2. Havainto joka jo kumosi

"Todisteita kvanttigravitaatiosta?

Koituuko gammasäteily Albert Einsteinin suhteellisuusteorian kohtaloksi? Turun yliopiston Tuorlan observatorion Magic-gammasädekaukoputki on havainnut ilmiön, joka ei noudata Einsteinin suppeaa suhteellisuusteoriaa. Kanariansaarilla gammataivasta tähyävän Magicin työryhmään kuuluu neljä Turun yliopiston Tuorlan observatorion tutkijaa.

Magic mittasi syyskuussa puolen miljardin valovuoden päässä olevan Markarian 501 -galaksin kirkastumisen. Kaikkien hämmästykseksi purkauksen matala-ja korkeataajuiset gammasäteet eivät osuneet mittareihin samaan aikaan, kuten suhteellisuusteoria ennustaa, vaan niiden välillä oli neljän minuutin viive.

Lontoon yliopiston professori Nick Mavromatos kumppaneineen selittää aikaeron kvanttigravitaatiolla, vetovoimalla, joka sopisi yhteen kaikki muut voimat selittävien kvanttikenttäteorioiden kanssa. Neljän minuutin viive johtuisi kvanttigravitaatioon liittyvistä aika-avaruuden kvanttiheilahteluista. Ne hidastaisivat säteilyn menoa sitä enemmän, mitä korkeampitaajuista se on.

Fyysikot ovat kipeästi kaivanneet näyttöä kvanttigravitaatiosta. Jos Mavromatosin tulkinta osoittautuu oikeaksi ja kvanttigravitaation vaikutus todella havaittiin, kyse on jymyuutisesta. Nobelia ei kuitenkaan heru, ennen kuin varmistetaan, että Markarian 501:n eritaajuiset gammasäteet todella lähtivät matkaan yhtä aikaa. (Tiede 10/2007)"

Teillä on vielä pitkä matka kohti fysiikan kaiken teoriaa. varsinkin kun teidän pitää kääntyä matkallanne ja liikkua pitkä matka takaisin päin ja vasta sitten alkaa rakentamaan näköalatornia!

Fysiikan kaiken teoriaa kun ei voi nähdä teidän jättiläistenne hartioilta. Teidän jättiläisenne vajoavat tällä hetkellä suohon ja näköala on paksumman ja paksumman sumun peitossa!
271052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Lapsikin ymmärtää työntävän voiman ja miten työntävä voima välittyy!

Lapsikin osaa työntää pallon liikkeelle ja hän osaa katsoa miten vierivä pallo välittää työntävän voiman palloon johon se osuu.

Kun lapselle näyttää miten avaruusalus työntyy avaruuteen sen takia että aluksen polttoaine muuttuu voimakkaasti vähemmän tiheäksi energiaksi ja miten siitä syntyy voima joka työntää aluksen avaruuteen, niin lapsikin ymmärtää mihin tämä varmasti oikea voima perustuu!

Jos ette osaa selittää miten vetävä voima välittyy, poistakaa kaikki pseudotieteenne teoriat netistä! ja polttakaa väärien teoriodenne kirjat! (jos joku ei ymmärtänyt äskeistä, niin menköön kursille jossa opetetaan huumoria)

Äänestä
  • Tai älä edes yritä kerro! Lue nämä sivut ja mieti asioita omilla aivoillasi!

    www.onesimpleprinciple.com

    Äänestä

  • Kreationismista tai ID:stä puhuttaessa on joskus hyvin vaikea erottaa milloin kirjoittaja on liikkeellä huumori mielellä ja milloin tosissaan.

    Tämän palstan perusteella en ikinä uskoisi, että kukaan oikeasti uskoo kreationismiin. Olen kuitenkin oikeassa elämässä tämänkin ihmeen nähnyt, joten uskottava se kai on. Uskonto on todella ihmeellistä.

    Äänestä

  • Break kirjoitti:

    Kreationismista tai ID:stä puhuttaessa on joskus hyvin vaikea erottaa milloin kirjoittaja on liikkeellä huumori mielellä ja milloin tosissaan.

    Tämän palstan perusteella en ikinä uskoisi, että kukaan oikeasti uskoo kreationismiin. Olen kuitenkin oikeassa elämässä tämänkin ihmeen nähnyt, joten uskottava se kai on. Uskonto on todella ihmeellistä.

    Uskotko laajenevaan tilaan jota aikoinaan ei ollut ollenkaan olemassa, mutta joka ilmestyi hokkus pokkus ei mistään ja silleen?

    Äänestä

  • >

    Ok, kerro sitten, miten työntävä voima välittyy.

    >

    Niin siis näkee seurauksen, mutta ei tiedä, miten voima välittyy.

    Niin hän osaa pudottaakin sen pallon ja katsoa, kuinka se putoaa maahan.

    >

    Vaikka emme tietäisi yhtään mitään, miten sähkö toimii, mutta havaintoihin perustuen pystymme sanomaan säännönmukaisuudet, millä tavoin se käyttäytyy, niin se ei ole pseudotiedettä vai mitä ?

    Hei, floodaamisesi saa säälittäviä piirteitä. Kiertelet Sinulle esitettyjä kysymyksiä (kuten tietysti huuhaassa kuuluukin), floodaat samaa paskaksi osoitettua kuraa palstalle kymmeniä viestejä päivässä - ihan kuin valhe muuttuisi jotenkin todeksi kun sitä toistaa oikein monta kertaa (tämäkin on tyypillistä huuhaan mukanaan tuomaa käyttäytymistä). Lisäksi kritiikin kohdistuessa omaan "teoriaasi" käännät puheen jostain kumman syystä johonkin ihan toiseen teoriaa (asian vierestä argumentointi onkin huuhaan yksi tunnusmerkki). Sitten vetoat, että kun jotain ei tiedetä, niin se todistaisi "teoriasi" jotenkin kummallisesti oikeaksi (erittäin tyypillistä uskonnolliselle argumentaatiolle: "ei tiedetä, miten abiogeneesi on mennyt, joten Jumalan on pakko olla totta" - tosin siis tässä tehdään ehkä suurin loukkaus loogisuutta kohtaan minkä vain voi kuvitella). Huuhaahanhan kuuluu vielä olennaisesti "suuruudenhulluus" ja ad hoc -argumentointi. No, sekin tulee aika hyvin esille kun ajattelee, että Sinähän selität, kuinka mukamas osaat selittää ihan kaiken kaikesta (vaikkei tähän lähellekään ole yltänyt miljoonien tiedemiesten lauma todisteidensa pohjalta) - myös Maailmankaikkeuteen kuulumattomasta (mistä ei voi olla mitään tietoa kenelläkään). Ad hoceja tulee vaikka kuinka: on määrittelemättömiä termejä (joka on itse asiassa ad hocin perusta: ad hoc perustuu määrittelemättömälle termille), jotka saavat koko ajan erilaisia muotoja riippuen tilanteesta - tai sitten uuden ad hocin kaiken edellisen ad hoc -argumentaation päälle.

    Sinulla on kyllä huuhaa niin hyvin paketissa kuin se oikeastaan voi vaan olla. Mieti nyt itsekin vähän huuhaan ja tieteen eroa. Ihan aidosti: tutustu johonkin huuhaateoriaan ja mieti, miten se eroaa tieteellisestä teoriasta. Sen jälkeen mietit, miten Sinun "teoriasi" eroaa tieteellisestä teoriasta.

    Eikö Sinustakin ole luotaantyöntävää kun baarissa joku vitun elvis yrittää selittää, miten helvetin viisas hän on ? Eikö vaan että tulee mieleen osoittaa, että tuo elvis ei tiedä oikeasti yhtään mitään ? Eikö vaan, että aina nuo elvikset on juuri kaikkein puupäisimpiä ? Tietämättömyys luo sellaisen harhan, ettei muutkaan muka tietäisi yhtään mitään yhtään mistään - eivätkä osaisi ajatella ollenkaan.

    Äänestä

  • se sitten kirjoitti:

    Etkö ymmärrä? no voi voi!

    Se pallo joka lähetettiin liikkeelle, on energiaa joka muutuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi ja osuessaan toiseen palloon se saa energiaa muuttumaan normaalia nopeammin vähemmän tiheäksi energiaksi ja näin syntyy paine joka työntää toisen pallon liikkeelle.

    Työntävän voiman siis sälittää se energia joka liikkuu ja osuu kohteeseen!

    lapsellisen Yksinkertaista!

    Äänestä

  • välittää työntävän voiman! kirjoitti:

    Aika säälittävää sopertelua Savorilta...

    Jaa niin kuin miten ? Siis mikä on se mekanismi, jolla "energia" saa "räjähtämään" "energiaa" ?

    Äänestä

  • tilaan? kirjoitti:

    Uskotko laajenevaan tilaan jota aikoinaan ei ollut ollenkaan olemassa, mutta joka ilmestyi hokkus pokkus ei mistään ja silleen?

    Eikun ensin oli hokkuspokkus ilmestynyt suuri Luoja joka sanoi hokkuspokkus ja loi sen laajenevan tilan ...Heh..

    Oikeitakin teorioita on olemassa, mutta kukas niistä välittää kun ne eivät ole raamatusta...

    Äänestä

  • millä mekanismilla kirjoitti:

    >

    Jaa niin kuin miten ? Siis mikä on se mekanismi, jolla "energia" saa "räjähtämään" "energiaa" ?

    Energia muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi!

    Entropian mukaisesti.

    Erittäin hyvä kysymys on se että mikä sen energian saa muuttumaan koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi!

    Energia jostakin syystä pyrkii täyttämään tilan tasaisesti, jolloin se itse muutuu ajan kanssa enemmän ja enemmän saman tiheyden omaavaksi energiaksi, kunnes lopulta meillä on tyhjyys jossa ei voi havaita mitään, eikä ole olemassa mitään millä havaita mitään.

    Silti me hänen energia on tässä tilassa ja me hänellä on ajatuksen voima jolla saamme energiamme käpertymään tiheämpään jne.

    Tämänhän me voimme todistaa itsellämme!

    Paine

    Kaikki ilmiöt ovat selitettävissä yhdellä voimalla ja tämä voima on painevoima. ( Ajatuksen voimaa ei toki pidä unohtaa! Sinäkin saat itsesi liikkumaan ajatuksesi voimalla! )

    Voimme kuvata ihmisillä mitä atomien ytimissä tapahtuu koko ajan. Esim. tuhat ihmistä voi mennä avaruuteen ja käpertyä toistensa lähelle. Nyt meillä on ihmisenergiakeskittymä joka peittää tilasta tietyn alueen. Tiedämme että suurin osa atomeista on tyhjää tilaa. Myös ihmsten välissä on tyhjää tilaa joka ei laajene tai kaareudu.

    Nyt ihmiset voivat alkaa suoristumaan eli avautumaan, jolloin he työntävät toisiaan pois päin toisistaan. Keskellä ihmisenergiakeskittymää havaitaan kovin paine ja keskellä olevien ihmisten on tehtävä eniten työtä etteivät he litisty keskelle. Nyt keskimmäiset ihmiset alkavat hikoilemaan eniten. Tämä on yksi yhteen sen kanssa mitä esim. Maapallon keskellä ja Auringon keskellä tapahtuu ilman gravitaatiovoimaa.

    Ihmisenergiakeskittymän tiheys pienenee ja ihmiset työntyvät pois päin ihmisenergiakeskittymän keskustasta. Nyt ihmisenergiakeskittymän pinnalla havaitaan vähän aikaa painovoimailmiö ilman vetävää voimaa jota ei siis oikeasti edes ole olemassa.

    Minun mielestäni tila ei laajene tai kaareudu. Jos laajenee, niin voisitko sinä kuvailla miten se tila muka laajenee?

    On helppo kuvailla miten energia muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi atomien ytimissä, joten eiköhän ole aika unohtaa tilan simsalapim laajeneminen ja kaareutuminen. Voitte unohtaa myös ylimääräiset tilaulottuvuudet, pimeän aineen ja pimeän energian.

    Ei tila laajene tai kaareudu.

    Atomien ytimet laajenevat, avautuen laajenevia elektroneja ja laajenevia fotoneja, jotka myös säteilevät laajenevaa energiaansa aaltoina pois päin itsestään.

    Ja näinhän tää nyt vaan menee!

    Kun katsot galaksia, ymmärrät että galaksin sisällä energia on tiheämmin kuin galaksin ulkopuolella. Kun katsot tähteä, ymmärrät että tähden sisällä energia on tiheämmin kuin tähden ulkopuolella. Nyt tiedät että atomin ytimessä energia on tiheämmin kuin atomin ytimen ulkopuolella. Ei ole vaikeaa ymmärtää että protonien/neutronien sisällä energia on tiheämmin kuin niiden ulkopuolella tai että kvarkkien sisällä energia on tiheämmin kuin kvarkkien ulkopuolella jne.

    Ei ole vaikeaa arvata että näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella on alue jossa energiaa on todella paljon enemmän kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa on energiaa yhteensä, niin että siellä energia on paljon tiheämmin kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa. Silti tuolla alueella joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, ei ole keskikohtaa jossa energia olisi tiheämmin kuin sen ulkopuolella, koska tuo kolmiulotteisesti laajeneva energiakeskittymä joka säteilee energia-aaltoja joilla on galaksiluonne, muodostuu itse erillisistä kolmiulotteisesti laajenevista energiakeskittymistä, jotka tietysti itsekin muodostuvat erillistä kolmiulotteisesti laajenevista energiakeskittymistä jne.

    Atomin ytimellä ei siis ole keskikohtaa jossa energia olisi tiheämmin kuin sen ulkopuolella. Maailmankaikkeudella ei ole keskikohtaa jonka ulkopuolella energia oli vähemmän tiheämmin.

    Koska LIIKE on kohti vähemmän tiheää aluetta, niin silloin näkyvä maailmankaikkeus LIIKKUU kokonaisuutena pois päin siitä yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, jossa energia on paljon tiheämmin kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa.

    Äänestä

  • Break kirjoitti:

    Eikun ensin oli hokkuspokkus ilmestynyt suuri Luoja joka sanoi hokkuspokkus ja loi sen laajenevan tilan ...Heh..

    Oikeitakin teorioita on olemassa, mutta kukas niistä välittää kun ne eivät ole raamatusta...

    Mikäs ne "oikeat" teoriat todistaa oikeiksi?

    Äänestä

  • koko ajan! kirjoitti:

    Mistä tiedät ? Mitkä havainnot osoittavat tällaisen tapahtuman ?

    >

    Tosin entropiassa ei sanota, että koko ajan. Vain silloin kun jotain tapahtuu, myös entropia kasvaa - ei suinkaan koko ajan. Sinulla on siis jokin ihan toinen "entropiakin" - fysiikkaa se ei ainakaan ole.

    >

    Mistä syystä ? Jos et osaa selittää, lienee turha mossottaa koko "teoriaasi" - ainakin oman määritelmäsi mukaan se estää teorian oikeellisuuden.

    >

    Jees ja, sitten tuli ad hoc: jokin "hän", joka pystyy tekemään ihan mitä vaan kaikesta selitetystä poiketen, joten GDI pätee missä vaan.

    >

    Itseään ei voi todistaa itsellään. Se on kehäpäätelmä.

    >

    Tosin mitään havaintoa tuollaisen "painevoimasi" olemassa olosta tai välittymismekanismista ei ole olemassa.

    >

    Miksi alkaisivat ? Mikä mekanismi tämän saa aikaan ?

    >

    Koska arvauksesta on tullut ehdotonta faktaa ?

    Mitään todistetta, että Maailmankaikkeuden "ulkopuolella" olisi mitään ei vaan yksinkertaisesti ole. Siitä ei vaan voi tietää. Arvauksia toki saa heittää, esim. "siellä on paljon energiaa". Tosin arvaukset: "siellä ei ole paljon energiaa", "siellä ei ole mitään" ja "sitä ei ole" ovat täsmälleen yhtä päteviä - siitä kun ei tosiaan mitään todistetta ole.

    >

    Maailmankaikkeus on siis "energiakeskittymä", joka laajenee kolmiulotteisesti. Väliin tietysti mahtuu tyhjää, mutta myös "energiaasi". Jep. Nyt haastan Sinut ajattelemaan. Siis kun Maailmankaikkeuteen piirrettäisiin pisteitä vaikka miljoona satunnaisiin kohtiin, niin eikö vaan että kun se laajenee kolmiulotteisesti eikä edes mistään keskikohdasta, niin noiden jokaisen pisteen etäisyys kasvaisi toisiinsa nähden ? Pisteiden väliin tulisi siis lisää etäisyyttä ja kun tuo tapahtuisi kolmessa ulottuvuudessa, puhuttaisiin siis, että mitä pisteiden väliin tulee lisää ? Mitä muuta kuvittelet tuon tilan laajenemisen tarkoittavan kuin juuri tuota kolmiulotteista laajenemista ?

    Huomaatko, että ihan jokainen väitteesi pohjatuu todisteettomaan arvaukseen ? Aina kun kysyy, mistä se ("painevoima", "räjähtäminen") johtuu, vastausta ei olekaan. Ei ole mitään mekanismia, miten tuo toimisi. Jos nyt alat taas selittää noiden määrittelemättömien "räjähdysten" ym. päälle jotain selittävää tekijää, jolla ei ole mitään todistusvoimaa, niin etkö vaan ole tässä vähässä ajassa jo oppinut, että se on juuri täsmälleen ad hoc -argumentointia (ja siis aivan täyttä huuhaata). Pitäisi olla todisteellinen voima, ennen kun sillä voi mitään selittää.

    Äänestä

  • tilaan? kirjoitti:

    Uskotko laajenevaan tilaan jota aikoinaan ei ollut ollenkaan olemassa, mutta joka ilmestyi hokkus pokkus ei mistään ja silleen?

    Ei maailmankaikkeuden äärien tarvitsekaan laajeta vaikka avaruudessa laajeneminen vielä jatkuisikin.
    Ääret saattavat jopa lähentyäkin, sillä meillä ei ole mitään keinoa tarkistaa tilannetta reaaliajassa.

    Äänestä

  • tiedät ? kirjoitti:

    >

    Mistä tiedät ? Mitkä havainnot osoittavat tällaisen tapahtuman ?

    >

    Tosin entropiassa ei sanota, että koko ajan. Vain silloin kun jotain tapahtuu, myös entropia kasvaa - ei suinkaan koko ajan. Sinulla on siis jokin ihan toinen "entropiakin" - fysiikkaa se ei ainakaan ole.

    >

    Mistä syystä ? Jos et osaa selittää, lienee turha mossottaa koko "teoriaasi" - ainakin oman määritelmäsi mukaan se estää teorian oikeellisuuden.

    >

    Jees ja, sitten tuli ad hoc: jokin "hän", joka pystyy tekemään ihan mitä vaan kaikesta selitetystä poiketen, joten GDI pätee missä vaan.

    >

    Itseään ei voi todistaa itsellään. Se on kehäpäätelmä.

    >

    Tosin mitään havaintoa tuollaisen "painevoimasi" olemassa olosta tai välittymismekanismista ei ole olemassa.

    >

    Miksi alkaisivat ? Mikä mekanismi tämän saa aikaan ?

    >

    Koska arvauksesta on tullut ehdotonta faktaa ?

    Mitään todistetta, että Maailmankaikkeuden "ulkopuolella" olisi mitään ei vaan yksinkertaisesti ole. Siitä ei vaan voi tietää. Arvauksia toki saa heittää, esim. "siellä on paljon energiaa". Tosin arvaukset: "siellä ei ole paljon energiaa", "siellä ei ole mitään" ja "sitä ei ole" ovat täsmälleen yhtä päteviä - siitä kun ei tosiaan mitään todistetta ole.

    >

    Maailmankaikkeus on siis "energiakeskittymä", joka laajenee kolmiulotteisesti. Väliin tietysti mahtuu tyhjää, mutta myös "energiaasi". Jep. Nyt haastan Sinut ajattelemaan. Siis kun Maailmankaikkeuteen piirrettäisiin pisteitä vaikka miljoona satunnaisiin kohtiin, niin eikö vaan että kun se laajenee kolmiulotteisesti eikä edes mistään keskikohdasta, niin noiden jokaisen pisteen etäisyys kasvaisi toisiinsa nähden ? Pisteiden väliin tulisi siis lisää etäisyyttä ja kun tuo tapahtuisi kolmessa ulottuvuudessa, puhuttaisiin siis, että mitä pisteiden väliin tulee lisää ? Mitä muuta kuvittelet tuon tilan laajenemisen tarkoittavan kuin juuri tuota kolmiulotteista laajenemista ?

    Huomaatko, että ihan jokainen väitteesi pohjatuu todisteettomaan arvaukseen ? Aina kun kysyy, mistä se ("painevoima", "räjähtäminen") johtuu, vastausta ei olekaan. Ei ole mitään mekanismia, miten tuo toimisi. Jos nyt alat taas selittää noiden määrittelemättömien "räjähdysten" ym. päälle jotain selittävää tekijää, jolla ei ole mitään todistusvoimaa, niin etkö vaan ole tässä vähässä ajassa jo oppinut, että se on juuri täsmälleen ad hoc -argumentointia (ja siis aivan täyttä huuhaata). Pitäisi olla todisteellinen voima, ennen kun sillä voi mitään selittää.

    lapsikin ymmärtää että esim. Auringon energia oli 5 miljardia vuotta sitten paljon pienemmällä alueella tilassa joka ei muutu!

    Nyt tuo Auringon energia muodostaa halkaisijaltaan noin 10 miljaria valovuotta omaavan energiapallon, vai eikö näin ole!

    Tuo sama energia oli aikoinaan Auringon sisällä!

    Eli myös laajenevilla mittalaitteilla mitattuna Aurinko on räjähtänyt paljon isommaksi energiapalloksi.

    Energiakeskittymät nyt vaan laajenevat lomittain ja silleen!

    onneksi näin, muuten emme voisi havaita mitään!

    Äänestä

  • teorioita? kirjoitti:

    Mikäs ne "oikeat" teoriat todistaa oikeiksi?

    Tutustu tieteen periaatteisiin.

    Äänestä

  • Esim. Aurinko kirjoitti:

    lapsikin ymmärtää että esim. Auringon energia oli 5 miljardia vuotta sitten paljon pienemmällä alueella tilassa joka ei muutu!

    Nyt tuo Auringon energia muodostaa halkaisijaltaan noin 10 miljaria valovuotta omaavan energiapallon, vai eikö näin ole!

    Tuo sama energia oli aikoinaan Auringon sisällä!

    Eli myös laajenevilla mittalaitteilla mitattuna Aurinko on räjähtänyt paljon isommaksi energiapalloksi.

    Energiakeskittymät nyt vaan laajenevat lomittain ja silleen!

    onneksi näin, muuten emme voisi havaita mitään!

    Yrität nyt ihan defenssinä olla vastaamatta vaikeisiin kysymyksiin. Tuo Aurinko-esimerkkisi ei vastannut mihinkään - siinäkään et esitellyt mitään mekanismia mihinkään suuntaan. Aurinko lähettää säteilyä. Aurinko säilyy kuitenkin Aurinkona eli sinä pallona, jonka Sinäkin näet taivaalla. Tuo pallo ei kuitenkaan ole 10 mdr vv halkaisijaltaan vai mitä ? Oikein. Eli se, mitä Aurinko on lähettänyt, ei Sinunkaan mielestäsi kuulu enää Aurinkoon. Mieti vaikka taskulamppua verrokiksi.

    Mutta mutta, asiaan: nyt joudut kyllä tunnustamaan, että "teoriasi" on pelkkää satuilua, jos et pysty vastaamaan/kommentoimaan kaikkiin näihin aivan peruskysymyksiin. Tuo on lähinnä jotain uskonnolista silmien sulkemista vastaavaa käyttäytymistä vai mitä mieltä itse olet siitä, että selitin juurta jaksain, missä on ongelmakohtasi, mutta Sinä et vastaa mitään niihin vaan kuin sumuverhoksi yrität syöttää tuota iänikuista Aurinko-maneeriasi, joka on jo todettu täysin sepitteelliseksi (et muuten pystynyt kommentoimaan sitäkään, miksi "energiapallon" halkaisija olisi 10 mrd vv jos kerran kaikki olisi kiihtyvästi "räjähtämässä"; sen halkaisijan pitäisi olla paljon paljon pienempi, jos mitataan nykyiseen mittasuhteeseen paisuneella valovuodella).

    1. >

    Mistä tiedät ?

    2. >

    Tosin entropiassa ei sanota, että koko ajan. Vain silloin kun jokin reaktio tapahtuu, myös entropia kasvaa - ei suinkaan koko ajan. Sinulla on siis jokin ihan toinen "entropiakin" - fysiikkaa se ei ainakaan ole. Onko Sinulla joku määritelmä "entropiallesi" ?

    3. >

    Mistä syystä ? Jos et osaa selittää, lienee turha mossottaa koko "teoriaasi" - ainakin oman määritelmäsi mukaan se estää teorian oikeellisuuden.

    4. >

    Tosin mitään havaintoa tuollaisen "painevoimasi" olemassa olosta tai välittymismekanismista ei ole olemassa.

    5. >

    Miksi alkaisivat ? Mikä mekanismi tämän saa aikaan ? Niin, mikä on periaate, miksi tämä kaikki tapahtuisi ylipäätään ?

    6. >

    Koska arvauksesta on tullut ehdotonta faktaa ?

    Mitään todistetta, että Maailmankaikkeuden "ulkopuolella" olisi mitään ei vaan yksinkertaisesti ole. Siitä ei vaan voi tietää. Arvauksia toki saa heittää, esim. "siellä on paljon energiaa". Tosin arvaukset: "siellä ei ole paljon energiaa", "siellä ei ole mitään" ja "sitä ei ole" tai vaikka "se on mansikkahilloa" ovat täsmälleen yhtä päteviä - siitä kun ei tosiaan mitään todistetta ole.

