Ja kusetus jatkuu.
lainattu Länsiuusimaalehdestä
"ParkPatrolin valvontaan ehkä lisää pysäköintialueita Lohjalla
25.11.2008 8:05
Laura Roininen
Virkkalan Lämmön isännöimissä vuokrataloissa pysäköintiä valvova ParkPatrol on neuvottelemassa Lohjalta uusia alueita valvottavakseen.
Helsingin hovioikeus teki viime viikolla päätöksen, jonka mukaan yksityisen pysäköinninvalvonnan virhemaksua ei tarvitse maksaa. Päätös ei ole kuitenkaan ole lainvoimainen, sillä siihen on haettu valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Niinpä myös ParkPatrol jatkaa toimintaansa normaalisti.
–Muutama lohjalainen isännöitsijä on ottanut meihin yhteyttä. Tämä tapahtui ennen hovioikeuden päätöstä. Näyttää kuitenkin siltä, ettei päätös vaikuta uusien kohteiden saamiseen, ParkPatrolin hallituksen puheenjohtaja Lauri Mustonen kertoo.
Mustonen odottaa oikeuskäsittelyn päättymistä, ennen kuin ottaa kantaa valvontamaksujen palauttamisvaatimuksiin. Hän luottaa, että asia menee korkeimpaan oikeuteen.
Hovioikeus katsoo, että vain poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi määrätä pysäköintivirhemaksun. Mustonen painottaa, ettei ParkPatrol kirjoita sakkoja tai pysäköintivirhemaksuja, vaan yksityisoikeudellisia valvontamaksuja.
–Yksityisalueen maanomistajalla tai -haltijalla on oikeus asettaa pysäköintiohjeet. Me valvomme, että niitä noudatetaan.
Kuluttajavirasto ei voi antaa selvää ohjetta yksityisen pysäköinninvalvonnan maksujen maksamisesta, ennen kuin asiasta on lainvoimainen päätös.
Kuluttajalla on kuitenkin oikeus tehdä valitus, jos hän katsoo yrityksen veloittaneen häntä väärin perustein.
Mustosen mukaan suurin osa valvontamaksun saaneista maksaa sen valittamatta.
ParkPatrol aloitti pysäköinninvalvonnan Lohjalla syyskuussa. Mustonen kertoo, että maksuja on kirjoitettu muutama kymmenen, mutta kuitenkin selvästi alle sata.
ParkPatrolilla on valvottavanaan noin 600 kohdetta pääsääntöisesti Uudenmaan alueella.
"
27.11.2008
http://www.lansi-uusimaa.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/ParkPatrolin-valvontaan-ehka-lisaa-pysakointialueita-Lohjalla

Vastaukset 2
Vanhimmat
luikurit juhli jo vähän aikaa luullen jotain voittaneensa, hehheh. ja kun ylimmän oikeusasteen tuomio lopulta kopsahtaa, alkaa melkonen perintärumba käydä
Jotenkin vaikutat köyhältä, kun aina tuot homman europuolen esiin.