Kokoomus nyt ja huomenna
Kokoomus on tänään jo paljon sitä, mitä se ei vielä eilen ollut.
Vielä eilen puolueen tukijat olivat lähinnä vanhanaikaista porvaristoa, eli papistoa, tohtoreita, opettajia,korkeastikoulutettuja jne, mutta tänään on jo toisin. Nyt ollaan saavutettu luottamusta myös normaalin palkansaajan suunnalta, ja siksi yhä useampi palkansaaja uskaltaa luottaa sekä myös äänestää kokoomusta. Jopa moni työtön kokee kokoomukselaisen arvomaailman, omakseen. Siinä sitä onkin oppositiopopulistille purtavaa!
Tuo luottamus ei ole kuitenkaan vielä riittävää palkansaajien suunnalta, ja siksi meidän on yhä luotava näköaloja tulevaisuuteen. Yhteiskunnallinen tasavertaisuus kuuluu olennaisesti kokoomuksen tavoitteisiin, mutta se ei suinkaan mielestäni tarkoita sosiaalidemokraattimaista ylenpalttista kaiken jakamista yhteiskunnan suunnalta, vaan vaatimista jokaiselta yhteiskunnan jäseneltä henkilökohtaista vastuun kantoa. Lapsiperheiden toimeentulon ja opikelijoiden mahdollisuuksien lisäämistä nopeaan valmistumiseen, on tärkeää kehittää.
Kokoomuksen tavoitteena pitää olla myös selkeä veropolitiikan toteuttaminen siihen suuntaan, että se koettaisiin tasapuoliseksi palkansaajien suunnalta. Toisinsanoen tavoitteena pitää olla verojen laskeminen, ja toisaalta maksuihin sidotut palvelut. Verotus on se mikä useimpia 'kyrsii', joten pitääksemme verot hallinnassa, on priorisoitava kunnan tarjonnat järkeviin raameihin.
Kuntatasolla ainakin Helsingissä, suurin ongelma lienee asuntotilanne. Asuntotilanteen ratkaisuiksi on löydettävä ja luotava sellaisia mahdollisuuksia, että asuntoja ja kaavoituksia tehdään muillekin, kuin kultarannikko tyyppiselle ökyrakentamiselle. Helsingin elinkeinoelämä kärsii jo nyt vakavasti siitä, että vaikka työvoimaa olisi teoriassa saatavissa, niin järkevänhintaisia, oikeankokoisia ja nopeasti jaettavia asuntoja, ei näille tekijöille yksinkertaisesti ole.
Esim. Mustavuoren alueen kaava on tehty pientalojen varaan, kun se olisi pitänyt tehdä myös selkeästi vuokra-kerrostaloja varten. Ylipäätään työpaikkojen ja asumisen alueellisia kohtaamisia, pitäisi kehittää laajemmin. Vuosaaren satama tulee työllistämään tuhansia ihmisiä, ja heidän pitää pystyä asumaan lähellä työpaikkaansa.
Helsingin on panostettava edulliseen asuntotuotantoon jolla taataan asuntojen tarjonta, joka vastaa kysyntää. Kaikkien asuntojen ei tarvitse olla huippuvarusteltuja, eikä kalliilla materiaaleilla rakennettuja. Asunnot pitää myöskin osoittaa sellaisille tahoille jotka ensisijaisesti itse maksavat vuokransa, eli työssä käyville henkilöille, näin säästetään samalla noita tarpeettomia sosiaalipuolen kustannuksia.
Sosiaalisin perustein jaettavat asunnot pitää olla toissijainen määritelmä, asukkaita valittaessa. Helsinki, kuin muutkin kunnat tarvitsevat itse itsensä maksavia asukkaita, ei pelkkiä sosiaalipuolen menorasitteita.
Lähiajan tulevaisuuden suhteen kokoomukselaiset näköalat pitää sisällään puitteita, innovaatioita, ja visioita tehdä entistä joustavampi yhteiskunta, yhteiskunta joka on kaikkia varten, ja johon jokaisen pitää osallistua.

Vastaukset 15
Vanhimmat
mitään lisättävää. Vastavaan kannanottoon ei yksikään persu ole osittanut kykeneväisyyttään, miksiköhän?
eivät halua, että jokaisen on itse maksettava lääkärinsä, päivähoitonsa ja vanhainkotinsa tuloistaan riippumatta ja ehkä he haluaisivat säästää upeat ulkoilualueet asukkaiden virkistyskäyttöön eivätkä rakentaa niihin vuokrakasarmeja halvoista materiaaleista.
sillä et taida tietää edes sitä mistä puhut. Viittaat ulkoilualueella mustavuoren siihen osaan josta ei ole edes kysymys, sillä ko. kaavoitus ei koske ulkoilualuetta, vaan sen viereistä aluetta. Henkilökohtainen vastuunkanto elonsa eri vaiheista ja tarpeista on myöskin suositeltavaa, ilman että se karsii pois tarpeellisia yhteiskunnallisia elementtejä. Älä osallistu, jos sulla ei ole eväitä keskusteluun. Pelkkä tunnepohjainen populismi on vain sumutusta niitä kohtaan jotka eivät joko kykene, tai jaksa ajatella 5 päivää pidemmälle.
"Pelkkä tunnepohjainen populismi"
voi harmi.
välittäminen vaatii tunteita. tämän käsittäminen on varmasti hankalaa jos tunneympäristö on puutteellinen tai puuttuu kokonaan. silti välittämistä on turha kriminalisoida tai käyttää siitä "populistisia" nimikkeitä.
jokainen huolehtikoon itsestään? on se kylmää, tuo kokkarin sielunmaisema. mites ne jotka ei pysty huolehtimaan? sinusta on reilumpaa jakaa nousukauden vauraudet hyväosaisten taskuun. ja kurjistaa kuntien taloutta. varsinkin kun lapset ja nuoret voi huonosti, eivätkä saa apua.
kun on luupää ja sydän kylmä, minkäs voit?
sen voi menettää.
Ei Arilla ole toivoa säilyttää Tony Halmeen hänelle hankkimaa lautamiehen paikkaa.
Kokoomushan aikoo lopettaa koko lautamiesjärjestelmän.
Kiusallistahan se sinulle joskus olikin, kun kurdit olivat oikeudessa syytettyinä raiskauksista ja sinun piti keksiä lieventäviä seikkoja.
Tuskinpa jääväsit itseäsi.
sillä KÄDE ei ole saanut Halmeen avulla mitään. Halme ei olisi ilman muita saanut itselleen valtuustopaikkaa, jota ei ole päivääkään itse hoitanut. Helsinkiin taas tuo lautamies järjestelmän uusiutuminen ei juurikan vaikuta, juttujen suuren määrän takia.
jk. virolaiset ovat suurin ryhmä raiskauksissa, ja kurdeja ei ole vielä yhtään ollut ko. asian suhteen tuomiolla.
ps. jos et tiedä, älä ota kantaa!
Katainenhan yrittää nuolla kaikkia, mutta toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Kataisen tiedot taloudesta ovat 5- luokkaa. Ehkäpä tietotasoltaan heikoimpia valtionvaraiministereitä mitä minä muistan Viinasta lukuunottamatta. Sailaksen ja Hetemäen kädenjälki näkyy selvästi taustalla. Katainen vain valitettavasti ei kykene omaksumaan sitä missä mennään. Kokoomuksen kannatusta eivät persut ole rokottaneet vastaavasti kuin Demareita. Persut varmaan sekoittavat perinteisen puoluekentän seuraavissa eduskuntavaaleissa. Palkansaajat, eläkeläiset ja työttömät tulevat tästä kärsimään. Näyttää nimittäin siltä, ettei hallituskoalitio muutu vielä seuraavissa ed. vaaleissa. Joten porvarit kuppaavat työläisiä, eläkeläisiä ja työttömiä ainakin kuusi vuotta. Ei tule olemaan helppoa keski-ja pienituloisilla. Mutta ainahan on toivoa, että kansan mieli muuttuu. Ihmettelen kyllä sitä, että vaikka Kokoomus on sekoillut lukemattomasti niin callupit vaan näyttävät näille tavallisten ihmisten kuppaajille selvää johtopaikkaa. Ei politiikan seuraaminen ole enää tämän päivän juttu.
Bull Shit!
"Nyt ollaan saavutettu luottamusta myös normaalin palkansaajan suunnalta, ja siksi yhä useampi palkansaaja uskaltaa luottaa sekä myös äänestää kokoomusta."
ihanko. tai sitten 39% äänestäjistä jäi kotiin.
"mutta se ei suinkaan mielestäni tarkoita sosiaalidemokraattimaista ylenpalttista kaiken jakamista yhteiskunnan suunnalta"
no ei suinkaan! sehän nyt olisi ihan kamalaa, ja väärin! kokoomus haluaa ajaa alas vuosikymmenten aikana rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan rakenteen. siinä ei paljoa kunnioitusta heru niille sukupolville jotka tuon työn ovat tehneet.
on helpompi särkeä kuin rakentaa..
ylenpalttista kaiken jakamista? en ole ihan varma mistä yhteiskunnan portaalta kaltaisesi kirjoittajat tätä elämää tiirailette. mutta sen tiedän varmasti, että tulee olla umpisokea tai kylmä ihminen jos ei havaitse ihmisten huonovointisuutta ja ahdinkoakin. ihmisen perustarpeet, terveydenhoito jne., eivät ole kauppatavaraa.
ja mikähän puolue on jakanut viime aikoina "ylen palttisesti" etuja suurituloisille?
tämäkö ei häiritse? onpa kaksinaismoraalistista.
varsinkin lapset ja nuoret voivat huonosti. eivätkä pääse hoitoon kun ei ole resursseja. ja kokoomus vasta leikkesi valtiontukia, joten helpostusta ei ole luvassa. vastuuta kyllä paetaan, jättämällä likainen resurssien leikkaustyön suunnittelu kunnille.
raukkamaista politiikkaa. aina myös parjaatte sosialismia. mutta sanohan mikä siinä on mielestäsi väärin, että pidämme huolta huono-osaisimmista, niistä joilla ei ole edellytyksiä tai voimia pärjätä? niistä jotka eivät enää/vielä pärjää?
"tarpeettomia sosiaalipuolen kustannuksia"
"sosiaalipuolen menorasitteita"
voisikohan noita sosiaalitapauksia työntää mereen tai jotain?
ei jaksaisi edes katsella niitä kun vastaan tulee. mielestäni kaupungissa tulisi olla omat kaupunginosansa eri tuloluokissa vaikuttaville ihmisille. tai ainakin kadut ja kulkuväylät.
Tämä Ari Kähärä on työtön autonkuljettaja, joka sai lähdöt Perussuomalaisista.
Ari on köyhä piru joka asuu kaupungin vuokraluukussa Kontulassa. Viime aikoina hän on ilmoittanut ammatikseen kirjailija, vaikka 55 ikävuoteensa mennessä ole muuta julkaissut kuin sepustuksiaan Suomi 24: n palstoilla.
KPS= kontulan perussuomalaiset osasto.
Ari = 52 v
Ari ei ole työtön, eikä varmaan koskaan tule olemaan.
Ari ei liene myöskään köyhä, sillä volvolla ajo ei ole halpaa.
Ari on vapaa kirjoittaja (harrastus) mutta mm. romaani työnalla ja sen suunniteltu julkaisu (?) vuonna 2011.
Ari myös on avantgarde säveltäjä jolta on kaksi sävellystä levyllä. "The European trip of Jesus"! And the "Mongolian Ballet" !
Ari lähti(ei laitettu) persuista, ja vei mukanaan kolme muuta henkilöä. Sekös yhä persuja kirvelee.
Ari kirjoittaa blogeja http://arikahara.blogit.kauppalehti.fi/ joista on lainattu myös valtakunnallisiin julkaisuihin, mm. Aamulehteen, sekä tuottanut runsaasti julkaistuja artikkeleita mm. Hesari,Etelä-saimaa,metro-lehti.uutislehti 100.n, Wartti sanomat, Keskisuomalainen, Ilta-Lehti, Ilta-Sanomat, Nykypäivä, sekä erikoislehdisssä, kuten luonnosuojelija, jne.jne.
Ari on myös vuosaaren kokoomuksen uusi sihteeri, joten aikas monipuolinen kylähullu.
jk. Ari ei tyydy kahvia keittelemään.
hei plösö
antaako porvari sun olla lautamies vielä ?
olisi sääli jos menetät sen mikä on sulle tärkeä.
rosiksessa toistuvasti. No mitä sitä vasililta voi muuta odottaa.