    Niin, koska "ei ole vaikea arvata" on käynyt samaksi kuin "ehdoton totuus" ?

    7. >

    Maailmankaikkeus on siis "energiakeskittymä", joka laajenee kolmiulotteisesti. Väliin tietysti mahtuu tyhjää, mutta myös "energiaasi". Jep. Nyt haastan Sinut ajattelemaan. Siis kun Maailmankaikkeuteen piirrettäisiin pisteitä vaikka miljoona satunnaisiin kohtiin, niin eikö vaan että kun se laajenee kolmiulotteisesti eikä edes mistään keskikohdasta, niin noiden jokaisen pisteen etäisyys kasvaisi toisiinsa nähden ? Pisteiden väliin tulisi siis lisää etäisyyttä ja kun tuo tapahtuisi kolmessa ulottuvuudessa, puhuttaisiin siis, että mitä pisteiden väliin tulee lisää ? Mitä muuta kuvittelet tuon tilan laajenemisen tarkoittavan kuin juuri tuota kolmiulotteista laajenemista ?

    Eikö ollutkin selkeästi osoitettu, että tila laajenee jo Sinun itsesikin mielestä ?

    Tosiaan kohtia oli paljon, mutta niipä on suuret sanat Sinullakin, joten joudut seisomaan monikohtaisen listan takana - siis jos aiot seistä "teoriasi" takana. Saat tietysti luovuttaakin tässä vaiheessa: poistat vaan sivusi netistä ja pidät tästä lähin turpasi kokonaan kiinni.

    Haluatko ylipäätään keskustella "teoriastasi" ?

    Äänestä

  • olet epärehellinen kirjoitti:

    Kyllä niitä havaintoja painevoiman välittymisestä on vaikka muille jakaa!

    Mutta kerro joku yhtä konkreettinen havainto siitä miten vetävä voima välittyy!

    Lapsikin näkee omin silmin miten kädellä voi työntää esinettä eteenpäin!

    Tai miten atomipommin paineaalto työntää kaikkea edellään!

    Ja näitähän löytyy. Vaan missä on teidän ns. vetävän silmillä havaittavat havainnot! Jotakin missä voimme havaita miten se ns. vetävä voima muka välittyy?

    Äänestä

  • muille jakaa! kirjoitti:

    Niin siis onhan havaintoja painovoiman välittymisestä vaikka muille jakaa: punnitukset, voimamittaukset, putoaminen. Totta on tietysti se, että painovoiman välittymismekanismia ei tunneta täysin (eli siitä ei ole riittävästi todisteellista dataa). Tosin eipä ole "painevoimastasikaan" mitään todisteita eikä edes arvausta, miten se välittyisi. Sen mekanismia et tosiaan ole esitellyt.

    >

    Tämä on havainto, jonka vaan tulkitset "painevoimaksesi", mutta kun tuosta voimasta ei ole mitään havaintoa eikä mekanismia, mistä se johtuu tai miten se välittyy.

    >

    Niin toki atomipommin painevaihteluissa on myös imuvaihe ja tosiaan painevaikutus on vain hetkellinen rintamana etenevä aalto (joka ei muuten osaa valita, onko vastassa luotain vai kaasu).

    Mutta mutta, olet edelleen hyvin epärehellinen itsellesi. Pystytkö edes nukkumaan kun tiedät, miten suljet silmäsi joiltakin faktoilta ? Siis mitä järkeä Sinun on uskoa "teoriaasi", jos todella huomaat, että se on päin helvettiä ? Onko se jokin pakkomielle, että faktoista piittaamatta sen on pakko pakko pakko olla noin ? Onko tuossa mitään järkeä ? Siis:

    1. >

    Mistä tiedät ?

    2. >

    Tosin entropiassa ei sanota, että koko ajan. Vain silloin kun jokin reaktio tapahtuu, myös entropia kasvaa - ei suinkaan koko ajan. Sinulla on siis jokin ihan toinen "entropiakin" - fysiikkaa se ei ainakaan ole. Onko Sinulla joku määritelmä "entropiallesi" ?

    3. >

    Mistä syystä ? Jos et osaa selittää, lienee turha mossottaa koko "teoriaasi" - ainakin oman määritelmäsi mukaan se estää teorian oikeellisuuden.

    4. >

    Tosin mitään havaintoa tuollaisen "painevoimasi" olemassa olosta tai välittymismekanismista ei ole olemassa.

    5. >

    Miksi alkaisivat ? Mikä mekanismi tämän saa aikaan ? Niin, mikä on periaate, miksi tämä kaikki tapahtuisi ylipäätään ?

    6. >

    Koska arvauksesta on tullut ehdotonta faktaa ?

    Mitään todistetta, että Maailmankaikkeuden "ulkopuolella" olisi mitään ei vaan yksinkertaisesti ole. Siitä ei vaan voi tietää. Arvauksia toki saa heittää, esim. "siellä on paljon energiaa". Tosin arvaukset: "siellä ei ole paljon energiaa", "siellä ei ole mitään" ja "sitä ei ole" tai vaikka "se on mansikkahilloa" ovat täsmälleen yhtä päteviä - siitä kun ei tosiaan mitään todistetta ole.

    Niin, koska "ei ole vaikea arvata" on käynyt samaksi kuin "ehdoton totuus" ?

    7. >

    Maailmankaikkeus on siis "energiakeskittymä", joka laajenee kolmiulotteisesti. Väliin tietysti mahtuu tyhjää, mutta myös "energiaasi". Jep. Nyt haastan Sinut ajattelemaan. Siis kun Maailmankaikkeuteen piirrettäisiin pisteitä vaikka miljoona satunnaisiin kohtiin, niin eikö vaan että kun se laajenee kolmiulotteisesti eikä edes mistään keskikohdasta, niin noiden jokaisen pisteen etäisyys kasvaisi toisiinsa nähden ? Pisteiden väliin tulisi siis lisää etäisyyttä ja kun tuo tapahtuisi kolmessa ulottuvuudessa, puhuttaisiin siis, että mitä pisteiden väliin tulee lisää ? Mitä muuta kuvittelet tuon tilan laajenemisen tarkoittavan kuin juuri tuota kolmiulotteista laajenemista ?

    Eikö ollutkin selkeästi osoitettu, että tila laajenee jo Sinun itsesikin mielestä ?

    Keskity nyt jokaiseen kohtaan noista vai jääkö "teoriasi" nyt historiaan kun tukin turpasi näillä muutamalla kohdalla ?

    Äänestä

Miten kvanttigravitaatio kumoaa alkuräjähdysteorian?

Se on vain yksi lisänaula kreationismin jo nauloja täynnä olevassa lahossa arkussa.

Äänestä
  • Jokos ne Einsteinin teoriat sitten on kuopattu? nekö ei siälly nykyisiin standarditeorioihin?

    Äänestä

  • ..tämä yhden (monella nimimerkillä kirjoittavan) tekijän ikioma kosmologia ole edes kreationismia vaan pelkkä hallusinaatio.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    ..tämä yhden (monella nimimerkillä kirjoittavan) tekijän ikioma kosmologia ole edes kreationismia vaan pelkkä hallusinaatio.

    Uskot ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin joita ihminen ei voi ymmärtää, mutta pitäisi USKOA kun tiedepapit niin väittää?

    Tilaan jota aikoinaan ei ollut ollenkaan olemassa, mutta joka ilmestyi simsalapim ja alkoi laajenemaan räjähdyksenomaisesti niin ettei ihminen voi sitä Enqvistin mukaan ymmärtää, mutta pitäisi vaan USKOA kun tiedepapit niin väittää?

    Äänestä

  • ylimääräisiin tilaulottuvuu... kirjoitti:

    Uskot ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin joita ihminen ei voi ymmärtää, mutta pitäisi USKOA kun tiedepapit niin väittää?

    Tilaan jota aikoinaan ei ollut ollenkaan olemassa, mutta joka ilmestyi simsalapim ja alkoi laajenemaan räjähdyksenomaisesti niin ettei ihminen voi sitä Enqvistin mukaan ymmärtää, mutta pitäisi vaan USKOA kun tiedepapit niin väittää?

    Tieteessä ei ole uskonkappaleita, vaan hypoteeseja. Jos ne sopivat hyvin havaintoihin, ne saattavat muuttua teorioiksi tai jopa yleisesti hyväksytyiksi teorioiksi. Silloinkaan niihin ei uskota, vaan ne hyväksytään siihen asti kun tulee uutta havaintonäyttöä.

    Kosmologian hyväksytty teoria on (kertaluonteinen tai toistuva) alkuräjähdys ja siitä alkanut avaruuden laajeneminen. Sekavilla jutuilla tässä ketjussa ei ole mitään yhtymäkohtaa tähän teoriaan eikä myöskään kykyä edes heilauttaa sitä kaatamisesta puhumattakaan. Siksi juuri, että ne perustuvat pelkkään uskoon ilman ensimmäistäkään havaintoa tai mittausta.

    Äänestä

laajenevassa tilassa on kuoppia jotka vaikuttavat eri tavalla eri energian omaaviin hiukkasiin jotka muuten kyllä liikkuisivat samaa vauhtia! Näille kuopille voimme antaa nimeksi pimeät kuopat!

Äänestä

"
Teillä on vielä pitkä matka kohti fysiikan kaiken teoriaa. varsinkin kun teidän pitää kääntyä matkallanne ja liikkua pitkä matka takaisin päin ja vasta sitten alkaa rakentamaan näköalatornia!
"

Miten niin pitkä matka? Etkö osaa edes lukea?

Tuossa lainauksessasikin sanotaan (painotus minun), että

"
selittää aikaeron kvanttigravitaatiolla, vetovoimalla, joka SOPISI YHTEEN kaikki muut voimat selittävien kvanttikenttäteorioiden kanssa. Neljän minuutin viive johtuisi kvanttigravitaatioon liittyvistä aika-avaruuden kvanttiheilahteluista. Ne hidastaisivat säteilyn menoa sitä enemmän, mitä korkeampitaajuista se on.
"

Kyllähän jo matematiikka on kauan kertonut meille, että sekä suhteellisuusteoria että kvanttifysiikka eivät nykymuodossaan voi pitää paikkaansa. Niiden yhdistäminen on matemaattisesti hankalaa, mutta se en edennyt jo senverran, että joitain ennusteita voidaan tehdä. Ennusteiden testaaminen taas on vaikeaa, koska erot alkuperäisiin teorioihin tulevat esiin vasta äärimmäisen suurilla energioilla ja etäisyyksillä.

Nyt energiaa ja etäisyyttä viimein oli tarpeeksi, ja kas kas, mittaustulokset olivat juuri sitä mitä suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistelmä sanookin! Millä tavalla tämä muka kumoaa mitään, kun tämä oli juuri sitä mitä "Fyysikot ovat kipeästi kaivanneet".

Ja vielä niistä "ylimääräisistä ulottuvuuksista". VAIKKA sellaisia ei olisi fysikaalisesti olemassa (mitään tällaista todistavaa ei kuitenkaan ole ilmennyt), sellaiset voidaan silti kuvata matemaattisesti, joten niiden olemassaolo on ainakin loogisesti täysin kestävää, vaikka sinä et niiden muotoa kykenisikään ymmärtämään. Et sinä ymmärtäisi myöskään miten tietokone (elektroniikka, ohjelmat, kääntäjät jne.) toimii, mutta silti sen kanssa naputtelu onnistuu jopa sinulta.

Äänestä

Kreationismin (joka kai on kuitenkin palstan aihe) kannalta tässä on sellainen ikävä puoli, että kun tiede edistyy ja tarkentuu, niin sitä kauempana ollaan kreationistien vaalimasta pronssikaudelta peräisin olevasta syntymyytistä.

Puolen miljardin valovuoden päästä tulevat gamma-säteet eivät tule ikinä todistamaan 6000 vuotta vanhan maailmankaikkeuden puolesta.

Sillä sipuli.

Äänestä

Sinusta savor tulee suppuraisen kaltainen kreationisti noilla valehteluillasi.
Markarian 501 plasma-pulssit eivät ole mitään ihmeellisyyksiä tai ainutkertaisia edes ilmiöinä.

Kysymyksessä on kahden toisiaan lähellä olevan galaksin (oikeammin kvasaarin ja vielä oikeammin blasaarin) interaktiosta joista toisella tai molemmilla on aktiivinen ydin, mahdollisesti ytimessä on musta aukko. Tällaisessa interaktiossa on melkeinpä sääntö että energiaa ja materiaa suihkuaa plasmana (vrt. musta aukko) Plasmasuihkun nopeudet saattavat nousta lähelle valonnopeutta eli noin 99% - 99,9% valonnopudesta.

Tällainen suuren energian ja nopeuden omaava plasma ensin absorboituu suihkun tielle osuvaan materiaan, menettää energiaansa ja emittoi malampienergistä säteilyä. Mainitsemasi viive tulee siitä ettei materia (plasma) voi koskaan yltää ihan valonnopeuteen ja jää normaalista valosta jälkeen ja kun plasmasuihku on kuitenkin n. parsekin pituinen tulee emittoituva säteily hieman jälkijunassa.

Einsteinin suhteellisuusteoria senkun vahvistuu tämänkin havainnon jälkeen, ei kumoudu sinun haahuilusi perusteisiin.

Huom. Lopeta nyt vittu jo tuo paskanjauhaminen ! !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkuräjähdysteorian! kirjoitti:

"Todisteita kvanttigravitaatiosta?

Koituuko gammasäteily Albert Einsteinin suhteellisuusteorian kohtaloksi? Turun yliopiston Tuorlan observatorion Magic-gammasädekaukoputki on havainnut ilmiön, joka ei noudata Einsteinin suppeaa suhteellisuusteoriaa. Kanariansaarilla gammataivasta tähyävän Magicin työryhmään kuuluu neljä Turun yliopiston Tuorlan observatorion tutkijaa.

Magic mittasi syyskuussa puolen miljardin valovuoden päässä olevan Markarian 501 -galaksin kirkastumisen. Kaikkien hämmästykseksi purkauksen matala-ja korkeataajuiset gammasäteet eivät osuneet mittareihin samaan aikaan, kuten suhteellisuusteoria ennustaa, vaan niiden välillä oli neljän minuutin viive.

Lontoon yliopiston professori Nick Mavromatos kumppaneineen selittää aikaeron kvanttigravitaatiolla, vetovoimalla, joka sopisi yhteen kaikki muut voimat selittävien kvanttikenttäteorioiden kanssa. Neljän minuutin viive johtuisi kvanttigravitaatioon liittyvistä aika-avaruuden kvanttiheilahteluista. Ne hidastaisivat säteilyn menoa sitä enemmän, mitä korkeampitaajuista se on.

Fyysikot ovat kipeästi kaivanneet näyttöä kvanttigravitaatiosta. Jos Mavromatosin tulkinta osoittautuu oikeaksi ja kvanttigravitaation vaikutus todella havaittiin, kyse on jymyuutisesta. Nobelia ei kuitenkaan heru, ennen kuin varmistetaan, että Markarian 501:n eritaajuiset gammasäteet todella lähtivät matkaan yhtä aikaa. (Tiede 10/2007)"

Teillä on vielä pitkä matka kohti fysiikan kaiken teoriaa. varsinkin kun teidän pitää kääntyä matkallanne ja liikkua pitkä matka takaisin päin ja vasta sitten alkaa rakentamaan näköalatornia!

Fysiikan kaiken teoriaa kun ei voi nähdä teidän jättiläistenne hartioilta. Teidän jättiläisenne vajoavat tällä hetkellä suohon ja näköala on paksumman ja paksumman sumun peitossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu