onko

Onko totta, että jotkut rasvakertymät eivät lähde ilman leikkausta? Kuulostaa ainakin aika huuhaalta. Entäs sitten esim. anorektikot niillähän ei oo melkein yhtään rasvaa...
1343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotkut pienet rasvakertymät ovat niin sitkeitä, että niistä ei pääse eroon vaikka olisikin normaalipainoinen/hoikka. JOnkinlainen rasvamäärä kuuluu normaalina osana terveen ihmisen kehoon. Joillain ihmisillä tuo rasva vain kerääntyy niihin epämieluisiin paikkoihin. Vaikka olisikin hoikka, rasva istuu tiukassa esimerkiksi reisissä.
Anorektikoilla ei ole rasvaa, koska he kärsivät hengenvaarallisesta sairaudesta. Anoreksiassa keho 'syö' jo lihaksistoa, kun sitä rasvaa ei enää ole käytettäväksi...

Siis tietysti niitä rasvakertymiään pystyy pienentämään tiettyyn pisteeseen asti, kun laihtuu hoikaksi. Mutta kyllä hyvin hoikillakin ihmisillä (joiden ei soisi missään nimessä enää laihtuvan!) voi löytyä vatsamakkara tai rasvaa reisistä. Eli kaikista rasvakertymistä ei välttämättä pääse eroon muuten kuin leikkauksella. On sitten eri juttu, jos haluaa riskeerata oman terveytensä riuduttamalla itseään vaarallisen alipainoiseksi, mutta siihen ei pitäisi lähteä.
Se on valitettava seikka, että vuosituhansien saatossa tämä meidän kehomme on erikoistunut käyttämään kaiken ruuasta saaman energian ja rasvan hyväksi. Evoluutio ei muokannut kehoamme sopimaan nykyaikaiseen yltäkylläiseen elämään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totta? kirjoitti:

Onko totta, että jotkut rasvakertymät eivät lähde ilman leikkausta? Kuulostaa ainakin aika huuhaalta. Entäs sitten esim. anorektikot niillähän ei oo melkein yhtään rasvaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu