Sellaista ihmettelen, että kun vauvaa ei saisi suukottaa kun reikiä aiheuttava bakteeri voi tarttua, niin päteekö sama aikuisiin??
Eli onhan lähes jokaisella aikuisella reikiä ja se pöpö suussa, mutta esim. minulla on monena vuonna ollut reikiä nolla ja puolisollani on kamalia reikiä hampaissa, niin voiko hänellä akuuttina oleva tilanne altistaa minutkin saamaan helpommin reikiä??
Ollaan seurusteltu vuosi, ainakaan vielä se ei ole vaikuttanut, koska kävin eilen tarkastuksessa ja reikiä nolla : ) Unohdin vaan kysyä siltä lääkäriltä.
Eli uskallanko pussailla : ))
Miksi muuten ihminen ei ota vastuuta omasta terveydestään? Minäkin inhoan ja pelkään hammaslääkäriä, mutta puolisollani on etuhampaissa selvät reiät, ovat mustat ja näkyvät aina kun hän puhuu tai hymyilee, lisäksi polttaa tupakaa, niin hampaat ovat muutenkin keltaiset ja, noh, rumat. Kaiken tämän lisäksi hän juo hirvittävästi Cocista. Hän ei edes halua puhua asiasta, kun se kuulemma häiritsee häntä. Luulisi sitten menevän hammaslääkäriin, ennenkuin se tulee maksamaankin tuhansia...

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen koulutukseltani suuhygienisti,joten tämä on varma tieto. Noin kolmevuotiaana ihmisen suun bakteerikanta on niin vahva, että sinne ei enää mahdu uusi pöpö pesiytymään. Reikiä aiheuttava bakteeri ei siis tartu aikuisiin.
kyseinen bakteeri on nimeltään streptokokki mutans. Se tarttuu herkimmillään maitohampiden puhkeamisvaiheessa eli noin puoli vuotiaasta kaksi-kolme vuotiaaksi. Ei ole kuitenkaan voitu todistaa etteikö kysyeinen bakteeri tarttuisi myös aikuisiällä, mutta se on todennäköisesti harvinaista. Ja vaikka olisikin kyseinen bakteeri niin ei silti tarvitse olla reikiä jos pitää huolta suuhygienistaan ja ravintotottumuksistaan. Että pussailemaan vaan! :)
Reikiä aiheuttava streptococcus mutansin tarttumisaika on tuo maitohampaitten puhkeamisaika, eli kolmivuotiaana suun bakteerikanta on vakiintunut sellaiseksi, että sinne ei kyseinen bakteeri kovinkaan helposti pääse enää tarttumaan. Suussa on kylläkin muitakin bakteereita, esimerkiksi ientulehdusta aiheuttavia bakteereita on eri lajeja, osa ärhäkämpiä, toisien lukumäärä taas voi olla tuhatkertainen, ennen kuin ne aiheuttavat ientulehdusta. Ientulehdusbakteerit ovat käsittääkseni sellaisia, että voivat tarttua puolisosta toiseen tai ylipäätään siis sylkikontaktissa. Ientulehdus ei yleensä ihmisistä kuulosta kovin pahalta vaivalta, mutta tutkimuksissa sillä on osoitettu olevan paljon yhteyksiä yleissairauksiin, muun muassa sydäntauteihin. Tulehdus on aina tulehdus ja pitkittyessään ientulehdus voikin aiheuttaa luukudoksen "syöpymistä" hampaan ympäriltä ja siten saada hampaat heilumaan.
Reiät tietenkin kannattaisi käydä paikkauttamassa, jotta ne eivät pääse etenemään pidemmälle hampaan ydintä kohti, jolloin lopulta joudutaan tekemään juurihoito. Jos reiät saadaan paikattua ja bakteerikantaa pienennetään esimerkiksi Corsodyl-liuoksella, joka tappaa bakteereita suusta, reikiintyminen voidaan saada pysähtymään. Nämä ongelmat kannattaa siis tosiaankin pyrkiä minimoimaan perheen pienokaisilta, eli ei tuttia eikä mitään muutakaan lapsen suuhun menevää omaan suuhun.
Hei! On olemassa niinkin vahvaa hammaslääkäripelkoa, että se estää hoidattamasta hampaita. Ei ole suinkaan kyse siitä, ottaako vastuuta omasta terveydestään. Suurin osahan ihmisistä jossain määrin pelkää hammaslääkäriä, mutta joillain se pelko on niin voimakas, että välttelee käyntejä viimeiseen asti. Usein valitettavasti vastaanotolle mennään niin myöhään, että hampaiston tuhoutuminen on jo pitkällä.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/12.marraskuu/dent4599.htm
http://jasenpalvelut.hammasll.fi/tiedotus/miksi_hammashoito_pelottaa_ja_miten.asp
http://www.proffakeskus.com/artikkelit/onnistunut_potilaan.htm
http://www.nakinhammas.fi/pelkotesti.htm
Ei ihme jos hampaat mätänee, kun kerran cokista juo.
Cocis ei tosiaan tee hyvää hampaille oli sitten lighttia tai tavallista. Yhtä pahasta on jatkuva mehun juominen.
eli jos cokis on niin pahasta, onko muut limumerkitkin? tavalliset tietysti on mutta lightit? haluisin vaan tietää kun itselläni on jatkuvasti reikiä hampaissa, pesinpä hampaat 3 kertaa päivässä tai en ollenkaan ja muutenkin säännölliset ruokailut. itselläni on se vitsaus, eikä taatusti johdu huonosta suuhygieniasta. reikiä vaan tulee.
Kaikki limsat on pahasta hampaille, oli ne sitten laittia tai sokerista. Samoin mehut. Siksi janojuomaksi pitäisikin juoda vettä ja ruuan kanssa maitoa tai vettä. Ja hampaita ei kannata pestä heti happamien juomien (mehut limut) juomisen jälkeen. Se hampaiden reikiintyminen ei johdu sokerista (tai siis kyllä siitäkin) vaan siitä, että ne juomat on niin happamia. Ja samoin hedelmät pitäisi syödä ruuan jälkeen jälkkäriksi, eikä napostella niitäkään erikseen pitkin päivää.
juu