Uusi-Ukki Tiedotukseni 21.11.Iltp.

Kuten kaiiki tiedämme, nämä Keskustan viisaat palstalaiset, ovat kaikissa Maatalouttakoskevissa asioissa kanssani eri mieltä. Nyt haluaisinkin testata Kepulaisten Isänmaallisuuden, kuten tiedämme sitä Isänmaatahan Maanviljelijät eniten omistavat.

Tarkoitan tällä avauksellani jotakin ihan eri Isänmaallisuutta kuten tarkkaavainen lukijani kohta huomaakin. Avaukseni aiheen sain Tv tentistä, jossa oli Armeijan laistanut nuorimies, ja pavelustaan suorittava Upseeri oppilas.

Puuttumatta sen kummemmin tähän TV-haastatteluun, kysynkin nyt Kepulaisilta miten suhtaudutte Palkka-Armeijaan. Minä olen vakaasti tullut siihen tulokseen, että se olisi Suomen oloihin ihan hyvä järjestelmä. Silloin Armeijan palvelukseen haettaisiin kuten muihinkin Valtion virkoihin.

En tiedä, mikä on Upseerimme Jompen kanta asiaan, toivottavasti hänkin tuo oman Upseerin mielipiteensä asiaan, jos hän niistä riiastelu puuhistaan joutaa. Puolustusvoimain komentaja ei ollut palkka-Armeijan kannalla, siitä huolimatta Uusi-Ukki pohjanmaalta kannattaa palkka armeijaa.

Olletikin kun se ohjelmassa mukanaollut tutkija arveli, ettei Palkka armeija tulisi yhteiskunnallemme kalliimmaksi kuin tämä nykyinenkään järjestelmä. Ja tälle asialle minä nuukana miehenä annan suuren merkityksen.

Riittääköhän tämän kannanottoni jälkeen edes Punikkius minulle, nyt minä olen näitten Kepulireppanoiden mielestä Pohjois-Korean Agenttina Pohjanmaalla.
13425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tulee tarpeettomana lakkauttaa.

Säästyy nekin rahat ja hullut kapiaiset joutuu oikeisiin töihin.

Äänestä
  • Onhan totta, että on kohta 70-ntä vuotta kulunut kun armeijamme palveluksia ei ole päivääkään tarvittu. Jos sitä taustaa asioita katsoo, ja miksei katsottaisi. Voi poijat ja Tyttäret minkälaisen rahamäärän piskuinen Suomikin on tuhlannut aivan turhaa kouluttaakseen näitä "Korpisotureita", varalle niinkuin termi kuuluu.

    Vaikka minä en ole mikään Laskunero niin olen laskeskellut, että kaikille Suomalaisille Asunnottomille ja asuntoa hankineille, olisi pystytty antamaan ilmainen asunto, jos armeijaa ei olisi, kuten Sveitsissä ei tiettävästi olekaan. Senköhön takia Sveitsinpankit oikein Pursuavat rahaa.?? No vitsi vitsi, mutta oli niin herkullinen vertailukohde.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Onhan totta, että on kohta 70-ntä vuotta kulunut kun armeijamme palveluksia ei ole päivääkään tarvittu. Jos sitä taustaa asioita katsoo, ja miksei katsottaisi. Voi poijat ja Tyttäret minkälaisen rahamäärän piskuinen Suomikin on tuhlannut aivan turhaa kouluttaakseen näitä "Korpisotureita", varalle niinkuin termi kuuluu.

    Eli viime sodasta on 63-vuotta.
    Mutta ukki muista, että puna-armeija ajeli tankeilla 1991 Tallinnan katuja ja ammuskeli tykeillää tv-tornia.
    Taisi siinä muutama ihminenkin kuolla.
    Mutta itä-naapurihan on sydänystäväsi, ei kait se ukkia tule kiusaamaan?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Onhan totta, että on kohta 70-ntä vuotta kulunut kun armeijamme palveluksia ei ole päivääkään tarvittu. Jos sitä taustaa asioita katsoo, ja miksei katsottaisi. Voi poijat ja Tyttäret minkälaisen rahamäärän piskuinen Suomikin on tuhlannut aivan turhaa kouluttaakseen näitä "Korpisotureita", varalle niinkuin termi kuuluu.

    Vaikka minä en ole mikään Laskunero niin olen laskeskellut, että kaikille Suomalaisille Asunnottomille ja asuntoa hankineille, olisi pystytty antamaan ilmainen asunto, jos armeijaa ei olisi, kuten Sveitsissä ei tiettävästi olekaan. Senköhön takia Sveitsinpankit oikein Pursuavat rahaa.?? No vitsi vitsi, mutta oli niin herkullinen vertailukohde.

    Eipä Ukki paljon pahemmin voisi mennä metsään väittäessään, ettei Sveitsissä ole armeijaa. Toisaalta tietenkin ihan normaali Ukin väite.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sveitsi#Armeija

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    Eipä Ukki paljon pahemmin voisi mennä metsään väittäessään, ettei Sveitsissä ole armeijaa. Toisaalta tietenkin ihan normaali Ukin väite.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sveitsi#Armeija

    Kiitos linkistäsi nyt on Ukki taas viisaampi, miten helkutissa meillä Suomessa kerätään ihmisiltä vähätkin aseet pois. Sveitsiissä kaikki miehet varustetaan torrakolla panoksia myöten, peräti 42-vuotiaaksi asti, siellä on siis kodinturvajoukot valmiina, tämä malli sopisi hyvin Suomeenkin.

    Mikähän meitä Suomalaisia risoo, kun saamme aseen niin menemme jonnekin ja ammumme jonkun, onko rehellinen Suomalainenkin niin latvastaan laho, ettei edes kivääriä hänelle voi antaa.

    Niin no, on nyt pakko mainita, vaikka lupasin olla hänestä puhumatta, mutta kun on Sonnimiehenkaltaisia yksilöitä joille yhteiskunta ei ols hoitopaikkaa varannut niin sentakia täällä sattuu kaikenlaista. Miten ihmeessä heistä päästäisiin eroon.

    Vanhana Rakuunana sanoisin, saunantaakse ja Pam, se taitaa olla ainakin sonnimiehentapauksessa ainoa mahdollisuus, valitettavasti, no mitäpä tuosta valittamaan, saapahan jälkeenjääneet paremman elämän, näinhän se menee, onneksi. ???

    Äänestä

On puna-kaarti, jossa johtajat valitaan huutoäänestyksellä.
Käpykaartilaiset esi-isäsi antoivat sinulle geenit, joissa rakuunanakin sinulle annettiin vain keppihevonen ja ainoa tehtävä , joka sinulle voitiin antaa oli wc:n siivous.

Äänestä

Vanhana sivarina olen ehdottomasti palkka-armeijan kannalla. Asevelvollisuus on ihmisarvon loukkaus, menkööt sotimista opiskelemaan ne, joiden mielestä aseet ovat kivoja, käsiaseet eritoten.

Hubaisaa on, että kasvatetaan lapset ensin rauhaa rakastaviksi, mutta sitten oikein asevelvollisuusikäisille opetetaan niiden käyttöä.

Onneksi sentään ei nykyään aseistakieltäytyjä joudu psykiatrille selittelemään, että mikä on vikana, kun tappamisen opettelu ei kiinnosta.

Äänestä

Ehdottomasti yleinen asepalvelus. Syitä on kansanterveydellisistä aina aseenkäsittelyyn saakka.
Lisäksi täsmäjoukkoja. Ammattilaisia. Mutta vain sen pienen tarpeen verran. Esim laivastossa asepalveluksen suorittaneita matruuseja ja alikessujakaan ei tositilanteessa merivoimat tarvitse mihinkään, varsinkaan laivoihin. Ne hoituvat kapiaisten voimin.

Koko valtakunnan puolustamiseen ei palkka-armeijalla pystytä....

Äänestä
  • Eikö se olisi Palkka-Armeijan lisäksi turvanamme, Voi juku leuta, kun pääsisimme Täsmäaseilla lataamaan kohti Viipuria, pian olisi vallattu Karjala takaisin.

    Jukupliuta, vanha Rakuunakin ihan innostuu, vieläpä Palkaneestä sotimaan,pum pum pum, että kyllä se siittä.?????

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Eikö se olisi Palkka-Armeijan lisäksi turvanamme, Voi juku leuta, kun pääsisimme Täsmäaseilla lataamaan kohti Viipuria, pian olisi vallattu Karjala takaisin.

    Jukupliuta, vanha Rakuunakin ihan innostuu, vieläpä Palkaneestä sotimaan,pum pum pum, että kyllä se siittä.?????

    Se tuleekin. Pojat on hommissa.

    Äänestä

Kaskeala mitoitti, että 250000 reserviläisen joukko olisi sellainen, joka meillä on myös varaa aseistaa ja huoltaa. Tämän joukon saisi varmasti kasaan asevelvollisuuden kautta niinkin, että asevelvollisuus tehtäisi vapaaehtoiseksi, mutta samalla houkuttelevaksi, kun koulutusta kehitettäisi monipuolisemmaksi kriisivalmiuksien hoidon koulutukseksi eikä pelkäksi märässä pusikossa rypemiseksi ja simputtamisen sietämiseksi.

Reservin lisäksi tarvitsemme myös jonkin kokoisen palkka-armejan, joka toimii pääsääntöisesti kouluttajina sekä vapaaehtoisille asevelvollisille että kertausharjoituksissa, ja josta joukosta kootaan myös EU:n ja YK:n tarvitsemat nopean toiminnan joukot kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin Naton kanssa yhteensopivin varustuksin.

Armeja on yhä tarpeellinen ja houkutteleva työnantaja kuin mikä tahansa muu välttämätön yhteiskunnan toiminto niin kuin vaikkapa poliisitoimi, terveydenhoito, oikeuslaitos, jne.

Äänestä

Kaikenlaiset keskinkertaisuudet siis tyhmät eli toisin sanoen sdp:n äänestäjämiehet hakeutuisivat tähän Ukin palkka-armeijaan.

Yläkerrastaan vähemmän rajoitetut taasen eivät siihen sotaleikkiin mukaan lähde siis palkka-armeijaan.

Edellä mainitut ovat totta jo nyt maissa, joissa on palkka-armeija!

Haluammeko tyhmistä uhoajista koostuvan armeijan vai armeijan, jossa sotilaskoulutuksen on saanut niin älykkäät (johtajakoulutuksen poislukien yksi idiootti eli Kapi, joka pääsi sinne vahingossa) ja sitten vähemmän älykkäät eli miehistö, johon tietysti kuuluu muutama älykäskin henkilö?

Mielestäni mielummin asevelvollisuus kuin tyhmistä ihmisistä koottu palkka-armeija (esim. USA:n armeija)!

Äänestä

Tulee kysymykseen sen jälkeen kun on liitytty natoon.Mutta Ukki vaikka sinä olet naton kannattaja,niin sinun pitäisi puhua ympäri tämä aate siskosi tämä Tarja että sinne päästäisiin.

Kyllä oma armeija on siinä suhteessa hyvä että siellä tehdään pojista miehiä,mutta armeijan kesto ajasta voidaan olla eri mieltä,nykyinen on liian pitkä ja kallis.Miehistöllä riittäisi 3kk,ja ali ja upseeri koulutuksen aika olisi 6 kk, kun sen tehokkaasti käyttää niin siinä oppii ne asiat mitä tarvitseekin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Kuten kaiiki tiedämme, nämä Keskustan viisaat palstalaiset, ovat kaikissa Maatalouttakoskevissa asioissa kanssani eri mieltä. Nyt haluaisinkin testata Kepulaisten Isänmaallisuuden, kuten tiedämme sitä Isänmaatahan Maanviljelijät eniten omistavat.

Tarkoitan tällä avauksellani jotakin ihan eri Isänmaallisuutta kuten tarkkaavainen lukijani kohta huomaakin. Avaukseni aiheen sain Tv tentistä, jossa oli Armeijan laistanut nuorimies, ja pavelustaan suorittava Upseeri oppilas.

Puuttumatta sen kummemmin tähän TV-haastatteluun, kysynkin nyt Kepulaisilta miten suhtaudutte Palkka-Armeijaan. Minä olen vakaasti tullut siihen tulokseen, että se olisi Suomen oloihin ihan hyvä järjestelmä. Silloin Armeijan palvelukseen haettaisiin kuten muihinkin Valtion virkoihin.

En tiedä, mikä on Upseerimme Jompen kanta asiaan, toivottavasti hänkin tuo oman Upseerin mielipiteensä asiaan, jos hän niistä riiastelu puuhistaan joutaa. Puolustusvoimain komentaja ei ollut palkka-Armeijan kannalla, siitä huolimatta Uusi-Ukki pohjanmaalta kannattaa palkka armeijaa.

Olletikin kun se ohjelmassa mukanaollut tutkija arveli, ettei Palkka armeija tulisi yhteiskunnallemme kalliimmaksi kuin tämä nykyinenkään järjestelmä. Ja tälle asialle minä nuukana miehenä annan suuren merkityksen.

Riittääköhän tämän kannanottoni jälkeen edes Punikkius minulle, nyt minä olen näitten Kepulireppanoiden mielestä Pohjois-Korean Agenttina Pohjanmaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu