Saksalaisten kuuluisa Acht-Acht, eli kasi-kasi, oli siis 88 mm ilmatorjunta kanuuna, joka oli ensisijaisesti tarkoitettu kiinteään kohdesuojaukseen, kuten siltojen, varikoiden ja muiden tärkeiden kohteiden suojaksi.
Varsinaisen maineensa ase loi kuitenkin panssarintorjunnassa ja jotkut pitävät sitä maailman parhaana pst-aseena.
Omasta mielestäni se ei ollut hyvä oikeastaan missään.
Ilmatorjunnassa se oli suunniteltu yhteistyössä Luftwaffen kanssa ja siten se olisi ollut erinomainen ase torjumaan sen hyökkäyksiä mm. Taistelussa Englannista. Eli suomeksi; Se olis suunniteltu torjumaan keskiraskaita kaksimoottorisia pommikoneita keskikorkeuksilta, eli noin 5000 metriä tai 15000 jalkaa. Luftwaffe, joka oli nimenomaisesti taktinen, eli maavoimia tukeva aselaji, pommitti tuosta korkeudesta pistemaaleja, eli siltoja, lentokenttiä ja muita vihollisen maajoukoille tarpeellisia kohteita. Eli jos 88:n maali olisi ollut Luftwaffe, se olisi pärjännyt hyvin.
Ongelma oli, että Saksan viholliset nimenomaan eivät käyttäneet tuollaista taktiikkaa! Suurin osa Liittoutuneiden taktisesta tuesta tehtiin sodan aikana maataistelukoneilla, jotka lähestyivät kohdetta matalalla ja nopeasti. Kertalaukauksia ampuva puoliautomaattinen tykki on tälläisiä vastaan melkein hyödytön, kun puolustus vaatii ilman muuta sarjatulta. 20 mm ja myöhemmin 37 mm automaattitykit, sekä ruotsalais ja sveitsiläisvalmisteiset 40 mm tykit olivat tässä huomattavasti parempia. Liittoutuneiden 40 mm Boforsin it-tykki oli ilman muuta sodan parhaita (se on yhä tuotannossa).
Toinen, eli strateginen pommitus taas tapahtui liian korkealta, jotta kasi-kasi olisi ollut ihanteellinen sitä vastaan. 20000-30000 jalan korkeuteen ei tykin kantama enää riittänyt. Saksalaiset yrittivät jopa 88 mm alikaliiperi ammusta It-toimintaan saadakseen korkeutta lisää. Tämä luonnollisesti vähensi ammuksen räjähdeainetta, mikä heikensi tehoa, mutta muutakaan ei keksitty. Korvaavaa tykkiä, 128 mm it-tykkiä ei koskaan tuotettu tarpeeksi, joten sitä riitti vain kaikkein tärkeimpien kohteiden suojaukseen.
Joten kasi-kasi ei ollut erityisen tehokas it-tykki. Mutta entäpä pst?
Kun tykki asetettiin panssarivaunuihin se selvästi loisti, mutta it-tykkinä se oli hidas, suuri ja vaikeasti asemoitava puhtaana pst-tykkinä. Eräs seikka; Alunperin 88 ei pystynyt ampumaan kuljetusasennosta lainkaan. Sen teleissä (yhteensä 4 rengasta kahdessa erillisessä telissä) ei ollut kuin seisonta jarrut ja aseen laukaisu olisi lähettänyt sen vierimään takaperin suurella nopeudella. Myöhemmin teleihin saatiin tulijarrut, mutta silloinkin aseen korkea painopiste esti ampumisen muutoin kuin suoraan eteen, sen ollessa vielä teleillä (se olisi kaatunut, jossa sillä olisi ammuttu kulmassa kuljetusasennosta).
Tämä tarkoitti, että vihollisen panssarivaunun yllättämä it-tykin miehistö joutui laskemaan jalat, irrottamaan telit, suuntaamaan tykin, lataamaan, tähtäämään ja sen jälkeen juoksemaan, kun psv ajoi heidän tykkinsä yli. Lisäksi asemanvaihto oli vaivalloista, mikä lisäsi menetyksiä, kun esimerkiksi brittien vakiotaktiikka aavikolla 88:a vastaan oli moukaroida niitä tykistöllä. Rommelin miekka ja kilpi taktiikan pst-miehet olivat usein kertakäyttö kamaa, kun heillä ei ollut toivoakaan ehtiä pois, ennenkuin brittien tilaama tykistöisku osui heidän asemiinsa sen jälkeen kun heidät oli huomattu.
