Tulli

Missä on puuttuvien saksanautojen prosentit? Kohta menen päättävien jätkien kotiovella käymään ja teen kysymyksen. Olisi kiva jo pikkuhiljaa tietää tämän hidastelun pääarkkitehti. Toiseksi en voi ymmärtää miksi yrityksen tuoma auto (ei autoliike) seisoo pihalla ja odottaa autoveropäätöstä ja vastaavat yksityisten tuomille annetaan 3 kuukautta ajoaikaa. Tosin meikä on ajanut yrityksen nimissä olevalla autolla joka päivä auton maahantuonnista lähtien vanhoilla punaisilla teippikilvillä. Ja aivan periaatteesta ja ilman kiinnostusta seurauksista. Tavallaan toivoisin jääväni tästä rikoksesta kiinni, jotta pääsis vetämään pikku prosessia aivan periaatteesta. Väsytystaktiikka kukoistaa tullin ja ministeriön silmissä mutta ei se mitään. Samassa suhteessa kasvaa kansalaistottelemattomuus ja vähän enemmänkin.
3735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiusaamisestahan tässä vain on kyse. Asiat halutaan hoitaa mahdollisimman huonosti.

Äänestä

täyteen kysymyksiä tästä Tullin vitkuttelusta. Niidenhän pitäisi kansalaisia edustaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että ne miettii vaan taas sopivaa konstia nostaa omaa palkkaansa jonkun tekaistun työryhmän päättämänä.

Tää on silkkaa kansan kusettamista.

Äänestä

Ota vakuutus autoosi. Jos jäät kiinni, saat vain rapsut rekisteröimättömällä autolla ajosta.

Niitähän on suomi muutenkin pullollaan.
Takana on ne ajat, jolloin auto vietiin "tullin häkkiin".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palvelee kirjoitti:

Missä on puuttuvien saksanautojen prosentit? Kohta menen päättävien jätkien kotiovella käymään ja teen kysymyksen. Olisi kiva jo pikkuhiljaa tietää tämän hidastelun pääarkkitehti. Toiseksi en voi ymmärtää miksi yrityksen tuoma auto (ei autoliike) seisoo pihalla ja odottaa autoveropäätöstä ja vastaavat yksityisten tuomille annetaan 3 kuukautta ajoaikaa. Tosin meikä on ajanut yrityksen nimissä olevalla autolla joka päivä auton maahantuonnista lähtien vanhoilla punaisilla teippikilvillä. Ja aivan periaatteesta ja ilman kiinnostusta seurauksista. Tavallaan toivoisin jääväni tästä rikoksesta kiinni, jotta pääsis vetämään pikku prosessia aivan periaatteesta. Väsytystaktiikka kukoistaa tullin ja ministeriön silmissä mutta ei se mitään. Samassa suhteessa kasvaa kansalaistottelemattomuus ja vähän enemmänkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu