Soliferin vastuu???

Ostin neljä vuotta sitten soliferin uuden hienon vaunun, Järvenpäästä. On suomalaista valmistusta ja juuri silloin oli Solifer vaihtunut ruotsalaisomistukseen. Ostaessani vaunua ihmettelin tarrojen outoa sijoittelua, joka tänä syksynä osottautuikin pesun yhteydessä Soliferin huijaukseksi. Väärin asetellun merkin alle oli silikonilla peitelty klommo, joka oli noin 5cm pitkä ja syvyys noin 1cm. Tarra lähti irti joka ei minua haitannut mutta alta paljastui silikoni ja klommo. Klommo oli siis TIETOISESTI peitelty, koska S-merkkinen tarrakin oli väärässä paikassa. Jos olisin tämän klommon tiennyt ostaessani uutta vaunua, en olisi ostanut kyseistä vaunua vaan virhettömän vaunun. Klommo ei ole voinut tulla missään muualla kuin liikkeessä/vaunun valmistuksen yhteydessä, koska vaunu on tuotu liikkeestä suoraan yhteen paikkaan, missä on ollut koko neljä vuotta. No ei siinä mitään: lähdin sovittelemaan asiaa Järvenpäähän solifer liikkeeseen. He ehdottivat että he korjaavat seinän entiselleen eli silikonilla ja uudella tarralla!!!! Pellinvaihtokin tuli kyseeseen, muttei kosteustakuista haluttu keskustella sekä olisin itse joutunut kuljettamaan vaunun huoltoon jne jne... Olisin halunnut hinnasta hyvitystä, jos klommo paikataan kyseisellä "feikki"tavalla. Titenkin olisin tämän joutunut tulevaisuudessa kertomaan uudellekin omistajalle ja se olisi vaikuttanut hintaan alentavasti. Solifer liikkeeseen Järvenpäähään olen ollut email yhteydessä sekä kuluttaja-asiamieheen. Solifer liike on pitkittänyt asiaa kokoajan eikä ole ottanut minuun yhteyttä: minä olen itse joutunut asian perään kyselemään. Solifer Järvenpää ei ole halunnut ottaa vastuuta, vaan siirtänyt sen "eteenpäin" ilmeisesti mappi ööö:hön. Nyt kun otin taas jälleen kerran itse yhteyttä Järvenpään Soliferiin, ilmoitti se lopettavansa liikkeen tämän vuoden puolella, joten asiani siirtyy Ruotsiin. ???? he he
Ostinpa taattua suomalaista laatua, jossa "arvo säilyy" :D Saas nähdä kuinka asia etenee... Onko muilla pellit kunnossa ja tarrat kohdillaan?? Toivottavasti on eikä liike ole lopettamassa.
153383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

onni matkassa kun tarra irtosi neljän vuoden päästä.Myyjäliike varmaan oletti että olet äveriäs, joka vaihtaa vaunua viimeistään joka kolmas vuosi mutta osoittauduitkin köyhäksi nipottajaksi. Löysempi pipo auttaa. Eikö myyjäliike antanut löysempää pipoa sinulle.

Äänestä

Haiskahtaa petokselta? Kaupan purku ja/tai virheetön tuote tilalle.

Äänestä
  • oikea menettelytapa on vaatia kaupan purkua. Neljään vuoteen jos kerta ei ole pystynyt käyttämään vaunua täysipainoisti, koko ajan on ollut tuo lommo tarran alla!
    Ja nyt kun olisi aika vaihtaa tai myydä vaunu, hyvitys ja myyntihinta on tuon lommon vuoksi lähes olematon.
    Otappa heti tuohon lautamieheen yhteys ja viekää asia raastupaan!

    Äänestä

  • Petos on rikos, jossa tekijä hankkii toista erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä oikeudetonta taloudellista hyötyä ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Äänestä

  • lautamies kirjoitti:

    Petos on rikos, jossa tekijä hankkii toista erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä oikeudetonta taloudellista hyötyä ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    jo sen luokan juttu mistä ei linnatuomiotta selviä.
    Lisää tämmösiä "lautamiehiä" niin maailma pelastuu.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    jo sen luokan juttu mistä ei linnatuomiotta selviä.
    Lisää tämmösiä "lautamiehiä" niin maailma pelastuu.

    Olet oikeassa, nyt vaan täytyy miettiä että meneekö näin pitkälle:

    Törkeä petos. Jos petoksessa

    tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
    aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
    rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
    rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa
    ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa - 5sm lommosta menee elämä pilalle. 4sm on Kansainvälien raja jonka vielä voi ihminen kestää...
PS. Ota pipo pois kun noin kiristää. Elämässä tulee aina pieniä vastoinkäymisiä ja ei niistä kannata tehdä numeroa. Etenkin kun olet rahamies. Rahamiehet, kuten minä, olemme suur piirteisiä ja annamme anteeksi köyhemmille, kuten kauppaille, joilla on stressi elämä kaikenmaailman nipottajien kanssa.

Äänestä
  • Yllytätkö petokseen vai törkeään petokseen? Molemmat ovat tuomittavia rikoksia.

    Äänestä

  • lautamies kirjoitti:

    Yllytätkö petokseen vai törkeään petokseen? Molemmat ovat tuomittavia rikoksia.

    Virallinen syyttäjä on ensisijaisessa syytteessään vaatinut rangaistusta yllytyksestä törkeään kavallukseen sekä toissijaisissa, vaihtoehtoisissa syytteissään törkeästä kavalluksesta, yllytyksestä luottamusaseman väärinkäyttöön tai törkeästä petoksesta.

    Äänestä

  • lautamies kirjoitti:

    Virallinen syyttäjä on ensisijaisessa syytteessään vaatinut rangaistusta yllytyksestä törkeään kavallukseen sekä toissijaisissa, vaihtoehtoisissa syytteissään törkeästä kavalluksesta, yllytyksestä luottamusaseman väärinkäyttöön tai törkeästä petoksesta.

    On niin että myös -08 Solikassa oli ja on ongelmia monessakin suhteessa,esim.katon irtoamisen suhteen.Ja väitämpä että kaikki johtuu tästä Ruotsiin siirtymisestä.(Itselläni oli kyseinen vaunu puolivuotta mutta vaihdoin toiseen merkkiin)

    Äänestä

Jos oli valtuutettu soliferin jälleen myyjä niin mielellään valmistaja antaa uuden virheettömän vaunun ja muutaman tuhat euroa kärsimyksistä ja mielipahasta ettet vie asiaa oikeuteen.
Ei kenelläkään tänä päivänä ole selvässä petos asiassa varaa huonoon maineeseen. Se on sama kuin konkurssi.
Mutta jos ostit vaunun yksityiseltä tai jopparilta niin unohda koko juttu.

Äänestä
  • Miks täällä jauhat asiaa,ja parilla muulla saitilla, ota kuluttaja asiamieheen yhteys!

    Äänestä

  • juttu oikeuteen kirjoitti:

    Miks täällä jauhat asiaa,ja parilla muulla saitilla, ota kuluttaja asiamieheen yhteys!

    Jos yli 4 vuotta on jo kulunut, niin kerää jo kiireen vilkkaa kuluttajasuojan paperit ja tee rikosilmoitus, sillä voi juttu vanheta viidessä vuodessa. Joutuu ainakin liikkeen edustaja jouksemaan kuulusteluissa.
    Sinun pitää myös näyttää vaikka valokuvin se, että sinun vaunussa on tarra ollut juuri eri paikassa kuin muilla vastaavilla.
    Halvinta on teettää lommon kohdalle pieni valeluukku, mikä ei johda mihinkään, niin saat vaurion kohdalle ehjän pellin eikä mitään isoa pellinvaihtoa tai vastaavaa korjausta tervitse tehdä.

    Äänestä

  • vanhenee kohta kirjoitti:

    "Halvinta on teettää lommon kohdalle pieni valeluukku, mikä ei johda mihinkään, niin saat vaurion kohdalle ehjän pellin eikä mitään isoa pellinvaihtoa tai vastaavaa korjausta tervitse tehdä."
    Älä neuvo väärin! Ei saa tehdä mitään mikä sotkee rikoksen teko kohteen. Jos menee tekemään jotain muutoksia kohteeseen niin menettää korvauksen.

    Äänestä

  • vanhenee kohta kirjoitti:

    Jos yli 4 vuotta on jo kulunut, niin kerää jo kiireen vilkkaa kuluttajasuojan paperit ja tee rikosilmoitus, sillä voi juttu vanheta viidessä vuodessa. Joutuu ainakin liikkeen edustaja jouksemaan kuulusteluissa.
    Sinun pitää myös näyttää vaikka valokuvin se, että sinun vaunussa on tarra ollut juuri eri paikassa kuin muilla vastaavilla.
    Halvinta on teettää lommon kohdalle pieni valeluukku, mikä ei johda mihinkään, niin saat vaurion kohdalle ehjän pellin eikä mitään isoa pellinvaihtoa tai vastaavaa korjausta tervitse tehdä.

    selvittää kuka luihu työntekijä Soliferin linjalla on tuon petoksen takana. Ja kun tämä kyseinen henkilö löytyy, niin ehdottomasti on tehtävä hänestä rikosilmoitus, kuin myös hänen rikostovereistaan, kuten esimiehestään ja koko yhtiön johtoportaasta.

    Tuommoisesta harkitusta petoksesta voi vaatia uuden vastaavan vaunun tilalle, ja lisäksi kipurahaa neljän vuoden kärsimyksestä ainakin alkuperäisen vaunun hinta!

    Myös kuluttaja-asiamieheen täytyy ottaa uudelleen yhteyttä, ja vaatia tiukasti häneltäkin konkreettisia toimenpiteitä rahallisen korvauksen saamiseksi.

    Eihän tuollainen törkeä petos saa jäädä rankaisematta, on siitä koitunut tuolle ostajalle niin paljon suunnatonta haittaa. Ehdottomasti kaikista tuon neljän vuoden aikana koetuista kärsimyksistä on saatava tosi reilu korvaus!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuluttajaa kusetettu kirjoitti:

Ostin neljä vuotta sitten soliferin uuden hienon vaunun, Järvenpäästä. On suomalaista valmistusta ja juuri silloin oli Solifer vaihtunut ruotsalaisomistukseen. Ostaessani vaunua ihmettelin tarrojen outoa sijoittelua, joka tänä syksynä osottautuikin pesun yhteydessä Soliferin huijaukseksi. Väärin asetellun merkin alle oli silikonilla peitelty klommo, joka oli noin 5cm pitkä ja syvyys noin 1cm. Tarra lähti irti joka ei minua haitannut mutta alta paljastui silikoni ja klommo. Klommo oli siis TIETOISESTI peitelty, koska S-merkkinen tarrakin oli väärässä paikassa. Jos olisin tämän klommon tiennyt ostaessani uutta vaunua, en olisi ostanut kyseistä vaunua vaan virhettömän vaunun. Klommo ei ole voinut tulla missään muualla kuin liikkeessä/vaunun valmistuksen yhteydessä, koska vaunu on tuotu liikkeestä suoraan yhteen paikkaan, missä on ollut koko neljä vuotta. No ei siinä mitään: lähdin sovittelemaan asiaa Järvenpäähän solifer liikkeeseen. He ehdottivat että he korjaavat seinän entiselleen eli silikonilla ja uudella tarralla!!!! Pellinvaihtokin tuli kyseeseen, muttei kosteustakuista haluttu keskustella sekä olisin itse joutunut kuljettamaan vaunun huoltoon jne jne... Olisin halunnut hinnasta hyvitystä, jos klommo paikataan kyseisellä "feikki"tavalla. Titenkin olisin tämän joutunut tulevaisuudessa kertomaan uudellekin omistajalle ja se olisi vaikuttanut hintaan alentavasti. Solifer liikkeeseen Järvenpäähään olen ollut email yhteydessä sekä kuluttaja-asiamieheen. Solifer liike on pitkittänyt asiaa kokoajan eikä ole ottanut minuun yhteyttä: minä olen itse joutunut asian perään kyselemään. Solifer Järvenpää ei ole halunnut ottaa vastuuta, vaan siirtänyt sen "eteenpäin" ilmeisesti mappi ööö:hön. Nyt kun otin taas jälleen kerran itse yhteyttä Järvenpään Soliferiin, ilmoitti se lopettavansa liikkeen tämän vuoden puolella, joten asiani siirtyy Ruotsiin. ???? he he
Ostinpa taattua suomalaista laatua, jossa "arvo säilyy" :D Saas nähdä kuinka asia etenee... Onko muilla pellit kunnossa ja tarrat kohdillaan?? Toivottavasti on eikä liike ole lopettamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu