Kauppojen oltava kiinni sunnuntaisin!

Olen asustanut 70-luvulla noin 5000 asukkaan kunnassa. Silloin kaupat olivat siellä auki klo 9 - 17 maaanantaista perjantaihin. Lauantaina klo 9 - 14. Hyvin ehti käydä kaupassa. Vaikka sunnuntaina olivat kiinni. Sununtaina oli auki vain huoltoasema, grilli-kioski ja ravintola. Jouluaaton aattona oli kaupat poikkeuksellisesti auki iltakahdeksaan jouluostoksia tekevien iloksi. Jouluaattona kaupat suljettiin klo 12.00. Silloin oli asiat paremmin. Ei kaikkea pidä uhrata kaupallisuuden alttarille. Siksi kauppojen sunnuntaiaukioloaikoja ei pidä missään tapauksessa laajentaa.
20649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Työ, perhe, usko. Siinä oikean elämätavan kivijalka. Nykyisin kumminkin sisältöä elämään haetaan nautintojen kuluttamisesta, turhien tavaroiden hankkimisesta. Kansa joutuu paniikkiin jos kauppa ei ole auki. Rukoilen että ryhtiliike alkaisi kohta.

Äänestä
  • Tämä on järjestyksessä kolmas käsky, siis MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ.

    Äänestä

  • Uskomassa kirjoitti:

    Tämä on järjestyksessä kolmas käsky, siis MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ.

    uskonnollinen diktatuuri, jossa teillä on oikeus
    päättää ovatko kaupat auki sunnuntaina vai ei, koska
    jos enemmistö kansasta haluaa kauppojen olevan auki myös sunnuntaina niin silloin ne ovat auki myös sunnuntaina, vaikka kuinka teidän kaltaisenne
    fundamentalistit vikisisivät.Raamattu ei ole pronssikautisena satukirjana mikään kunnon peruste
    2000-luvulla kauppojen sunnuntaiaukiolon rajoittamiseksi.

    Äänestä

  • Uskomassa kirjoitti:

    Tämä on järjestyksessä kolmas käsky, siis MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ.

    kuin mennä kauppaan kaikessa rauhassa ilman kiirettä sunnuntaina. Aivan loistavaa luksusta työläiselle! Ei tarvitse venyä työpäivän jälkeen väsyneenä kaupan ruuhkiin, vaan voi aivan kaikessa rauhassa mennä perjantai-iltana vaikka saunaan.

    Ehdotan että myös virastoaikoja tarkistettaisiin työmiehelle edullisempaan suuntaan. Virastot kun ovat auki juuri silloin kun työmies on töissä ja virastokäymisen takia täytyy joskus ottaa puolipäivävapaa tms. joka pienentää turhaan jo muutenkin laihaa palkkapussia.

    Jos ihminen perustaa kaupan, niin on aika kummallista että laki määrää koska kauppias saa pitää kauppaansa auki? Hyvä ettei marssita kauppaan oikein preusillaista marssia harmaissa, niin kuin Pohjois-Koreassa tai lakkautetussa Neuvostoliitossa. Kaupat auki vaan niin kuin muuallakin Euroopassa vai mitä?

    Äänestä

  • länsimaa eikä mikään kirjoitti:

    uskonnollinen diktatuuri, jossa teillä on oikeus
    päättää ovatko kaupat auki sunnuntaina vai ei, koska
    jos enemmistö kansasta haluaa kauppojen olevan auki myös sunnuntaina niin silloin ne ovat auki myös sunnuntaina, vaikka kuinka teidän kaltaisenne
    fundamentalistit vikisisivät.Raamattu ei ole pronssikautisena satukirjana mikään kunnon peruste
    2000-luvulla kauppojen sunnuntaiaukiolon rajoittamiseksi.

    Jos Suomen halutaan säilyvän länsimaisena demokratiana, niin silloin pitäisi arvostaa myös lepopäivää ja muita Jumalan antamia käskyjä. Jos kaupallisuus ja seksuaalisuus ja himot saavat määrätä kaikessa, niin sellainen kulttuuri tulee tuhoutumaan jopa nopeastikin. Siitä on historiassa monta esimerkkiä.

    Äänestä

  • democraaddi kirjoitti:

    "Jos kaupallisuus ja seksuaalisuus ja himot saavat määrätä kaikessa"

    No voi hyvänen aika! Unohdit nyt KD-läisestä kestoluettelostasi Stalinin ja kommunismin. Luettelollahan on kiva sättiä niitä ihmisiä, jotka eivät usko Aasiasta kotoisin olevaan jumaltarustoon.

    Äänestä

  • unohtui pois kirjoitti:

    Ihminen tarvitsee leoa ja siksi on lepopäivä. Ei siinä välttämättä uskontoakaan tarvitse, että sunnuntaina olkoon kaupat kiinni.

    Äänestä

  • Uskomassa kirjoitti:

    Tämä on järjestyksessä kolmas käsky, siis MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ.

    sitä minulle alkaa syöttämään. Kaupat pitää olla auki silloin kun kauppias katsoon sen olevan kannattavaa, ja minä valitsen kauppani sen mukaan miten se minua palvelee, siinä ei jonkun isonkirjan tulkinta kiinnosta minua vähääkään.

    Äänestä

  • mauri jussi kirjoitti:

    Ihminen tarvitsee leoa ja siksi on lepopäivä. Ei siinä välttämättä uskontoakaan tarvitse, että sunnuntaina olkoon kaupat kiinni.

    mitenkään kauppojen aukioloon, sillä ne "lepoa tarvitsevathan ovat kotona leväämässä". Ne jotka ovat riittävästi "levänneet", heillä pitää olla halutessaan mahdollista tehdä "levollisia" ostoksia. Sen ei pitäisi olla "väsyneiden" säädeltävissä koska ostoksia voidaan tehdä.

    Äänestä

  • ei kuitenkaan pitäisi vaiku... kirjoitti:

    mitenkään kauppojen aukioloon, sillä ne "lepoa tarvitsevathan ovat kotona leväämässä". Ne jotka ovat riittävästi "levänneet", heillä pitää olla halutessaan mahdollista tehdä "levollisia" ostoksia. Sen ei pitäisi olla "väsyneiden" säädeltävissä koska ostoksia voidaan tehdä.

    Lepopäivänä eli sunnuntaina kauppojen kuuluu olla kiinni

    Äänestä

  • toimistossa kirjoitti:

    Lepopäivänä eli sunnuntaina kauppojen kuuluu olla kiinni

    piehtaroimiseen, tyhjän katumiseen, murehtimiseen ja mielikuvitusolentojen palvomiseen. Ihan ok.

    MUTTA: perkele jumalauta saatana! Antakaa muiden ihmisten tehdä sunnuntainansa IHAN MITÄ ITSE TAHTOVAT! Helvetti vieköön. Jos joku haluaa pitää kauppansa auki ja joku toinen haluaa mennä sinne ostoksille kirkoissa nillittämisen sijaan, niin SALLIKAA sen tapahtua!

    Mikä vitun kiima teillä on kontrolloida muiden elämää? Vittu! En minäkään ole kieltämässä kirkkojen sunnuntaiaukioloja!!!

    Äänestä

  • synneissä kirjoitti:

    Lepo on tarkoitettu kaikille. Tahdomme vain ihmisten parasta. Toimimme pitkällä tähtäyksellä, emme lyhytnäköisesti himojemme ja halujemme mukaan.

    Äänestä

  • länsimaa eikä mikään kirjoitti:

    uskonnollinen diktatuuri, jossa teillä on oikeus
    päättää ovatko kaupat auki sunnuntaina vai ei, koska
    jos enemmistö kansasta haluaa kauppojen olevan auki myös sunnuntaina niin silloin ne ovat auki myös sunnuntaina, vaikka kuinka teidän kaltaisenne
    fundamentalistit vikisisivät.Raamattu ei ole pronssikautisena satukirjana mikään kunnon peruste
    2000-luvulla kauppojen sunnuntaiaukiolon rajoittamiseksi.

    Ymmärrän, että sinä puolustat suurena marketin omistajana vapaata aukioloaikaa, koska tällöin pienet kaupat jotuvat lopettamaan toimintansa ja sinä saat monopolisi ansiosta entistä suuremmat voitot!

    Äänestä

  • Aikaa kirjoitti:

    Ymmärrän, että sinä puolustat suurena marketin omistajana vapaata aukioloaikaa, koska tällöin pienet kaupat jotuvat lopettamaan toimintansa ja sinä saat monopolisi ansiosta entistä suuremmat voitot!

    hintansa kilpailukykyisemmiksi.

    Tällä hetkellä epäreilu isojen kauppojen syrjintä aukioloaikarajoitteilla mahdollistaa nimenomaan Siwojen ym. aina auki olevien kauppojen ryöstöhinnat.

    Aukioloaikojen vapauttaminen, eli vapaa kilpailu, voisi kohtuullistaa lähikauppojenkin hintatasoa. Mutta tällä hetkellä lähikaupoissa kauppa kyllä käysunnuntaisin ja myöhään arki-iltoina kiskurihinnoillakin, koska kilpailua vääristävä lainsäädäntö antaa pikkukaupoille tähän mahdollisuuden.

    Äänestä

kauppoja ollenkaan, oli vain toripäivät. Kas kun et vaatinut palattavaksi niin kauas menneisyyteen

Äänestä

Päivähoidon tarve lisääntyy ja tulee kuluja yhteiskunnalle ja samoin kuluja tulee lisääntyvästä pahoinvoinnista. Tätä seuraa vapaista aukioloajoista.

Äänestä

oikeus päättää koska kauppaansa auki pitää, ja myös minulla asiakkaana oikeus valita sellainen kauppa joka on auki minulle sopivana ajankohtana, sitä ei pidä päästää Jaskojen, eduskunnan tai ammattiliittojen päättämään - se ei vaan kuulu niille mitenkään.

Äänestä
  • Ihmiset oli onnellisempia kun noudatettiin kolatta käskyä paremmin. Näin oli 70-luvulla.

    Äänestä

Silloin kun MINÄ menen kauppaan niin kauppojen pitää olla auki mutta muulloin kiinni.

Äänestä
  • kauppojen aukioloja rajoitetaan niin, että ne saavat olla auki vain maanantaisin.

    Muussa tapauksessa tiistai-sunnuntai aukiolosta koituvat ylimääräiset kustannukset tulee siirtää noina päivinä kaupassa käyvien kassalaskuun! Maanantaisin pitää olla n. 80% edullisemmat hinnat.

    Joka ei maanantaisin ehdi ostoksiaan tehdä, maksakoot sitten lisähintaa! KD-ajattelulla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaska vaan kirjoitti:

Olen asustanut 70-luvulla noin 5000 asukkaan kunnassa. Silloin kaupat olivat siellä auki klo 9 - 17 maaanantaista perjantaihin. Lauantaina klo 9 - 14. Hyvin ehti käydä kaupassa. Vaikka sunnuntaina olivat kiinni. Sununtaina oli auki vain huoltoasema, grilli-kioski ja ravintola. Jouluaaton aattona oli kaupat poikkeuksellisesti auki iltakahdeksaan jouluostoksia tekevien iloksi. Jouluaattona kaupat suljettiin klo 12.00. Silloin oli asiat paremmin. Ei kaikkea pidä uhrata kaupallisuuden alttarille. Siksi kauppojen sunnuntaiaukioloaikoja ei pidä missään tapauksessa laajentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu