1.kuka oli jeesus?
2.osasiko hän tehdä ihmeitä?
3.olivatko ihmeet yliluonnollisia vaiko normaaleja lääkärin toimenpiteitä, mitä tuohon aikaan ei normaalisti osattu/tiedetty ja myöhemmin vain suurenneltu?
4.onko se, että jeesus oli "jumalan poika" vain vertauskuvallista?
5.netsyt Maria synnytti jumalan pojan, mutta kuitenkin biologinen isä oli Joosef. Miten tämä on mahdollista?
6. Ovatko taivas ja helvetti paikkoja, vai onko sekin vertauskuvallista?
7. miksi jumala olisi juuri ihmisen kaltainen? eikä esim. jonkin eläimen?
8. voivatko eläimet saada iankaikkisen elämän, vaikka eivät tiedä uskon jutuista mitään?
8. miksi juuri MEIDÄN uskontomme olisi oikea?
9. voiko kaikkia maailman eläinlajeja tunkea samaan laivaan kaksi kappaletta? (nooan arkki)
10. miksi uskot?
kysmyksiä
5
243
Vastaukset
- Jumalan Poika,
ja yhtä Isän kanssa. He tekevät asioita "yhtenä miehenä".
2. Osasi ja osaa.
3. Parantumisihmeissä usein normaalit kehon puolustusmekanismit toimivat tavallista nopeammin. Joskus jo lamaantunut ja voitettu immuunipuolustus herää toimimaan.
Jotkut ihmeet on säädetty tapahtumaan jo luomisesta lähtien.
Normaali paraneminenkin on pieni ihme. On todella ihmeellistä miten ruumiimme on rakennettu. Joskus kun "päivät on täynnä" nämä mekanismit ei vaan toimi...
4. ei ole
5. Maria oli raskaana Pyhästä Hengestä, Joosef eikä kukaan muukaan ihminen siittänyt Jeesusta. Jumalalle kaikki on mahdollista. Joosef oli kasvatti-isä.
6. Raamatun mukaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana voi käydä katsomassa helvettiä??? ehkä ihan fyysinen paikka? Jossain traktaatissa kerrottiin kun Neuvostoliitossa porattiin öljyä, niin alhaalta olisi kuulunut voihkettä ja joku örkki olisi kurkistanut sieltä. En tiedä onko se totta, taivas ja helvetti voi olla myös toisessa ulottuvuudessa.
7. Jumala loi ihmisne kuvakseen.
8.Jobin kirjan mukaan eläinten henki menee alas, maahan, veren mukana. Niillä ei ole kuolematonta sielua. En tiedä onko taivaassa mitään eläimiä, Raamattu ei kerro.
8. Raamatun sanoma on ainutlaatuinen. Jumala lähetti ainokaisen Poikansa ettei kukaan hukkuisi joka uskoo häneen. Raamatun opetukset toimivat käytännössä. Jumala puhuu henkilökohtaiseti ihmisille ja antaa armolahjoja. Muissa uskonnoissa yritetään pelastu ansaita omin teoin. Tätä me toki joskus kristitytkin yritetään... se on niin ihmismieln mukaista, mut Jumalan tiet on korkeemmat ja toisenlaiset. Jeesus muuttaa meitä itsensä kaltaiseksi ja raivaa esteitä tieltämme jos kuljemme hänen johdatuksessaan.
9.eläinlajeista ja roduista arkissa oli kantamuodot. Samoin ihmisrodut ovat muodostuneet myöhemmin. Raamatussa puhutaan ihmissuvun kantaisistä. Arkki oli nykykyisten laivojen kokoinen.
10. Kun Jumala on antanut uskon lahjan. Kun on kuuliainen ja luottaa Jumalaan välttyy monelta pahalta. Kokeiltu on... 1.kuka oli jeesus?
Jeesus oli/on Jumalihminen.Jumalan poika ja Jumaluuden kolminaisuuden Poika persoona.
2.osasiko hän tehdä ihmeitä?
Kyllä osasi,Raamatusta saamme niistä lukea. Jeesus toimii myöskin tänä päivänä.
3.olivatko ihmeet yliluonnollisia vaiko normaaleja lääkärin toimenpiteitä, mitä tuohon aikaan ei normaalisti osattu/tiedetty ja myöhemmin vain suurenneltu?
Kyllä ne olivat yliluonnolisia.Kun ihminen ei halua/pysty uskomaan jotakin hänen on keksittävä täydentävä selitys asialle.
4.onko se, että jeesus oli "jumalan poika" vain vertauskuvallista?
Ei ,kyllä se on ihan tosiasia,ei vertauskuvallinen.
5.netsyt Maria synnytti jumalan pojan, mutta kuitenkin biologinen isä oli Joosef. Miten tämä on mahdollista?
Joosefia pidettiin Jeesuksen biologisena isänä, edes Juutalaiset eivät kyseenalaistaneet tätä.
6. Ovatko taivas ja helvetti paikkoja, vai onko sekin vertauskuvallista?
Kyllä ne ovat todellisia paikkoja, vaikka Raamattu ei kovin paljon niistä kerrokkaan.
7. miksi jumala olisi juuri ihmisen kaltainen? eikä esim. jonkin eläimen?
Ihmenen laitettiin vallitsemaan maaplanettaa, hänelle annettiin siihen parhaimmat kyvyt. Vaikka ei tänä päivänä uskoisi.
8. voivatko eläimet saada iankaikkisen elämän, vaikka eivät tiedä uskon jutuista mitään?
Minä uskon että saavat, Roomalaiskirjeessä tästä puhutaan.
8. miksi juuri MEIDÄN uskontomme olisi oikea?
Jaa, kai jokainen pitää sitä omaansa uskoa oikiana varsinkin kun se toimii joka päiväisessä elämässä.
9. voiko kaikkia maailman eläinlajeja tunkea samaan laivaan kaksi kappaletta? (nooan arkki)
Tähän en osaa vastata.
10. miksi uskot?
Pitkällisen pohdinnan,etsimisen ja ajattelun tulos. Ja en ole katunut,koska uskoni toimii jokapäiväisessä elämässä ja antaa paljon.
Kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä :)- tähänjuu
1.kuka oli jeesus?
- tavallinen mies, joka eli noin 2000 vuotta sitten. Hän opetti ja kertoi ihmisille että he voivat pelastua ja saada ikuisen elämän kuoleman jälkeen. Hänen katsottiin olevan hullu ja tapettiin ristillä. Ihmiset jäivät kaipaamaan häntä ja toivoivat että hän olisi vielä elossa. niin ei koskaan kuitenkaan tapahtunut.
2.osasiko hän tehdä ihmeitä?
- kyllä, sen ajan ihmisten mielestä.
3.olivatko ihmeet yliluonnollisia vaiko normaaleja lääkärin toimenpiteitä, mitä tuohon aikaan ei normaalisti osattu/tiedetty ja myöhemmin vain suurenneltu?
- hän ei tehnyt mitään yliluonnollista, vaan toimenpiteet olivat normaaleja ja niitä on suurenneltu ja keksitty lisää.
4.onko se, että jeesus oli "jumalan poika" vain vertauskuvallista?
- vertauskuvallista. Ihmiset saattoivat sanoa häntä jumalan pojaksi, kun hän opetti ja kertoi mitä kertoi.
5.netsyt Maria synnytti jumalan pojan, mutta kuitenkin biologinen isä oli Joosef. Miten tämä on mahdollista?
-ei mitenkään. asia on yksin kertainen. Maria ei ollur neitsyt, vaan Joosef oli biologinen isä.
6. Ovatko taivas ja helvetti paikkoja, vai onko sekin vertauskuvallista?
- vertauskuvallista. Helvetti on kadotus. "..ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän". tämän ikuisen elämän ajateltiin olevan taivaalla pilven reunalla ja helvetti maan alla.
7. miksi jumala olisi juuri ihmisen kaltainen? eikä esim. jonkin eläimen?
- koska vain ihmisillä on uskontoja, siksi ajatellaan että jumala olisi ihmisen kaltainen.
8. voivatko eläimet saada iankaikkisen elämän, vaikka eivät tiedä uskon jutuista mitään?
-uskon että voivat ja että saavat.
8. miksi juuri MEIDÄN uskontomme olisi oikea?
- ei välttämättä olekaan. kaikki uskovat siihen, minkä keskelle ovat syntyneet.
9. voiko kaikkia maailman eläinlajeja tunkea samaan laivaan kaksi kappaletta? (nooan arkki)
-ei todellakaan. Laiva oli niin pieni että sinne ei kaikki edes mahtuisi. Toisekseen kaikille eläimille pitäisi saada ruokaa. Miten lihasyöjille saataisiin ruokaa, kun kaikkia eläimiä otetaan vain kaksi mukaan? miten kaikille saataisiin oikeat olosuhteet laivaan? useat lajit kuolisivat nälkään, vääriin olosuhteisiin, tilan puutteeseen, sairauksiin.. oikeasti arkkiin otettiin vain oma perhe lampaat. ja näin tekivät monet. tuohon aikaan oli veden paisumuksia.
10. miksi uskot?
-uskon mihin uskon. - vastaukseni:)
1. Jeesus, ihmisen poika, oli veljemme joka saavutti täydellisen "Valaistumisen" reinkarnaatiossaan pari tuhatta vuotta sitten.
2. Jokainen "valaistunut" ihminen 'osaa tehdä ihmeitä' (Jeesuksen lupaus: "tulette tekemään vielä suurempia ihmeitä kuin minä..."
3. Tietämättömistä hänen ja kaltaistensa 'ihmeet' vaikuttavat yliluonnollisilta.
4. Jeesus tiedosti täydellisesti sen, että olemme kaikki 'yhtä Jumalan kanssa'. Jeesus itse ei sanonut olevansa "jumalan poika", vaan se on ainoastaan kristinuskon tulkinta ja varsinkin se "jumalan AINOA poika".
5. Jeesuksen syntymätarina on suurelta osin 'satua'.
6. Taivas ja helvetti ovat sieluntiloja, eivät paikkoja. Jokainen luo omilla uskomuksillaan, ajatuksillaan ja odotuksillaan oman taivaansa ja helvettinsä niin jo täällä fyysisessä elämässään kuin kuolemansa jälkeenkin. Onneksi mikään ei ole IKUISTA!
7. Jumala on Henki. Voiko Hengellä olla olomuotoa? Vois jos ottaa jonkun olomuodon, olkoon se vaikka sitten eläimen muoto, eikö? Ei Jumala ole ihmisen kaltainen 'persoona', vaikka meille on helpompaa kuvitella niin. Emme voi kukaan tietää Jumalan todellista olemusta tämän rajoittuneen ihmistietoisuutemme puitteissa. Me ihmiset kylläkin olemme Jumalan kaltaisia olentoja, joille LuojaIsämme antoi oman Henkensä ja Vapaan tahdon eli siis olemme Jumalaa ja Yhtä Hänen kanssaan. "Tunne itsesi, niin tiedät totuuden!"
8. Kaikki uskonnot ovat ihmisten kokoamia uskomuksia jonkun 'sanoman' perusteella ja aikojen saatossa muovautuneet kuka mihinkin suuntaan. Se, minkä uskonnon alueella sattuu syntymään, määrää yleisemmin sen, että oma uskonto tuntuu ainoalta oikealta.
9. Nooan arkkiin (jos nyt koko tarina on totta???) todennäköisesti kerättiin kaikkia mahdollisia paikallisia eläimiä, varsinkin hyötysellaisia.
10. Mitä enemmän tietää sen vähemmän uskoo. Se mitä ei tiedä, mutta tuntuu oikealta, on uskomista siihen. Kaikki muu on toisarvoista. - Trubaduuri
1. Raamatun mukaan Marian esikoinen, poika tuli nimetyksi Pelastajaksi kaikille kansoille.
2. Raamatun kirjoitusten mukaan Pelastaja teki tekoja jotka luokiteltiin ihmeiksi ihmisten toimesta.
3. Ihmeet ovat sen mukaisia tekoja joiksi ihmiset ne mieltävät.
4. Kaikki ihmiset jotka haluavat olla Jumalansa lapsia, voivat tietenkin sitä olla. Koska, ei siihenkään toisten ihmisten lupaa tarvita.
5. Nuori naimaton nainen, neito/neitsyt voi kyllä tulla raskaaksi. Ja toki jokaisella lapsella on tietenkin myös isä, siittäjä.
6. Taivas on kyllä sellainen "tila" jonka olemassa
olon havaitsemiseen tarvitaan paljon muutakin kuin meidän ympäristöä aistivia elimiä. Helvetti tarkoittaa ikuista kadotusta.
7. Luoja, Isä loi ihmisen itsensä kaltaiseksi, tosin pienin rajoituksin.
8. Kukapa sen tietää täällä maan päällä.
Eläimet periaatteessa ovat kyllä ihan samojen luonnonlakien vaikutuksien alaisia kuin kaikki ihmisetkin.
9. Miksei voisi.
10. Tottelemalla taivaallista Isää, siis uskomalla
, säästyy monelta harmilta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931392
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53584