Raflaava otsikko, eikö?
Tiedolliset asenteet ja kokemukset voivat viitata tiloihin ja paikkoihin, joiden ajatellaan olevan olemassa ilman kyseisiä aivokemioitakin.
Esimerkiksi, jos ajatellaan uskontoa henkilön oman mielen tuotteena, ollaan eräältä kantilta varsin oikeassa.
Toisaalta jos ajatellaan ateismia henkilön oman mielen tuotteena, ollaan silloinkin (samalta kantilta) varsin oikeassa.
Tällainen arvio ei kuitenkaan todella kerro mitään siitä, voidaanko tällaisten arvioiden kohteita pitää myös henkilön "kemioista" riippumattomalla tavalla olemassa olevina.
Jos esimerkiksi uskonnollista kokemusta sanotaan "houreeksi", _koska se on oman mielen tuotos_, voidaan yhtä hyvin väittää _mitä vain kokemusta_ houreeksi. Meidän tietokykymme ulottuvilla ei ole ainakaan sellaisia kokemisen tapoja, jotka eivät olisi sidoksissa mieleen. Tämä johtaa lopulta siihen, että mieleen täysin sidoksissa oleminen ei ynnää yhtä kuin epätosi= kaikki kokemuksemme ja ajatuksemme, myös ne, joilla pyrimme viittaamaan mielemme ulkopuolelle, ovat tiettävästi täysin sidoksissa mieleemme. (Hieman eri asia on tosin, ymmärretäänkö mieli tässä toiminnalliseksi, luovaksi selittäjäksi, vai vastaanottavaksi [mitä sen ei puhtaassa mielessä tietenkään voida olettaa tekevän, siis olevan passiivinen-> passiiviseen ja luovaan kategorisointi on lisäksi "luovaa ajattelua" sekin]).
Jos uskonnollisena pidettävä ajatus, esimerkiksi mielen ulkopuolelle oletettavaan kohteeseen viittaavana väitöslauseena todetaan "vain aivokemiaksi" (mielentilan toteaminen esimerkiksi "vain aivokemiaksi" on tietysti sekin virheellinen käsitys; ns. kolmas perspektiivi ei voi muuttua ensimmäiseksi perspektiiviksi), voitaisiin sanoa todettavan (oletettavan) ettei kyseisellä mielentilalla voi olla reaalista viittauksen kohdetta. Mutta mistään 'reaalisesta viittauksen kohteesta' taas ei voi olla havaintoa tietämyksemme mukaan ilman, että se olisi jotakin, mitä (tässä käsittelyssä olevissa kehyksissä) voidaan kutsuta "vain aivokemiaksi".
Jos aivokemia viittaa reaaliseen kohteeseen, viittaavuussuhteen ja 'reaalisen' ollessa aivokemiaa, niin mikä on 'aivokemian' itsensä ulkopuolinen viittauksen kohde?
-> Siitä, että jokin 'on vain aivokemiaa' ei vaikuttaisi olevan kelvolliseksi kriteeriksi sille, mikä on totta ja mikä ei. Tällainen käsitys vaikuttaisi olevan paradoksaalinen ja vailla minkään muotoista todistusvoimaa.
Eräs pragmaattinen ratkaisuehdotus->
Ei puhuta( tai muuten esitetä ilmauksia) laisinkaan todesta tai epätodesta, vaan kokemuksista ja vain, kun kyseessä on mahdollinen yhteistoiminnan järjestäminen. Toiminnan kannalta riittää varmentua toiminnan tapojen ja kohteiden samankaltaisuudesta. (Tai erilaisten kokemusten tapauksessa samantyyppisen ilmaisun ja omissa järjestelmissään toiminnallisen yhteisymmärryksen, jos kokemusmaailma suhtautuu osapuolten välillä sisäisiltä suhdanteiltaan samantyyppisesti esimerkiksi tuotettuun puheeseen ja toimintaan.). Siellä, missä yhteistoimintaa koskevat käsitykset eroavat ja eri käsitysten toiminnallinen testaaminen osoittautuu mahdottomaksi, voidaan tietysti koettaa käyttää myös muita keinoja, kuten "minulla on perstuntuma" tai "usko vaan!", tai vain kokeilla hakuammunnalla, mutta tällaisesta on mahdotonta laatia mitään ohjenuoraa. Tällaiset kohteet eivät kuitenkaan (yleensä) voi olla myöskään yhteisen toiminnan kohteita; niiden selvyyttä ei yhteisen toiminnan kannalta (yleensä) voi edes olla tarve selvittää.
Tiedolliset asenteet ja kokemukset voivat viitata tiloihin ja paikkoihin, joiden ajatellaan olevan olemassa ilman kyseisiä aivokemioitakin.
Esimerkiksi, jos ajatellaan uskontoa henkilön oman mielen tuotteena, ollaan eräältä kantilta varsin oikeassa.
Toisaalta jos ajatellaan ateismia henkilön oman mielen tuotteena, ollaan silloinkin (samalta kantilta) varsin oikeassa.
Tällainen arvio ei kuitenkaan todella kerro mitään siitä, voidaanko tällaisten arvioiden kohteita pitää myös henkilön "kemioista" riippumattomalla tavalla olemassa olevina.
Jos esimerkiksi uskonnollista kokemusta sanotaan "houreeksi", _koska se on oman mielen tuotos_, voidaan yhtä hyvin väittää _mitä vain kokemusta_ houreeksi. Meidän tietokykymme ulottuvilla ei ole ainakaan sellaisia kokemisen tapoja, jotka eivät olisi sidoksissa mieleen. Tämä johtaa lopulta siihen, että mieleen täysin sidoksissa oleminen ei ynnää yhtä kuin epätosi= kaikki kokemuksemme ja ajatuksemme, myös ne, joilla pyrimme viittaamaan mielemme ulkopuolelle, ovat tiettävästi täysin sidoksissa mieleemme. (Hieman eri asia on tosin, ymmärretäänkö mieli tässä toiminnalliseksi, luovaksi selittäjäksi, vai vastaanottavaksi [mitä sen ei puhtaassa mielessä tietenkään voida olettaa tekevän, siis olevan passiivinen-> passiiviseen ja luovaan kategorisointi on lisäksi "luovaa ajattelua" sekin]).
Jos uskonnollisena pidettävä ajatus, esimerkiksi mielen ulkopuolelle oletettavaan kohteeseen viittaavana väitöslauseena todetaan "vain aivokemiaksi" (mielentilan toteaminen esimerkiksi "vain aivokemiaksi" on tietysti sekin virheellinen käsitys; ns. kolmas perspektiivi ei voi muuttua ensimmäiseksi perspektiiviksi), voitaisiin sanoa todettavan (oletettavan) ettei kyseisellä mielentilalla voi olla reaalista viittauksen kohdetta. Mutta mistään 'reaalisesta viittauksen kohteesta' taas ei voi olla havaintoa tietämyksemme mukaan ilman, että se olisi jotakin, mitä (tässä käsittelyssä olevissa kehyksissä) voidaan kutsuta "vain aivokemiaksi".
Jos aivokemia viittaa reaaliseen kohteeseen, viittaavuussuhteen ja 'reaalisen' ollessa aivokemiaa, niin mikä on 'aivokemian' itsensä ulkopuolinen viittauksen kohde?
-> Siitä, että jokin 'on vain aivokemiaa' ei vaikuttaisi olevan kelvolliseksi kriteeriksi sille, mikä on totta ja mikä ei. Tällainen käsitys vaikuttaisi olevan paradoksaalinen ja vailla minkään muotoista todistusvoimaa.
Eräs pragmaattinen ratkaisuehdotus->
Ei puhuta( tai muuten esitetä ilmauksia) laisinkaan todesta tai epätodesta, vaan kokemuksista ja vain, kun kyseessä on mahdollinen yhteistoiminnan järjestäminen. Toiminnan kannalta riittää varmentua toiminnan tapojen ja kohteiden samankaltaisuudesta. (Tai erilaisten kokemusten tapauksessa samantyyppisen ilmaisun ja omissa järjestelmissään toiminnallisen yhteisymmärryksen, jos kokemusmaailma suhtautuu osapuolten välillä sisäisiltä suhdanteiltaan samantyyppisesti esimerkiksi tuotettuun puheeseen ja toimintaan.). Siellä, missä yhteistoimintaa koskevat käsitykset eroavat ja eri käsitysten toiminnallinen testaaminen osoittautuu mahdottomaksi, voidaan tietysti koettaa käyttää myös muita keinoja, kuten "minulla on perstuntuma" tai "usko vaan!", tai vain kokeilla hakuammunnalla, mutta tällaisesta on mahdotonta laatia mitään ohjenuoraa. Tällaiset kohteet eivät kuitenkaan (yleensä) voi olla myöskään yhteisen toiminnan kohteita; niiden selvyyttä ei yhteisen toiminnan kannalta (yleensä) voi edes olla tarve selvittää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
totisesti ateismi on vain aivokemiaa, niinkuin kaikki muukin.
huuhaa hihhulismikin on kemiaa, mutta vain demonin säätämässä sairaassa muodossa ja rakenteessa
Tämä oli älyllisin puheenvuoro kuukauteen.
Jäin sanattomaksi.
Minkälainen on koulutuksesi?
Jos harrastat tekniikkaa, niin houkuttelen Sinut Jyväskylän yliopistoon.
"Minkälainen on koulutuksesi?"
Kesken.
Esitykseni oli tosiasiassa varsin köykäinen, sitä voisi kutsua pseudointellektuelliksi tuherteluksi, jolla ei tosiasiassa ole mitään virkaa. Ainiin, sehän olisikin sitten oikeaoppista filosofiaa.
(Esityksestä voi toki löytää sangen paljon huomauttamisen aiheita, silkkoja kömmähdyksiäkin, mutta eipä palstan taso muutenkaan päätä huimaa, joten ei kai täällä keskeneräisten ajatuskulkujensa ilmaiseminen sinänsä ole yleisessä mielessä niin tuomittavaa.)
Kiitän kuitenkin.
"Jos harrastat tekniikkaa"
Lasketaanko legot?
Esitetty "ratkaisuehdotus" on vain jonkinlaista osviittaa ja viitteitä siitä, minkälaisia ajatusmalleja moinen voisi pitää sisällään; se ei pyri olemaan kokonaisvaltainen; ennemmin varsin olemattomasti jäsennelty luonnos osasta (mahdollisesti) tällaista, mutta ehkä siitä on johonkin, keskustelunvirittäjäksi kenties.
Vaikka kuinka haluaisit päästä eroon jostain termeistä, ei se onnistu, koska ihmiset kuitenkin käyttävät niitä.
Pitkä selostuksesi oli lyhykäisyydessään seuraava.
On olemassa havaintoja (huom. voidaan lisätä myös päättely), joista joillain on vastaavuus todellisuudessa ja toisilla ei.
Koska asian voi sanoa noin lyhyesti, niin miksi pyrkiä eroon niistä lyhyistä termeistä ja korvata se pitkällä ja sekavalla selityksellä, jonka sinä annoit.
"On olemassa havaintoja (huom. voidaan lisätä myös päättely), joista joillain on vastaavuus todellisuudessa ja toisilla ei. "
Sisältö ei lyhykäisyydessään ole yllä esitetty.
Ennemmin:
Millään kokemuksistamme ei voida tällaisen ajattelun puitteissa olevan kohteitaan muualla, kuin mielemme sisällä. Tällaisessa myös mielensä ulkopuolisena pitäminen täytyy esittää aivokemian tuotokseksi: eihän ajatella olevan mitään aivoista riippumatonta mielen toimintoa.
Oletus siitä, että kohde on mielen ulkopuolella= mielen tuotos. Tällainen ajattelu johtaa siihen, että reaalimaailma oletuksen ja viittauksen kohteena on aivokemiaa siinä missä muukin. Sille, että jokin on mielen tuotosta, ei ole mielekästä tästä johtuen asettaa vaihtelevia totuusarvoja.
Missä vaiheessa ateismi muka on muuttunut inhimillisestä ajattelusta riippumattomaksi tekijäksi? Joutuisit olettamaan, että voidaan päästä kiinni kokemuksiin, jotka eivät ole aivokemiallisia prosesseja, vaikka oletat kaiken ajattelun ja kokemisen tällaisiksi. Astraaliprojektio lienee vakuuttava keinosi päästä irti tästä? Tämä on tietysti uuskantilaista paskaa uudessa paketissa, mutta se on vastaanottajien itsensä tilaukseen laittama naiiveilla ajatuskyhäelmillään.
"Millään kokemuksistamme ei voida tällaisen ajattelun puitteissa olevan kohteitaan muualla, kuin mielemme sisällä. Tällaisessa myös mielensä ulkopuolisena pitäminen täytyy esittää aivokemian tuotokseksi: eihän ajatella olevan mitään aivoista riippumatonta mielen toimintoa.
Oletus siitä, että kohde on mielen ulkopuolella= mielen tuotos. Tällainen ajattelu johtaa siihen, että reaalimaailma oletuksen ja viittauksen kohteena on aivokemiaa siinä missä muukin. Sille, että jokin on mielen tuotosta, ei ole mielekästä tästä johtuen asettaa vaihtelevia totuusarvoja"
On sama kuin...
"On olemassa havaintoja"
"Missä vaiheessa ateismi muka on muuttunut inhimillisestä ajattelusta riippumattomaksi tekijäksi?"
Missä vaiheessa olen sellaista väittänyt?
"On sama kuin...
"On olemassa havaintoja"
Kyllä. Ja erilaisia kokemuksia. Muuta on mahdotonta väittää omaavansa.
Erilainen kokemus/havainto on erilainen kokemus/havainto, kuin toinen, ei epätosi/tosi. Erilaisten kokemusten ja havaintojen välillä ei tarvitse, eikä varsinaisesti voikaan tehdä pesäeroa sen välillä, mikä on totta ja mikä ei.
Yhteistoiminnan alue on yhteisesti jaettujen kokemusten ja havaintojen alue.
Todesta/epätodesta ei tarvitse vakuuttua, eikä puhua, ainoastaan havaintojen ja kokemusten samankaltaisuudesta yhteistoiminnan järjestämisen suhteen.
Meidän kielikulttuurissamme voisikin nähdä "todella" viitattavan pohjimmiltaan tosiasiassa kokemusten samankaltaisuuteen ja ristiriita syntyy, kun ne eivät ole samankaltaisia (tosin tämä pohjalla oleva käytännöllisyys lienee unohtunut metafyysisemmän totuuskäsityksen tieltä). Puheessa "tämä on totta" sisältäisi siis viittauksen puheen osapuolien kokemusten samankaltaisuuteen, tai ideaalisten olosuhteiden vallitessa mahdollisuuteen tuottua samankaltaisina. Voi olla esimerkiksi tieteenfilosofisesti terapeuttista luopua tällaisista jaotteluista ja viitata ainoastaan yhteisesti jaettuun ja ei-jaettuun, eli intersubjektiiviseen ja subjektiiviseen. Yhteistoiminnan kannalta se on muutenkin ainoa asia, mikä merkitsee, eivät metafyysiset "totuudet".
mulla oli just aivokemiaperstuntuma-kokemus violetista yksisarvisesta.Huutaako sinun aivokemiasi tai perstuntumasi että sellaisia ei ole olemassa? Minun ainakin huutaa, olen kokenut houreen.
"mulla oli just aivokemiaperstuntuma-kokemus violetista yksisarvisesta.Huutaako sinun aivokemiasi tai perstuntumasi että sellaisia ei ole olemassa? "
Kokemuksesi violetista yksisarvisesta oli (tässä leikkimielisessä ajatusskenaariossa) todella tapahtuva.
Enempää ei tarvitse edes sanoa, jos violeteilla yksisarvisilla ei oleteta olevan tekemistä yhteistoiminnan järjestämisen kannalta.
Jos olisi, tällöin voisin esimerkiksi todeta, että se ei ole osa minun kokemuskenttääni, enkä täten voi toimia tällaisen kokemuksen pohjalta; sellainen, mistä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, ei voi toimia yhteisen toimintamme perustana. Jos vaikkapa ehdotat, että koetamme ottaa sen kiinni, joudun kieltäytymään, jos oletettavasti havaintokokemukseni ei voi muuttuakaan sellaiseksi, että havaitsisin kyseisen yksisarvisen ja voisin toimia kuin se olisi mikä vain arkikokemukseni kiinteä esine.
on henkilökohtainen kokemus ja tulkinta maailmasta, jossa elämme. Todellisuuksia on niin monta, kuin on ihmisiäkin, ja kaikki ne poikkeavat jossain määrin toisistaan.
Minä elän omassa subjektiivisessa todellisuudessani, ja arvioin sieltä yhteistä ulkoista todellisuutta ja toisten henkilökohtaisia todellisuuksia niiltä osin, kuin pystyn tajuamaan tai edes havaitsemaan niitä.
Meitä kaikkia ympäröivää yhteistä objektiivista todellisuuttakin tulkitsemme oman todellisuutemme subjektiivisten suodattimien ja lajitteluvälineiden läpi. Jos jonkun todellisuuden havaitolaitteistoon kuuluu jumalatulkitsin, niin jumala on totta hänen omassa todellisuudessaan. Olen joskus pohtinut sitä, kuinka toiminnallisesti eriytyneitä todellisuudet voivat olla.
"Olen joskus pohtinut sitä, kuinka toiminnallisesti eriytyneitä todellisuudet voivat olla."
Eivät ainakaan yhteistoiminnallisesti.
Historia tuskin tuntee tapauksia, eikä tällainen vaikuta ajattelumme puitteissa sinänsä todella mahdollisesti tapahtuvalta asialta, jossa esimerkiksi kaksi henkilöä jakaisi keskenään sellaisen toiminnallisen tason, jota kukaan muu ei jakaisi ja jotka kuitenkin voivat toimia tämän todellisuutensa tason suhteen, kuten yleensä arkikokemuksen (koettujen) kiinteiden esineiden suhteen toimitaan (esimerkiksi työntäminen, käsissään pyörittely, esineen työstäminen, esineen kiinteys, toistuvat samankaltaiset reaktiot esineen kanssa).
Kysymys on mielenkiintoinen. Tähän mennessä yhteistoiminnallinen ulottuvuus vaikuttaisi parhaalta kriteeriltä, jos todesta halutaan ylipäätänsä puhua.
Vaikkapa yhdellä "pähkinätapauksella" tällainen maailma voisi vielä vastata hänen toimintaansa, mutta kahta "pähkinätapausta" on vaikea kuvitella jakamassa maailma (jota kukaan muu ei jaa), jonka esineet käyttäytyisivät kuin ne noudattaisivat tiettyjä molempien kokemusmaailmoille yhteisiä sääntöjä. Muutoin on vaikea kuvitella, etteivät he päätyisi ajattelemaan, etteivät he jaa samaa kokemisen aluetta.
Esimerkiksi jos "pähkinätapaukset" A ja B näkevät samanlaisen esineen edessään, A kääntää selkänsä ja B siirtää kyseistä esinettä toisen näkemättä tätä tapahtumaa ja A näkisi kääntyessään esineen vaihtaneen paikkaa sellaiseen suuntaan, mihin B katsoi sitä siirtäneensä. (tietenkään muita ihmisiä ei ole pakko olettaa todella oleviksi kokeviksi subjekteiksi, mutta näin syvälle uuskantilaiseen kompostiin ei tarvinne kättään tunkea =))
Jälleen uusi tapa yrittää väittää, että ateismi on uskonto?
Havaintoja ja kokemuksia on erilaisia. Jos poltat kätesi tulessa, kipu on melko selvä merkki kokemuksesta. Jos joku tekee saman jutun, hänen kokemuksensa on aivan samanlainen.
Sinun kokemustasi sinun jumalastasi ei pysty jakamaan kukaan sinun kanssasi.
Ja voisitko opetella kirjoittamaan selkokieltä?
"Jälleen uusi tapa yrittää väittää, että ateismi on uskonto?"
Ei.
"Ja voisitko opetella kirjoittamaan selkokieltä?"
En.
Selkokieli on kieli niitä varten, joilla on vaikeuksia lukemisessa ja ymmärtämisessä tai molemmissa. Se on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan mukautettu yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.
Yleltä tulee muistaakseni selkokieliset uutiset, kannattaa harjoitella niillä, jos yleiskieli ei hahmotu. Koen, että se, minkä menettäisin ilmaisuvoimassa, ei olisi yhden tiedonjanoisen maahanmuuttajan tarpeiden tyydyttämisen arvoista.
"Sinun kokemustasi sinun jumalastasi ei pysty jakamaan kukaan sinun kanssasi. "
Ei niin. Tosin monien uskontokuntien tapauksessa tietyn jumalakokemuksen jakavia subjekteja on heidän omien väitöstensä mukaan lukuisia. Konsensunsus on muutenkin varsin huono kriteeri metafyysiselle todelle, jota haet; ateisti ilman minkäänlaista mystistä eläytymistä jäänee tappiolle, jos "lampaita" aletaan laskemaan.
"Havaintoja ja kokemuksia on erilaisia. Jos poltat kätesi tulessa, kipu on melko selvä merkki kokemuksesta. Jos joku tekee saman jutun, hänen kokemuksensa on aivan samanlainen."
Lääketiede muuten tuntee tapauksia, joissa henkilöt eivät tunne kipua tällaisessa tapauksessa. Se johtuu siitä, että ilmiön välittyvä laatu ja kokemuksellisuus riippuu havaintojärjestelmästä, jolla ilmiötä lähestytään.
Mitä koetit muuten hakea tällä?
Saavutin tarkoitukseni. Aloit kirjoittamaan selkeästi.
Mitä muuten itse hait otsikollasi:
"Ateismi on vain aivokemiaa" ja koko sekavalla tekstilläsi?
Jos kerran ei ollut tarkoitus osoittaa ateismia uskonnoksi. Vai kirjoitteletko muuten vain, niitä näitä, tänne?
"Mitä muuten itse hait.." "..Jos kerran ei ollut tarkoitus osoittaa ateismia uskonnoksi."
Niin erikoisena kuin se voikin sinulle ilmetä, on muitakin keskustelun aiheita ja syitä keskusteluun, kuin osoittaa ateismi uskonnoksi.
varmaan on moniakin syitä.
Et vain kertonut vieläkään, mikä se sinun syysi oli.
Sen ilmaiseminen, että jokin on "vain aivokemiaa" ei kelpaa määrittämään "jonkin" totuusarvoa.
Haluat siis todistella itsellesi/ateisteille, että mihin tahansa uskominen on ok?
"Haluat siis todistella itsellesi/ateisteille, että mihin tahansa uskominen on ok?"
En.
Mitä ajat takaa?
avauksen tekijä?
Mitä sinä ajat takaa?
Periaatteessa kaikki kokemukset on pelkistettävissä vain 'aivokemiaksi', mikäli oletamme, että kaikki kokemiseen liittyvä tapahtuu ihmiskehon sisällä. Ja miksi emme näin olettaisi, koska muustakaan toiminnasta ei ole saatu kunnollisia todisteita.
Sitten päästäänkin siihen, että kaikki kokemukset ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia. Houreille on tyypillistä, että ne ovat erittäin vahvasti subjektiivisia, kun taas lähes jokainen kokee heikosti subjektiivisen asian lähes samalla tavalla.
Tilanteiden tai kokemusten toistettavuus kertoo myös niiden subjektiivisuudesta. Houretta on vaikea toistaa, koska se on vahvasti subjektiivinen. Kivun kokeminen on helppo toistaa, koska (lähes) kaikki tuntevat kipua ja sitä on helppo tuottaa, joskin kivun laatu/voimakkuus on subjektiivista.
Ovatko uskonnolliset kokemukset siis helposti toistettavissa ja heikosti subjektiivisia? Tässä pitäisi ensin määritellä mikä on uskonnollinen kokemus. Joissakin uskonnoissa itse aiheutettu transsi luetaan uskonnolliseksi kokemuksesi, mutta vaikkapa kristinuskossa tätä ei välttämättä pidettäsi kovin uskonnollisena (riippuen tietenkin lahkosta). Onko joulukirkko uskonnollinen kokemus? Onko palavan pensaan näkeminen tai jumalan äänen kuuleminen uskonnollinen kokemus?
"Ovatko uskonnolliset kokemukset siis helposti toistettavissa ja heikosti subjektiivisia? "
Eivät.
" kaikki kokemukset ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia"
Tästä päästään siihen, että subjektiivisuus ei kelpaa määrittämään totuusarvoa.
Subjektiivisuuden aste kertoo vain sen, onko kokemus jaettu intersubjektiivinen kokemus vai ei.
Onkin sopivampaa puhua jaetuista ja ei-jaetuista kokemuksista, kuin tosista ja epätosista. Yhteistyön järjestämisen kannalta jaettavuus on muutenkin se, mikä merkitsee, ei metafyysisempi "totuus".
Ateismi on teistisen aivokemian puutetta.