Ja heidät oli helppo huomata. Saksalaisten paras pst tykki oli 75 mm PaK 40. Sen korkeus oli alle metrin, eli se ylettyi miestä vain lantioon asti tämän seistessä sen vierellä. Kasi-kasi oli 3 metriä korkea, kuljetuskunnossa 3,4. Sen näki kaukaa, eikä sen naamiointi ollut ihan yksinkertaista puhumattakaan siitä, että miehistö olisi ottanut monen tonnin painoista asetta jaloista kiinni ja siirtänyt sitä miesvoimin, mikä oli helppo homma niin 75 mm PaK tykillä, kuin muillakin tarkoitukseen suunnitelluilla pst-tykeillä.
Se että tätä tykkiä kuitenkin tuotettiin sodan loppuun asti oli jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka natsit eivät olleet aivan todellisuudessa kiinni. Se, että se vieläpä varattiin puhtaasti Valtakunnan puolustukseen oli vielä tyhmempää, koska suurin osa Saksan alueelle hyökkäävistä koneista oli nimenomaan raskaita pommikoineita, joita vastaan 88 ei ollut edes suunniteltu.
Kenties se olisi ollut vuosina 1942-1945 vielä käyttökelpoinen etulinjan läheisyydessä, alkuperäisessä tehtävässään, jos se olisi kunnollisesti tuettu keveämmillä it-aseilla. Tällöin se olisi vielä voinut torjua liittoutuneiden keskiraskaita pommikoneita, joita oli kyllä olemassa, keveämpien estäessä hävittäjä-pommittajia tuhoamsta maalia. Muuta käytööä aseelle on hankala keksiä. Se oli kuin Stuka, eli maineellaan, ei kyvyillään.
Varsinaisen maineensa ase loi kuitenkin panssarintorjunnassa ja jotkut pitävät sitä maailman parhaana pst-aseena.
Omasta mielestäni se ei ollut hyvä oikeastaan missään.
Ilmatorjunnassa se oli suunniteltu yhteistyössä Luftwaffen kanssa ja siten se olisi ollut erinomainen ase torjumaan sen hyökkäyksiä mm. Taistelussa Englannista. Eli suomeksi; Se olis suunniteltu torjumaan keskiraskaita kaksimoottorisia pommikoneita keskikorkeuksilta, eli noin 5000 metriä tai 15000 jalkaa. Luftwaffe, joka oli nimenomaisesti taktinen, eli maavoimia tukeva aselaji, pommitti tuosta korkeudesta pistemaaleja, eli siltoja, lentokenttiä ja muita vihollisen maajoukoille tarpeellisia kohteita. Eli jos 88:n maali olisi ollut Luftwaffe, se olisi pärjännyt hyvin.
Ongelma oli, että Saksan viholliset nimenomaan eivät käyttäneet tuollaista taktiikkaa! Suurin osa Liittoutuneiden taktisesta tuesta tehtiin sodan aikana maataistelukoneilla, jotka lähestyivät kohdetta matalalla ja nopeasti. Kertalaukauksia ampuva puoliautomaattinen tykki on tälläisiä vastaan melkein hyödytön, kun puolustus vaatii ilman muuta sarjatulta. 20 mm ja myöhemmin 37 mm automaattitykit, sekä ruotsalais ja sveitsiläisvalmisteiset 40 mm tykit olivat tässä huomattavasti parempia. Liittoutuneiden 40 mm Boforsin it-tykki oli ilman muuta sodan parhaita (se on yhä tuotannossa).
Toinen, eli strateginen pommitus taas tapahtui liian korkealta, jotta kasi-kasi olisi ollut ihanteellinen sitä vastaan. 20000-30000 jalan korkeuteen ei tykin kantama enää riittänyt. Saksalaiset yrittivät jopa 88 mm alikaliiperi ammusta It-toimintaan saadakseen korkeutta lisää. Tämä luonnollisesti vähensi ammuksen räjähdeainetta, mikä heikensi tehoa, mutta muutakaan ei keksitty. Korvaavaa tykkiä, 128 mm it-tykkiä ei koskaan tuotettu tarpeeksi, joten sitä riitti vain kaikkein tärkeimpien kohteiden suojaukseen.
Joten kasi-kasi ei ollut erityisen tehokas it-tykki. Mutta entäpä pst?
