ole hänen kanssaan kuolinhetkellä. Varsinkaan en halua nähdä mitään sellaista että hänet vedetään ulos jostain jääkaapista aivan toisen näköiseksi muuttuneena.
Tekisin nyt ihan mitä vain jos voisin helpottaa hänen elämäänsä, mutta olenko kauhea jos en mene pukemaan? Ja mitä väliä on sillä jos olen jonkun ulkopuolisen mielestä kauhea?
et ole minun mielestäni ainakaan kauhea. Todella kaunis ajatus jos pystyisit olemaan hänen vierellään kuoleman hetkellä, saattamaan hänet rajan yli. Itse sairaanhoitajana ja vanhuspuolella töissä olevana olen saattanut ja pukenut monta vainajaa. Monesti kuitenkin ihminen kuolee yksin ja minusta se on todella valitettavaa. Ymmärrän ajatuksesi ettet halua mennä enää häntä katsomaan jos et ole paikalla kuolinhetkellä, koska ihmisessä tapahtuu muutoksia heti kuoleman tapahduttua. Meillä ainakin ollaan omaisten tukena jos haluavat olla läheisensä vierellä ja yleensä ne ovat kauniita hetkiä kuitenkin. Jokainen tekee itse päätöksensä eikä ketään pakoteta katsomaan tai pukemaan, saatikka että pidettäisiin omituisensa ihmisenä kun ei ole läsnä. Ole nyt läheisesi kanssa ja jos mahdollista ole myös läsnä kuolinhetkellä jos siltä tuntuu ja haluat. Voimia sinulle ja läheisellesi!
jos et mene pukemaan tai katsomaan läheistäsi kuoleman jälkeen. Toisille se on tärkeää ja toisia kuoleen omaisen näkeminen ahdistaa. Jokaisen on itse saatava tehdä valintansa vainajan katsomisesta ilman muiden painostusta. Se mikä on tärkeää on kuolevan ihmisen luona oleminen.
Kuolevan pukemisesta ja katsomisesta täytyisi muistaa ajan vaikutus vainajan kuntoon. 3-4 viikkoa vaikuttaa dramaattisesti vainajan olemukseen, kuolema etenee oman aikataulunsa mukaan eikä sitä voi pysäyttää. Onnettomuuksissa tai kauan kotona kuolleina olleet voivat olla järkyttävän näköisiä.
Aina voi kysyä ruumishuoneen hoitajilta tai hautaustoimiston edustajilta missä kunnossa kuollut on. He kyllä kertovat jos katsominen kannattaa jättää väliin. Joskus olen nähnyt arkussa lapun ettei sitä saa avata, varmaaankin hyvästä syystä.
Voi, luulen ymmärtäväni sinun tunteesi. Itse kävin pukemassa nyt maanantaina äitini myös avauksen jälkeen, mutta kaunis oli vieläkin, vain yksi ommel näkyi korvan alapuolella. Hajuasta en huomannut ja vatsaa en katsonut, kun tiesin mikä siellä odottaa. Olen katsonut monta obduktiota opiskeluaikana ja osasin varautua. enempi sattui kun tiesin että avaus oli turha, ns. opiskelukokemus virolaiselle kandille. Kun toivun surustani, aion tehdä asiasta valituksen, koska toinen lääkäri oli sitä mieltä että avausta ei tarvitse, indikaatioita oli riittävästi ja sairaalaan kuoli. Mutta jaksetaan me surussamme. Toivon sinulle voimia ja hyvää jatkoa.Aika tekee tehtävänsä.