En tiedä miten tämän viestin aloittaisin, mutta minulla on ongelma... Olen 14-vuotias tyttö ja olen muuttunut tässä lähiaikoina aikalailla. Olen laihtunut n. neljän kuukauden aikana 12 kiloa, onko se normaalia?
Olen myös alkanut liikkumaan paljon enemmän, kuin aikaisemmin. En voi sanoa aina nauttivani liikunnasta, mutta siitä on tullut jonkinlainen tapa liikkua joka päivä. Ja mikäli en liiku päivän aikana ollenkaan, tunnen illalla todella huonoa omaatuntoa, etten ole liikkunut.
Olen myös huomannut vähentäväni ruokavaliotani, en syö läheskään niin paljoa, kuin mitä aikaisemmin. Sanotaanko, että jos ennen söin kunnon aamiaisen, kouluruoan, päivällisen ja iltapalan, niin nykyään voisin sanoa syöväni aamulla yhden leivän, koulussa tuskin mitään, päivällä hieman kotiruokaa sekä illalla ehkä yhden leivän, tai sitten jätän iltapalan kokonaan väliin. Mutta en kuitenkaan kärsi nälästä, en tunne olevani nälkäinen, siksi en syö. Ja olen myös huomannut, että joskus kun syön, minulla tulee todella paha olo. Saattaa oksettaa, mutta en ole kuitenkaan kertaakaan oksentanut. Olen myös saanut kuulla äitini, siskojeni, isäni, mummoni sekä kavereideni valittavan syömisestäni ja lähiaikoina myös psykologini on alkanut puhumaan asiasta. En jaksaisi enää kuunnella niitä saarnoja, olen kertakaikkisen turtunut kuulemaan sitä samaa soopaa kaikilta. En itse huomaa syöväni mitenkään erityisen vähän, syön sen verran kuin jaksan ja jos en jaksa syödä, en syö. Tänään ollessamme ruokapöydässä äitini pakotti minua ottamaan useampaan kertaan lisää ruokaa, sanoin hänelle, etten voi pakkosyöttää itseäni, hän vastasi kommenttiini vihaisesti: ''Jos ei neidille rupea ruoka maistumaan niin sitten lähdet lääkäriin!'' En kuitenkaan halua lähteä lääkäriin, turhaahan se olisi.
Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Osaisiko kukaan kertoa mistä on kyse?
Olen myös alkanut liikkumaan paljon enemmän, kuin aikaisemmin. En voi sanoa aina nauttivani liikunnasta, mutta siitä on tullut jonkinlainen tapa liikkua joka päivä. Ja mikäli en liiku päivän aikana ollenkaan, tunnen illalla todella huonoa omaatuntoa, etten ole liikkunut.
Olen myös huomannut vähentäväni ruokavaliotani, en syö läheskään niin paljoa, kuin mitä aikaisemmin. Sanotaanko, että jos ennen söin kunnon aamiaisen, kouluruoan, päivällisen ja iltapalan, niin nykyään voisin sanoa syöväni aamulla yhden leivän, koulussa tuskin mitään, päivällä hieman kotiruokaa sekä illalla ehkä yhden leivän, tai sitten jätän iltapalan kokonaan väliin. Mutta en kuitenkaan kärsi nälästä, en tunne olevani nälkäinen, siksi en syö. Ja olen myös huomannut, että joskus kun syön, minulla tulee todella paha olo. Saattaa oksettaa, mutta en ole kuitenkaan kertaakaan oksentanut. Olen myös saanut kuulla äitini, siskojeni, isäni, mummoni sekä kavereideni valittavan syömisestäni ja lähiaikoina myös psykologini on alkanut puhumaan asiasta. En jaksaisi enää kuunnella niitä saarnoja, olen kertakaikkisen turtunut kuulemaan sitä samaa soopaa kaikilta. En itse huomaa syöväni mitenkään erityisen vähän, syön sen verran kuin jaksan ja jos en jaksa syödä, en syö. Tänään ollessamme ruokapöydässä äitini pakotti minua ottamaan useampaan kertaan lisää ruokaa, sanoin hänelle, etten voi pakkosyöttää itseäni, hän vastasi kommenttiini vihaisesti: ''Jos ei neidille rupea ruoka maistumaan niin sitten lähdet lääkäriin!'' En kuitenkaan halua lähteä lääkäriin, turhaahan se olisi.
Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Osaisiko kukaan kertoa mistä on kyse?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
olen itse läpikäynyt samanlaisia tuntemuksia, omalla kohdallani anoreksian kautta. Nyt olen 17-vuotias, täysin terve ja suunnilleen normaalipainoinen. On mahdollista, että sinulla on lievää syömishäiriötä, mutta on fakta, että syömishäiriön ja tavallisen "ulkonäköpainotteisen elämänvaiheen" välillä ei ole mitään selvää rajaa. Kaikki on kiinni omasta asenteestasi. Jos yrität oppia rakastamaan omaa kehoasi, kierre loppuu ennen kuin alkaakaan. Syömishäiriö ei ole pysäyttämätön - sinulla itselläsi on ainoa voima sen lopettamiseen. Se on riittävän suuri, mutta sinun pitää omata tahdonvoimaa. Ja jos joskus päätät luovuttaa ja todella menet lääkäriin, älä ihan oikeasti pidä sitä minään rangaistuksena. Se on sinun mahdollisuutesi päästä pois syömättömyyden kierteestä.
Lyhyesti sanottuna ole kiltti ihanalle itsellesi, mieti kaikkia sinua kehuneita ihmisiä, tee hauskoja asioita ja ole normaalisti ystäviesi kanssa. Olotilasi menee ohi, kunhan opit pitämään itsestäsi sellaisena kuin olet.
Olet kaunis!
Varmaan huomaat itse tehokkaimmin onko tunne (nälättömyys, huono olo ruuasta, painonlasku..) ainoastaan fyysistä, et tietoisesti tahdo pudottaa painoa, pidä ruokaa vastenmielisenä ja tahdo laihtua?
Ilmeisesti tuota on jatkunut kuitenkin vähintään 4 kuukautta, kun on paino ehtinyt siinä ajassa pudota.
Minusta painon putoaminen ei ole normaalia, pienillä kiloilla heittelyt ovat normaaleja muttei kuitenkaan tuon verran.
Syömishäiriöstä on kuitenkaan turha puhua ennenkuin itse olet ihan tosissasi tavoittanut tunteen että haluat laihtua.
Jos on pelkkää ruokahaluttomuutta ja pahoinvointia muuten vain, kehotan kysymään vaikka kouluterveydenhoitajalta tai terveyskeskuksesta.
Vai tarkoititko sillä että lääkäristä ei ole apua juuri sitä että sinulla on vaan huono omatunto syömisestä ja liikunnan pois jättämisestä?
Valitettavasti tunne ei ole ainoastaan fyysistä... Minulla on aina ollut huono omatunto ja lähiaikoina olen päättänyt tehdä asialle jotain, joten olen alkanut tietoisesti laihduttaa. En ole edelleenkään tyytyväinen nykyiseen painooni, enkä ulkomuotooni... jos näin suoraan sanon.
En voi sanoa ajattelevani ruoasta sen olevan vastenmielistä, mutta olen alkanut nirsoilemaan aika paljon.
Ehdotuksesi kouluterveydenhoitajalle tai terveyskeskukseen meno ei ollut ollenkaan huono, mutten tunne minkäänlaista kiinnostusta mennä sinne. En halua, että tästä kehitellään mitään isompaa asiaa...
Kuntoilu voi olla ihan hyväksikin, kunhan ei vaan mene yli. Aikuisena voi olla hankalampaa saada itseään kunnolla liikkeelle, jos ei ole tehnyt sitä koskaan säännöllisesti. Sen positiivisen asian näen kuitenkin että sinulla on nyt jo motivaatiota huolehtia liikkumisesta.
En kuitenkaan usko, että sinun pitäisi laihtua yhtään enempää enää jos olet normaalipainon sisällä. Säännöllisellä liikunnalla kyllä varmasti pystyt jo huolehtimaan itsestäsi.
Ainoa asia mikä pitää korjata on että sinun pitää päättää myös syödä jotain. Jos ruoka alkaa tuntumaan niin pahalta, että paino putoaa yhä vaan etkä voi sopia itsesi kanssa syöväsi päivittäin niin silloin kehotan käymään jossain puhumassa asiasta.
Toivottavasti kuva omasta vartalosta muokkautuukin vielä, itselleni pahimpia aikoja ulkonäön kanssa oli 13-18v ikävuodet, nyt parikymppisenä on jo huomattavasti helpottanut.
Oletko joskus kuullut anoreksiasta? Tarkemmin sanottuna anorexia nervosa.
Ruokavaliosi on ehdottomasti alakanttiin. Olet kasvavassa iässä, tarvitsisit enemmän ja monipuolisempaa ruokaa kuin muutaman leipäpalan ja pikkuannoksen kotiruokaa päivässä.
Ratkaisevan tärkeää olisi tietää pituutesi ja painosi juuri nyt. 12 kg laihdutus on aika suuri määrä aikuisellekin, saati kasvavalle lapselle.
Kyllä, olen kuullut anoreksiasta... mutta en usko, että tämä sitä kuitenkaan olisi. Tosin, olen kyllä lukenut anoreksian tuntomerkeistä ja valitettavan moni on osunut oikeaan minun kohdallani, mutta en kuitenkaan usko, että minä siitä kärsisin.
Tuosta pituudesta ja painosta... en ole alipainoinen tällä hetkellä, vaan aivan normaali. Olen tällä hetkellä n. 170 cm pitkä ja painan 61 kg, joten en mikään heiveröinen.
Sen tahdon sanoa, että vaikka olen koittanut laihduttaa, en ole kuitenkaan tähdännyt laihduttaa noinkaan paljoa kuin 12 kg. Painoni on vain pudonnut hurjasti, enkä tiedä syytä. Koitan myös syödä monipuolisesti, sekä sopivan määrän, mutten yksinkertaisesti pysty siihen. Olen kärsinyt niin pahoista pahoinvointikohtauksista syönnin jälkeen, etten yksinkertaisesti uskalla syödä enempää, kuin mitä syön nykyään. Syön vain sen verran, että koulussa jaksan keskittyä oppimiseen.
En haluaisi lähteä lääkäriin, koska en näe siihen minkäänlaista syytä.. Ja toisaalta se toisi tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni vieläkin enemmän miettimisen ja syvän pohtimisen aihetta, joten koen sen kovin huonona vaihtoehtona. En siis todellakaan sillä tarkoita, että ideasi olisi huono, mutta ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan.