Iltaa,
katosi johonkin edellinen viestini, yritän uudestaan.
Kysyisin mielipidettä, ohjetta,neuvoa, ...mitä vaan..........
mieheni on suorastaan riippuvainen näistä keskustelupalstoista, roikkuu täällä kaiken liikenevän ajan ja enempikin.
Onko enää viisasta/tervettä mitä teen?
terv nainen minä.
katosi johonkin edellinen viestini, yritän uudestaan.
Kysyisin mielipidettä, ohjetta,neuvoa, ...mitä vaan..........
mieheni on suorastaan riippuvainen näistä keskustelupalstoista, roikkuu täällä kaiken liikenevän ajan ja enempikin.
Onko enää viisasta/tervettä mitä teen?
terv nainen minä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllähän näihin koukkuun voi helposti jäädä, mutta kun on sitä muutakin elämää, esim. harrastuksia ja kavereita (ja niitä pakollisia töitäkin rahan takia), niin ei jouda roikkumaaan täällä kaiken aikaa.
Jos joku tarjoaa avuksi uskoa, älä usko ;-)
no ei ole kukaan ainakaan minulle tarjonnut vastaukseksi uskoa, vaikkakin jonkunmoinen sisäsyntyinen ajatusmalli itselläni onkin.
Kirkosta olen eronnut ja uskon/hengenasioita varsinkin aikoinani hyvinkin paljon pähkäillyt.
Jonkin sortin panteisti lienen, josko jotain ismiä pitäisi omaan ajattelutapaan liittää. Mikään puhdas minkään ismin edustaja en ole.
Mutta eipähän tämä nyt oikeastaan tähän keskusteluun liittynytkään....
Mies käy töissä, mutta juuri muita harrastuksia ei perheen lisäksi ja nettailun lisäksi ole. Vai voidaankohan perhettä lukeakaan harrastukseksi(heh, välillä se kylä näyttää siltä....).
Hyviä öitä Sinullekin Tuittu!
tv nainen minä
Yrittäkää keksiä jotakin yhteistä tekemistä, jokin yhteinen harrastus koko perheelle. Helposti se omakin elämä menee vain työnteoksi ja arkirutiineiksi sekä omien harrastusten parissa puuhailuksi, mutta pienellä vaivannäöllä keksittiin oman miehen kanssa yhteinen harrastus.
Tuo ulkoilu ei ainakaan maksa mitään ja sitä voi harrastaa koska vain. Kävelylenkeillä ajatuskin kulkee paremmin ja ulkoilun jälkeen on hyvä fiilis. Kyllä sitä voinee kävellessäkin keskustella henkeviä?! Ja kun on selkeästi jokin koko perheen voimin harrastettava asia, on miehelläsi hyvä syy vähentää surffaamista!
Ja olisi varmaan ihan hyvä sopia miehesi kanssa jostain tietystä ajasta, jonka hän päivittäin surffaamiseen käyttää; Ajantaju katoaa koneen ääressä välillä ja puolituntinen voi venyä useiksi tunneiksi. Ei tietenkään koskaan tahallaan, mutta silti se toisia voi harmittaa. Ja kello hälyttämään ajan päättymisen merkiksi ;-)
Millä tavalla riippuvainen? Hakeeko hän sisältöä elämälleen? Eikö ole harrastuksia? Kiinnostavatko syvällisemmät asiat? Kyllä keskustelukin on harrastus, netissäkin. Kontakteja toisiin ihmisiin, vaikkei heitä ns. "tunnekaan".
Juu, eikä mielestäni olekaan mikään pahin mahdollinen harrastus eikä pahimmasta päästä tietty aihepiirikään (nimenomaan pyörii näillä elämänfilosofia/ateismi/uskontopalstoilla) - aiempaan alkoholin tiiviiseen käyttöön verrattunahan tämä on erittäin tervehenkistä ja sivistävää. MUTTA välillä mietin,missä menee raja nettiriippuvuuden ja ns normaalin harrastusnettailun välillä...?
Ja miettii ja pohtii näitä asioita jatkuvasti - henkinen eetsintä siis käynnissä - sekään ei paha asia sinänsä. MUTTA välillä tuntuu että koti-ja perhe-elämä kärsii miehen syvistä pohdinnoista täällä/itsekseen - eli ei ole HENKISESTI LÄSNÄ kotona. Päivät töissä ja illat netissä tai nenä kiinni kirjoissa. Kaksi pientä lasta pyörii jaloissa.
terv minä nainen
Miehesi on oikeilla jäljillä! Perhe näyttää nyt lyhyellä tähtäyksellä kärsivän siitä, ettei isä kiinnitä sen jäseniin tarpeeksi huomiota, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna asia onkin toisin. Isä hakee nyt kuumeisesti sellaisia elämänohjeita ja kestäviä rakennuspuita elämäänsä, joita hänellä ei ole aikaisemmin ollut. Hän haluaa tulevaisuudessa antaa jotain perheelleen - teille kaikille. Mutta ensin teidän pitää antaa hänelle aikaa etsiä se "jokin", jonka hän kyllä aivan varmasti löytää. Se on ollut kadoksissa, mutta se löytyy pikku hiljaa. Hän etsii nimittäin itseään, ja se ei ole mitään vähäpätöistä.
Tätä tapahtuu itsellenikin aika ajoin. Kun elämä alkaa tulla liian rutiininomaiseksi, huomaakin turtuneensa eli on lakannut kyselemästä, mihin tässä oikein ollaan menossa. On hukannut itsensä, nukahtanut. Pitää päästä hereille ja ruveta taas kyselemään. Lapsista on paljon apua, heiltä saa hyviä vastauksia kysymyksiin. Näin hekin pohtivat elämäänsä, kasvavat. (Olen eronnut. Isä jäi alkoholin viitoittamalle tielle. Hän pitää kyllä yhteyttä lapsiin vielä.)
kyllä tänne voi jäädä oikeastikin kiinni ja koukkuun ja elää vain täällä ja siinä ehtii lapset käydä rippikoulunkin ennenkuin isin pää on selvillä pitikö niitä rohkasta kuitenkin protu-juttuihin...
tämä netti on vaan vessan seinä ja oikeat elämänarvojen etsimiset/löytämiset tapahtuu kyllä muualla
Kiitos ajatuksistasi.
Itsekin olen tuota miettinyt välillä noin;
ja kyllä sitten taas ihan toisessa ääripää-fiiliksessäni on sitten taas tuon toisen kirjoittajan esiintuoma ajatus, että "Tämähän on kuin vessan seinä. Todellinen elämä on muualla".
Itsekin olen joksus vihaisena todennut, että ei ole mitään elämää tällainen, että toinen katoaa virtuaalimaailmaan(tai vaihtoehtoisesti kirjan syövereihin) jatkuvasti ja häneen ei saa mitään TODELLISTA YHTEYTTÄ. Toki vastaa, kun vieressä kerta toisensa jälkeen jotain kysyy - tai jos käsken tekemään jotain erityistä, niin "tottelee".
Mutta todellinen asioiden jakaminen ja läsnäoleminen on liian usein poissa.
Kyllä hän välillä on enempikin läsnä, mutta silloin itsekin yrittää ottaa selkeästi irtiottoa netistä.
Toisaalta, kuten sinä totesit, voin myös itse kyllä nähdä tuota elämän filosofista pohdintaa ns vankempien rakennuspuiden keräämisenä ja tulevaisuutta ajatellenhan se ei tietenkään ole paha asia. Olen minä itsekin harrastustaan välillä tukenut, eli esim kirjastossa napannut mukaani jotain teologista/etiikkaa/tms mielenkiintoista tähän aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta - ts tiedän mikä häntä voisi kiinnostaa, niin sellaista lainaan. Eli en siis käske lopettamaan vaan päinvastoin.
MUTTA tosiaan, välillä mietin,onko kenellekään toiselle tuttua tällainen YLTIÖPÄISEKSI menevä nettikeskusteluihin juuttuminen? Ja tosiaan, missä menee raja-----????
Hyvää yötä toivottaa Minä Nainen!
Aika hauska kommentti. Mutta en minä tällaisia tekstejä vessan seinille kirjoittelisi, kyllä nämä edustavat korkeampaa tasoa (enimmät).
Olisihan se hyvä, jos vanhemmat malttaisivat sen verran netistäkin poistua, että ehtisivät kasvattaa lapsiaan. Mutta toisaalta, äkkiähän ne lapset kasvavat ja menevät itse nettiin kasvamaan ja keskustelemaan, ettei vanhempien tarvitse ruveta sellaiseen hommaan, jota he eivät hallitse.
Täältä netistähän niitä asiantuntijoita löytyy. Lapset kirjoittavat ongelman ja asiantuntijat esittävät vastauksia. Lapset ovat pian viisaampia kuin vanhempansa. Lapsilla on niin kiire kavereidensa luo, etteivät ehdi jäämään koukkuun.
Nyt kun itselläni ei ole enää pieniä lapsia, saan aika vapaasti valikoida tekemiseni. Joskus istun netissä monta tuntia ja vastailen monille nimimerkeille, toisinaan menee monta päivää, etten ehdi kuin vilkaista, onko tullut uusia juttuja.
Poikani tykkää pelata tietovisailuja, joihin hän kysyy minulta vastauksia, kun omat tiedot eivät aina riitä (eivätkä yhteisetkään). Älylliset harrastukset (netissä) ovat sen verran uusia, että ne viehättävät aikansa. Muistan, kun televisio tuli markkinoille, kylän väki istui kaiket illat taloissa, joihin ensimmäiseksi oli hankittu tv. Muu kokoontuminen tyrehtyi joksikin aikaa.
Jos nuoriso pelaa tai keskustelee netissä, niin ovatpahan pois pahanteosta. Kyllä ne viilettävät kaupungillakin iltaisin ja viikonloppuisin ihan tarpeeksi, läksyt ja koulunkäynti kärsivät. Kyllä mediakeksinnöt ovat mullistaneet maailmamme, mikään ei ole ennallaan. Ihmissuhteetkaan.
Tämä on addiktoiva harrastus. Rentouttavana harrastuksena ihan hyvä, samoin oman pään selvittelyyn päiväkirjan pitoon verrattavissa. Ei täältä niin paljoa mitään saa, etteikö elävästä elämästä voisi saada enemmän. Paras vaihtoehto on jos pystytte yhdessä näistä asioista keskustelemaan eli siis filosofioista ja uskonnoista, (jos hän näillä palstoilla heiluu). Voitte vaikka yhdessä kommentoida palstan juttuja. Jos ei onnistu, niin silloin hän tekee sen homman täällä yksin, mikä on myös aika hienoa, mutta saattaa helposti mennä myös addiktion puolelle, varsinkin jos on riippuvuuteen taipumusta. Hyvän harrastuksen lopputuloksen pitäisi olla myönteinen ja kohonnut mieliala eikä lamaantuminen.
Munkin varmaan olis aika mennä legoileen.
...tervehdys ja kiitos ajatuksistasi.
Moni teistä puhunut nyt juuri niitä ajatuksia, joita itsekin olen mielessäin mietiskellyt. Olenkin pyrkinyt tähdentämään miekkoselleni, että en SUINKAAN tarkoita,ettei saisi olla näillä palstoilla ym VAAN että KAIKKI AIKA menee näihin ja ARJEN JA KONKREETTISEN REAALIELÄMÄN JAKAMINEN unohtuu. Olemme yrittäneet myös lukea näitä joskus yhdessä, mutta toisaalta minusta tuntuu,että joskus mun on vaikea hypätä kekseltä lapsiperheen omanlaista hektistä elämää korkeeisiin sfääreihin. Itsekin mietin toki ajoittain enempi,ajoittain vähempi ns syvällisiä asioita - mutta toisaalta minä näen arkisen elämän sisältävän myös paljon opetusta ja viisautta, jos sille vain malttaa pysähtyä. KAikkea ei opi kirjoista(tai netistä...).
Lapsissakin on paljon viisautta, kuin myös esim arkisissa aherruksissa kuten tiskialtaassa....Ja tämä EI ollut vitsi -.
Kiitos kun pysähdyit minun kysymysteni äärelle,
nainen minä.