Kun tykki asetettiin panssarivaunuihin se selvästi loisti, mutta it-tykkinä se oli hidas, suuri ja vaikeasti asemoitava puhtaana pst-tykkinä. Eräs seikka; Alunperin 88 ei pystynyt ampumaan kuljetusasennosta lainkaan. Sen teleissä (yhteensä 4 rengasta kahdessa erillisessä telissä) ei ollut kuin seisonta jarrut ja aseen laukaisu olisi lähettänyt sen vierimään takaperin suurella nopeudella. Myöhemmin teleihin saatiin tulijarrut, mutta silloinkin aseen korkea painopiste esti ampumisen muutoin kuin suoraan eteen, sen ollessa vielä teleillä (se olisi kaatunut, jossa sillä olisi ammuttu kulmassa kuljetusasennosta).
Tämä tarkoitti, että vihollisen panssarivaunun yllättämä it-tykin miehistö joutui laskemaan jalat, irrottamaan telit, suuntaamaan tykin, lataamaan, tähtäämään ja sen jälkeen juoksemaan, kun psv ajoi heidän tykkinsä yli. Lisäksi asemanvaihto oli vaivalloista, mikä lisäsi menetyksiä, kun esimerkiksi brittien vakiotaktiikka aavikolla 88:a vastaan oli moukaroida niitä tykistöllä. Rommelin miekka ja kilpi taktiikan pst-miehet olivat usein kertakäyttö kamaa, kun heillä ei ollut toivoakaan ehtiä pois, ennenkuin brittien tilaama tykistöisku osui heidän asemiinsa sen jälkeen kun heidät oli huomattu.
Ja heidät oli helppo huomata. Saksalaisten paras pst tykki oli 75 mm PaK 40. Sen korkeus oli alle metrin, eli se ylettyi miestä vain lantioon asti tämän seistessä sen vierellä. Kasi-kasi oli 3 metriä korkea, kuljetuskunnossa 3,4. Sen näki kaukaa, eikä sen naamiointi ollut ihan yksinkertaista puhumattakaan siitä, että miehistö olisi ottanut monen tonnin painoista asetta jaloista kiinni ja siirtänyt sitä miesvoimin, mikä oli helppo homma niin 75 mm PaK tykillä, kuin muillakin tarkoitukseen suunnitelluilla pst-tykeillä.
Se että tätä tykkiä kuitenkin tuotettiin sodan loppuun asti oli jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka natsit eivät olleet aivan todellisuudessa kiinni. Se, että se vieläpä varattiin puhtaasti Valtakunnan puolustukseen oli vielä tyhmempää, koska suurin osa Saksan alueelle hyökkäävistä koneista oli nimenomaan raskaita pommikoineita, joita vastaan 88 ei ollut edes suunniteltu.
Kenties se olisi ollut vuosina 1942-1945 vielä käyttökelpoinen etulinjan läheisyydessä, alkuperäisessä tehtävässään, jos se olisi kunnollisesti tuettu keveämmillä it-aseilla. Tällöin se olisi vielä voinut torjua liittoutuneiden keskiraskaita pommikoneita, joita oli kyllä olemassa, keveämpien estäessä hävittäjä-pommittajia tuhoamsta maalia. Muuta käytööä aseelle on hankala keksiä. Se oli kuin Stuka, eli maineellaan, ei kyvyillään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
http://www.metacafe.com/watch/338015/deutsche_flak_88/
Melkein joka kymmenes viestiketju alkaa samoilla sanoilla "yliarvostettu" Saksan armeijan aseet tai Suomen armeijan.Saksan armeijaa puhutellaan natsiarmeijaksi,vaikka pieni prosentti väestä oli natseja.Taitaa olla kommaripojat asialla.88flak oli erinomainen ase panssarintorjunnassa pitkällä matkoilla ja sen panssarinläpäisykyky oli fantastinen.Olen samaa mieltä ilmatorjunnan aseena heikko toimintakyky.Väite,ettei Saksalla ollut matalatorjunta asetta on vale.
Ensinäkin esitys, että "oli erinomainen ase panssarintorjunnassa pitkällä matkoilla" on juuri sitä yliarvostusta josta puhutaaan. Taitaa olla teinit asialla, kun miettivät pelkkiä mittoja?
Kas kun panssarintorjunnassa, kuten muussakin sodankäynnissä, sellaiset absoluutit ovat todellisuudessa merkityksettömiä. 88 FlaK ei ollut erinomainen panssaritorjunnassa, koska se ei ollut Pst-tykki.
Miksi Rommel käytti Miekka ja Kilpi taktiikassa tankkeja syöttinä, jos kerran 88 oli niin ylivoimainen? Miksi saksalaiset kiirehtivät niin PaK 40:nen valmistusta, jos kerran heillä oli jo "fantastinen" pst tykki FlaK:issa?
Oi, se osuu 2 km päästä! Ja tuhoaa T-34:n 1700 metristä! Oi, oi, huutavat lapset.
Saksalainen Tiikeri kohtasi vuonna 1943 Tunisiassa brittien pst-tykin, 6-naulaisen. Osuma toisensa jälkeen kolahti vaunuun, kunnes sen moottori sammui (oletettavasti miehistö oletti sen saaneen vaurioita ja hylkäsi vaunun joutuen vangiksi). Koko ½ tuntisen taistelun aikana Tiikerin miehistö ei nähnyt 450 metrin päässä olevaa naamioitua tykkiä. Tämä on todellisuutta.
Et voi ampua, mitä et näe ja kun keskimääräinen tulenavaus tasa on 800-1000 metriä (oli toisessa maailmansodassa ja on yhä), niin piilossa pysyminen on pirun paljon tärkeämpää, kuin joku 'maksimi kantama' ja 'fantastinen läpäisy'. Todellisuudessa "näe ensin = tapa ensin" mantra on se jota oikeille sotilaille opetetaan. Alle 1 km päästä 75 mm PaK on parempi, kuin 88 mm FlaK ja useimmat taistelut käytiin näillä etäisyyksillä. Siksi saksalaiset rakentelivat mieluummin niitä, kuin valtavia it-tykkejä. Kas kun sodassa vain todellisuus ratkaisee.
Mitä taas tulee matalapuolustukseen, niin kukaan ei tietääkseni väittänyt, että saksalaisilla ei olisi ollut sitä. Mitä väitettiin oli, että 88 FlaK ei ollut siihen sopiva.
http://www.youtube.com/watch?v=QJ6gjUAMpaA&feature=related
Kasi-kaseja oli kokonainen perhe eri tarkoituksiin optimoituja. Paras se oli tietysti panssarivaunussa, mutta panssari on kallis.
Ilmatorjunnassa länsivalloilla oli parempia aseita, mutta niitä ei kyetty tuottamaan suuria määriä kuten 88 tuotettiin.
Saharassa 88 pystyi tuhoamaan englantilaisten jokaisen tankin paljon ennenkuin ne voivat ampua laukaustakaan. Tästä seurasi, että Englannin panssarit voivat liikkua vain siellä, missä niillä oli riittävästi tykistön tukea.
Kommareiden T34 vaunujen pysäyttämisessä 88 oli elintärkeä sodan alussa. Sodan lopun puolustustaisteluissa kommareiden panssarit edelleen varoivat 88a. Kommareilla ei ollut mitään vastaavaa: tarkka ase kilometrien tuhoamissäteellä.
tulee iso poika( toivottavasti), niin ymmärrät ettei kellään hyvässäkään mielipiteessä ole mitään painoarvoa natsisanan jälkeen. Näinkin pienestä se meillä aitojen asianharrastajien kesken on kiinni. Uskottavuudesta.
http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_97/images/kotkan1.jpg
Toiseksi tykille on ihan eri vaatimukset it:ssä kuin panssarintorjunnassa. 75 mm jv pikkukanuuna on huono vertailukohde. Se oli Sturmissa ja vaati useita laukauksia JSU panssariin. Pikkutykkejä (76 mm ja alle) saksalaiset sanoivat oven kolkuttimiksi.
Armeijan ovenkolkutin oli 37mm PST-kanuuna.
Saksalaiset tunsivat hyvin 88mm ilmatorjuntatykin rajoitteet panssarintorjunnassa sen vuoksi kehitettiin 8.8 cm PaK 43. Kyseisellä tykkimallilla oli IT-tykkiä suurempi panssarinläpäisy ja käytti matalaa lavettia.
Muistaakseni ovenkolkutin- arvon sai myös 50 mm pst tykki, kun sen todettiin olevan kohtuullisen hyödytön KV- ja T-34 vaunuja vastaan edestäpäin.
Ja olet tietenkin oikeassa, mitä tulee PaK 43 tykkiin, mutta toisaalta aseen valmistusmäärät jäivät aika vähäisiksi, eritoten kun FlaK- tykkejä valmistettiin sodan loppuun asti.
Yleisin ase oli PaK 40, eli 75 mm pst-tykki. Ottaen huomioon yleisimmät taisteluetäisyydet (800-1000 metriä) ja yleisimmät vastustajat (Sherman tai T-34), se oli erinomainen ja tehokas ase, paljon tehokkaampi kuin Liittoutuneiden vastaavan kaliiperin aseet, kenties 17 naulaista lukuunottamatta.