Vähän kiusallinen ongelma. Onko sellainen tavallista että ihmisen on vaikea mennä synnintunnustukselle? Itsellä aina tulee tosi riittämätön olo siitä, olen varma ettei r-isä tee sitä tarkoituksella mutta en vain voi sille mitään, että usein on tosi vaikea / paha mennä.. :( Tuntuu etten ole riittävän hyvä, en paastoa riittävästi ja vaikka yritän niin ne yritykset eivät ole tarpeeksi.
tiedän että syyllisyyden tunne on normaali ja hyvä ja sitä pitääkin olla mutta joskus synnin tunnustuksesta jää pitkäksi aikaa todella paha olo.
MItä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? kuitenkin synnin tunnustukselle on mentävä jokunen kerta vuodessa. Tiedän että se tekee minulle hyvää ja se on kirkon perinne ja sakramentti.
Elän seka avioliitossa joten en oikein tästä asiasta voi perheen sisällä muille puhua, kun eivät välttämättä sitä käsittäisi.
Niin lähinnä kiinnostaa että olenko ainoa joka näin kokee?
tiedän että syyllisyyden tunne on normaali ja hyvä ja sitä pitääkin olla mutta joskus synnin tunnustuksesta jää pitkäksi aikaa todella paha olo.
MItä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? kuitenkin synnin tunnustukselle on mentävä jokunen kerta vuodessa. Tiedän että se tekee minulle hyvää ja se on kirkon perinne ja sakramentti.
Elän seka avioliitossa joten en oikein tästä asiasta voi perheen sisällä muille puhua, kun eivät välttämättä sitä käsittäisi.
Niin lähinnä kiinnostaa että olenko ainoa joka näin kokee?
Vastaukset 30
Vanhimmat
kukaan mielellään mene tunnustamaan syntejään. Jos se olisi kivaa, niin ongelmaa ei olisi. Mutta nämä asiat eivät ole kevyttä viihdettä kenellekään.
en pysty lukemaan rukoussääntöä säännöllisesti. Siis on joku sisäinen este siihen.
Kurjaa mennä tunnustamaan aina samat synnit: en ole paastonnut riittävästi enkä lukenut rukoussääntöä. Ehtoollliselle valmistavat rukouksetkin luen yleensä vasta raitiovaunussa kirkkomatkalla. Tuntuu, etten yhtään edisty kilvoittelussani, vaan menen koko ajan taaksepäin.
Synnintunnustukselle menon kipeys on varmaan tuttua kaikille ortodokseille. Olen jo yhden kerran vaihtanut rippi-isää sen tähden, että hävetti niin paljon, enkä enää haluaisi joutua tekemään niin.
vaan? Ihmetellen....
se mitenkään tavallista ole.
jos on ahdistavaa. Joillekin taas on tehty vaikeaksi päästä rippi-isän luo.
Voiko siis vaihtaa rippi-isää ilman että neuvottelee vaihtohalustaan sen vanhan rippi-isän kanssa? Enpä ole tietoinen näistä säännöistä, ehkä joku tietävämpi osaa vastata.
Olen kyllä huomannut että ehkä kaikki rippi-isät eivät jaksa muistaa sitä, että Jumala kuitenkin on rakkaus. En myöskään osaa nähdä kauhean suositeltavana sitä että henkisesti ehkä hyvinkin hauras ihminen menee kirkkoon ennalta arvaamattomin seurauksin, jos ripitys on kovin kovaa.
Olen tarkkaillut useampaa uskonnollista yhteisöä enemmän tai vähemmän sisältä päin ja joskus surettaa se vallan väärinkäyttö, ihmisen alentaminen ja lyttääminen mitä niin kovin moniin tuntuu kuuluvan. En osaa sanoa miten on ortodoksisen kirkon laita, onko tämä yleisempää vai harvinaisempaa ortodoksisessa kirkossa. Paasto ja muut säännökset tietysti antavat hyvän mahdollisuuden talloa heikompaa lähimmäistä, joka ei ehkä kaikessa pysty kirkon ihanteisiin.
Minä en usko että katumuksen sakramentin oikea tarkoitus on se, että ihminen poistuu sieltä kuin olisi selkäsaunan saanut. Jos on tällainen olo, niin sitten on varmasti syytä tehdä jotain. Joko vaihtaa rippi-isää tai lakata kokonaan käymästä.
Viihtyisikö Kristus kirkoissamme, sitä joskus pohdin...?
Meidän ajassamme ehkä enemmän kuin ennen korostuu ARMON merkitys. Tämä siis ainakin näin omana mielipiteenäni. Ihminen on nykyisin niin tavattoman tiukoilla. Työelämän ja taloudellisen pärjäämisen vaatimukset ovat kovat. Yhdelle ystävälleni vihjaistiin juuri eilen, että irtisanoutuminen olisi ihan hyvä juttu, vain sen vuoksi että hän oli ollut kolme viikkoa sairaslomalla. Tämä noin viidentoista työvuoden jälkeen. Ihmisestä puristetaan irti se mitä saadaan ja heitetään jämät menemään. Päälle sitten perhe-elämän ja lasten vaatimukset ja tarve pärjätä siinäkin. Ja alituinen epävarmuus omasta työstä, lainanmaksuista..
Kuka enää haluaa mennä kirkkoon haukuttavaksi?
Sitten oma lukunsa ovat nämä kaanoneilla päähän lyövät, joiden oma elämä on kai niin pehmoista että muita varten löytyy vain kovuutta annettavaksi. Suutuin aina ennen tästä mutta nykyisin olen alkanut melkein sääliä näitäkin ihmisiä, koska tämä toiminta kertoo ahtaasta elämännäkemyksestä. Ei olla kohdattu minkäänlaista erilaisuutta.
Mitä sanomaa kirkolla on tämän ajan ihmiselle? Jos uskosta tulee SUORITTAMISTA, niin voin vaan sanoa ettei 2000-luvun ihminen enää kirkollisessa elämässään halua olla kuin mikäkin sähköjänis! Muuten elämä on jo sitä täynnä. Ihmisillä on armon nälkä, rakkauden nälkä. Moni ei ole rakkautta saanut lapsena, se kokemus hyväksyvästä armollisesta isän tai äidin rakkaudesta puuttuu. Nämä ihmiset yrittävät nyt puolestaan kasvattaa lapsia. Kirkko voisi olla valtava voimavara juuri näille ihmisille osoittaessaan Jumalan rakkautta heikkoja pieniä ihmisiä kohtaan.
Mutta jos kirkostakin saa vaan tuomiota.. 'jaa, et ole jättänyt siis maitoa pois kahvistasi, hyi hyi sua syntistä' .. ai oikeastikos söit kalaa keskiviikkona, paha paha tyttö..' 'ai sinä olet homo, kivittää pitäisi sinut saastainen iljetys..' 'jaa vai avoliitossa sitä eletään, no porttikieltoa ehtoolliselle vaan..' niin sillon kirkko on tuhlannut mahdollisuutensa.
Joskus ortojenkin keskustelut tuntuvat ihan ufoilta, keskitytään niin kauhean paljon ulkonaisiin muotoihin.
Ja köyhät ja vammaiset unohdetaan, alkoholistit, huumeiden käyttäjät ja mielenterveysongelmista kärsivät vaietaan kuoliaaksi. Onko kirkkokin vahvojen..?
et oikeastaan voisi osallistua näihin keskusteluihin. Nää on näet vain niille, jotka ovat itse ortodokseja ja elävät tätä uskoa. Kanonitkin koskevat vain ortodokseja, eivät muita.
Ortodoksi ei tuomitse lähimmäisiään eikä rippi-isä koskaan hauku tai kovistele rippilastaan. Hänhän on itsekin syntinen. Rippi-isä on ripillä vain todistajana. Synnit tunnustetaan itsellen Kristukselle -tai ainakin näin pitäisi ajatella.
Muille keskustelijoille kerron sen verran, että rippi-isän vaihtamiseni johtui siitä, että en oikein kyennyt enää puhumaan hänelle. Menin jotenkin lukkoon. Syy ei kuitenkaan ollut mitenkään rippi-isässäni, vaan minussa -ja tietysti minulla on entisen rippi-isäni lupa vaihtoon.
Tietääkseni muuten palstalla ei missään kohtaa sanota, että ortodoksiseen kirkkoon kuuluminen olisi keskusteluun osallistumisen edellytys. Ehkäpä saan linkin sellaiselle sivulle, jossa näin sanotaan?
Ja olen kyllä ortodoksi, eli siinä mielessä tässä ei ole kohdallani ongelmaa.
"Ortodoksi ei tuomitse lähimmäisiään.." Se on mukava kuulla se. Valitettavasti en vain itse voi olla samaa mieltä. Jo pelkästään nettikeskustelut osoittavat, että tässä on kyllä ihanteen ja todellisuuden välillä melkoinen juopa.
Olen ortodoksi ja rakastan kirkkoani, mutta en voi tyytyä siihen ajatukseen että se olisi nyt täydellisimmillään. Meidän ajassamme elää paljon kipeitä kysymyksiä joihin on otettava kantaa ja joihin on reagoitava. Edes ortodoksinen kirkko ei ole vapaa myöskään huonoista vallankäytön menetelmistä.
Paaston aika itselleni on monesti huonointa aikaa ortodoksina. En kestä näitä reseptien vaihtamisia ja vouhotusta siitä saako syödä porkkanalaatikkoa jos siinä on maitoa. En myöskään tajua tätä, että pullasta tekisi suit sait hyvän paastoherkun se, että tekee taikinan veteen. Kaikki tällainen ulkokohtainen ja pikku asioissa hääriminen korostuu aina ennen joulua ja suuren paaston aikana ennen pääsiäistä. Silloin koen kirkon vieraimmaksi itselleni.
Kirkkoon kuuluvat entiset ja nykyiset seurakuntalaiset voivat myös valottaa näitä rippi-isän kanssa olevia tai olleita ongelmia.
on jokaisella enemmän itsensä kanssa, mutta voipihan se olla myös niin, että joskus papin ja rippilapsen välillä ei oikein synkkaa.
Rippi-isällä on Kristuksen antama valta antaa synnit anteeksi. Muuta valtaa ei hänellä ole. Piispoilla se valta ortodoksisessa kirkossa on ja kirkon maallikkoluottamusmiehillä.
Jätä ihmisten paastovouhotus omaan arvoonsa. Oman isäntänsä edessähän jokainen seisoo tai kaatuu. Paasto yms kilvoittelu on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Se ei muille kuulu. Ei ortodoksiseen perinteeseen kuulu paastosta keskusteleminen, siis muuten kuin synnintunnustuksella.
Tuota... Onkos se tunnustettava synti, jos ei ole paastonnut tarpeeksi tai lukenut rukoussääntöä? Eihän evankeliumi tai kirjoitukset meille tällaista opeta?
Tietysti rukous kuuluu Jumalan lapselle. Paasto on asia, josta Jeesus sanoi: "Kun paastoatte..." Mutta eihän näiden asioiden puutetta ole missään synniksi määritelty? Ja rukoillahan voi missä tahansa. Vaikka bussissa matkalla töihin voi lähestyä Jumalaa. Tietysti; on kyllä paikallaan lähestyä Isää myös sillä tavalla, että ottaa siihen aivan erikseenskin aikaa.
aamurukous herätessä, iltarukoukset levolle mennessä, ehtoollisen edellä valmistautumisrukoukset, työhön ryhdyttäessä jne jne. Jos rippi-isä on antanut oman rukoussäännön, on siitä luistaminen synti, koska se on annettu rippilapselle kuuliaisena noudatettavaksi hänen omaksi parhaakseen. Et taida olla ortodoksi, jos et tätä tiennyt? Ortodoksisuus on paljon muutakin kuin kauniit kirkot ja kirkkolaulu ja ikonit.
Sitäpaitsi kerropas kerran rippi-isällesi rukoussäännön laiminlyömisestä tai paastosta luistamisesta, saatat saada kuuliaisuustehtävän! Pahimmillaan joudut anateemaan...
"aamurukous herätessä, iltarukoukset levolle mennessä, ehtoollisen edellä valmistautumisrukoukset, työhön ryhdyttäessä jne"
Huh huh, olen itse ortodoksi mutten ole tuommoisesta säännöstä koskaan kuullutkaan. ;) Enkä varmana rukoile noin paljon! Jos rukoilen niin yleensä sillon kun on jotain erityistä asiaa yläkertaan, mikä ei muuten suinkaan ole joka aamu!!!
Vaikka se rippi-isä itsekin luistaisi omista rukouksistaan? ;)
Mä en kyllä tajua tätä koko juttua. Koko elämäni olen ollut orto mutta aika alienilta kuulostaa tuo touhu. :)
mitä eroa on olla ortodoksi ja olla ortodoksisen kirkon jäsen?!
Jos et ole kuullutkaan rukoussäännöstä et varmaan edes omista ortodoksista rukouskirjaakaan. Ihan kaikkea kun ei tarvitse kuulla. Lukemallakin moni asia selviää.
En minäkään rukoile joka aamu. Enkä hengitä kuin kerran pari päivässä. Syönkin vai kerran pari viikossa. Olisihan se nyt ortodoksille aivan kamalaa liioittelua rukoilla päivittäin. Tai peräti lakkaamatta: Herra. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Olemmehan me - emmekö olekin - niin hyviä, että pärjäämme ominkin voimin? Mitä tuota Jumalaa jatkuvasti muistamaan!
On mulla rukouskirja, sain joskus kripariaikana. Mutten lue sitä. :) Tai tietysti siis kripari aikana tuli luettua jotain.
En vaan jaksaisi joka päivä rukoilla. Ei ole asiaa yläkertaan niin usein. ;) Ja eikö siinä jo muu perhekin ala vähän hermostua jos yksi vaan koko aika mumisee jotain rukouksia?
Monet ort. papit on muuten tosi letkeää ja rentoa väkeä, ei ollenkaan nipoja. Miksi sitten monet kirkossa olevat on sellaisia, että siitä on ilo kaukana, enpäs tiedäkään!
kartta ja kompassi mutta kun lähden metsään en käytä niitä. Eksyn mieluummin. On paljon jännempää haahuilla epämääräisesti sinne tänne kuin tietää reitti ja päämäärä. Perille pääsemisestä puhumattakaan!
pelotella anateemalla tai muutenkaan. Mulla on semmoinen näkemys näistä uskon asioista, että jos laiminlyömme suhteemme ja yhteytemme Jumalaan olemme vaarassa menettää tai peräti menetämme sen siunauksen, minkä voisimme saada. Siinä on tappiota ihan tarpeeksi.
tutustunut uskontosi sisältöön! Kehtaat vielä tunnustaa olevasi täysin tietämätön...
mitään jos tunnustaisi tietämättömyytensä siinä mielessä että sori nyt kun en tiedä mutta neuvokaa. Tämä "ortod.itsekin" sen sijaan rupeaa opettamaan muita perustellen asiansa tietämättömyydellään ja välinpitämättömyydellään. Se on huolestuttavaa (ellei peräti huvittavaa).
Puhuit vähän mutta asiaa!!!
Synnintunnustuksessa on myös se hyvä puoli, että rippi-isältä saa aina ihan käytännössä hyvin toteutettavia neuvoja ihan arkipäivänkin asioihin, joitten sujumattomuudesta usein kerron, hengellisistä nyt puhumattakaan. Ihan oman elämän helpottamiseksi kannattaisi käydä vähän useamminkin synnintunnustuksella...
Olen ortodoksi ja ortodoksisen äidin lapsi. Äitini kävi synnintunnustuksella joskus varmaan 15-20 vuotta sitten. Äidinpuolen suvussa on paljon ihmisiä jotka ei ole käyneet kai ollenkaan.
synnintunnustuksella 15-20 v. sitten. Se on hyvä se. Miten tuollainen synnittömyys saavutetaan. "Ortodoksina" varmaan voisit kertoa meille heikommille.
että jokainen keskittyy omaan rukouselämäänsä ja kilvoitteluunsa. Minusta on vastuutonta syyllistämistä ja jopa leuhkimista omilla saavutuksilla täällä.
minä leuhkinut omilla saavutuksillani? Myönnän kyllä kärkevästi ja ironisesti ihmetelleeni toisten saavutuksia. Näin olen tehnyt vasta sitten kun toinen keskustelija on asiasta kirjoittanut. En siis ole edes kertonut perättömiä juttuja, vaan ainoastaan kommentoinut toisten tosina esittämiä tapauksia.
tarkoitin yleensä niille jotka ovat auliita opastamaan muita mistä milloinkin.
Aina niitä riittää, besserwissereitä, jotka ovat valmiita hyvin tarkasti sanomaan kuinka usein on käytävä palveluksissa, kuinka usein synnit tunnustettava ja kuinka monta nettikirjoitusta kirjoitettava vuodessa. Nämä tällaiset ihmiset ovat siitä hauskoja, että heilä on monesti myös muista asioista kuin uskonasioista hyvin vahvat mielipiteet. Ilmankos usein ovat ilman ystäviä ja siksi pitää haukkua netissä muita ja oikein opettaa..
Saas nähdä kuinka pitkään viimeisin riitafoorumi pysyy kasassa. Seurasin niitä juttuja ennen, mutta nykyisin en jaksa. Samat naamat aina, samat mielipiteet, samat kannat. Kun olis edes jotain vaihtelua.
No ei mutsi varmaan mitenkään kauheen synnitön ole.. ;)
Ei vaan olla niin kauhean aktiivisia näissä jutuissa. Joskus lapsena kävin äidin kanssa vigiliassa, hetken olimme siellä, oli kaunista. En vaan tajua tätä että joku vielä nykyaikana elää kuin joskus 500 vuotta sitten.. Eikä näistä uskontoon liittyvistä jutuista kannata kauhean vakavaa touhua tehdä. Voi hyvin käydä vigiliassa aina silloin tällöin jos siltä tuntuu, jotkut kriparikaverit jatkoi sitä tapaa muutaman vuoden että menivät sinne. Mutta sunnuntaina ei kirkkoon viitsi mennä, koska se on aina niin aikasin ja nukkuakin pitää! Eikä se ehtoollinen ole kovin kiva, samasta lusikasta, yöks! :(
Hei, jokainen tyylillään. Hyvä kun ajattelet kirkostasi myönteisesti, ehkäpä joskus sinne palaat. Minulla taas ainoa hyve on kirkossa käyminen, tykkään jumalanpalveluksissa käymisestä valtavasti enkä osaa olla ilman. Synnintunnustuksella tulee käytyä kerran vuodessa. Ehtoollinen ei minua ällötä, siihen olen niin tottunut. Enkä koskaan siitä sairastunut 30 vuoden aikana.