alennuksen! Meni kuin "kankkulankaivoon",kuten sanonta kuuluu! Kepulla on pohjaton kaivo! Sinne uppoaa ALV:stä lähtien muutkin tukiaiset, jopa keksityt ympäristötuet. Olisin ollut jo ennen päätöstä lyömään kenen kanssa vaan 1000€ vedon siitä mitä ruokakori maksaa ennen ja jälkeen ALV-alen, mutta sellaista kaveria ole vielä löytynyt, joka olisi halunnut luopua tonnistaan, noin vain!
Kepu porvarit kaappasi jo ruuan ALV-
varma.kosto
4165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ruuan ALV yleensä europassa paljon alempi vieläkin, kuin SUomessa.
Ihan oikein, saa köyhempi vähän halvemmalla.
Yksi pajha demareille, vie äänestäjiään.
Miten heitä nyt manipuloidaan asialla.
Huono tuo SDP nykymalli, kuten hra Kostokin manipuloituna sanoo. Sillä ei ole jatkumoa.
Ruoka halpenee veron alennuksen myötä 4-4,5 %
Se vain faktaa, 17-5 % = juuri se !
Vielä jää 12 % Sekin vielä liian korkea.
Jostain muualta raha ottaa kuin ruuasta ja lämmityksestä. Ne koittelevat juuri köyhempiä paljon kovemmin.
Itse kieltäisin esim Halosen ja Hassin matkat ulkomaille tyystin. Jo niillä rahoilla saatisiin kylällisiä joulu onnellellisksi köyhiä.
Itse olsin tarvitatessa talkoilla mukana jakamassa hyvää mieltä ihmisille. En vaatisi kulukorvausta Hassin lailla 10 000 € kuussa, joka melkein kaikki omaan taskuun.
Sanoppa jotain näistä ahneista ex taistolaisista !
Miksi eleensä lentävät kalliisti.
jo yksi Hassin matka Tulimaahan vie 400 000 litraa polttoainetat lentokoneella. 200 vuoden lämmitysöljyt omakotitaloon.
Onko siinä mitään järkeä, esim Halosen 500 000 € yksi matka vain.
Mitä järkeä raha laittaa tuommoisiin mitättömyyksiin.
Sitetn SDP valittaa ruuan halpenemisesta.
Demarit aina himoverottajia,, miten euroopassa riittää alv 7% mihin se menee, suomessa 17% ei riitä, sitten taas tehdään ruokakorivertailuja ilman että verrattaisiin hintoja ilman alv.
Eikö demareilla enää ole edes aivoja! Tekevät itselleen miinan tästä ruuan ALV:a. Varmasti ruuan hinta laskee ALV:n laskun myötä. Ihmiset muistavat hyvin, miten hinnat nousivat, kun ruuan liikevaihtoveroa nostettiin.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa tiedetään, miten ALV-ale vaikutti. Jos hinnat ovat laskeneet, niin demarit menettävät kasvonsa äänestäjien edessä ja kannatusprosentti romahtaa.
Demarit ovat
tässäkin asiassa ylivoimaisesti vanhakantaisin puolue. Ja syykin on selvä: iänikuinen kauna maanviljelijöitä kohtaan. Demarien pitäisi mennä eurooppaan, muutenkin kuin Lipposen putkiasiamiehen roolissa.
Menkää Keski-Euroopassa kauppaan, ja katsokaa kuinka paljon halvempaa ruoka on, johtuen alemmasta alv:stä. Ja menkää maatiloille ja toreille kyselemään, ja arvatpaaka ovatko ihmiset siellä kaunaisia ruoan tuottajia kohtaan? Eivät, ruokaa siellä todella arvostetaan.
SDP:n maaseutukauna on äärimmäisen vanhanaikaista, kaikkea muuta kuin tästä maailmasta. Alempi ruokavero tulee mahdollistamaan laadukkaampien ja kalliinpien elintarvikkeiden parempaa saatavuutta kaikille, myös hyvätuloisille, joita demarit kai edustavat nykyisin enimmäkseen.
Mutta myös yksinhuoltajille, joista demarit ennen kantoivat huolta. Mutta iloisempaa ja myönteisempää asennetta kaivattaisiin, sillä hyvä ruoka on elämässä tärkeä asia.
Mutta demarien jatkuva manaaminen, että kauppa vie kaiken, voi pahimmillaan johtaa siihen, että kauppa toimii niin kuin sen poliitikot näin vaativat toimivan, eli ei siirrä koko alennusta hintoihin. Mutta tämä on demareilta paha karhunpalvelus pienituloisillekin, jotka mielellään nytkin valitsevat tarkaan löytääkseen edullisia ruokatavaroita. Eikö alennus nyt kelpaakaan, sillä ennen demarit olivat hanakoita valittamaan ruoan kalleudesta?
Onko se Prisma vai kepu, koska samat naamat istuu niiden hallituksissa. Kyllä on kepun valheilla lyhyet jäljet.
Bjort Sampson, you rotten fellow! What anguish have you planted in my soul? What nightmares in my salad house?