Talteen otetut ja jätetyt?

Jeesus kertoo opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista, ja sanoo näin:

Matt.24:38-42

38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja VEI HEIDÄT KAIKKI; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Mitä siis käytännössä tapahtuu "talteen" otetulle ja mitä "jätetylle"?
28354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

ylösottoon, kun Jeesus tulee, toinen taas jää tänne, niin monet jäävät, ja se on surullista. Herra armahtakoon, että pääsee silloin mukaan. Ja on olemassa siitäkin toivon ja lohdutuksen sana uskovaisille.
* "Pankaa siis täysi toivonne siihen armoon, jonka saatte Hänen ilmestyessään."
* Saadaan siis aivan uusi armo, joka nostaa meidät maasta Kristusta Jeesusta vastaan yläilmoihin! Ja niin saamme olla Herran kanssa aina ja iankaikkisesti, näillä sanoilla voimme lohduttaa toisiamme, siihen hetkeen asti, kunnes Jeesus vihdoin tulee!

Äänestä
  • jätetylle?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    jätetylle?

    Ja saamme oman taivaan kun uskovaiset jotka häiriköivät ja aiheuttavat sotaa ovat lähteneet pois! maapallo kukoistaa ja siitä on tullut uusi Eden!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ja saamme oman taivaan kun uskovaiset jotka häiriköivät ja aiheuttavat sotaa ovat lähteneet pois! maapallo kukoistaa ja siitä on tullut uusi Eden!

    36 "Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: »Selitä meille vertaus pellon lusteesta».
    37 Niin hän vastasi ja sanoi: »Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
    38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
    39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
    40 Niinkuin LUSTEET KOOTAAN ja TULESSA POLTETAAN, niin on tapahtuva maailman lopussa.»"

    Kovin harva meistä taitaa olla kokonaan täyttä viljaa. Rukiissa ja vehnässäkin suurin osa on lustetta ja olkea, joka käytetään polttoaineena tai karjan kuivikkeena ja sikojen pahnoina!

    1. Korinttolaiskirje 3
    3:11   "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
    3:12   Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
    3:13   niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
    3:14   Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
    3:15   mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Matteus 13 selitys kaikkia täysin tyydyttävä vastaus, kun kukaan ei väitä vastaan?

    ja pakkasterveiset -25 astetta. Niin, mitä tapahtui Nooan aikana jumalattomille? Heidät tuhottiin vedenpaisumuksessa, eli Jeesuksen tullessa käy samoin, heidät tuhotaan tulella?

    2.Piet.3:3-7

    3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
    4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
    5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
    6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
    7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

    Eli "lämpökäsittely" taitaa olla niiden kohtalona, jotka eivät ole valittuja..

    Täällä näyttää lämpötila olevan noin 15 astetta pakkasen puolella, mutta meidän kaikkien on varauduttava siihen, että Herra tulemuksessaan koettelee, onko meissä tulen kestävyyttä, jota Pietari pyysi seurakuntalaistensa harkitsemaan kun kysyi: "
       
    Kun siis nämä kaikki näin (tulessa)hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, [2.Piet.3:11]?

    Vain Jumalan hengestä syntyneille on tulesta selviytymisen lupaukset:

    1. Kor. 3:13
    "niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on."

    Jesaja:
    43:2 "Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta."

    Jumala kuljettaa meidät kaikki "kiirastulen" läpi ja koettelee meidät ja meidän tekomme ja meistäkin pelastuu vain "jäännös", [Room.9:27].

    >> Vain Jumalan hengestä syntyneille on tulesta selviytymisen lupaukset:
    1. Kor. 3:13
    "niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on." >>Jumala kuljettaa meidät kaikki "kiirastulen" läpi ja koettelee meidät ja meidän tekomme ja meistäkin pelastuu vain "jäännös", [Room.9:27].

    ””-Jeesus kertoo opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista, ja sanoo näin:

    Matt.24:38-42

    38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
    39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja VEI HEIDÄT KAIKKI; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
    40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
    41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
    42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

    Mitä siis käytännössä tapahtuu "talteen" otetulle ja mitä "jätetylle"?-””

    Matt.3:7. Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista VIHAA?

    1tess.1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta VIHASTA.

    Talteen otetut (Kristuksen morsian)pääsevät karitsan hääaterialle. Tuleva vihan aika tiedettiin ja siitä keskusteltiin kun uudestisyntymättömät fariseukset ja saddukeuksetkin sen tiesivät. Paavalikin sen tiesi kun hän odotti Jeesuksen tuloa. Jätetyillä on mahdollisuus pelastukseen koska vihan aikanakin julistetaan evankeliumia. Mutta heitä surmataan kun pedon merkkiä ei saa ottaa.

    Olen miettinyt miksi miksi Jeesus ei tiedä tarkalleen milloin Hän tulee omansa hakemaan. Tämä asia on sovittu jo aikojen alussa kun pelastussuunnitelma tehtiin niitä varten jotka jätetään että ylöstempaus jäisi puhuttelemaan heitä mahdollisimman paljon. Sulhanen Jeesus ei voisi olla ilmoittamatta profetiana sitä morsiamelleen milloin Hän tulee omansa hakemaan ja jätetytkin saisivat sen tietää eikä tempaus puhuttelisi heitä niin paljon. Jokainen voi miettiä mitä uskomattomat läheiset ajattelee kun vierellä olva häviää jäljettömiin.

    Äänestä

  • armon alla kirjoitti:

    kun Raamatun logikkaan nojaudutaan, niin sanan mukaan ei iankaikkista elämää ole muuten kuin Kristuksessa ja Kristuksessa olevista Raamattu sanoo:

    Roomalaiskirje:
    8:1 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

    Jumalattomista ja pöyhkeistä, uskollaan kerskailevista ihmisistä Raamattu sanoo, että heille käy samalla tavalla kuin omaan turmelukseensa ja jätöksiinsä hukkuville eläimille:

    2.Pietarin kirje:
    2:10 "ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
    2:11   vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
    2:12   Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa",
    Juuda 1:12

    En tiedä sen enmpää ja yksityiskohtaisemmin kertoa kuin mitä apostolit opettivat.

    Äänestä

  • ja jätetään kirjoitti:

    ruumis mihinkään katoa, vaan jää sille paikalleen, mistä hengellinen ruumis nousee pois:

    1.Korinttolaiskirje:
    15:44   "kylvetään sielullinen ruumis, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ruumis mihinkään katoa, vaan jää sille paikalleen, mistä hengellinen ruumis nousee pois:

    1.Korinttolaiskirje:
    15:44   "kylvetään sielullinen ruumis, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."

    1.kor. 15:51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme KAIKKI kuolemaan nuku, mutta kaikki me MUUTUMME,
    52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me MUUTUMME.
    53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää PUKEUTUMAN kuolemattomuuteen.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ruumis mihinkään katoa, vaan jää sille paikalleen, mistä hengellinen ruumis nousee pois:

    1.Korinttolaiskirje:
    15:44   "kylvetään sielullinen ruumis, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."

    et sinä vaari pysty ottamaan vastaan raamatullista opetusta, ehkä olet jo niin syvällä käärmeen opissa.

    Jos pystyisit ottamaan Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksesi, voisi sinulle antaa vauvaruokintaa pienin lusikallisin, kuten on tapana uskontien alussa oleville

    Äänestä

  • Jostain syystä kirjoitti:

    monta monessa ettei siitä selvää saa.

    Äänestä

  • Jostain syystä kirjoitti:

    et sinä vaari pysty ottamaan vastaan raamatullista opetusta, ehkä olet jo niin syvällä käärmeen opissa.

    Jos pystyisit ottamaan Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksesi, voisi sinulle antaa vauvaruokintaa pienin lusikallisin, kuten on tapana uskontien alussa oleville

    vaan toistelen apostoli Paavalin selvääkin selvempää opetusta että:

    2.Korinttolaiskirje:
    5:1 "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän MAALLINEN MAJAMME HAJOTETAANKIN MAAHAN, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty."

    Apostolit eivät pitäneet "minänään" maallista majaaansa vaan sisäistä 'mielen ihmistä', jonka vilpittömyyteen he pyrkivät;

    2. Piet. 1:14
    "Sillä minä tiedän, että tämän majani poispaneminen tapahtuu äkisti, niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti."

    1. Kor. 15:44
    "kylvetään sielullinen ruumis, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."

    Pyytäkää Jumalalta:

    "että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta" [Ef. 3:16]

    Eivät apostolienkaan maalliset ruumiit "silmän räpäyksessä" Kristuksen ruumiin kaltaisiksi muuttuneet. Kyllä se on sisäinen ihminen, joka uuteen ja parempaan pukeutuu!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kun Raamatun logikkaan nojaudutaan, niin sanan mukaan ei iankaikkista elämää ole muuten kuin Kristuksessa ja Kristuksessa olevista Raamattu sanoo:

    Roomalaiskirje:
    8:1 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

    Jumalattomista ja pöyhkeistä, uskollaan kerskailevista ihmisistä Raamattu sanoo, että heille käy samalla tavalla kuin omaan turmelukseensa ja jätöksiinsä hukkuville eläimille:

    2.Pietarin kirje:
    2:10 "ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
    2:11   vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
    2:12   Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa",
    Juuda 1:12

    En tiedä sen enmpää ja yksityiskohtaisemmin kertoa kuin mitä apostolit opettivat.

    En ehtinyt päivällä jäädä lukemaan vastaustasi.

    >> En tiedä sen enempää ja yksityiskohtaisemmin kertoa kuin mitä apostolit opettivat.

    Äänestä

talteen ja oljet poltetaan. Ne muuttuvat tuhkaksi ja savuksi!

Äänestä
  • muuttuu kun Paavali sanoo että me kaikki muutumme. Matt. 27:52.53

    Äänestä

  • tuhka ja multa kirjoitti:

    muuttuu kun Paavali sanoo että me kaikki muutumme. Matt. 27:52.53

    1.kor.15:54 54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja TÄMÄ KUOLEVAINEN PUKEUTUU kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on NIELTY ja voitto saatu."
    55. "Kuolema, MISSÄ on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

    Äänestä

  • tuhka ja multa kirjoitti:

    muuttuu kun Paavali sanoo että me kaikki muutumme. Matt. 27:52.53

    mukaan sellaisiakin kuolleita on, jotka eivat nouse ja sellaisia vainajia, jotka eivät herää:

    Jesaja:
    26:14   "Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa."

    He näyttävät olevan niitä, joille Jumala kostaa tällä tavalla.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    mukaan sellaisiakin kuolleita on, jotka eivat nouse ja sellaisia vainajia, jotka eivät herää:

    Jesaja:
    26:14   "Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa."

    He näyttävät olevan niitä, joille Jumala kostaa tällä tavalla.

    ihmisiin. Jesaja tarkoittaa niitä tässä maailmassa ihmisiä orjuuttavia voimia jotka Jumala on tuhonnut. Kol.2:15.

    Äänestä

  • sekoita näitä kirjoitti:

    ihmisiin. Jesaja tarkoittaa niitä tässä maailmassa ihmisiä orjuuttavia voimia jotka Jumala on tuhonnut. Kol.2:15.

    28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin KAIKKI, jotka haudoissa ovat, KUULEVAT hänen äänensä
    29. ja tulevat ESIIN, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

    Äänestä

  • miksi kuitenkin tuppaudut siihen ruumenkasaan itsekin?

    Äänestä

  • 5:28.29 kirjoitti:

    28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin KAIKKI, jotka haudoissa ovat, KUULEVAT hänen äänensä
    29. ja tulevat ESIIN, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

    Ilm. 20:5
    Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

    Äänestä

  • näinkin hyvin kirjoitti:

    miksi kuitenkin tuppaudut siihen ruumenkasaan itsekin?

    eikä muuksi muutu vaikka voissa paistaisi.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Ilm. 20:5
    Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

    odottamaan tuomion ylösnousemusta.

    Äänestä

  • näinkin hyvin kirjoitti:

    miksi kuitenkin tuppaudut siihen ruumenkasaan itsekin?

    olkiin suorittaa Herran enkelit eikä minkään uskontokunnan edustajat. Silloin moni ensimmäinen saattaa jäädä viimeiseksi ja viimeiset saattaa nousta ensimmäisiksi!

    Äänestä

  • kuolleet jäävät kirjoitti:

    odottamaan tuomion ylösnousemusta.

    Autuas ja pyhä ON SE, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

    14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
    15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Jeesus kertoo opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista, ja sanoo näin:

Matt.24:38-42

38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja VEI HEIDÄT KAIKKI; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan TALTEEN, ja toinen JÄTETÄÄN.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Mitä siis käytännössä tapahtuu "talteen" otetulle ja mitä "jätetylle"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu